Raskauteni on vasta ihan alussa, ja vuoden päivät ennen raskaaksi tulemista olen kamppaillut synnytyspelkoni kanssa, lukenut niin alatiesynnytyksestä kuin sektioista internetistä ja myös jonkinverran kirjallisuuttakin.
Nyt tuntuu että paniikki iskee päälle ja lujaa, kun pitäisi todella miettiä, mihin olen valmis ryhtymään. Internettiä selatessani mielialani on vaihdellut jatkuvasti. Kun olen lukenut jonkin kannustavan kertomuksen helposta alatiesynnytyksestä, olen ajatellut, että alatiesynnytys on se minun juttuni. Mutta sitten seuraava juttu onkin ollut kamala kauhukertomus alapään repeämisestä, eli sektioon siis!
Olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa kallistumaan alatiesynnytykseen. Leikkaus on aina oma riskinsä, ja suunnitelmissa olisi tehdä useampikin kuin yksi lapsi, ja eikös sektion jälkeen ole vaarana kaiken maailman kohdun repeämiset jne.
Kipukin pelottaa vietävästi, mutta jos siitä muutkin ovat hengissä selvinneet, niin miksen minäkin. Nyt olen kuitenkin alkanut pelkäämään valtavasti noita repeämisiä, epparia jne. Stressaan jo valmiiksi esim. synnytyksen jälkeistä seksielämää? Jos alapääni hajoilee pahasti, haluaako mieheni minua enää? Ja ennen kaikkea: haluanko/pystynkö enää itse? Jääkö toisen lapsen teko vain haaveeksi?
Voi kuulostaa melko itsekkäältä pelolta, mutta vaikka vauva tähän kotiin tuleekin, haluan pitää parisuhteeni kunnossa. Ihminen on tunnetusti hyvin seksuaalinen olento.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän...Ja muiden kokemuksista kuulisin mielelläni!
Nyt tuntuu että paniikki iskee päälle ja lujaa, kun pitäisi todella miettiä, mihin olen valmis ryhtymään. Internettiä selatessani mielialani on vaihdellut jatkuvasti. Kun olen lukenut jonkin kannustavan kertomuksen helposta alatiesynnytyksestä, olen ajatellut, että alatiesynnytys on se minun juttuni. Mutta sitten seuraava juttu onkin ollut kamala kauhukertomus alapään repeämisestä, eli sektioon siis!
Olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa kallistumaan alatiesynnytykseen. Leikkaus on aina oma riskinsä, ja suunnitelmissa olisi tehdä useampikin kuin yksi lapsi, ja eikös sektion jälkeen ole vaarana kaiken maailman kohdun repeämiset jne.
Kipukin pelottaa vietävästi, mutta jos siitä muutkin ovat hengissä selvinneet, niin miksen minäkin. Nyt olen kuitenkin alkanut pelkäämään valtavasti noita repeämisiä, epparia jne. Stressaan jo valmiiksi esim. synnytyksen jälkeistä seksielämää? Jos alapääni hajoilee pahasti, haluaako mieheni minua enää? Ja ennen kaikkea: haluanko/pystynkö enää itse? Jääkö toisen lapsen teko vain haaveeksi?
Voi kuulostaa melko itsekkäältä pelolta, mutta vaikka vauva tähän kotiin tuleekin, haluan pitää parisuhteeni kunnossa. Ihminen on tunnetusti hyvin seksuaalinen olento.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän...Ja muiden kokemuksista kuulisin mielelläni!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä miehesi saa seksiä muualta jo raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Kai nyt itsekin tajuat ettet isomahaisena ole haluttava ja synnytyksen jälkeen vielä vähemmän.
Kylläpäs kirjoitit kauniisti :( pöh, sinulla varmasti kokemuksen syvä rintaääni puhuu asiasta.
Ihan vaan ilmoitusluonteinen asia, että kuka tahansa saa seksiä ja milloin tahansa, ei siihen tarvita edes raskautta.
miehiltä joiden vaimot on raskaana tai jo synnyttäneet. Eivät vissiin kotona saa tai sitten niitä ei enää huvita. Kokemuksella puhun.
Mielestäni kysyin ihan asiallisen kysymyksen, ja toivoin asiallisia vastauksia äideiltä mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.
Ja opinpahan sen, että täältä on turha kysellä ja keskustella asioista vakavasti.
Kiitos kuitenkin vaivautuneille.
saa siis omalta mieheltä. Odotappa vain, kun tulet raskaaksi niin tiedät totuuden...
olisit saanut samoilta miehiltä ilman raskautta ja synnytystäkin.
Aivan tasan samoja asioita miekin pähkäilin, ja pähkäilen välillä vieläkin. Viikkoja mulla on nyt 35 kasassa eli lähtö on lähellä.
Sitä on hankalaa selittää "uskottavasti", enkä tiedä mikä sen varsinaisesti on saanut aikaan, mutta tässä matkan varrella on ajatukset muuttuneet aika roimasti niistä alkuajan pelkotiloista;
Päätin antaa luonnon hoitaa tehtävänsä niin kuin parhaaksi näkee.
Pelkääminen on turhaa kuitenkin ja aiheuttaa vain turhaa stressiä.
Jännittäminen kuuluu asiaan, mutta liika pelko vie voimia ja keskittymistä ja aiheuttaa vauvallekin stressihormonien takia hallaa.
Se, miten olen itseni saanut "kasaan" asian suhteen on siis mysteeri, voisikohan hormoneilla olla osuutta asiaan? :)
Olotila on tätä nykyä lähinnä uhmakas! "Minähän selviän, niin on muutkin selvinneet" :D
Se synnyttämisen luonnollisuus ja kuuluminen liki jokaisen naisen elämään on käynyt todellisemmaksi mitä lähemmäs loppua mennään ja koen jo enemmänkin olevani suuresti etuoikeutettu päästä kokemaan jotakin niin äärimmäistä ja mahtavaa, kipuineen repeämisineen kaikkineen. Nykyään niitä voidaan estää ja hoitaa jälkikäteenkin, joten en pelkää alapääni puolesta paljoakaan enää.
Minulla on historiassa useita keskenmenoja ja tämä raskaus tuli aivan täytenä yllätyksenä; ehkä sekin on osaltaan psyykannut kun olen tajunnut, etten tämän jälkeen koskaan enää mahd. tule kokemaan vastaavaa.
Ehkä tällä tavoin olisi hyvä jokaisen ensisynnyttäjän ajatellakin? KOskaan ei voi tietää, saako ikinä toista mahdollisuutta tehdä omaa lasta.
Synnytyskipu on yksilöllinen jokaiselle; toinen sanoo sitä täysin setämättömäksi tuskaksi, toinen taas kertoo kuinka vaipui aivan ihmeelliseen transsiin synnytyksen aikana ja keskittyi vain kroppansa tapahtumiin, jolloin kipua saattoi hallita jotenkin ja pysyi itse ajantasalla syvällä sisällään, mitä on meneillään. Muu maailma oli kuulema aivan täysin toisarvoinen sillä hetkellä.
Minä luotan tuohon transsin syntymiseen ja sen "suojaan". Itse asiassa odotan sitä jo aika innollakin!
Koen omaavani aika korkean kipukynnyksen, mutta koska mitään vastaavaa en ole koskaan kokenut, on minusta ihan turhaa miettiä etukäteen, kestääkö kipua vai ei > tarvitseeko kipulääkitystä.
Luja aikomukseni on yrittää luonnonmukaista synnytystä (pari kuukautta sitten olin vielä valmis ottamaan kaikki myrkyt ja lievitykset vastaan!) eli kokonaan ilman kipulääkkeitä.
Mutta tuohon vaikuttaa täysin siis kaikki sen hetkiset tuntemukset ja kuinka pitkä synnytyksestä tulee; kipulääkkeen ansioista voisi saada levättyä hetken ja kerättyä voimia ponnistukseen.
Olen luopunut oikeastaan kaikista suunnitelmista synnytyksen suhteen ja niin on paraskin; anna sinäkin luonnon hoitaa hommansa ja alistu vikisemään perässä vain :) Luulen, että kokemuksesta tulee sitä hienompi, mitä vähemmän sitä etukäteen tarkoin suunnittelee.
Miehistä ja alapään kunnosta:
Nykyään saadaan niin hyvin korjattua kaikki repeämät, että en huolehtisi kovinkaan paljoa.
Jos haluat auttaa paikkojasi kestämään koitoksen, niin muista harjoitella neuvolan ohjeiden mukaan lantionpohjaa ja loppua kohden ala käyttämään esim. oliiviöljyä välilihan alueen "pehmentämiseen".
Aika moni on kertonut seksin olevan joko samanlaista tai jopa parempaa synnytyksen jälkeen. Toipumiseen menee aina aikaa, joten sen saa mieskin joutua vain hyväksymään; ellei hyväksy niin eipä ole arvoisesi mieskään.
Se, miten alapää muuttuu synnytyksen jälkeen on yksilöllistä myös; minkäs sille tekee kun ei vain voi ennustaa mitään...jokaisella kudos käyttäytyy omalla tavallaan ja toisilla muutoksia ei tule ollenkaan, toisilla paljonkin.
Ne kun ymmärtää kuuluvan asiaan täysin luonnollisena osana (ja saa miehenkin tajuamaan saman), niin asenne aiheeseen muuttuu ihan taatusti.
Jo raskauden aikana tulet ehkä nyt huomaamaan muutoksia alapäässäsi ja se itse asiassa tulee helpottamaan omaa tietoisuuttasi mm. kivun siedosta ja siitä, että muutokset eivät jää pysyviksi.
Alapää palautuu kyllä ja ellei palaudu kokonaan /jää "rikki" (on erittäin harvinaista), saat siihen gyneltä varmasti apua kun vain haet.
En ole kuullut ainoastakan tapaukssta, jossa esim. korjausleikkausta halunnut synnyttänyt nainen olisi katunut tehtyä korjausta. Suomessa lääkärien ja hoidon taso on huippuluokkaa kuitenkin.
*
Tulipa siittä litania :D
Toivottavasti helpottaa edes vähän?
Luota itseesi ja kroppaasi ja anna luonnon tehdä tehtävänsä; olet etuoikeutettu ja "jalustalla", sillä saat kokea jotakin, mikä tekee sinusta Naisen :) ..päädyit sitten synnytykseen tai sektioon; Naiseus tässä asiassa tulee siitä, että rohkenet tehdä päätöksen niin suuren haasteen edessä.
*Voimia*
Alapään korjausleikkauksissa on aina ongelma alapään hermotus. Eipä sitä sellasella pillulla paljon mitään tee, joka ei tunne tai ei toimi oikein. Jos menee hermojen toiminta huonoksi.
Kunnon orgasmit palauttavat emättimen muodot sitten lopullisesti, pienellä jumpalla kannattaa aloittaa.
Jos pärjäät ilman lääkitystä, niin hyvä juttu. Ne lisäävät repeytymien vaaraa jostain syystä.
Seksielämästä synnytyksen jälkeen. Opit ehkä arvostamaan hyvin toimivaa alapään lihaksistoa synnytyksen jälkeen entistä paremmin.
Minkälainen "pillu" ei toimi oikein?
Naisen kruunu tuolla värkissä on klitoris, jonka kautta syntyy orkut ja nautinnot. Pelkkä pillu, reikä, on itsessään siihen hommaan toisarvoinen.
>>>Kunnon orgasmit palauttavat emättimen muodot sitten lopullisesti, pienellä jumpalla kannattaa aloittaa. >Jos pärjäät ilman lääkitystä, niin hyvä juttu. Ne lisäävät repeytymien vaaraa jostain syystä. >Seksielämästä synnytyksen jälkeen. Opit ehkä arvostamaan hyvin toimivaa alapään lihaksistoa synnytyksen jälkeen entistä paremmin.
Orgasmeja on erilaisia. Se paras on emätinorgasmi, joka tuntuu koko emättimen alueella. Sen saa emättimen pohjaa painamalle, voi kokeilla tekopeniksellä. Klitorisorgasmit vaikuttavat vain alempiin lantionpohjanlihaksiin, jotka ovat tietysti myös tärkeitä.
Pillu ei toimi. Ei kiihotu, eikä kiihottuessa supistu. Ei saa orgasmeja. Se mikään reikä ole, ihme tekstiä sinulta tulee...
Jokaisella se "paras" on yksilöllinen..et voi yleistää omaa "parastasi" pätemään kaikkiin.
>>>Ei kiihotu, eikä kiihottuessa supistu. Ei saa orgasmeja.
Ihmisen pillu toimii. Piste.
todella vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, kuten varmaan itsekin ymmärrät :)
Itse pähkäilin ihan samojen asioiden kanssa n. vuosi sitten. Luin netissä kaikenlaisia tarinoita synnytyksistä, mietin ja mietin, mitä tuleman pitää. Kuitenkin kun raskaana jo olin, ymmärsin toki, että synnytettävä on tavalla tai toisella ;)
Mietin myös sitä, mitä seksielämämme tulee olemaan synnytyksen jälkeen ja miten kehoni siitä koskaan voi palautua. Paniikissa tuli oltua yhä enemmän, mitä lähemmäksi laskettu aika tuli.
En nyt ala synnytyskertomustani tähän raapustamaan :), mutta sen verran kerron, että itsekin olen aina mieltänyt itseni korkean kipukynnyksen omaavaksi ja ajattelin myös juuri noin, että kun siitä niin monet ovat selvinneet, miksen minäkin. Synnytykseni ei ollut mikään "piece of cake", mutta en myöskään niin kovaa kipua tuntenut, ettenkö olisi valmis toistakin lasta yrittämään. Ja minä kun panikoin juuri sitä, voinko edes koskaan harkitakaan enää toista sen "karmeuden" jälkeen (näin siis ajattelin ennen ekaa synnytystä).
Synnytyksen jälkeisestä seksielämästä ja alapään palautumisesta sen verran, että seksielämä kyllä palaa raiteilleen, kunhan kroppasi palautuu. Ainakin "ruumiillisilta" osin. Eri asia on, kuinka paljon aikaa vie lapsen takia halujen palautuminen. Itsellä ei alkuun ollut kuin vauva mielessä, mutta onneksi meillä suhde niin hyvä, että mieheni tuki minua täysin ja ymmärsi tämän. Tulet kyllä huomaamaan vauvan saatuasi, että seksiasiat hiukan väistyvät, vaikka seksuaalinen ihminen olisitkin.
Tästä ei pitänyt tulla romaania, ja kerronkin enää omasta kokemuksestani sen, miten alapääni palautui: huom! en ole koskaan ollut kovin liikunnallinen ihminen. Eli mulla kesti sen "normaalin" muutama viikkoa, ennen kuin pystyin yhdyntään. Tietysti näihin kaikkiin vaikuttaa myös mieliala, ei pelkkä fyysinen palautuminen. Varmasti fiksuna ihmisenä (tekstisi perusteella vaikutit sellaiselta) ymmärrät.
Harmittaa lähinnä, kun sait noin ikäviä vastauksia inhimilliseen kysymykseesi / pohdintaasi. Haluan lohduttaa sinua oman kokemukseni (poika nyt 7 kk) pohjalta, että vuoden kuluttua tulet olemaan tottakai "viisaampi" asian suhteen, mutta ehkä myös nauramaan asialle (miten tuollaista silloin tulikin pohdittua). Ainakin itselläni on näin, vaikka toisaalta eihän tällaisia asioita voi etukäteen mitenkään tietää.
Voimia sinulle raskautesi kanssa ja kaikkea hyvää, varmasti kaikki tulee menemään parhain päin :) Sanoisin, että kaiken a ja o lasten hankinnassa on hyvä parisuhde =)))
No huh, kylläpä jotku haluavat olla todella inhottavia.Luin noita muutamia kommentteja.
Kun tulin raskaaksi, mieltä painoi samat asiat. Olenko enää haluttava, hajoaako koko toosa synnytyksessä jne. Alati kasvava vatsa sai minut tuntemaan rumaksi ja kömpelöksi enkä tykänny kroppani muutoksista yhtään. Paino kun pompsahti 85 kiloon asti...No en nyt valaalta näyttäny vaikka olo siltä tuntui.
1) Mielummin alatie synnytys, mikäli vain paikat ovat riittävän "tilavat". Ystäväni kertoi sektion kamaluudesta eli kivut ne on siinäkin; ne ovat ennen sektiota sekä toimenpiteen jälkeen ja parantuminen kestää pidempään.
Itse halusin viimeiseen asti sektiota, mutta eihän sitä niin vain saa.
Laitoksella oli juuri silloin ruuhkaa joten kivunlievitykset jäi saamatta (siistii) jotain kyllä sain paria tuntia ennen h-hetkeä ja vähä helpotti, mutta ilo aika vähäinen kun mielestäni avautumisvaihe oli tuskaisempi kuin ite ulosponnistaminen vaikka tyttöni juuttui päästään kiinni ja sitten vielä hartioistaan kun ilmeni, että paikat olivat sittenkin aika ahtaat. Mutta ulos tuli.
2)Repeämät jne. Kyllä ne paranee vaikka ekalla viikolla tuntuu siltä kuin istuisi ilman housuja ongenkoukkujen päällä. Väliliha leikattiin eikä sattunu ollenkaan, kuin kynnellä olisi rapaistu hieman. Ompeleet paranivat parissa viikossa ja seksin kestävä se oli 6viikkoa synnytyksestä. halut olivat jo sairaalasta päästyäni. Tosin siinä vaiheessa kun väsymys alkaa vaivaamaan niin ne halutkin katoavat. Niin ja hormonitasapaino heittää kärrynpyörää jonkin aikaa, että älä toki panikoi
Sitten niihin haluihin ja mieheen. Oma mieheni jaksoi kehua ja kannustaa minua alusta asti (valitin kyllä aika isoäänisesti). Seksiä harrastettiin viimeiselle viikolle asti. Sanoo että raskaana oleva nainen on seksikäs.Ja olenpa tuon kommentin joskus aiemminkin kuullu muiden suusta. Ei kyllä ite aina siltä tunnu :)
Juu epäilin joskus että meneekö vieraisiin kun oma vaimo näyttää valaalta ja ties mitä muuta hullua. Menee jos on mennäkseen ei semmoisia kannata murehtia.
Synnytyksen jälkeen miehesi voi olla hieman välttelevä eli tee ite aloite. Eihän mies tiedä kuinka kipeä olet tai haluatko edes seksiä tai mitä uskaltaa tehdä ettet repeä uudelleen. Vähän se tunnelma latistuu aluksi kun joutuu kertomaan mitä voi tehdä jne. mutta kannattaa. Eikä heti tarvi yhdyntää yrittää, suun ja käden taidot kunniaan.
1,5 vuotta on minulla synnytyksestä kulunut ja toisesta haaveilen. Synnytyspelko minullakin vielä on, mutta eiköhän siitä toistamiseen selviä. Jokainen synnytys on erilainen eli älä liian kirjaimellisesti niitä tarinoita lue. Ja onneksi tuo aika kultaa muistot.
...asiallisista vastauksista!
Oli helpottavaa lukea omista kokemuksistanne, kiitos tuhannesti kun vaivauduitte kertomaan tarinanne :)
Eiköhän tämä raskausaika kasvata minut äitiyteen, ja anna lisää varmuutta niin synnytykseen kuin täydelliseen elämänmuutokseenkin. Mieskin on ihan tohkeissaan, välillä melkein kyynelehtiikiin kun on kuulemma niin onnellinen yhteisestä lapsestamme. Sehän on kuitenkin meidän yhteinen aikaansaannos, rakkauden tulos.
Synnytyksen jälkeen aika varmasti menee suurimmaksi osaksi pieneen ihmeeseen keskittyen, ja varmasti seksielämäkin palaa jossain vaiheessa tuttuun uomaansa.
Kiitos Teille
kärppänä seksiä kinuamassa, kun synnytys oli ohi. Piti odotella pari viikkoa, että paikat kesti. Eikä varmasti käynyt vieraissa. Ei ollut poissa kotoa. Tukena ja turvana on ollut koko ajan.
Kaikki miehet ei ole sikoja.
Minullakin avautumisvaihe Pahempi, kun ponnistusvaihe. Ponnista kontallaan, ei repeä niin helposti. pystyin heti liikkumaan ja istumaan. Jälkisupistukset oli kovia kramppeja, mutta niihin saa kipulääkettä. Ponnistusvaiheeseen ei kipulääkettä ole/ei tarvii. Avautuminen jos kestää epiduraali helpottaa. Piikeistä tulee helposti yrjöolo. Näin siis minulla. Seksiä harrastin vasta kun jälkivuoto kunnolla ohi 3 vko 1 vko. Vauva tuo elämään niin paljon uutta ja ihanaa, että seksi kyllä jää toiseksi. Seksi oli vähän kun eka kerta... ihanaa, tauko teki hyvää. Oli mullakin itsekkäitä ajatuksia, mutta ne on lentänyt kankkulan kaivoon. Toki pidän itsestäni hyvää huolta. Esim paino tippunut normaaliin viidessä viikossa ja mies kehuu uhkeaa olemusta, äitiys laitta säteilemään. Onnea tulevaan!
Mulla on ihan samat ajatukset kuin sulla ja kauhusta kankeana mietin paljonko repeän, ehdinkö saada puudutusta, mahtuuko vauva ulos ym ym?? Olen aina ollut sektion kannalla juuri todella pahan synnytyspelkoni takia, mutta nyt(raskausviikkoja 26 4) alan miettiä alatiesynnytystä...ja hetken kuluttua huomaan taas ajattelevani, että en siitä kyllä selviä, eli sektio siis!Ajatus menee edestakasin ja ahdistus kasvaa..Tärkeintä toki on , että vauva on terve ja hänen osaltaan synnytys on turvallinen, mutta on kuitenkin pelot sitä luokkaa, ettei voi olla miettimättä kaikkia kauheita synnytyskertomuksia joissa kaikki mennyt päin p:tä...