Starttirahasta

Myöntävätkö starttirahan osissa vai miten, ja vaikuttaako firman menestys starttirahaan.Tarkoituksenani on aloittaa yritystoiminta ja kyseisessä asennustoiminnassa mahdollista saavuttaa erittäin hyvä viikkolaskutus,joten voivatko vedota että starttiraha a ei maksetakkaan täysmääräisesti.
5572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Starttirahaa ei suinkaan kaikki saa.
Starttirahahan maksu voidaan katkaista lyhyen ajan jälkeen.
keskimäärin starttirahaa saa koko ajalta 500-1500 euroa yhteensä eli eipä juuri mittään. Paljon enemmän saat perus-työmarkkinatuesta.

Jos yrittäminen ei luonnistu joudut työttömäksi jouduttuasi kärsimään puolen vuoden "yrittäjäkarenssin". Huomaa, että tämän karenssin alkamista venytellään viranomaisten toimesta mahdollisimman pitkäksi kun sinut "luonnehditaan" silti yrittäjäksi pitkienkin aikojen jälkeen vaikka et olisi enään tienannut mitaan tai tehnyt mitään yritysasioita. Huomaa myös että "yrittäjän talouteen" kuuluvat (vaimo, aikuiset lapset) luokitellaan myös "yrittäjiksi" ja kärsivät saman karenssin. Jos siis vaimosi on muualla töissä ja joutuu työttömäksi hän kärsii "yrittäjäkarenssin".

60% aloittavista yrityksista tekee konkurssin muutaman vuoden toiminnan jälkeen. Konkurssista joudut todennäköisesti puille paljaille ja isoihin velkarästeihin - menetät asuntosi, autosi ja säästösi.

Yrittäjyyttä tarjoillaan yhä enenevissä määrin työttömillee (voidaan samantien iskeä 6 kk karenssi). Tästä voi lukea yrityskyrsseille huijattujen työttömien tilityksiä mm. suomi24 työttömyys foorumilta.

Yhteenveto: älä ryhdy yrittäjäksi suomessa varsinkaan "starttirahan" takia.

Äänestä
  • "Huomaa myös että "yrittäjän talouteen" kuuluvat (vaimo, aikuiset lapset) luokitellaan myös "yrittäjiksi" ja kärsivät saman karenssin. Jos siis vaimosi on muualla töissä ja joutuu työttömäksi hän kärsii "yrittäjäkarenssin".

    Pitääkö tämä todellakin paikkaansa? Koskeeko myöskin avopuolisoa vai pitääkö olla naimisissa?

    Äänestä

Starttirahassa on tosi tiukat ehdot. Lue ne ensin hyvin työkkärin sivuilta. Esim jos olet nyt työssä, pitää ensin irtisanoutua eikä saa aloittaa mitään ennen sitä. Jää tyhjän päälle jos ei onnistukaan. Itse aloittelen nyt palkkatyön ohella ja vasta jos onnistuu yrittäjyys, irtisanon itseni. Varovaisuutta!

Äänestä
  • Starttirahaa tarviskaan maksaa henkilölle, joka on työssaä. Kuka nyt niin hulluja luuloo.

    Äänestä

  • Möömöömöööö kirjoitti:

    Starttirahaa tarviskaan maksaa henkilölle, joka on työssaä. Kuka nyt niin hulluja luuloo.

    Starttirahaa saa enintään 10 kuukautta, 514-670 miinus verot. Aluksi oli kai 1/2 vuotta voi anoa pitempään. En jaksanut hakea papereitani, mutta löydät kyllä apua kun googletat starttiraha. Hakemuspaperit ovat aika hankalat. Apua kyllä saa ainakin uusyrityskeskuksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrittäjäksikö kirjoitti:

Myöntävätkö starttirahan osissa vai miten, ja vaikuttaako firman menestys starttirahaan.Tarkoituksenani on aloittaa yritystoiminta ja kyseisessä asennustoiminnassa mahdollista saavuttaa erittäin hyvä viikkolaskutus,joten voivatko vedota että starttiraha a ei maksetakkaan täysmääräisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu