Media tapaa

Minua ärsyttää suunnattomasti tämä Suomessa vallitseva mediavalta. Politiikkojen yksityiselämää tongitaan ja varsinaiset oikeat todelliset ongelmat jäävät mediassa sivuseikoiksi.

Tälla adessilla pyritään mm siihen, että media toisi esille oikeita asioita ja vielä totuudenmukaisia sellaisia. Seiska keskittyköön häpäisyjulkaisuunsa, mutta miksi esimerkiksi iltapäivälehtien pitää vajota samalle tasolle?

Mitä se kertoo yhteiskunnassamme vallitsevasta moraalista, jos nuorille ja lapsille annetaan sellainen kuva, että asioita voi vapaasti valehdella, vääristellä ja irroitta asiayhteyksistä? He ovat kuitenkin mitä enenevissä määrin median vaikutuksen alaisia.

http://www.adressit.com/oikeus_yksityisyyteen

Siis nimmareita tuonne!
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Johtavat poliitikot, jotka pettävät naisia, eivät ansaitse yksityisyyden suojaa. Huoripukeilla ja ilolinnuilla tulee olla omat kansanedustajat.

Ellei kansanedustajien elämää keritä esiin, kukaan ei tiedä, kuka on tavallisen kelvoton suomalainen, jota voi huoletta äänestää.

Äänestä

Olet todellakin oikeassa ja kirjoitat asiaa.
Mutta vain lehdistö ei syyllisty samaan. Television ohjelmaformaattien laatijat ovat yhtä syyllisiä oikean ja väärän rajan hämärtämiseen.
Nykyisin vain sellaiset ohjelmat, jotka perustuvat häpäisylle, näyryyttämiselle ja naurettavaksi tekemiselle pääsevät ruutuun. Myös valehtelu on kilpailemisen arvoista.
Ennen myös paritus oli kiellettyä. Mutta siit' tuli julkista silloin, kun Napakymppi aloitti ihmisten parituksen. Ja sitä jatkavat maajussit ja sinkkuäidit.
On todella vaikea opettaa lapsille, mikä on oikein ja mikä väärin, kun kaikki vanhat arvot on käännetty päälaelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeat asiat kirjoitti:

Minua ärsyttää suunnattomasti tämä Suomessa vallitseva mediavalta. Politiikkojen yksityiselämää tongitaan ja varsinaiset oikeat todelliset ongelmat jäävät mediassa sivuseikoiksi.

Tälla adessilla pyritään mm siihen, että media toisi esille oikeita asioita ja vielä totuudenmukaisia sellaisia. Seiska keskittyköön häpäisyjulkaisuunsa, mutta miksi esimerkiksi iltapäivälehtien pitää vajota samalle tasolle?

Mitä se kertoo yhteiskunnassamme vallitsevasta moraalista, jos nuorille ja lapsille annetaan sellainen kuva, että asioita voi vapaasti valehdella, vääristellä ja irroitta asiayhteyksistä? He ovat kuitenkin mitä enenevissä määrin median vaikutuksen alaisia.

http://www.adressit.com/oikeus_yksityisyyteen

Siis nimmareita tuonne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu