Kunta-alan työehtosopimus nostaa tavattomasti kuntien kustannuksia, vaikka helpotusta tuleekin valtion taholta: aiempaa korkeammat valtionavut, täysimääräiset indeksikorotukset, 600 ylimääräistä miljoonaa naisvaltaisten alojen palkkoihin, mahdollisesti vielä muutakin ylimääräistä valtion tukea, jos pakon eteen joudutaan.
Kriisiä povataan, vaikka kunnilla on harvoin mennyt niin hyvin kuin nyt. Madonlukuja ovat lukeneet mm. Esko Aho ja Raimo Sailas, molemmat jo useampaan kertaan. Kriisin yksi syy on, että huima talouskasvu, kunnallisveron tuoton raju kasvu ja yhteisöverojen tähtitieteellinen kasvu eivät kohdistu ollenkaan tasaisesti kaikkiin kuntiin. Muutamat rypevät rahassa, monilla menee keskimääräisesti, mutta ongelmakunnat ovat kaikesta huolimatta hyvin syvällä ongelmissaan.
Yksi ongelmien syy on se, että terveyden- ja sairaanhoito on pääsääntöisesti kuntien vastuulla. Toisin sanoen poliitikkojen vastuulla ja poliittisen pelin nappuloina. Sairaaloita johtavat lääkärit, jotka odottavat, että kunta ja valtio maksavat kaikki kulut. Kustannusvastuuta ei tunneta. Rahaa poltetaan aika suruttomasti kun koetaan, että kaikki tarpeellinen tulee rahoittaa. Säästäminen ja kustannustehokkuus koetaan kirosanoina, hiostamisena ja jopa potilasturvaa heikentävinä.
Eihän tämä näin voi jatkua. Aho ja Sailas ovat sen moneen kertaan sanoneet.
Mutta mistä lääke sairaanhoidon sairauksiin? Onko keskustalla sellaista? Kuntien yhteistyötä, sairaanhoitopiirejä, kuntayhtymiä ja muuta vapaaehtoista yhteistyötä on tarjottu. Mutta toimiiko se? Tuskin toimii. Esimerkkinä pääkaupnkiseudun HUS, jonka ongelmista on vuosikymmenet pilkattu Helsinkiä ja etenkin Helsingin kauunginjohtoa.
Moni vaatii yksityistämistä ja yhtä moni katsoo, että se on koko hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelujen tuho, sairaanhoidon alasajo, yksityistämistä idologisista syistä vain yksityistämisen vuoksi, jotta yhteiskunnan palvelut voidaan luovuttaa markkinavoimille, rikkaiden eduksi ja köyhien tappioksi.
Ei se näinkään voi olla. Perustuslaki turvaa terveyden ja sairaanhoidon palvelut ja jopa neuvonnan kaikille kansalaisille tuloihin ja ikään katsomatta. Jotain muuta siis pitäisi keksiä.
Onko keskustalla tähän omaa mallia, keskustalaista tavoiteohjelmaa, uutta strategiaa, jolla tulevasta kriisistä selvittäisi?
Voisiko analogista mallia hakea vaikka S-ryhmästä? Valtakunnallinen keskusjohto, jossa eri toimialat toimivat rinnakkain, ketjumainen toimintatapa, jolla palvelut standardoidaan sisäällöltään, laadultaan, toimintatavoiltaan ja hinnoiltaan identtisiksi läpi koko Suomen. Ja tmän rinnalla alueorganisaatiot, jotka huolehtivat aluehallinnosta, toteuttamisesta ja valvonnasta?
Minusta tntuu, että kaupan kipailuryhmittymien malli, jolla erilaisten vähittäiskaupan, ravintola- ja hotellipalvelujen tuotanto on toteutettu voisi olla yksi tapa lhestyä ongelmaa.
Jos asiaa ajatellaan rajoituksista vapaalla tasolla, niin miltä tuntuisi valtion ja kuntien yhdessä omistama osakeyhtiö, joka vastaisi kaikesta terveyden ja sairaanhoidosta siten, että palvelujen suunnittelu, laatukriteerit, toimintatavat, aitehankinnat, koulutus ja toteutus suunniteltaisi ja johdettaisi keskitetysti aivan kuin kapuan, ravintoloiden ja htellien ketjumainen toiminta? Osakeyhtiön hallitus muodostettaisi ammattilaisista samoin kuin toimiva johto. Valvonnasta vastaisi hallintoveuvosto ja yhtiökokous, jossa olisi valtion ja kuntien edustus?
Uskoisin että tämä malli - jos se saadaan toimimaan - tuottaa parempaa palvelua pienemmin kustannuksin ja myös alueellisesti tasapainoisemmin, kun missään ei jouduttaisi tinkimään palveluista siksi, että juuri sillä alueella ei ole tarpeeksi verotuloja.
Miettimättä tämän pidemmälle heitän pallon muille. Katsotaan mihin suuntaan ajatus alkaa itää, vai ammutaanko se heti alas.
Kriisiä povataan, vaikka kunnilla on harvoin mennyt niin hyvin kuin nyt. Madonlukuja ovat lukeneet mm. Esko Aho ja Raimo Sailas, molemmat jo useampaan kertaan. Kriisin yksi syy on, että huima talouskasvu, kunnallisveron tuoton raju kasvu ja yhteisöverojen tähtitieteellinen kasvu eivät kohdistu ollenkaan tasaisesti kaikkiin kuntiin. Muutamat rypevät rahassa, monilla menee keskimääräisesti, mutta ongelmakunnat ovat kaikesta huolimatta hyvin syvällä ongelmissaan.
Yksi ongelmien syy on se, että terveyden- ja sairaanhoito on pääsääntöisesti kuntien vastuulla. Toisin sanoen poliitikkojen vastuulla ja poliittisen pelin nappuloina. Sairaaloita johtavat lääkärit, jotka odottavat, että kunta ja valtio maksavat kaikki kulut. Kustannusvastuuta ei tunneta. Rahaa poltetaan aika suruttomasti kun koetaan, että kaikki tarpeellinen tulee rahoittaa. Säästäminen ja kustannustehokkuus koetaan kirosanoina, hiostamisena ja jopa potilasturvaa heikentävinä.
Eihän tämä näin voi jatkua. Aho ja Sailas ovat sen moneen kertaan sanoneet.
Mutta mistä lääke sairaanhoidon sairauksiin? Onko keskustalla sellaista? Kuntien yhteistyötä, sairaanhoitopiirejä, kuntayhtymiä ja muuta vapaaehtoista yhteistyötä on tarjottu. Mutta toimiiko se? Tuskin toimii. Esimerkkinä pääkaupnkiseudun HUS, jonka ongelmista on vuosikymmenet pilkattu Helsinkiä ja etenkin Helsingin kauunginjohtoa.
Moni vaatii yksityistämistä ja yhtä moni katsoo, että se on koko hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelujen tuho, sairaanhoidon alasajo, yksityistämistä idologisista syistä vain yksityistämisen vuoksi, jotta yhteiskunnan palvelut voidaan luovuttaa markkinavoimille, rikkaiden eduksi ja köyhien tappioksi.
Ei se näinkään voi olla. Perustuslaki turvaa terveyden ja sairaanhoidon palvelut ja jopa neuvonnan kaikille kansalaisille tuloihin ja ikään katsomatta. Jotain muuta siis pitäisi keksiä.
Onko keskustalla tähän omaa mallia, keskustalaista tavoiteohjelmaa, uutta strategiaa, jolla tulevasta kriisistä selvittäisi?
Voisiko analogista mallia hakea vaikka S-ryhmästä? Valtakunnallinen keskusjohto, jossa eri toimialat toimivat rinnakkain, ketjumainen toimintatapa, jolla palvelut standardoidaan sisäällöltään, laadultaan, toimintatavoiltaan ja hinnoiltaan identtisiksi läpi koko Suomen. Ja tmän rinnalla alueorganisaatiot, jotka huolehtivat aluehallinnosta, toteuttamisesta ja valvonnasta?
Minusta tntuu, että kaupan kipailuryhmittymien malli, jolla erilaisten vähittäiskaupan, ravintola- ja hotellipalvelujen tuotanto on toteutettu voisi olla yksi tapa lhestyä ongelmaa.
Jos asiaa ajatellaan rajoituksista vapaalla tasolla, niin miltä tuntuisi valtion ja kuntien yhdessä omistama osakeyhtiö, joka vastaisi kaikesta terveyden ja sairaanhoidosta siten, että palvelujen suunnittelu, laatukriteerit, toimintatavat, aitehankinnat, koulutus ja toteutus suunniteltaisi ja johdettaisi keskitetysti aivan kuin kapuan, ravintoloiden ja htellien ketjumainen toiminta? Osakeyhtiön hallitus muodostettaisi ammattilaisista samoin kuin toimiva johto. Valvonnasta vastaisi hallintoveuvosto ja yhtiökokous, jossa olisi valtion ja kuntien edustus?
Uskoisin että tämä malli - jos se saadaan toimimaan - tuottaa parempaa palvelua pienemmin kustannuksin ja myös alueellisesti tasapainoisemmin, kun missään ei jouduttaisi tinkimään palveluista siksi, että juuri sillä alueella ei ole tarpeeksi verotuloja.
Miettimättä tämän pidemmälle heitän pallon muille. Katsotaan mihin suuntaan ajatus alkaa itää, vai ammutaanko se heti alas.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Keskustassa on liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä, mikä ero on yhtiöittämisellä ja yksityistämisellä.
Eli niin kauan kuin veroja kerätään yhtään mistään, niin yhteiskunnalla on vastuu järjestää peruspalvelut kohtuulliseeen hintaan. Eikä tähän liity tehyläiset millään muotoa. Kannatan heidän palkankorotusaikeitaan, jolloin saadaan lahjakkaammat nuoretkin kiinnostumaan jostain terveydenhuoltoalasta. Tällä menolla kohta kaikki perus- ja lähihoitajat ovat työmarkkinatuella koulutettuja ja sen jälkeen kunnan pikakoulutettuja sairaanhoitajia, jos ei palkka nouse. Siis palkat kuntoon, että voimme jatkossa mekin saada korkeatasoista hoitoa ja yhteiskunnallisia palveluita siinä vaiheessa, kun joskus niitä tarvitsemme. Nostan sairaanhoitajille, ym:lle hattua.
On aika yleistä, että uusiin ja outoihin ajatuksiin sanotaan aika nopeasti ei.
Itse olen koettanut lykätä ei:n sanomista hieman edemmäksi ja koettanut tarkastella uutta ja outoa asiaa ensin kaikilta kanteilta, koska sen ei:n ehtii kyllä sanoa myöhemminkin.
Nyt mulla on tuon oman avaukseni suhteen menossa tämä tarkasteluvaihe. Lopputulos saattaa olla, että sanon itsekin, että ei siitä mihinkään ole.
Tuota en kuitenkaan vielä tiedä.
Idea tuli mieleeni vain siitä, että valtakunnalliset palveluketjut ovat toiminnallisesti aika tehokkaita, niissä pystytään pitämään laatustandardit yllä ka toimimaan kustannustehokkaasti, kun johto on keskitetty ja vastuu vain yhdessä paikassa eikä alueellisesti hajautettuna useaan paikkaan.
En tiedä voiko tätä analogia soveltaa terveydenhoidon organisointiin, mutta ajattelin antaa asian vielä muhia mielessäni.
Oisko asia liian vaikea tai sitten siinä ei haukuta ketään, kun et ole saanut vastauksia.
Kiinnostava malli johtamisen kannalta, mutta voi kohdata vastustusta siksi, että alueellinen päätösvalta kapenee ja keskittyy "Helsinkiin", mitä kepulandiassa on aina kammoksuttu.
Toisaalta, miksei se mikä toimii kaupallisissa palveluissa toimisi myös julkisissa palveluissa, vaikka raha tuleekin asiakkaalta jo ennakkoon verojen muodossa ja palvelumaksu on vain nimellinen.