tuolta murosta lueskelin ja lukekaa muutkin: "Laskeskelin tuossa yksinkertaistettuna hieman clubin tuloja ja menoja siltä olettamukselta, että kyseessä olisi ponzi. Eli tehdään perusolettamukset: Clubilla on 6000 jäsentä, jotka ovat maksaneet sisääntulosta 3000€ ja saaneet siitä sen 1000€ "sijoitettua" ja 2000€ menee lisenssieihin sun muihin. Clubi on ollut avoinna 5v ja toimintansa aikana on tuplannut jäsenmääränsä joka vuosi ja sulkee ovansa viidentenä vuotena. Alkuperäisjäseniä ollut 187. Uudet jäsenet ovat maksaneet clubille minimimaksuina yhteensä 17 439 000 €. Oletuksella, että kukin jäsen saa "sijoituksensa" (1000€) takaisin vuoden sisällä, on kotiutuksia tehty 5v päästä 5 625 000€ edestä ja clubilla on jäljellä 11 814 000€. Näin ollen kotiutuksia voi samaan tahtiin jakaa vielä 2,1 vuotta eteenpäin (ilman uusia jäseniä ja lisäsijoituksia), ennen kuin clubilta loppuu rahat. Käytännössä kuitenkin uusia jäseniä pitäisi alkaa ottamaan taas puolen vuoden päästä, jotta ylälinjalle jäis mahdollisimman paljon rahaa.
Käytännössä tilanne on monimutkaisempi, koska maksut ovat muuttuneet ja sisäinen "lisenssipörssi" elää omaa elämäänsä. Myös erikokoisia "sijoituksia" on tehty. Clubilaiset ovat myös voineet jättää kotiutukset tekemättä, jotta ne jäävät tekemään "korkoa korolle". Myös sen "ohjelmistolisenssin" moni on voinut hankkia yhä uudelleen. Samalla huomiotta on jäänyt "voitoista" clubille ja sponsoreille jääneet osuudet. Valtaosa jäsenistä, eli uusimmat jäsenet, ovat kuitenkin nalkissa, eivätkä saa vielä omiaan pois. Todennäköisesti tällaiset jäsenet eniten hinkuvat uusia mukaan ja pyrkivät samalla myös puolustamaan clubia aggressiivisimmin."
Alkuun oli pienemmät sijoitukset, mutta jotkut ovat sijoittaneet huomattavan suuriakin summia. Mutta suuntaa antavaa tekstiä.
Käytännössä tilanne on monimutkaisempi, koska maksut ovat muuttuneet ja sisäinen "lisenssipörssi" elää omaa elämäänsä. Myös erikokoisia "sijoituksia" on tehty. Clubilaiset ovat myös voineet jättää kotiutukset tekemättä, jotta ne jäävät tekemään "korkoa korolle". Myös sen "ohjelmistolisenssin" moni on voinut hankkia yhä uudelleen. Samalla huomiotta on jäänyt "voitoista" clubille ja sponsoreille jääneet osuudet. Valtaosa jäsenistä, eli uusimmat jäsenet, ovat kuitenkin nalkissa, eivätkä saa vielä omiaan pois. Todennäköisesti tällaiset jäsenet eniten hinkuvat uusia mukaan ja pyrkivät samalla myös puolustamaan clubia aggressiivisimmin."
Alkuun oli pienemmät sijoitukset, mutta jotkut ovat sijoittaneet huomattavan suuriakin summia. Mutta suuntaa antavaa tekstiä.
Vastaukset 68
Vanhimmat
joo :)))
Ei ole tullut noin paljon sisään, veikkaan 3 milliä.
Miksikö, ponsorit eivät vielä ole lähteneet Saudiarabiaa/Malesiaa/Espaniaa kauemmaksi..
Hankkikaa elämä :)
Senhän näkee sivulta, eikä tarvii edes murtautuu
perseellään vatustajien arviot kaikista luvuista ovat. Ei ihme jos tuollaisilla luvuilla ja sjoituksilla ajatellaan homman toimivan, luullaan ponziksi. Tosiasiassa keskiarvo sijoituksissa on huomattavasti suurempi ja se aiheuttaa että KOKO sijoitukselle maksetaan 6 kk yli 100 % tuotto. Otetaan se ulos kokonaan tai osittain, vaikea olisi ponzia pyörittää. Uusien tuomalla rahalla ei vain pystyttäisi pitämään rakennelmaa pystyssä, mutta kun ei mene tajuntaan, niin ei mene.
Se siitä tulee kun suuri osa arvostelijoista on tavallisia palkansaajia tai opiskelijoita, ei ymmärretä mitä riskisijoitus tarkoittaa ja kuinka paljon siihen monet voivat panostaa.
Eroaa tavallisesta clubilaisesta siinä, että vastustajalla on suurempi äö.
Winclub on Ponzi eikä muuksi muutu.
entä sinulla pikku ystäväni.
pikku ystävä vai pikkuystävä? :)
todistamaan yhtä aukottomasti kuin sen ettei winclub ole ponzi? :D
Luulisin että sijoitukset ovat yhteensä luokkaa 100 miljoonaa. Suurin osa on yli 10000 sijoituksilla ja osa reilusti suuremmilla mukana. No sen helpompi on väittää ponziksi. Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut käsittääkseni aika paljon rahaa sisään, koska systeemi tosiaan laajentunut pyramidin lailla. Itseänikin pyydettiin kolmelta eri taholta mukaan. Olisi voinut kokeeksi lähteäkin, mutta olen sen verran humanisti, etten lähde köyhien maiden riistoon mukaan.
paljastavat henkilöllisyyteni ja tämä sikolätti ei ole siihen oikea paikka. Sitä paitsi, vain luontainen vaatimattomuuteni ylittää älykkyyteni.
LOL
Todisteet esitetään poliisille, muille mitä huvittaa.
ja sitten haukut kehitysmaiden riistäjäksi.
Summasta olet oikeassa, mutta ymmärrätkö että nyt maksetaan yli sadan prosentin tuotot jo maaliskuussa mukaan lähteneille. Väität siis että sen jälkeen on mukaan lähtenyt koko aikaisempaa pääomaa vähintään 1,3 kertaa suuremmalla summalla mukaan ihmisiä. Siis viimeisen viiden kuukauden aikana on rahaa laitettu klubiin vähintään 60 M€. No uskokoon ken tahtoo.
Matematiikka on aina ollut vatustajien heikko kohta. Myös ymmärrys klubin koosta ja kasvusta on vääristynyt. Kuvitellaan että klubi on kasvanut vasta viime aikoina, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
useita jotka ovat olleet jo vuosia mukana ja eivät ole nostaneet edes sijoittamaansa summaa. Samoin tiedän muutaman viime kuukausina mukaan lähteneen, joiden sijoitukset ovat luokkaa 50-60000. Ja heitä lienee paljon muitakin.
Kysymyksessä siis on mahdollisesti ponzi, koska sisältää liikaa sen piirteitä ja monimutkaisia sääntöjä. Miksiköhän? Voisihan ne tehdä yksinkertaisemmin ja järkiperäisemmin.
Tuo kehitysmaa juttu oli vain selitys sille miksen sijoita valuuttakauppaan yleensäkään.
Ja tuosta matematiikasta. Ehkä klubissa on muutama matemaattisesti lahjakaskin, mutta lakiasiat ovat jääneet vähän puolitiehen.
Ja en laskisi itseäni missään nimessä vastustajaksi vaan ennemminkin kriittiseksi. Olisi monelle inhimillinen katastrofi, jos klubi lopulta tosiaankin olisi ponzi. Se selviää aikanaan viimeistään 5-6 vuoden kuluttua.
Täysin merkityksetöntä keskustelu näiden kanssa. Kunhan provoilevat aikansa kuluksi.SSSssshh.
"Tuo kehitysmaa juttu oli vain selitys sille miksen sijoita valuuttakauppaan yleensäkään. "
Ei sitten ole tullut mieleen onko mahdollista olla jopa helpommin humanitaarinen rikkaana WinClubilaisena, kuin köyhänä humanistina?
Itse olen tehnyt päätöksen heti alussa laittaa osan voitoistani kurjuuden poistamiseen ja niin olen myös toiminut niin kotimaan kuin kehtysmaidenkin suhteen.
Mutta kukin taaplaa tyylillään ja pääasia, että edes suurinosa taaplaa?
Laitettin kaverin kans lähes vuosi sitten 5tuhatta.Nyt odotetaan reilua 3 tonnia takaisin,joten ei ihan 100%.Vielä pakkasella.Tää on fakta.
ilman Tobinin-veroa valuuttaspekulointi on ryöväämistä kehitysmailta, jotka tarvitsevat dollareita mm. öljyn ja valitettavasti myös aseiden ostoon!
ÄÖ - I rest my case.
Laskelma on hyvä pohja keskustelulle. Klubilaiset täällä vain hokevat, että ette ymmärrä, ei mitään tekemistä totuuden kanssa.
Toivoisin, että esittäsitte sitten todellisen laskelman. Kyllä edelleenkin hämmästyttää, mihin tuo suolasesti hinnoiteltu lisenssimaksu oikein hukkuu. Sopivasti jarruttelemalla kotiutuksia ja lupamalla kuu taivaalta saadaan osa jättämään kotiutuksensa tekemättä ja niin homma pelaa hienosti, lisenssimaksuista ja omasta pääomasta riittää kyllä kotiutuksia maksettavaksi ja kipurahoja ylätasolle.
Valuuttakaupasta ei edelleenkään tule noita tuottoja pitkällä aikavälillä. Kaikki kyllä tietävät systeemit, joissa tuotto on monikertainen, mutta ne liiketoiminaan muodot ovat siellä pimeällä puolella.
sulle oikeestaan ees kuuluu:O tai kellekkään ulkopuoliselle.Kyllä mä sit kerron ku mua on kusetettu:D
"Laskelma on hyvä pohja keskustelulle. Klubilaiset täällä vain hokevat, että ette ymmärrä, ei mitään tekemistä totuuden kanssa.
Toivoisin, että esittäsitte sitten todellisen laskelman."
Eikö jo pikkuhiljaa ole alkanut valkenemaan, että meillä ei ole pienintäkään aikomusta esittää teille todellisia laskelmia?
Olen todella tyytyväinen, että kukaan Clubilainen ei ole ryhtynyt teitä valistamaan ja hyvä niin.
Jo tuo nimi Clubi paljastaa valveutuneille, että kyse on henkilöistä, jotka ovat muodostaneet viiteryhmän, jotka haluavat keskenään tehdä jotakin mielestään tärkeää ja hyödyllistä.
Niin WinClubin kuin monen muunkin clubin asiat käsitellään sisäisinä asioina joskus hyvinkin julkisuudelta piilossa.
Siihen clubeilla on myös täysi oikeus.
" Mitä...
se.... 16.10.2007 klo 21.34
sulle oikeestaan ees kuuluu:O tai kellekkään ulkopuoliselle.Kyllä mä sit kerron ku mua on kusetettu:D "
Sama juttu, mutta jos tätä, että nytkin on tili moneybookersissa ja matkalla Sampoon kutsutaan kusettamiseksi, niin toivottovasti vastaavanlainen kusetus vain jatkuu jatkuu.....
Klubilaisilta on täällä aivan turha mitään kysyä. He eivät tiedä lukuja eivätkä edes missä "treidataan". Heillä on käytössään vain nettisivut ja sponsorinsa "tuki". Ainoastaan johto tietää luvut ja "tuotot". Jäsenet voivat olla tietävinään ja kertoilevat kuulemiaan lukuja, mutta ne eivät pidä paikkaansa, ne on vain "värväys-mantroja". Jäsenet pidetään tahallaan pimennossa. Normaali liiketoiminnassa ja klubityyppisessäkin toiminnassa toiminta olisi avointa sijoittajien suuntaan. Mutta niin monissa kirjoituksissa täällä kun myös keskusteluissa jäsenten kanssa on tullut selväksi, ettei toimintatapaa eikä rahan todellista lähdettä tiedetä.
Todellisuudessa klubi ei käy kauppaa millään alustalla eikä millään pääomalla. Koko treidausohjelma on hämäystä. Se kyllä hakee luvut forexista, mutta niitä käytetään vain näennäistaulukoiden laskentaan. Nekin ovat varsin alkeelliset ja pitkälti laskenta on manuaalista. Se selittää miksi niiden laskentaan tarvitaan kokonainen päivä, jonka sivut ovat kiinni. Klubin käytössä on yleensä vain summa joka halutaan kotiuttaa. Muuten varat on vetäjän/vetäjien takana. Kokonaiskotiutukset klubin alusta lähtien ovat luokkaa 15-45% sisään tulleesta rahasta. Kipukynnys lienee noin 50-70% sijoitetusta pääomasta, loput jää vetäjälle/vetäjille. Siihenkin voi mennä vielä pitkä aika, koska kk-tuotot alkuun pienenevät tappiollisten kauppojen myötä. Loppu voi tulla myös ihan yllättäen, mutta todennäköisesti tappioilla ajetaan loppuun.
On myös mahdollista, että klubiin todella tulee rahaa ulkopuolelta. Suhteella 80/20 rahanpesu on vielä halpaa. Pesevä sijoittaja saa 80% rahoistaan ja 20% klubin jäsenille. Ja kas raha onkin tullut "treidauksesta". Tällaisessa toiminnassa summat voivat olla juuri niin tähtitieteellisiä kuin klubin tuototkin.
Ja jos tohon vielä lisään te että tiedä minkälaista kauppaa teidän sijoittamillanne rahoilla todellisuudessa käydään.Niillä voidaan käydä hyvinki
ns.Hämäriä kauppoja.Jos toi olis tosi niin olisko teidän mielestänne eettisesti mukavaa rahoittaa sellaista?
-T Cluso627
sinultakin sujuu. Harkitse fiktio kirjailijan uraa.
Nim. kotiutus 1000 % ja tällä hetkellä joka kuukausi jo yli 100 % tuotto alkuperäisestä.
johto tätä "hämäys-mantraa" tänne suoltaa! Et ole kotiuttanut 1000% et edes 100%. Mutta mieti tuota tekstiä, niin huomaat että siinä todella voi olla perää.
Pistä vähän faktaa peliin, niin uskotaan, että jotakin tiedätte. Mutta koska minäkin olen sivuihinne erään jäsenen opastuksella päässyt tutustumaan tiedän, että jäsenetkään eivät klubista tiedä oikeastaan mitään.
niin haastemies saattaa kolkuttaa.
S siellä höpöttää pidä vaan huoli omista hämäristä touhuistas,
vain rahan nostamiseen perehtymisen unohtaen, mutta se taitaa myös olla osittain klubin idea, siten ettei tarvitse olla ammattilainen.
on vain spekuloitu sillä tiedolla, mitä on saatavissa. Mitään faktaahan ei oikeasti ole edes tarjolla. Mikähän taho pysyisi ko. tekstin perusteella Suomessa haastamaan. Ja millä rikosnimikeellä? Lain tunnen niin hyvin, ettei mikään taho eikä millään rikosnimikkeellä.
"Ja jos tohon vielä lisään te että tiedä minkälaista kauppaa teidän sijoittamillanne rahoilla todellisuudessa käydään.Niillä voidaan käydä hyvinki
ns.Hämäriä kauppoja.Jos toi olis tosi niin olisko teidän mielestänne eettisesti mukavaa rahoittaa sellaista?
-T Cluso627 "
Niin no tää on niin tätätätätä!
Aivan samoin voidaan kysyä Nokian osakkeiden omistajilta?
Omistan myös Nokian ja Elisan osakkeita, mutta en minä pysty todistamaan etteikö sinne tulisi myös hämärärahaa?
Ja jos WinClubissa on hämärärahaa, niin sitten sitä on minun kauttani myös Nokiassa ja Elisassa,
mihin en kyllä todellakaan usko.
ja ehkä voit katsoa sanan merkityksen sanakirjasta.
Kaikki eivät ole kuutamolla tässä asiassa.
puuttui se spekulatiivinen aspekti.
tällaiseen klubiin liittyminen ihan tyhmyydestä vai onko se kenties geeneissä? Saattaa kostautua tuo välinpitämättömyys rahan alkuperästä.
siitä yksilöiväkin tekijä. Klubi? mikä ihmeen klubi?
klubista puhuta.
joten tyhmemmät sitten hyötyvät.
En kyllä lähtenyt sillä kolmella mukaan enkä ihan juuri.
jo niin alussa että 200 mukaan. no kiva!
juttu. Olisinkin ollut.
Cluso627. kirjoitti:
"Ja jos tohon vielä lisään te että tiedä minkälaista kauppaa teidän sijoittamillanne rahoilla todellisuudessa käydään.Niillä voidaan käydä hyvinki
ns.Hämäriä kauppoja.Jos toi olis tosi niin olisko teidän mielestänne eettisesti mukavaa rahoittaa sellaista?"
Mitenkäs tuo amtehtamiinin osto?
Onko se sinun mielestäsi eettisesti mukavaa rahoittaa sellaista?
Jos ei, miksi teet niin?
että Nokia kirjanpito on tarkastettu virallisilla tahoilla.
Panamalainen yhtiömuoto "Sociedad Anonima" ei ole lainkaan kirjanpitovelvollinen!
Niinpä sen kirjanpitoa ei voi tarkastaa millään taholla :)
te rahanne työnnätte? ei uskoisi, että yrittäjiäkin on mukana. Millä valvotte ettei teitä kuseteta?
Kas kun toisia ei pelota!
Klubi saattaa jopa kusettaa.
Uskon, että tulosta tehdään VIELÄ enemmän, mutta sitä jaetaan määrä joka on "riittävä"
Ja niin se onkin, kaikki ovat tyytyväisiä.
Mitä pitäisi pelätä?
Nokiassa sitä kirjanpitoa pidetään? verottajaako? Ei vaan omistajia ja rahoittajia varten pääasiassa. Tilintarkastuskertomuksessakin lukee "Nokia Oyj:n osakkaille". Eli te olette antaneet rahanne sijoitettavaksi yritykselle jossa ei ole minkäänlaista kirjanpitoa eikä siis kontrollia siitä mitä rahoilla tehdään. Onnittelut hölmöilystänne. Itse vaatisin ehdottomasti kirjanpidon ja ammattitilintarkastajan yhtiöltä, johon sijoitan. Vielä kerran Onnea! Kaikkea sitä kuuleekin.
Ja kuka helvetti niitä tilintarkastuskertomuksia jaksaisi lukea.
Ainoa asia, minkä lukeminen kiinnostaa, on kuukausittain tilille ilmestyvä euromäärä!
Ja kun se on erinomaisesti ilmestynyt jo 4 vuotta, niin mitäpä tässä ihmettelemään.
paskapäiden vuoksi toivoisi oikein klubin olevan ponzi. Joutuisivatpahan tilittämään valtiolle rikoksella saadun hyödyn. Harmi että klubissa on mukana ihan asiallisia kavereita, joiden ei haluaisi menettävän rahojaan.
"Just tällaisten paskapäiden vuoksi toivoisi oikein klubin olevan ponzi. Joutuisivatpahan tilittämään valtiolle rikoksella saadun hyödyn. Harmi että klubissa on mukana ihan asiallisia kavereita, joiden ei haluaisi menettävän rahojaan."
Lauseesi on jokseenkin ristiriitainen!
TOIVOT, että klubi olisi ponzi, että joutuisi tilittämään valtiolle....blaa blaa...
Mutta kun ei ole rikoshyötyä, koska ei ole ponzi!
Eli pointtisi oli: olen paskapää, koska olen saanut paljon tuloja klubista?
ole ponzi. Ainoastaan suhtautumisesi siihen, että tulkoot rahat mistä vaan, mitä sillä väliä, on asia joka nyppii. Sen verran pitäisi olla selkärankaa, että rahan alkuperä kiinnostaa ja sitä varten tarvitaan kirjanpito ja tilintarkastus. Mutta selkärangattomia nilviäisiähän joukkoon valitettavasti mahtuu.
En ole koskaan, nytkään, hetkeäkään epäillyt klubin toimintaa. Olen ollut alusta saakka mukana, nähnyt kaikki vaiheet, kehityskulun.
Toki henkilö, joka on kuullut klubista näiden viimeisten kahden kuukauden aikana, voi saada omituisen kuvan toiminnasta.
Alkuvaiheessa kaikki tunsivat toisensa, jäseniä oli vähän, tieto klubilta jäsenille tuli jopa puhelimitse. Toiminta oli erittäin avointa, kehityssuunnitelmista kuuli aikaisessa vaiheessa.
Jäsenmäärän kasvaessa toimintatapoja on täytynyt muuttaa. Sähköposti on loistava, nopea ja nykyaikainen tapa kommunikoida.
Eivät jäsenet kaipaa enempää informaatiota.
Kaikki tämä lisätiedon halu tulee klubin ulkopuolelta. Jäsenet ovat erinomaisen tyytyväisiä. Kaikki!
Vai montako rikosilmoitusta huijauksista tuli?
Ottaen huomioon 8000 jäsentä, olisi luullut että edes joku kokee tulleensa huijatuksi?
Mutta ei kukaan! Ei yksikään jäsen!
Aika murskaavaa!
ELi ku sulle tyrkytetään vaikka 300.000 euroo ni jätät ottamatta?
Voin sanoa että 90% jengistä huolii massit, tuli ne ihan mistä vaan!
Sen verran kallista tää elämä nykysin on
Ihan hyvin tuossa on analysoitu, miten homma toimii, todellisuudessa rahanpesua, johon tavalliset tallaajat tietämättään osallistuvat. Hieno tapa ottaa ulos huume- ja ihmiskaupassa saatuja tuloja ja siinä sivussa maksaa pientä korkoa ihmisille, jotka ihan aidosti luulevat saavansa tuotot valuuttakaupasta.
Winclubissa 95% porukasta on ulkona kuin lumiukko, kun aletaan kysellä, mistä raha tulee. Se 5% tietää asioiden paremman laidan ja pysyy hiljaa, kun täällä nämä 95% tekevät itsensä naurunalaiseksi kertomuksilla, joihin jopa itse uskovat. Lipevä liituraita kun asian on fiksusti esittänyt, niin pakkohan siihen on uskoa, vaikka joskus alkuun itsekin on epäillyt asiaa.No avautuvat ne silmät kissanpojallakin, toivottavasti myös Winclubin rivijäsenillä.
Toivotaan, että olet väärässä!
jos palkkio on lukemani 20 % , niin miltei miljardin verran pitäisi rahaa pestä, jotta homma olisi kannattavaa. Luulen että joku olisi kiinnostunut hommasta tosissaan jo aikoja sitten, jos näin olisi.
ALKUUN yksikään, ei yksikään uskonut, että klubista saa tuottoja - OLLENKAAN!
Kaikki vaahtosivat, että rahat vaan menee, ihmisiä huijataan!
Nyt kun on nähty, että rahaa tulee, se muuttuikin rahanpesuksi!
Hillitöntä!
Vuoden vitsi!!
Klubissa on sisällä hieman yli 100 Miljoonaa sijoitettua rahaa.
Koko summallekin tuottoa tulee yli 100% / 6kk.
Eli se n. 400% mistä puhutaan, tulee X-lisensseille, koko sijoitetulle summalle luku siis on n. 145%
Nyt siis väitätte, kirkkain silmin, että joku hyypiö pesee rahaa?
Ja pesun hinta on 150 Miljoonaa / 6kk!!!
Sen verranhan tuottoa jaetaan puolivuosittain.
Eiköhän maapallolta löydy halvempiakin pesuloita, kuin 300 Miljoonaa vuodessa maksava :D :D
Herätkää pahvit!
täsmää! Jos isoja rahoja huuhdellaan, niin kyllä siitä vähän pitääkin maksaa. Se mitä todellisuudessa tapahtuu on vain klubin vetäjien tiedossa.
jotta homma pyörisi. Luulen että jutusta saattaisi olla kiinnostunut joku muukin, kuin Suomen viranomaiset.
Jos joku on valmis maksamaan 300 miljoonaa pesusta, se tarkoittaa että pestään Miljardi tai kaksi vuodessa.
Ajatteletko tosissasi, että joku työntää pankkisysteemin läpi Miljardeja ihan ilman kyselyitä??
Tuotot maksetaan Moneybookerin kautta.
Kyllä siellä nähdään MISTÄ klubin rahat tulevat, koska niistä rahoistahan ne palkkiot maksetaan!
Koska rahat tulevat kivijalkapankeista, missä ne ovat olleet treidattavana, kaikki on ok.
Jos rahat tulisivat jostakin angola-nigeria osaston pankista, Moneybookers älähtäisi heti!
Ei miljardia KÄTEISTÄ saa tänä päivänä pankkiin sisälle missään "normaalissa" valtiossa. Sellaiset summat on pestävä jonkun muunlaisen liiketoiminnan läpi.
maailman valuuttaliikkeistä tiedä. Moneybookersin kautta ei varmasti tarvitse kaiken rahan kiertää, se on vain teille suomalaisille, jotta tulisi vähän uskottavuutta kun rahan siirtää USA:lainen kumppani. Kivijalkapankkeja löytyy idästä ja pohjoisesta samalla lailla kuin Afrikasta. Ja kaikkialla ei tarvitse ihan niin puhtaaksi huuhdella kuin EU:n alueella.
"Ettepä paljonkaan maailman valuuttaliikkeistä tiedä. Moneybookersin kautta ei varmasti tarvitse kaiken rahan kiertää, se on vain teille suomalaisille, jotta tulisi vähän uskottavuutta kun rahan siirtää USA:lainen kumppani. Kivijalkapankkeja löytyy idästä ja pohjoisesta samalla lailla kuin Afrikasta. Ja kaikkialla ei tarvitse ihan niin puhtaaksi huuhdella kuin EU:n alueella."
Kyllä sinne Moneybookerin kautta on sisään vietävä vähintään ne palkkiorahat, sieltähän ne tulee :)
Ja jos tämä "fiktiivinen peumies" haluaa väittää saaneensa rahat WinClub tuottoina, on HÄNENKIN osuutensa kuljettava toki samoja reittejä?
Muutenhan hommasta menee uskottavuus!
Ja ei niitä palkkiorahoja Botzwanasta voi Moneybookeriin siirtää.
Ja USA:ssa on paljon tiukempaa KÄTEISEN kanssa kuin EU:ssa. Ja täälläkin se on todella tiukkaa.
Kokemuksesta voin sanoa, että raha ei ala Moneybookerissa liikkumaan, ennen kuin asiat on kunnossa.
Ja ikipäivänä jostain ihmemaasta tuleet rahat ei Moneybookerissa liiku. Jos niitä nimittäin on miljardeittain.
Mihin hyypiö klubia tarvii, jos raha saadaan jo sisälle kunnialliseen kivijalkapankkiin?
Sieltä ne siirtyy nätisti mihin vaan maailmassa ja muutamalla siiroolla kaikki on ok.
Sinne kivijalkapankkiin saaminenhan koko rahanpesun tavoite on!
englanttilainen?
*Registered in England and Wales under Company No 4260907. Registered office: C3 Cairngorm House, Meridian Gate, 203 Marsh Wall, London E14 9YT*
keroin Skotland Yardille tästä on kyse rahan pesu ope raatiota kansojen välisesti. Mani bookersa tulee kaatumaan ihan. pian Mulla on contaktit myös Euroopan Keskus pankkiin ja Tähti laivastoon.
ensimmäisessä jesse jameksenkaan lainauksessa mainittu mistä klubista on kysymys? voisitko valaista?
onneksi olkoon. :)
Kannattaa Vilkaista www.agelinfo.fi