Kummalisesti on päättäjillä pallo hukassa. Ennustetaan hirveetä työvoimapulaa.(työttömyys rajussa kasvussa).
Seuraavana hetkenä surraan firmojen siirtymistä halvempiin maihin? Mitä nyt on odotetavisa!?
Tällänäkymällä rämmitään pitkään työttömyyden syöväreissä.
Nyt pidetään kaikki raihnasetkin yli viisikymmpiset kortistosa eläkeikään asti. "torjumassa" työvoimapulaa...
Seuraavana hetkenä surraan firmojen siirtymistä halvempiin maihin? Mitä nyt on odotetavisa!?
Tällänäkymällä rämmitään pitkään työttömyyden syöväreissä.
Nyt pidetään kaikki raihnasetkin yli viisikymmpiset kortistosa eläkeikään asti. "torjumassa" työvoimapulaa...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kapitalismi elättää joutilaina selkeästi kaksi ryhmää: Passiiviset osinkotuloilla toimeentulevat omistajat, sekä omistajaryhmän voittojen keräämiseen tarpeettomat tai kelpaamattomat työttömät.
Noin kaksi kolmasosaa työikäisistä siis kerää työpanoksellaan voittoja omistajille tai palvelee toisiaan.
Jos eläisimme sosialismissa, olisi valtiolla työllistämisvelvollisuus, eikä joutenolo onnistuisi. Ei olisi mahdollista, että voisi viettää työttömänä jonkin aikaa vaikka säästöjään kuluttaen, koska joku kateellinen naapuri kuitenkin ilmoittaisi viranomaisille ja käry kävisi. Ei muuta kuin töihin vaan.
Ollaan me vaan tyytyväisiä kapitalismiimme. Omistava luokka pelailkoon pelejään ja matkustelkoon maailmalla sillä välin kun meikäläiset köyhät katsovat töllöttimestä "kauniitarohkeita" ja laskevat päiviä milloin seuraava työttömyyskorvaus on tilillä.
Raittiusmiehenä käyn silloin lähibaarissa juomassa munkkikahvit. Sosialismissa ei tuollainenkaan juhlahetki ole mahdollinen.
Ilmankos sosialismi olikin niin voittoisa järjestelmä. Vaurauden ja vapauden järjestelmä, todellinen runsauden sarvi rikkaille ja hyvinvoiville sosialistisille maille.
Ja kun valtio kerran pakkotyöllisti, niin neuvostotyöläinenhän ei töissä laiskotellut eikä juopotellut - missä välissä olisi ehtinyt, kun ei hikeäkään ehtinyt pyyhkiä. Niin stahanovilaisesti painettiin hommia.
Joo, kyllä kahden kolmanneksen työssäkäyvistä pitää yksi kolmannes pystyä elättämään.
Ongelma on kyllä siinä, että miten saisi työhönsä jo tympääntyneet ihmiset vaihdettua sujuvasti innokkaina vuoroaan odottaviin tehokkaampiin yksilöihin.
Työnantajien harrastama pelkästään ikävuosiin perustuva systeemi ei ole paras mahdollinen, koska silloin poistuu vastentahtoisesti myös hyvän ammattitaidon omaavaa pätevää väkeä elätettävien joukkoon.
Kapitalismi tosiaan antaa mahdollisuuden rentoon elämään ilman työntekoakin, toisin kuin sosialistien pitkälti toisarvoisiin tehtäviin pakottava velvoitetyöllistäminen.
Automaatio on suoraan syyllinen työpaikkojen vähenemiseen. Sen käyttö on siis edullisempaa kuin ihmistyövoima.
Yksinkertaistettuna työntekijän palkan ja työttömyyskorvauksen välinen erotus on automaatiosta tai muusta tehostamisesta saadun hyödyn arvo. Sitä vhentävät vielä työttömälle mahdollisesti maksettavat sosiaalituet.
Maksettua työttömyysturvaa voidaan näin ollen pitää eräänlaisena automatisointikorvauksena työttömäksi jääneille ihmisille.
Jos näin olisi, miksi meillä on työttömyysturvalaki, joka estää automaatiokorvauksen saajaa tekemästä itsenäistä työtä, jolloin hänelle ei tarvitsi maksaa automaatiokorvausta?
Jos automaatio olisi syynä, eikö silloin olisi valtion että entisen työntekijän palkanmaksajan kannalta edullista jos työttömät henkilöt tekisivät itsenäistä työtä ainakin osan ajastaan ja saisivat hankittua itsenäisesti osan työttömyyskorvaustaan?
Mietihän TYKA mallia. Eikö sen avulla tuottavimmassa työssä olisi aina ne henkilöt, joiden tuottavuus olisi parhainta? Muut sitten olisivat työttövassa työssä, mutta ei siinä tuottavimmassa.
Jos verrataan TYKA mallia sosialismiin tai kapitalismiin, voidaan todeta että TYKA mallissa kukaan ei saa yhteiskunnalta tuloja tai tukea ilman syytä. Syinä lähinnä työkyvyttömyys.
Jos haluaa tuloja, on tehtävä työtä. Työ ei ole velvoitetyötä kuin poikkeustapauksissa. Jokaiselle riittää tavallista tuottavaa työtä. Jos on hankkinut itselleen euroja, voi siirtyä rentoon elämään ennen eläkeikääkin, viettää haluamansa pituisia lomia. Ansiosidonnaisella oleminen ei onnistu kuin poikkeustapauksissa.
http://www.geocities.com/kansantuote
Polla ei vaan pelaa sen paremmin, vaikka liksoja nostettiin.
Yli viisikymppiset potkitaan töistä sen vuoksi, että ne saavat sitten vanhempana pienemmät eläkkeet eikä tule sitä eläkepommia.
Yksi viisseiskana poispotkittu tuttuni lasketti asiantuntijalla, että hänen vanhuuseläkkeensä on aikanaan yli 20 prosenttia alempi, kuin jos olisi töissä eläkeikään.
Minut pantiin ulos heti, kun täytin 55 ja minulla tuo ero tulee olemaan vielä suurempi.
Mutta asiaan olisi vaihtoehtokin. TYKA toimintamalli. Se poistaa työttömyyden, ja suuret ikäluokat saisivat ansaita eläkkeensä eläkeikäänsä saakka normaalilla tasolla.
Varat tähän saadaan siitä, että kaikkien ollessa tuottavassa työssä, meillä on enemmän varoja käytettävissä, myös eläkkeisiin.
Kolmannes työkykyisistä ei tee tällä hetkellä tuottavaa työtä. Työmme arvo on tällä hetkellä 60 miljardia. Jos tuo kolmannes tulisi mukaan lisäämään työn arvoa, se tekisi 30 miljardia lisää. Ja yleensä myös muusta tuleva lisäarvo lisääntyy jos tuottavia työntekijöitä olisi enemmän.
Eli kaikkien työllistyminen poistaisi tarpeen rajoittaa suurten ikäluokkien eläkkeitä.
TYKA malli poistaa työttömyyden hyvin yksinkertaisella tavalla. Se sallii jokaisen ihmisen tehdä itsenäistä työtä. Eli työttömyysturvalakia muutetaan siten, että työttömyysturva on jokaisella henkilöllä, myös yrittäjällä. Jos joku ei saa hankittua itse riittävästi tuloja, eikä hänelle voida osoittaa työpaikaa, hän saa työttömyystukea.
Kun jokaisella on mahdollisuus tehdä työtä, kulutus lisääntyy, ja samalla lisääntyy myös tarve tuottaa lisää. Kyseinen ilmiö on nähtävissä Kirppis toiminnassa. Yhä enemmän ihmiset vaihtavat tavaroita kirppiksellä, he myyvät, ostavat ja vaihtavat. Mutta kirppistoiminta saa koskea lainmukaan vain vanhoja tuotteita, ei uusia. Niinpä tästä toiminnasta ei synny mitään lisäarvoa.
Jos jokaisella olisi oikeus, työttömyysturvaa menettämättä, tehdä tai valmistaa jotain uutta, kysyntä ja tarjonta kasvaisivat, työpaikat lisääntyisivät koska ihmiset ovat siitä ihmeellisiä että he haluavat hankkia eri asioita, ja kun he näin tekevät, he lisäävät toimintaa joka tarkoittaa lisääntyviä työpaikkoja.
TYKA sivuilla, http://www.geocities.com/kansantuote/ , on esitetty myös muita ilmiöitä joita tästä työttömyysturvan laajentamisesta seuraisi. Pöytälaatikoissa olevat uudet tuotteet saataisiin hyödyttämään yhteiskuntaa, yrityksiä uskallettaisiin perustaa, turvattomuus vähenisi, huumeiden ja alkoholin käyttö vähenisi. Paljon hyviä asioita seuraisi jos itsenäinen työ olisi meillä Suomessa sallittua.
Työttömyyttä ylläpidettiin tarkoituksella
Johan se luki budjetin perusteluissakin Niinistön valtiovarainministerikaudella. Työllisyyden lisääntyminen on pahasta, koska se voi lisätä inflaatiota. Edellinen hallitus piti työttömyyttä korkealla taqrkoituksella, jottei tule palkkapaineita.
Herrat tarvitsevat työttömyyttä omiin lekkeihinsä.
Työttömyyttä ylläpidettiin tarkoituksella
Johan se luki budjetin perusteluissakin Niinistön valtiovarainministerikaudella. Työllisyyden lisääntyminen on pahasta, koska se voi lisätä inflaatiota. Edellinen hallitus piti työttömyyttä korkealla taqrkoituksella, jottei tule palkkapaineita.
Herrat tarvitsevat työttömyyttä omiin leikkeihinsä.
Olennainen kysymys onkin, tuottaako nykyisenkaltainen työttömyys yhteiskunnalle enemmän kustannuksia kuin inflaation kiihtyminen muutamalla prosentilla. Täytyy myös muistaa, että inflaation kehittymiseen taustalla vaikuttavat muutkin seikat kuin esim. kotimainen kulutuskysyntä. Tämän vuoksi tarkoituksenmukaista työttömyyden yllä pitämistä Niinistön kaudella kannattaakin epäillä.
Luitko kyseisen budjetin liitteenä olevan selvityksen?
enemmän Ninnille; http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=21500000000103521
Enpä uskalla väittää valtiovaranministeriötä vastaan siinä, etteikö valtiovaranministeriö tietäisi, mitä se tavoittelee.
Eri asia on se, että työttömyyden ylläpitäminen ja sen perustelut "lipsahtivat" budjetin liitteenä olevaan taloudelliseen selontekoon.
Todistuksena, että työttömyys on tarkoituksella järjestettyä ja ylläpidettyä, voitte ajatella meidän työttömyysturvajärjestelmäämme.
Se koskee vain palkkatyöstä työttömäksi joutuneita. (Eri asia on sitten ansiosidonnainen, jonka voi saada hankittua rahalla, eli maksamalla jäsenmaksua, jonka usein ammattiliitto perii. Sen voi hankkia myös yrittäjä, mutta yrittäjällä sen saantiperusteet ovat mielenkiintoiset. Yritys on ensin lopetettava tai suljettava. Ei riitä että yrityksen antamat tulot ovat loppuneet, vaan järjestelmä haluaa, että työtön yrittäjä ei missään tapauksessa aloita uudelleen yrittämistä.)
Niin, mutta perustyöttömyysturva ei koske muuta kuin palkkatyössä olevia. Onko se paha asia? Mihin muut tarvitsisivatkaan työttömyysturvaa, esimerkiksi yrittäjät, heillähän on rahaa vaikka kuinka paljon muutenkin?
Työttömyysturvaa tarvitsisivat sellaiset henkilöt, joiden tulot ovat pienemmän kuin perustyöttömyysturva. He eivät ole varsinaisesti yrittäjiä, olenkin kutsunut heitä yrittämisen harjoittelijoiksi, jos heitä olisi olemassa.
Mutta meidän järjestelmämme ei tunne tällaisia henkilöitä. Heti, jos joku ihminen myy jotain valmistamaansa, vaikka vain 10 euron edestä, hän on yrittäjä, ja hänet heitetään pois työttömyysturvan piiristä. Siis rehellinen ihminen, joka kertoo asian. Epärehellisihän meillä on, ja he nauttivat samaan aikaan ansiosidonnaista, tekevät töitä ja saavat vielä palkkaa jostakin valtion virastakin.
Koska näin on, suuri määrä suomalaisia ei uskalla tehdä mitään itsenäistä työtä, koska he pelkäävät menettävänsä työttömyysturvansa. Ja onhan se järkevääkin. Jos joku voisi myydä 10 euron itse valmistamansa kellon, ja siitä valtio antaisi rangaistuksena jopa satojen tuhansien eurojen sakon, harva haluaa riskeerata omaa työttömyysturvaansa. Parempi siis olla palkkatyössä, jos niitä on, ellei, kannattaa olla tekemättä mitään, ja nauttia työttömyysturvaa.
Suomessa yritystoimintaa on suhteellisesti vain puolet siitä mitä muissa kehittyneissä maissa on. Päättäjät itkevät krokotiilin kyyneleitä kertoessaan kuinka vähän meillä on yrityksiä. He itkevät krokotiilin kyyneliä kertoessaan meille kuinka paljon meillä on työttömiä.
Ja kansa uskoo tämän, päivitellään yhdessä tuumin kuinka paljon meillä on työttömiä. Ajattelematta mistä tämä työttömyys itse asiassa johtuukaan. Työttömyyden syyhän on tämä meidän työttömyysturvan rankaisevuus. Itsenäistä työtä tekevää rangaistaan. Työpaikan synnyttäjää rangaistaan.
Kun syy on tämä, työttömyys poistuisi muuttamalla tämä työttömyysturva laki koskemaan kaikkia työttömiä, myös itsenäistä työtä tekeviä, siis yrittäjiä. Sivulla http://www.geocities.com/kansantuote/ on kerrottu lisää asiasta. Siellä on TYKA toimintamalli, joka on lyhyt, yksinkertainen toteuttaa. Se ei aiheuta kustannuksia, ei edes sitä 110 miljoonaa, jonka hallitus tänään siirsi lisää työttömyyden hoitoon.
Olen kysellyt miksi meillä pitää lukea työttömyysturvalaissamme kohta, joka myöntää työttömyysturvan vain palkkatyössä olevalle. Siihen en ole saanut yhtään vastausta. Kuitenkin tämä lakipykälä maksaa meille noin 30 000 000 000 euroa vuodessa. Siis 30 miljardia euroa, kymppitonnin jokaiselle.
On aika mielenkiintoista, että maksamme tuollaisen summan pitääksemme yllä työttömyyttä, tietämättä minkä vuoksi niin teemme. Eikö teistäkin?
Politiikka on hyvin suunniteltua. Ainakin on luultu niin poliittisten johtajien päissä. Kun suuret ikäluokat, jotka ovat nyt reilun viidenkympin iässä, laitetaan työttömyyskortistoon. Kun he ovat ennen eläkkeelle pääsemistään kymmenen vuotta työttömänä, eläkkeen määrä laskee 40-50 %. Eläkkeiden kustannukset ovat noin 13 miljardia vuodessa. Valtio on tarvinnut nykyisen sukupolven maksamat eläkkeet, niitä ei ole enää paljoa jäljellä, vain puolet siitä mitä tulevat eläkeäiset ovat säästäneet työvuosinaan.
Suurten ikäluokkien eläkkeet:
Kun nyt tulevat eläkeläiset ovat työttömnä ja tulevat saamaan vain puolet maksamastaan eläkkeestä, eläkkeisiin riittääkin hyvin rahaa, nehän löytyvät rahastoista. Ja valtio on tyytyväinen, kukaan ei huomaakaan, että se on tyhjentänyt puolet rahastoista omiin menoihinsa.
Ellei meillä olisi työttömiä, suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle paljastuisi tämä rahan lainaus. Näin siis höytyy valtio työttömyydestä.
Suuret yritykset:
Entä sitten suuret yritykset? Minkä verran se haluaa maksaa palkkoja? Ei varmaan paljonkaan. Mutta miten työttömyys vaikuttaa palkkoihin. Ensinnäkin korkean työttömyyden aikana on helppo sanoa että ei voi nostaa palkkoja. Jos se ei jollekin sovi, hänet voidaan kortistoida, ja ottaa tilalle yhteistyöhaluisempi henkilö, joka tietenkin tulee pienemmällä palkallakin, eihän hänellä ole niitä vuosi takana.
Suurille yrityksille työttömyys siis sopii hyvin, varsinkin kun kotimainen kysyntä ei ole niin tärkeää, meneehän suurin osa tuotannosta vientiin ja on tärkeää että työvoimakustannukset ovat pienet.
Suuret ammattiliitot:
Entä sitten ammattiliitot? Eikö niiden joukkovoima voisi estää tällaisen toiminnan? Ehkä, mutta jos työttömyydestä on etua itselle, miksi poistaa työttömyyttä?
Mitä ammattiliitot sitten hyötyvät työttömyydestä? He saavat siitä hyvä keinon pitää jäsenensä liitoissa. Kun on suuri työttömyys, jäsenet eivät uskalla lähteä pois, koska uusi työntekijä voidaan helposti saada niskuroivan jäsenen tilalle koska työttömistä löytyy aina uusi. Lisäksi ammattiyhdistysliike pelkää itsenäisten yrittäjien siirtymistä pois jäsenistöstä.
Kun näin olemme todenneet sekä valtion, suurten yritysten, että ammattiyhdistysliikkeen hyötyvän suuresta työttömyydestä, miksi sitten kukaan näistä tosissaan haluaisikaan poistaa työttömyyttä? Ei kukaan, senhän olemme nähneet. Työttömyys poistuisi muuttamalla yhtä ainoaa lakia, työttömyysturvalakiamme. Kun se muutetaan koskemaan kaikkia työttömiä, myös itsenäistä työtä tekeviä, kuten yrittäjiä, työttömyys poistuisi ja seuraisis täystyöllisyys.
Seurauksia työttömyysturvan laajentamisesta:
Emmekö tekisi sitten konkurssin jos kaikilla olisi töitä ja pitäisi maksaa suurille ikäluokille täys eläke? Emme, jos meillä on täystyöllisyys, sen antamasta hyödystä täysimääräiset eläkkeet olisivat vain 25 %. Lopun saisivat sitten tavalliset kansalaiset parempina palkkoina, pienempinä veroina ja parempana elintasona.
Emmekö sitten tekisi konkurssia jos palkat nousisivat ja tekemämme tuotteet eivät enää menisikään kaupaksi? Emme. Kansamme on korkeasti koulutettu ja pystymme tekemään täystyöllisyyden aikana tuotteita, joilla on parempi kate. Tästä saisivat osansa sekä työntekijät, että suuryritykset.
Mutta entä ammattiyhdistykset. Jos työttömyysturva lakia muutettaisiin, eikö jäsenistä katoaisi jos jokaisella olisi mahdollisuus ryhtyä yrittäjiksi? Ei, näin ei kävisi. Osa siiryisi, mutta tilalle tulisi kortistosta huomattavasti enemmän maksavia jäseniä, ja ammattiliittojen tulot kasvaisivat. Ja myöskin siitä syystä, että jäsenmaksu on prosenttiperusteinen, ja kun palkat nousevat, jäsenmaksutulotkin nousevat.
Hyvin suunniteltu politiikkamme on siis väärin suunniteltua.
TYKA toimintamalli esittää yksinkertaiset toimet jolla voimme poistaa työttömyyden. TYKA löytyy sivulta http://www.geocities.com/kansantuote/
Mitä hyödyttää etsi syitä nykyiseen työttömyyteen tai tulevaan eläkepommiin tai edes yrittää ratkaista ne.
Eikö riitä että oletetaan näiden asioiden olevan jatkossa totta.
Kaiketi kyse on vain rahasta.
Rahaa lienee jossakin ja rahasta puutetta toisaalla.
Rahaa joko siirrellään tai kasataan ja jaetaan uudelleen.
Mutta ellei sitä ole niin joko tehdään tai lainataan.
Enempään ei vähäinen järkeni riitä.
Rahaa on Suomessakin enemän, kuin koskaan. Se vaan kerätään harvempien taskuun. Lipponen oli optiomiesten juoksupoika ja Anneli hiihtää samaa latua.
Kaikkikaikessa on kerätä osakkeiden omistajien taskut mahdollisimman täyteen. Rahat revitään verokirja porukalta.
Nyky hallitus on enemmän, kuin pettymys!
Oikeistokoirasta päästiin, mutta samanlainen tuli tilalle!
Siinähän se taas tuli,rahaa on mutta sitä yritetään kerätä lisää sieltä missä sitä ei enään ole niin paljon kuin ennen.
Eli ei osata tai haluta ohjata rahaa sinne missä se hyödyttäisi paremmin yhteiskuntaa.(huom vain "paremmin")
EI tätä maata pidä pystyssä yksin kukaan,ei optiomiehet eikä verokirjaporukatkaan.