Vanhanen hoitanut asioita tyylikkäästi ja järkevästi

Oppositio yrittää kaikin tavoin kammeta hallitusta, mutta hallitus jatkaa varmasti.
Kokoomuksella on paniikki. Kataisen lupaus on kokoomukselle kulmakivi. Kokoomus edustajat törmäilee sinne sun tänne ja antavat valheellisia ja typeriä lausuntoja, että huomio siitä 500 eurosta siirtyisi muualle. Keskustalla ei ole mitään tekemistä Kataisen lupausten kanssa.
Vanhanen on oikeassa siinä, että työmarkkina neuvottelut ei kuulu hallitukselle. Sillä demarit tekee tyhmää oppositiopolitiikkaa. Kansa tukee kuitenkin Vanhasen hallituksen linjaa.
7154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kansalaiset ovat sysvästi huolestuneita omasta ja läjimmäisten turvallisuudestaan ja tewrveydestään.

Kansa ei taatusti tue hallitusta ja pääministeriä, joka tiukassa paikassa pakenee vastuuta, hokee valtakunnansovittelijaa ja poistuu katsomon puolelle.

Kriisitietoisuus ei ole saavuttanut Vanhasen hallitusta. Hallituskriisi on mahdollinen kirjoitti tänään Iltalehti, jota ei ainakaan demarilehdeksi voi väittää.

Äänestä
  • luettavaa kirjoitti:

    Perinteinen poliittinen silmänkääntötemppu huutaa muita syyllisiksi. Kokoomus kävi agressiivisen ja vaalikampanjan, sai haoitajien ääne. Mutta nyt hallitukessa ongelmapommi on kokoomuksen ja koko hallituksen sylissä. Ja sytytyslanka palaa jo.

    Eipä kokoomusta, eikä TEHYläisiä paljon lämmitä demarien haukkuminen tässä akuutissa tilanteessa.

    Äänestä

  • poppq kirjoitti:

    Mene linkin viestiin ja vastaa siihen niin, että osoitat mitkä kohdat eivät pidä yhtä tosiasioiden kanssa.

    Ryhdy keskustelemaan ja lopeta inttäminen.

    Äänestä

Huomasitko, että Vanhanen tukee tyylikkäästi Kataista ja kokoomusta, koska hallitus on kaikkien kokoomuksen lupausten takana sataprosenttisesti.

Äänestä

Tyypillistä Vanhasta. Omat kädet nopeasti pesuun ja vastuun siirto liukkaasti muualle.

Todella tyylikästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Koirat haukkuu kirjoitti:

Oppositio yrittää kaikin tavoin kammeta hallitusta, mutta hallitus jatkaa varmasti.
Kokoomuksella on paniikki. Kataisen lupaus on kokoomukselle kulmakivi. Kokoomus edustajat törmäilee sinne sun tänne ja antavat valheellisia ja typeriä lausuntoja, että huomio siitä 500 eurosta siirtyisi muualle. Keskustalla ei ole mitään tekemistä Kataisen lupausten kanssa.
Vanhanen on oikeassa siinä, että työmarkkina neuvottelut ei kuulu hallitukselle. Sillä demarit tekee tyhmää oppositiopolitiikkaa. Kansa tukee kuitenkin Vanhasen hallituksen linjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu