Hei. Olen yli parikymppinen normaali nuorimies.
Tai poika. Käyn baareissa yleensä kerran viikossa, yökerhoissakin. Minulla on melko edustava vartalo ja muutenkin asiat ovat "kunnossa". Poikuus vain vaivaa. En kehtaa asiasta paljon puhua ja yritän suorituspaineita välttääkseni unohtaa koko asian. Eihän kukaan uskoisi tai jos saisi tietää, muuten mallillaan oleva "kulissini" romahtaisi. Naisseuraa saan alkoholin ja kovan itseni ruoskimisen päätteeksi baarista mutta loppuun asti en vain osaa hommia hoitaa.
Ongelmani ei niinkään ole poikuus, tiedän että tapaan vielä jonkun. Pikemminkin vain se, kuinka elää kokemattomuuteni kanssa ja pitää "julkisivu" kunnossa. Varsinkin näin alkukesä on rankkaa aikaa. Lämpimät säät, nuoret iloiset pariskunnat, seksikkäät vaatteet, selvästi on hekumaa ilmassa jo paljon minua nuoremmillakin. Etenkin viikonloppuisin. Oma kesälomani alkaa vasta heinäkuussa. Silloin aion toden teolla yrittää.
Muut kokemattomat: miten selviätte täysipäisinä arjet ennen vapauttaa, viikonloppua tai kesälomaa? Sitä on vain pakko olla positiivinen kaikesta huolimatta. Muuten naiset kiertävät kilometrin päästä. Onko teillä joku konsti miten välttää ajatukset, kun jo työmatkallakin julkisissa näkee mukavia pareja ja hellyyttä. Juuri näin kesäisin.
Miten jaksatte odottaa ja pitää kulissit pystyssä? Itse taistelen vielä itsesääliä vastaan mutta en tiedä kuinka kauan. Aurinkoisinä päivinä jo arkenakin ei voi välttää tosiasioita: minun pitäisi jo seurustella ja viettää kesää naiseni kanssa. Viikonloput ja lomat kestän alkoholin, kovan yrittämisen ja toiveajattelun voimin. Miten te muut kestätte? Tunnetteko olevanne syrjäytymisvaarassa, jos ette meinaa kestää olla positiivisia?
Tai poika. Käyn baareissa yleensä kerran viikossa, yökerhoissakin. Minulla on melko edustava vartalo ja muutenkin asiat ovat "kunnossa". Poikuus vain vaivaa. En kehtaa asiasta paljon puhua ja yritän suorituspaineita välttääkseni unohtaa koko asian. Eihän kukaan uskoisi tai jos saisi tietää, muuten mallillaan oleva "kulissini" romahtaisi. Naisseuraa saan alkoholin ja kovan itseni ruoskimisen päätteeksi baarista mutta loppuun asti en vain osaa hommia hoitaa.
Ongelmani ei niinkään ole poikuus, tiedän että tapaan vielä jonkun. Pikemminkin vain se, kuinka elää kokemattomuuteni kanssa ja pitää "julkisivu" kunnossa. Varsinkin näin alkukesä on rankkaa aikaa. Lämpimät säät, nuoret iloiset pariskunnat, seksikkäät vaatteet, selvästi on hekumaa ilmassa jo paljon minua nuoremmillakin. Etenkin viikonloppuisin. Oma kesälomani alkaa vasta heinäkuussa. Silloin aion toden teolla yrittää.
Muut kokemattomat: miten selviätte täysipäisinä arjet ennen vapauttaa, viikonloppua tai kesälomaa? Sitä on vain pakko olla positiivinen kaikesta huolimatta. Muuten naiset kiertävät kilometrin päästä. Onko teillä joku konsti miten välttää ajatukset, kun jo työmatkallakin julkisissa näkee mukavia pareja ja hellyyttä. Juuri näin kesäisin.
Miten jaksatte odottaa ja pitää kulissit pystyssä? Itse taistelen vielä itsesääliä vastaan mutta en tiedä kuinka kauan. Aurinkoisinä päivinä jo arkenakin ei voi välttää tosiasioita: minun pitäisi jo seurustella ja viettää kesää naiseni kanssa. Viikonloput ja lomat kestän alkoholin, kovan yrittämisen ja toiveajattelun voimin. Miten te muut kestätte? Tunnetteko olevanne syrjäytymisvaarassa, jos ette meinaa kestää olla positiivisia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
pakko kai se on yrittää olla positiivinen. Itse olen vasta 18-vuotias tyttönen, joten en ole ehkä ehtinyt kärsiä niin kauheasti tästä kokemattomuudesta ;)
Sellaisen vinkin antaisin, ettei ehkä kannata pitää sitä positiivisuutta yllä ihan vaan alkoholin voimalla, eikä ehkä hakea vaan yhden illan seuraa?
Olet oikeassa, kyllä se oma kulta vielä tulee vastaan. Itse löysin oman tänä keväänä, tai se löysi minut, perinteisesti baarista. Kyllä sieltäkin löytää oikeasti kivoja ihmisiä, kun tutustuu kavereiden kavereihin jne. Mutta ei ehkä kannata yrittää mitään just sinä iltana, vaan vaikkapa kysäistä kahville tai jätskille.
Yritä tosiaankin pysyä positiivisella mielellä, itsesääli ja epätoivoisuus karkottavat väkisinkin. Pitää olla oma elämä, ettei sitä onnellisuutta hae vaan suhteesta. Riippuvaisuus ahdistaa. Keskity pitämään hauskaa kavereiden kanssa, tai mitä tahansa, ei se tyttöystävä kuitenkaan muuttaisi kaikkea maagisesti paremmaksi.
Itse ainakin kieltäydyin kokonaan ajattelemasta sitä, että kaikilla kavereilla oli poikakaveri ja kaikki muut sitä ja tätä... Kun ei se kuitenkaan ola kaikki muut, vaan sata muuta ihmistä on iha samassa tilanteessa kuin sinäkin. Uskottelet vaan itsellesi, että haluatkin toistaiseksi olla yksin, ehkä vähän vaikeeta... ja meni vähän sekavaksikin :)
Yleensä ajatukset eivät masennu siitä, mitä silmä näkee. Enemmän se vituttaa, jos esimerkiksi baarissa kavereilla on vientiä, ja itsellä luonnollisesti ei.
Selviydyn syyttämällä itseäni rumaksi (ei ole edes erityisemmin valekaan), sekä kuvittelemalla ristiinnaulitsevani minua kauniimmat ja onnekkaammat ihmiset. Turhan usein he ovat myös niitä paremmin pärjääviäkin. Lisäksi syytän omaa ujouttani etc.
Eli itsesääliä käytännöllisesti katsoen. Onneksi en joudu nykyisin kovin usein sosiaalisiin tilanteisiin, mutta yksin ollessa ajatukset alkavat vasta liikkuakin.
Ehkä minun vastaamiseni kysymykseesi on naurettava, mutta viis siitä. Olen 16-vuotias nuori (teiniikäinen =) ) nuori, neitsyt. Pitemmän aikaa olen kärsinyt puutteesta, mikä sinänsä on naurettavaa koska en ole koskaan harrastanut seksiä.. Kuitenkin, asiat ovat johtaneet siihen että varsinkin nyt loman aikana ajattelen JATKUVASTI seksiä. Eli toisin sanoen tapauksemme ovat jokseenkin päinvastaiset, sinä yrität pitää yllä vetävän oriin roolia, minä viattoman lukiolaisen naiivia suhtautumista maailmaan ja seksiin. Miten pidän julkisivuni yllä? Elämällä! Minä matkustelen, pidän hauskaa kavereitteni kanssa, käyn elokuvissa, teatterissa ja konserteissa, teen lähes mitä tahansa mikä antaa minulle motiivin ajatella jotain muuta. Tämä antaa myöskin mahdollisuuden keskustella maailman ihmeistä eikä seksistä/koskemattomuudesta. Sinulle, metsästä, mutta jos et halua olla jatkuvasti tietoinen kokemattomuudestasi, elä. Sen keinon minäkin olen kokenut toimivaksi.
tekee mieli joka päivä seksiä oli mikä tahansa vuodenaika. Olen täysin kokematon, enkä seurustele. On se niin kivaa katella muita suutelemassa, kun itse saa tyytyä jätskiin :(
Minulla kehitys jatkui lähes 22 vuotiaaksi. Siihen asti toivoin hiljaa itsekseni että joskus kävisi tuuri. Yritin olla positiivinen ja jne. mutta ujos esti läheisemmät lähestymisyritykset naisiin. Katkeruus, viha, pelko ja ahdistus alkoivat nousta samoissa merkeissä kuin sinulla, parien ja hellyyden näkeminen alkoi ahdistaa koska sitä ei itse saanut kokea. Hiljalleen alkoi voimakas epäily oman normaaliuden suhteen. Lopullinen romahdus alkoi siitä, kun siirryin opiskelemaan sellaiseen oppilaitokseen, missä luokan ikärakenne oli laajapohjainen. Kuljin kouluun kimppakyydillä 6 vuotta vanhemman, eläväisen naisihmisen kyydillä. Rakastuin häneen tiedostamattani ja romahdus tapahtui kurssiristeilyllä kun hän hyppi kurssitoverin sängystä sänkyyn. Luonnollisesti minä en kuulunut tähän listaan. Romahdus oli hyvin totaalinen. Pari kuukautta diapameja pahimpaan ahdistukseen. Seuraavan vuoden söin psyykelääkkeitä ja "yritin neljästi itsemurhaa" (itsemurhat heittomerkeillä, koska niitä ei voisi kutsua niin yrityksiksi kuin vakavaksi harkinnaksi). Tänä kuluneena vuotena sain kokea tosin ensimmäistä kertaa suudelman (!) ja tämä naisihminen (ei siis suinkaan tuo kurssitoveri) oli jättämässä avomiehensä ja onnettoman suhteen (huumeita, rikoksia). No, meillä piti tapahtua sen eli yhteisen yön. Poikuuteni oli lähdössä, mutta sinä päivänä hän perui homman. Koko suhde siirtyi seuraavalla viikolla telakalle ja kaatui sitä seuraavana. En vieläkään tiedä tarkasti mitä tapahtui. Ahdistus jatkui. Luulin tämän suhteen avulla päässeeni Hänestä (kurssitoverista) yli, mutta ei se tapahtunutkaan. Ahdistusta eivät helpottaneet kaverin kihlautuminen ja tuttavapiirin seurustelut. Kuitenkin tammikuussa 2002 tapahtui ihme. Pari vastausta sinkut.netistä! Oma ilmoitukseni on ollut siellä jo iäti, mutta eihän siihen ole vastattu, mutta pari kiinnostavaa ilmoistusta. Toinen johti yhden yön suhteeseen. Koko homma oli aivan katastrofaalinen. Nainen ei uskonut koskemattomuuttani ja estoisuuteni esti aktiivisen toimintani. Ja akti ei edes tuntunut miltään. Ei yhtään miltään. Sitten hän ryhtyi sättimään ja haukkumaan minua. Piti hulluna (asiaahan ei helpottanut mm. vapautus armeijasta mielenterveydellisistä syistä) koska (hänen sanojensa mukaan) ; "yksi vitun maailman kahdeksas ihme. 23 vuotiaana poikuus tallella". Voin sanoa koko homman aiheuttaneen huomattavaa vahinkoa, sillä minulla ei seisonut kolmeen kuukauteen (todennäköisesti psykologisista syistä). Mutta toisaalta ahdistus helpotti huomattavasti. Jotenkin tuntuu siltä, kuin olisi pettänyt itsensä, kun tuollainen katastrofi tuntuu pelastukselta. En haluaisi tuollaista kokemusta edes pahimmalle vihamiehelleni, mutta toisaalta suurin osa vihamiehistäni asuvatkin parisuhteessa tai pystyvät hankkimaan naisen "sormia näpsäyttämällä". Nyt keväisin ja tietyissä mielentiloissa ahdistus pyrkii pinnalle. Välillä tuntuu hyvinkin raskaalta. Kun sukukin alkaa kysellä morsiamen suuntaan. Seksin suhteen halu tuntuu yhä kutistuvan. Nykyään olisi mukavaa, kun olisi joku nainen kainalossa, yhdessäoloa, tapahtumia. Tietysti fyysinen puoli on olemassa, mutta se ei ole enää "parikymppisen" tasoisessa merkittävyydessä. Miten olen selvinnyt hengissä ja järjissäni tästä kaikesta? Olenko järjissäni? En, ainakaan mielestäni. Psykologilla käyn muutaman viikon välein ja kotona on psyykelääkkeet jos ahdistus käy sietämättömäksi. Elossa siksi, etten usko pystyväni tekemään itsemurhaa mutta tiettyä hullunrohkeutta on alkanut ilmestyä toimiini. Ainoa millä jaksaa on työnarkomania. Minulla on työ jota rakastan ja jota ilman minulla ei olisi mitään. Ainoa toivoni on että työni avulla joskus tulisi vastaan se joku, jolle minä kelpaisin. Mutta epäilen. En osaa oikein antaa mitään neuvoja siitä, miten sinun pitäisi edetä. Tappaisin jos voisin kaikki, jotka hokevat latteuksia kuin "kyllä se siitä" ja "ennemmin tai myöhemmin" tai "sinun pitää vain rohkaista itseäsi ja lähestyä naisia". Jos jotain ei pysty sisäisten estojen vuoksi tekemään, sitä ei pysty. Piste. Suosittelen vain kokeilemaan omien rajojen mukaista toimintaa enemmän. Tuota kommenttiasi ihmettelen, että "Sitä on vain pakko olla positiivinen kaikesta huolimatta. Muuten naiset kiertävät kilometrin päästä. " ? Nimittäin niin äärettömän suuri määrä naisista näyttää aina hapanta naamaa olosuhteista riippumatta. No, mikäli oma moraalisi kestää, maksullisia on tarjolla (arvaa kuinka moni on suositellut, suuri rakkauteni kohde, psykologi, radiossa...) fyysiseen puoleen. Muuten en pysty antamaan neuvoa. Toivottavasti sinulla käy tuuri.
Äijähän veti niin karun tarinan, että tässähän rupes pelottamaan.. ujo kun olen tyttöjen suhteen.
Noh, kyllä se siitä, zemppiä vain sitte minulle, kun teikäläiselle en sitä uskalla toivottaa ;)
ps. zemppiä kaikesta huolimatta sullekin :) (Dont hunt me down and kill me)
Sanoisinko miltein, että mikäli oman pään sisältö on paremassa kunnossa kuin minulla tapausten aikaan, mitään suurempaa syytä huoleen ei nähdäkseni ole. Tuo Poikanen79-nimimerkki osoittaa kyllä päässeensä hyvin lähelle totuutta näissä asioissa. Ehkä minun mahdollisuuteni ovat jo menneet, mutta ehkä pystytään estämään jonkun toisen kohdalla tragediat, niin asia on ihan ok...
Moj, hyvä kirjoitus! Olen jonkin verran sinua vanhempi, ja voin sanoa että tätä on erittäin vaikea kestää.
Ei valitettavasti riitä, että on keskitasoinen tai hyvä (=edustava) vartalo. Jotta kelpaisi naisille tai tytöille, täytyy olla korvien välissä tietynlaisia ominaisuuksia. Näin olen päätellyt omien kokemusteni ja keskustelupalstojen perusteella. Oma vartaloni ei ole ainakaan keskitason alapuolella.
Itselläni on ongelmana nimenomaan kokemattomuus, eikä "julkisivu" tai "kulissi" kuten sinulla. Onko sinulla sitten sellaisia kavereita, että niille täytyy esittää jotain? Minulla on muutamia kavereita (noin 4 kpl), mutta ei minun tarvitse mitään esittää (koska en osaa/jaksa). Kaverisuhteet tosin tuppaavat jäämään jotenkin etäisiksi ja pintapuolisiksi.
Puute on alkanut jo haitata pahasti kaikkea muuta elämää. Alunperin kokemattomuus johtuu ehkä siitä, että nuorempana, teininä, oli kaikenlaisia ongelmia, jolloin en ollut mukana tavanomaisissa sosiaalisissa kuvioissa. Eli naisenlähestymistaidot ovat jääneet huonoiksi.
Sanoit: "Sitä on vain pakko olla positiivinen kaikesta huolimatta. Muuten naiset kiertävät kilometrin päästä". Niin... naisilla on jotain ihme vaistoja. Väittävät, että pojista näkee kaiken päällepäin. Ei taida toimia toisinpäin.
Noin 20-vuotiaana ja sitä nuorempana on yleisesti hyväksyttävää olla kokematon. Jos mittari menee monia vuosia yli tuon, tulee seuraavanlainen ongelma. Naiset ilmeisesti näkevät kokemattomuuden eleiden yms. perusteella, eivätkä tietenkään voi hyväksyä sellaista tapausta seurusteluun tai sänkyyn. Juttuseuraksi saattaa kelvata.
Mitä muuta tässä voi tehdä kuin lähteä maksullisiin naisiin?
Hyvä kirjoitus. Tilanteemme on suunnilleen sama.
Kulissilla tarkoitan kahtiajakoista tilannetta. Tietenkin, yleensäkään tehdäkseen ensi vaikutelman, pitää olla kohtuullisen komea, urheilullinen, sanavalmis, pilke silmäkulmassa jne... osa ominaisuuksista minulla on luonnostaan, joitain olen harjoitellut, loput hankin alkoholin tuomasta rohkaisusta. En juo liikaa mutta sellaiset sopivat 8-10 iltaa kohti.
Yleensä pystynkin tekemään n. 2-3 jonkinlaista aloitetta illan aikana. Tietenkin moni aloite kaatuu heti alussa naisen tympeyteen, mutta arvioilta n. puolella ravintolareissuistani saan ainakin kohtuullisen pitkän( yli 30-60min. ) keskustelun aikaan ja muutaman lyhyemmän virityksen.
Kulissi astuu mukaan siinä, kun pitäisi toisaalta tuoda parhaat puolensa esiin ja hurmata nainen. Muuten toista tapaamista ei heru vaikka ilta vietettäisiin yhdessä. En etsi yhden yön seuraa.
Toisaalta kuitenkin, pitäisi pystyä peittämään epävarmuutensa, vuosikausien riutuminen ilman mitään seurustelua jopa lyhyet masennuskautensa sun muut. Eihän kukaan nainen halua olla epätoivoisen miehen viimeinen mahdollisuus!!!
Olen huomannut, täällä palstoilla ja reaalielämässä, etteivät naiset voi mitenkään ymmärtää, että "kunnollinen" mies voisi olla täysin kokematon naisista ja seurustelusta yli 20-vuotiaana. Tätä on aivan turha edes yrittää selittää. Valehdelkaa mieluummin aikaisemmista suhteistanne, jos ja kun niistä kysytään tai puhukaa ympäripyöreitä.
Ongelma on nimenomaan tässä: mitä pidemmälle kokemattomuus etenee, sitä suuremmaksi kasvaa "kulissin" ja reaalielämän markkina-arvon erotus.
Vakava seurustelu ja parisuhde olisi syytä saada, ennenkuin kaikki romahtaa. Yli 30-vuotias kokematon, ei päivääkään seurustellut mies, omaa todella huonon markkina-arvon.
Minun kulissini ovat vielä kunnossa: jaksan treenata, tehdä töitä ja käydä baarissa yrittämässä. Uskon vielä, että jaksan pyörittää kulissia ainakin muutaman vuoden. Sitten en tiedä. En ole vielä täysin epätoivoinen mutta tiedostan faktan: ennemmin tai myöhemmin kulissi romahtaa ja en todella kelpaa enää kenellekään. Ainakaan sellaisille, joita itse haluaisin eli tavallisia naisia. Reilulla enemmistöllä heistä on jo 30 vuoden iässä perheet, seurustelut ja kaikki muu "normaali" koettuna. Miksi he huolisivat kokemattoman "raakileen", jossa on takuulla jotain vikaa. Vikaa todella täytyy ollakin. Sen lupaan myöntää itselleni, jos 30 vuotta täytän kokemattomana. Silloin saa kulissit mennä.
Ps. "kulissilla" ei ole mitään tekemistä pinnallisuuden kanssa. En etsi pinnallisia naisia tai yhden yön seuraa. Totuus on vain se, että epävarmuus, kokemattomuus, vuosikausien riutuminen on vain jotenkin peitettävä, muuten on niin kaukana tavallistenkin naisten miesihanteesta, ettei ole mitään toivoakaan saada edes keskusteluyhteyttä ensi vaikutelman jälkeen.
Tosi hyvää läppää poikanen79. Samassa tilanteessa painiskellaan täälläkin. Olet hyvin saanut puettua sanoiksi tämän kulissi "teorian"
Keep up, good work :)
ootko tullu miettineeks et ehkä sussa ei oo mitään vikaa. voihan nimittäin olla niinki et se tyttö ei uskaltaudu viemään juttuu loppuun. toi ei nimittäin oo vaan miesten ongelma.. *kokemusta on*
enkä nyt tiedä et onks toi niin paha, meinaan varmana kohtalontovereita tosiaan löytyy vaikka millä mitoin. ehkäpä niistä löytyy sulle tuleva heilakin :) mäkin suosittelisin jonkun toisen tavoin jutskaamaan tyttöjen kaa baareissa ja sit ehdottaan myöhempää tapaamista. useita tyttöjä vaan ahdistaa ajatus yhden illan jutuista... toiset tietty juoksee niitten perässäkin. hitaasti hyvä tulee, eiks se niin mee ?!? treffeillä käynti on vallan mukavaa, mut loppupeleissä aika harvinaista herkkua monille!
mun kokemattomuuteni on muodostuu ongelmaks aina kun tyttöporukassa puhellaan niitä ja näitä. miehistä ja seksiasioista. millon kukakin on vaihtanu e-pillerimerkkiään ja millon joku käväsee ruokkiksella jätkäkaverin tarpeita tyydyttämässä. parhaat kaverini tietty tietää mun kokemattoman taustan mut muista kavereista en tiedä. ehkä ne on joltain kuullu tai sit itse arvanneet ja päätelleet. mitä tollasessa tilanteessa pitäis sit muka tehdä? mä yritän olla mahdollisimman luonnollinen mut en tietenkään voi joukon jatkoks sanoo et "mä kyl oon lihonnu varmaan sata kiloo e-pillereitten syönnin alotettuani.. " :) kiusallista, mut ehkäpä munkin aika joskus koittaa. tsemppii sun naisen metsästykseen!