Tehyläiset

Aikaisemmissa vaaleissa olen aina pyrkinyt äänestämään demareiden ehdokasta. Luulin demarien olevan lähinnä "pienen ihmisen" puolella. Demarien into osallistua TEHYn "työtaisteluun" muutti kyllä katsomustani sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Onko se "porvari" puoluetta äänestettävä jotta oikeasti tuloeroihin saataaisiin jotain järkeä.
4247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Demareilla oli monta vuotta aikaa laittaa asiat kuntoon,mutta mitään ei tapahtunut.Nyt käydään hallituksen kimppuun oppositiosta Tehyn kautta.En äänestänyt nykyisiä hallituspuolueita,mutta hehän edes jotain yrittävät asian eteen tehdä.Se on käynyt tämän näytelmän jatkuessa ilmi etten tule seuraavissakaan vaaleissa demareita äänestämään.Toimintavat ovat kuin suoraan itänaapurista.

Äänestä

itsensä nurkkaan, niin siitä syytetään demareita.
Valtiontukien saattaminen kunnille edes lähemmäksi sitä tasoa, millä ne vuosia sitten olivat, on ainoa keino päästä tilanteesta. En tiedä miksi niitä piti supistaa niin kovasti. Taustalla lienee varsinkin Kokoomuksen ajama tasaveromalli. Kun kansa ei hyväksy valtion verotuksessa tasaveroa, niin on haluttu tehdä se kuntien kautta, siten kuin on tehty eli kunnallisveroja joudutaan nostamaan, kun valtio on supistanut valtiontukia. Tätä kautta ajetaan kansalaiset pikkuhiljaa tasaveromalliin. Se kuuluu Kokoomuksen ideoligisiin päämääriin, mutta täytyy ihmetellä, miksi sossut ovat antaneet tähän vapaat kädet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinenäänestäjä kirjoitti:

Aikaisemmissa vaaleissa olen aina pyrkinyt äänestämään demareiden ehdokasta. Luulin demarien olevan lähinnä "pienen ihmisen" puolella. Demarien into osallistua TEHYn "työtaisteluun" muutti kyllä katsomustani sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Onko se "porvari" puoluetta äänestettävä jotta oikeasti tuloeroihin saataaisiin jotain järkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu