Hoitajat uhkaa

En olisi ikinä uskonut että hoitajat pistävät sairaita lapsia oman rahanahneutensa panttivangiksi.

Palkkavaatimuksetkin ovat ihan naurettavia. Hallitus järjesti naisvaltaisille koulutetuille aloille kaikkien aikojen palkankorotuksen ylimääräisellä 600 miljoonan euron erällä. Kyseessä oli historian suurin julkisen alan palkankorotus.

Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan hoitajat kiristävät kuntia lapsiuhreilla ja vaativat lisää rahaa.

Kuntatyönantajan ei pidä nyt antaa periksi, sillä muuten joukkoirtisanomisia tulee palomiesten joukossa, poliisissa, vanginvartjoissa, rajavartioissa, puolustusvoimissa, verovirkailijoissa, jne. Jos kiristäjille antaa periksi joutuu aina kiristyksen uhriksi.

Toivokaamme että yksikään potilas ei enää kuole hoitajien uhrina. Ei tukehduttamalla, insuliinilla tai irtisanoutumisen seurauksena.
311593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Terroristit käyttävät vain ihmiskilpiä, voisiko se Suomessakin olla mahdollista?

Äänestä

Tehyn touhu on täysin naurettavaa!!!Jokainen joka on sosiaali- ja terveysalalle on lähtenyt, on kyllä varmasti tiennyt palkkauksen. Jos kerran on rahan perään, niin alan vaihtoon vaan! Jos nyt ihmiset irtisanoutuvat euron kuvat silmissä ja niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että niille ei todellakaan kuulu antaa työpaikkaa takaisin, jos ei ole viimeinen pakko!!! Tiedän pitkän liudan työttömiä, joille se työ kelpaa...

Äänestä
  • mikä helvetti siinä on, että hoitajat eivät saisi esittää mitään parannusehdotuksia. asoita voi aina yrittää muuttaa. viestin kirjoittaja on varmaankin sellainen henkilö, joka ei sano sanaakaan silloin kun lääkärit (tai muut vastaavat ökyalojen ihmiset) menevät lakkoon. vai silloin kun naisvaltaisen matalapalkka-alan ihmiset haluavat jotain, tämä koira älähtää.

    jos tässä maassa on joku ala, jonka lakkoon meneminen on oikeutettua, niin se on juuri hoitoala. minä mielelläni näkisin suomessa hoitajat, joilla on kohtuullinen palkka, hoitajat jotka haluavat tehdä työtä. varsinkin kun monien hoitajien työ on raskaampaa kuin yhdenkään miesvaltaisen alan työt. itse miehenä olen nähnyt molmemmat puolet.

    jos ne työttömät kouluttautuisivat hoitajiksi ja alkaisivat tekemään hoitotyötä, niin hekin menisivät lakkoon jonkin ajan kuluttua. monien sairaaloiden työolot ovat täysin järjettömiä. tämä johtuu ahneen hallituksen sairaasta tavasta säästää tärkeimmistä asioista, niistä asioista, jotka eivät suoranaisesti tuota lisää rahaa.

    Äänestä

  • Haluatko tosiaan että heille ei anneta työpaikkaa takaisin?
    Mikäs siinä, ei anneta.

    Äänestä

  • xxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

    mikä helvetti siinä on, että hoitajat eivät saisi esittää mitään parannusehdotuksia. asoita voi aina yrittää muuttaa. viestin kirjoittaja on varmaankin sellainen henkilö, joka ei sano sanaakaan silloin kun lääkärit (tai muut vastaavat ökyalojen ihmiset) menevät lakkoon. vai silloin kun naisvaltaisen matalapalkka-alan ihmiset haluavat jotain, tämä koira älähtää.

    jos tässä maassa on joku ala, jonka lakkoon meneminen on oikeutettua, niin se on juuri hoitoala. minä mielelläni näkisin suomessa hoitajat, joilla on kohtuullinen palkka, hoitajat jotka haluavat tehdä työtä. varsinkin kun monien hoitajien työ on raskaampaa kuin yhdenkään miesvaltaisen alan työt. itse miehenä olen nähnyt molmemmat puolet.

    jos ne työttömät kouluttautuisivat hoitajiksi ja alkaisivat tekemään hoitotyötä, niin hekin menisivät lakkoon jonkin ajan kuluttua. monien sairaaloiden työolot ovat täysin järjettömiä. tämä johtuu ahneen hallituksen sairaasta tavasta säästää tärkeimmistä asioista, niistä asioista, jotka eivät suoranaisesti tuota lisää rahaa.

    Järjen vastaista

    Ymmärsin tässä jokin aika sitten, että hoitajia on liian vähän. Se pulma ei ainakaan korjaannu Tehyn suunnittelemalla tavalla, vaan pahenee.
    Sairaaloilla tulee entistä suurempi tarve vähentää kallispalkkaisia hoitajia.

    Ahneudessahan ei olekaan liiemmin järkeä. Ei sinne, minne kaikki olemme menossa voi viedä pankkikirjaansa.

    Maltti

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Haluatko tosiaan että heille ei anneta työpaikkaa takaisin?
    Mikäs siinä, ei anneta.

    Miksi tätä asiaa sitten edes puidaan: irtisanoutukoot hoitajat, ei heitä tarvita kyllä sinne joku töihin jää.

    Äänestä

  • Sanot tietäväsi pitkän liudan työttömiä ,joille se työ kelpaa. Mutta ei taida olla sairaanhoitajia, koska heistä on pulaa.Sinä meinaat , että sairaanhoitajan tilalle voisi ottaa kenet vain, sen minä haluaisin nähdä ,sittenhän niitä hoitovirheitä ja ruumiita vasta tulisikin. Voisiko syyn laittaa Vanhasen ja Kataisen piikkiin ?

    Äänestä

  • hoitsu-eläkeläinen kirjoitti:

    Sanot tietäväsi pitkän liudan työttömiä ,joille se työ kelpaa. Mutta ei taida olla sairaanhoitajia, koska heistä on pulaa.Sinä meinaat , että sairaanhoitajan tilalle voisi ottaa kenet vain, sen minä haluaisin nähdä ,sittenhän niitä hoitovirheitä ja ruumiita vasta tulisikin. Voisiko syyn laittaa Vanhasen ja Kataisen piikkiin ?

    demareiden piikkiin, joille se kuuluukuin. Heidän pitkäaikaisen työn tuloshan tämä on, kun naisalat ovat jääneet näin paljon jälkeen. Sitä on vain vaikea korjata yhdellä kertaa.

    Äänestä

  • Xyz15 kirjoitti:

    Järjen vastaista

    Ymmärsin tässä jokin aika sitten, että hoitajia on liian vähän. Se pulma ei ainakaan korjaannu Tehyn suunnittelemalla tavalla, vaan pahenee.
    Sairaaloilla tulee entistä suurempi tarve vähentää kallispalkkaisia hoitajia.

    Ahneudessahan ei olekaan liiemmin järkeä. Ei sinne, minne kaikki olemme menossa voi viedä pankkikirjaansa.

    Maltti

    sairaalat tarvitsevat tietyn määrän hoitajia suhteessa potilasmäärään ja siihen kuinka hyvin potilaita hoidetaan, palkkauksesta riippumatta

    Äänestä

Kuulut varmaan oaj:hin

Äänestä

Suomen hoitajat vaativat AINOASTAAN samaa palkkaa kuin muutkin euroopan kehittyneiden maiden hoitajat, johon suomen hallituksella on kyllä varaa.

Suomella EI OLE pulaa rahasta.

Suomi on rikkaampi kuin koskaan historiansa aikana.

Mutta sillä ei ole muka varaa maksaa ihmisen hoitamisesta samaa palkkaa kuin muilla kehittyneillä euroopan mailla, niinkö? Ja PAH!

"Kuntatyönantajan ei pidä nyt antaa periksi, sillä muuten joukkoirtisanomisia tulee palomiesten joukossa, poliisissa, vanginvartjoissa, rajavartioissa, puolustusvoimissa, verovirkailijoissa, jne. Jos kiristäjille antaa periksi joutuu aina kiristyksen uhriksi."

Voi kamala sentään. Tuleeko siitä sitten samanlainen katastrofi jos verovirkailijoiden piireissä tulee jukkoirtisanoutumisen vaara? Oikein hirvittää. Ja tässä taas näemme sen mikä ammatti todella ON TÄRKEÄ ja mikä ammatti on VÄHEMMÄN TÄRKEÄ.

Hei oikeesti, älä viitsi. Hoitoalan palkkauksen ongelma on ollut tiedossa vuosikausia eikä asialle ole tehty mitään. Ja nyt kun kiltit hoitajat uskaltavat vihdoin pitää puolensa heidät leimataan ahneiksi ja julmiksi - ja tätä tilannetta käyttävät hyväkseen lukuisat muut ammattikunnat jotka saavat omat vaatimuksensa täytettyä kaikessa hiljaisuudessa kun hoitajat leimataan ahneiksi lapsentappajahirviöiksi. Hoitoalan ihmisiä leimataan oikein urakalla. Ja käytetään hyväksi.

Siis HYVÄKSIKÄYTETÄÄN.

Ja tarkoituksella?

Median korppikotkat saavat osansa; he tekevät rahaa syöpään sairastuneilla lapsilla ja heidän kuvillaan kiitos sinunlaistesi idioottien jotka niitä lehtiä ostavat ja niiin mielipiteensä perustavat. Lehdet myy, raha virtaa.

Äänestä
  • oletko oikeasti noin sokea.. on tainnut euroaika sotkea pikkuisen päätä vaiko halu ymmärtää korotusten todellisia vaikutuksia... miten valtiolla jolla velkaa enemmän kuin laki sallii voi olla rahaa rikkauteen saakka??

    Äänestä

  • pupu112 kirjoitti:

    oletko oikeasti noin sokea.. on tainnut euroaika sotkea pikkuisen päätä vaiko halu ymmärtää korotusten todellisia vaikutuksia... miten valtiolla jolla velkaa enemmän kuin laki sallii voi olla rahaa rikkauteen saakka??

    kaikilla valtioilla on velkaa (norjasta en tiedä). totuus on se, että suomi on tällä hetkellä rikkaampi kuin koskaan.

    "Stakesin ylijohtaja Matti Heikkilä kirjoittaa: "Bruttokansantuotteella mitattuna Suomi on rikkaampi kuin koskaan."
    http://www.stat.fi/tup/tilastokirjasto/kirjat.html

    Äänestä

  • Missähän olet ollut kun järkeä on jaettu.

    Äänestä

  • pupu112 kirjoitti:

    oletko oikeasti noin sokea.. on tainnut euroaika sotkea pikkuisen päätä vaiko halu ymmärtää korotusten todellisia vaikutuksia... miten valtiolla jolla velkaa enemmän kuin laki sallii voi olla rahaa rikkauteen saakka??

    varma juttu tulevaisuudessa. USAn lainamarkkinat kupruilee vielä kaikenaikaa ja sieltä voi tulla yks kaks ylläri, tai kiinasta, tai venäjältä tai... Ei tulevaisuuttaa pidä silmät ummessa lyödä lukkoon, mitäs sitten tehdään kun lama iskee ja on just hyväksytty suuret palkankorotukset. Ei se taloustilanne plakaattimarssilla silloin enää parane.

    Äänestä

Asioista yhtään mitään.SUOMEN julkinen sekgtori on tehnyt kaikista huonoimat sopimukset noin 15-vuotena ja aina vedottu rahaan.Syy siihen koska kuntasekgtorilla on ollut huonot neuvotelijat.MUISTELE LÄÄKÄRILAKKOA PUHU SITTEN VASTA HOITAJIEN ASIOISTA.

Äänestä

että miten voi olla mahdollista ettei palkkoja voi korottaa mutta kuitenkin lakko tilanteessa vara viedä potilaita ulkomaille ja ostaa yksityispuolen hoitoa??? maksajana valtio.. taitaa kataisella olla selityksen paikka...

Äänestä
  • ei katainen mitään selittele. kataisen kuvan voisi laittaa sanakirjaan "nilkki" sanan kohtaan. nilkimpää miestä en ole nähnyt.
    ihmetystä sen sijaan nostattaa se, että kokoomuksella on niin paljon äänestjiä. luulisi, että suomalaiset ovat fiksua porukkaa, mutta äänestyspäätökset antavat toista kuvaa.

    miksi kukaan äänestää sitä kapitalismipuoluetta. miksi edes porvarit äänestävät sitä? kokoomus ei ole porvaripulue, se on kapitalistipuolue. kapitalistipuolue ajaa aina kansainvälisen rahan etuja, vaikka kotimaa siitä kärsisikin

    Äänestä

  • Käytäpä hiukan päätäsi.
    Lakon aikainen lainapalvelu maksaa vähän.
    Tulevat vuodet maksavat paljon.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    ei katainen mitään selittele. kataisen kuvan voisi laittaa sanakirjaan "nilkki" sanan kohtaan. nilkimpää miestä en ole nähnyt.
    ihmetystä sen sijaan nostattaa se, että kokoomuksella on niin paljon äänestjiä. luulisi, että suomalaiset ovat fiksua porukkaa, mutta äänestyspäätökset antavat toista kuvaa.

    miksi kukaan äänestää sitä kapitalismipuoluetta. miksi edes porvarit äänestävät sitä? kokoomus ei ole porvaripulue, se on kapitalistipuolue. kapitalistipuolue ajaa aina kansainvälisen rahan etuja, vaikka kotimaa siitä kärsisikin

    nosti naisvaltaisten alojen palkkoja. SAK ja demariököthän ovat tuon jälkeenjääneidyyden juuri vuosikymmenien aikana luoneet, ja nyt ovat muka niin asialla, niin asialla.

    Äänestä

hoitajien lakko on täysin oikein. hoitajien olisi pitänyt mennä lakkoon jo kauan sitten, mutta eivät hyvyyttään ole menneet. lääkärit olivat lakossa jokin aika sitten (kehtasivatkin), vaikka he repivät järjettömän suuria palkkoja.
lopulta hoitajat tajusivat, että he ovat pahassa palkkakuopassa siksi, että toisaalla ollaan niin ahneita. hoitajien (ja naisalojen yleensäkin) hyvyyttä ja kilteyttä on käytetty törkeästi hyväksi. hoitajien työ on raskasta ja tärkeää, heille kuuluu kohtuullinen palkka.

hoitajat eivät kiristä millään, ne tahot, jotka eivät halua nostaa palkkoja, ovat niitä kiristäjiä.
katsokaa hieman muita aloja, varsinkin monia kaupallisia aloja, ja ruvetkaa vasta sen jälkeen arvostelemaan hoitoalaa. kumma juttu että päättäjät ovat antaneet tilanteen mennä tähän pisteeseen, heidän olisi pitänyt jo kauan sitten tulla vastaan hoitajien vaatimuksia. no sen nyt tosin tiesi miten käy, kun kokoomuksen valehtelijat pääsivät valtaan.

en tosiaan ole hoitaja itse, mutta olen nähnyt paljon hoitajien työtä ja tiedän miten pientä palkkaa he saavat.

Äänestä
  • "hoitajat eivät kiristä millään, ne tahot, jotka eivät halua nostaa palkkoja, ovat niitä kiristäjiä."

    Muista kuitenkin että olet itse yksi kiristäjistä. Sinähän maksat verot ja verot päättää kunta tai Eduskunta. Ne on saatu kasaan äänestämällä.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    "hoitajat eivät kiristä millään, ne tahot, jotka eivät halua nostaa palkkoja, ovat niitä kiristäjiä."

    Muista kuitenkin että olet itse yksi kiristäjistä. Sinähän maksat verot ja verot päättää kunta tai Eduskunta. Ne on saatu kasaan äänestämällä.

    näinhän se on, mutta hoitajat eivät vain ilkeä sanoa sitä ääneen. Mitä muuta joukkoirtisanominen sitten muka olisi?

    Äänestä

Kävin tässä eräänä päivänä terveyskeskuksessa.
Tunnelma oli odotushuoneessa erittäin rauhallinen. Kenelläkään ei hoitohekilökunnan puolella näyttänyt olevan kiirettä. Hoitajat kävelivät rauhallisesti salin poikki huoneista toisiin. Tuli mieleeni, että tämä on hieno työpaikka, kun ei vain ahneet työmarkkinapomot pilaisi hyvää työyhteisöä.
Jos sitten puhutaan työmarkkinapolitiikkaa, niin sanoisin, että palkkoja pitäisi kohdentaa tehtävien mukaan, eikä poskettomasti vaatia kaikille samaa, se johtaa aina tyytymättömyyteen.

Toista se oli ennen, sanotaan vaikka 60 vuotta sitten, kun meni kunnanlääkärin vastaanotolle siellä oli monta kymmentä potilasta odottamassa ja vastaanotti yksi lääkäri. Silloin ihminen nautti vielä työstään ja tehtävästään sen alkuperäisen tarkoituksen vuoksi. Potilaskin saattoi kävellä monta kilometriä kovassa kuumeessa kirkonkylälle lääkäriin. Kun tätä touhua katselee 60 vuoden takaa, ihmiset näyttävät ahneilta pikku pullamössöiltä.

Äänestä

Luojani, Sinä tiedät, miten paha minun on olla.
Vain Sinä tiedät, että tarkoitan vain hyvää itselleni, kuten kaikki ihmiset päällä maan.

Tiedät myös, että haluan vain vaihtaa helisevän vasken kiliseväksi kullaksi, sillä näinhän kaikki minua isommatkin ovat aina tehneet.

Älä salli sydämeni tulla kovaksi kuin jäätyneen maan kivi, sillä sellainen murtuu niin helposti.

Anna minulle voimaa vielä huomiseen, sekä salli kaikkien jäätyneiden sydänten alkavan jälleen sykkiä, vaikka elämäni teho-osastolla ei enää ole virtaa.

Kun nämä elämäni harmaimmat päivät ovat kuihtuneet pois, niin anna lasten ja vanhusten tulla tyköni ja kutsuvan minua Laupeuden Sisareksi, sillä sehän minä edelleenkin olen.

Äänestä
  • Luojani, sinä tiedät miten paha minun on olla.
    Katso lävitseni kun minä katson ympärilleni.

    Taloni on iso, pihani on iso, autoni on iso.
    Kaikki on kaunista. Neljässä huoneessa on tietokone pimeänä.
    Uima-altaani on ollut jo vuoden kuin tyynen lammen pinta.
    Sen rauhaa ei mikään enää riko.
    Katso! Ullakolla on paljon tavaraa kauniisti viikattuina, neljä kaunista kasaa. Yksi sininen ja kolme punertavaa.

    Katso Luojani, lapseni ovat lentäneet, olemme isän kanssa kahdestaan enää.
    Ja kotini on enää vain kuori.
    Niin kuori kun on lapsuudenkotinikin. Sieltä ovat lentäneet kaikki.
    Äitini ja isäni koti, jotka antoivat minulle kaiken, itseään säästämättä. Ja siksi olen tässä nyt, katselen omaa kotiani kuin kuorta.
    Hyvin koulutettu, osannut aina säästää ja elää maltillisesti.
    Sen olen tehnyt vanhempieni esimerkin antamalla voimalla.
    Ottanut itselleni sen minkä olen irti saanut ja antanut lahjana lapsilleni, koulutuksena, oppina, asenteena.
    Olen heistä onnellinen mieheni kanssa joka saman on heille tehnyt.

    Talojen hinnat ovat pudonneet alas, Luojani.
    Niistä ei täällä saa enää mitään.
    Me emme voi viettää vanhuuttamme Stadin keskustassa, kuten oli unelmamme. Mikä opetus on meille siinä että sallit tehtaan lopettamisen?
    Minulla on rajattoman paha olla, Luojani.
    Tuhotkoon pussikaljanuoriso koko helvetin pääkaupungin!

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Luojani, sinä tiedät miten paha minun on olla.

    Paperitehtaat loppuu, mutta hoitajat vaativat aina vain lisää.
    Ruotuun äkkiä ja hiukan ymmärrystä taloudenpidosta. Kyllä se inflaatio syö ruuremmatkin korotukset.

    Äänestä

  • M.V. kirjoitti:

    Paperitehtaat loppuu, mutta hoitajat vaativat aina vain lisää.
    Ruotuun äkkiä ja hiukan ymmärrystä taloudenpidosta. Kyllä se inflaatio syö ruuremmatkin korotukset.

    Tehtaat ruotuun ja ymmärrystä taloudesta.
    Siinä olet oikeassa.
    Hoitajien ei tarvitse, sinä ja minä, jotka olemme äänestäneet laitamme heidät ruotuun, eikö vain? Eduskunnan kautta.

    Pois meistä demokratia, tervetuloa diktatuuri.
    Uusi hoitaja/kielto- laki voimaan, Sitten kovaa käskytystä vaan, kyllä se siitä tokenee.
    Ja poliisit kun muutenkin nauravat itkunsekaisin silmin liikennelakeja.

    Tähän kun vielä mennään niin poliisilta menee, ihan ilman syytä, loppukin arvovalta.
    Ne ressukat kun muutenkin joutuvat toteuttamaan eduskunnan naisverkoston aivoituksia. Minua aina ihan säälittää tämä komisaario Seppä, iso mies joutuu puhumaan joka paikassa huuhaata.

    Äänestä

Susta vaan tuntuu siltä? Et varmaan ole naisvaltaisella alalla töissä! Taidat olla hiukan kade...

Äänestä

Ja minkähän alan ihminen mahdat olla? Öletko sinäkin pieni päine... eiku palkkainen?

Äänestä
  • on propakandaa, minkä naiset osaavat upeasti esittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lapsiuhreilla kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut että hoitajat pistävät sairaita lapsia oman rahanahneutensa panttivangiksi.

Palkkavaatimuksetkin ovat ihan naurettavia. Hallitus järjesti naisvaltaisille koulutetuille aloille kaikkien aikojen palkankorotuksen ylimääräisellä 600 miljoonan euron erällä. Kyseessä oli historian suurin julkisen alan palkankorotus.

Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan hoitajat kiristävät kuntia lapsiuhreilla ja vaativat lisää rahaa.

Kuntatyönantajan ei pidä nyt antaa periksi, sillä muuten joukkoirtisanomisia tulee palomiesten joukossa, poliisissa, vanginvartjoissa, rajavartioissa, puolustusvoimissa, verovirkailijoissa, jne. Jos kiristäjille antaa periksi joutuu aina kiristyksen uhriksi.

Toivokaamme että yksikään potilas ei enää kuole hoitajien uhrina. Ei tukehduttamalla, insuliinilla tai irtisanoutumisen seurauksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu