mitä tehdä?

Olemme noin parikymppinen avopari, ollaan oltu pari vuotta yhdessä.

Aluksi tyttöystäväni halusi paljon seksiä, joka päivä ja usein monta kertaa. Usein tuntui siltä, että itseä ei haluttanut yhtä usein kuin tyttöystävää, mutta en sanonut hänelle koskaan ei, koska mielestäni on tärkeää, että seksuaaliset halut saa tyydytettyä ettei suhteessa tarvitse turhautua.

Nyt kuitenkin tilanne on aivan toisin. Seksiä on noin kerran viikossa ja tyttöystävää tilanne ei tunnu haittaavan (paitsi että on kuulemma pahoillaan siitä koska tietää minun haluavan enemmän). Hän sanoo kuitenkin rakastavansa minua.

Olen yrittänyt keskustella mutta hänellä ei oikein tunnu olevan aiheesta mitään sanottavaa. Ei kuulemma tiedä syytä ja jos jonkun syyn sanoo, niin on melkein joka kerta eri syy. Olemme myös epäilleet, että haluttomuus johtuisi e-pillereistä joita hän syö (haluttomuus alkoi muutaman kuukauden aloittamisen jälkeen), mutta hän on haluton kokeilemaan merkin vaihtoa (kuulemma ei pidä gynekologilla käynnistä). Mitä siis pitäisi tehdä? Miten purkaa tämä tilanne?

Ahdistaa ja turhauttaa!
41177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta onko seksiä kerran viikossa vähän... Itse olen elänyt parisuhteessa, jossa olen ollut se haluton osapuoli. Haluttomuutta ei voi eikä osaa aina selittää, mutta tilanne meni siihen pisteeseen, että tuli ero (ei vain tämän takia) ja nyt menen ammattiauttajan puheille asian takia, jotta se ei toistuisi tulevaisuudessa. Kannattaa oikeasti selvittää asia, vaikka sitten lääkärin kanssa, jotta ei tule liian isoa härkästä!

Äänestä

Hei,

Jos papa-näyte on otettu pari kuukautta sitten, niin mitään tutkimuksia ei tarvitse tehdä pillerimerkin vaihtamisen yhteydessä. Tutkimus tehdään 1-1,5 vuoden välein, ellei solumuutoksia.

Sano vain tyttöystävällesi, että menee keskustelemaan merkin vaihtamisesta ja kerro myös faktat, että tutkimusta ei tarvita (öhöm...eri asia mistä olet tiedon kaivanut ;)! Vaihtoehtoja on monia, miksi kärsiä sivuvaikutuksista, kun vaihtoehtojakin on? Itselleen sopivan pillerimerkin ns. etsintä voi vaatia useamman merkin kokeilua muutaman kuukauden ajan.

Äänestä
  • Hei ja kiitos avusta! Olen ketjun aloittaja. Tyttöystävä lopetti pillerit 3 kuukautta sitten, mutta tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Eli häntä ei vaan haluta. Olen yrittänyt kysyä syytä ja hän on sanonut että hän ei vaan enää osaa nauttia seksistä yhtä paljon kuin ennen. Mikä nyt eteen?

    Äänestä

  • brrrr kirjoitti:

    Hei ja kiitos avusta! Olen ketjun aloittaja. Tyttöystävä lopetti pillerit 3 kuukautta sitten, mutta tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Eli häntä ei vaan haluta. Olen yrittänyt kysyä syytä ja hän on sanonut että hän ei vaan enää osaa nauttia seksistä yhtä paljon kuin ennen. Mikä nyt eteen?

    hän ei ole seksuaalisesti tyytyväinen? Sitä on vaikea sanoa kumppanilleen, koska sillä pelkää loukkaavansa kumppaniaan. Saattaa olla helpompi olla ilman seksiä (tai harvemmin), kuin harrastaa seksiä, joka ei oikein tyydytä.

    Tietysti hänenkin vastuullaan on puhua asiasta, jos näin on, mutta ilmeisesti hän on suht tyytyväinen nykytilaan. Voisitko itse sopeutua tuohon määrään? Painostaminen ei lisää hänen halujaan. Hän voi kokea suhteen seksikeskeisenä, jos se aina on mielessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


brrrr kirjoitti:

Olemme noin parikymppinen avopari, ollaan oltu pari vuotta yhdessä.

Aluksi tyttöystäväni halusi paljon seksiä, joka päivä ja usein monta kertaa. Usein tuntui siltä, että itseä ei haluttanut yhtä usein kuin tyttöystävää, mutta en sanonut hänelle koskaan ei, koska mielestäni on tärkeää, että seksuaaliset halut saa tyydytettyä ettei suhteessa tarvitse turhautua.

Nyt kuitenkin tilanne on aivan toisin. Seksiä on noin kerran viikossa ja tyttöystävää tilanne ei tunnu haittaavan (paitsi että on kuulemma pahoillaan siitä koska tietää minun haluavan enemmän). Hän sanoo kuitenkin rakastavansa minua.

Olen yrittänyt keskustella mutta hänellä ei oikein tunnu olevan aiheesta mitään sanottavaa. Ei kuulemma tiedä syytä ja jos jonkun syyn sanoo, niin on melkein joka kerta eri syy. Olemme myös epäilleet, että haluttomuus johtuisi e-pillereistä joita hän syö (haluttomuus alkoi muutaman kuukauden aloittamisen jälkeen), mutta hän on haluton kokeilemaan merkin vaihtoa (kuulemma ei pidä gynekologilla käynnistä). Mitä siis pitäisi tehdä? Miten purkaa tämä tilanne?

Ahdistaa ja turhauttaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu