Kesätyötä vakinaisten kustannuksella?

Onkohan oikein kun porukkaa on ollut lomautettuna kohta puolen vuoden ajan ja työnantaja palkkaa kesätyöhön harjoittelijan.
Ihmetyttää vain niin perkeleesti että ei ole edes omalle henkilökunnalle työtä ja sitten otetaan täydellä työkuormalla kesätyöntekijä syksyyn asti. Omat hemmot käy melkein päivittäin tarkstamassa että jos sattuisi löytymään jotakin hommaa mutta ei ole mitään tarjota. Ilmeisesti harkkari on joitakin satoja euroja halvempi pitää kun omaa porukkaa kannattaa pitää jatkuvan lomautuspelon alla.
Perseestä tälläinen pomojen yläkertatoiminta missä revitään kiireaikaan viimeisetkin mehut kiireaikatauluilla ja sitten kun menee vähän heikommin kuin huippuvuosina niin pannaan porukat lomautukselle ja palkataan halvempaa harkkarivoimaa.
101276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

se ei ole, mutta luonnollista. Miksi IT-ala olisi muuta alatason perusduunia kummempi?

Äänestä
  • >Miksi IT-ala olisi muuta alatason perusduunia kummempi?

    Kun työnantaja ilmoittaa muutaman SAKlaisen duunarin yt-neuvottelujen aloittamisesta niin kaikki osallistuvat automaattisesti työnseisaukseen, jotta on millä neuvotella YT-neuvotteluissa. Koska IT-alalla ei pidetä mitenkään omia puolia niin tietysti tämä johtaa kohta huonompaan kohteluun kuin duunaripuolella. Kyllä se työnantaja osaa käyttää häikäilemättä lampaita hyväkseen.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    >Miksi IT-ala olisi muuta alatason perusduunia kummempi?

    Kun työnantaja ilmoittaa muutaman SAKlaisen duunarin yt-neuvottelujen aloittamisesta niin kaikki osallistuvat automaattisesti työnseisaukseen, jotta on millä neuvotella YT-neuvotteluissa. Koska IT-alalla ei pidetä mitenkään omia puolia niin tietysti tämä johtaa kohta huonompaan kohteluun kuin duunaripuolella. Kyllä se työnantaja osaa käyttää häikäilemättä lampaita hyväkseen.

    "IT-alalla ei pidetä mitenkään omia puolia"

    Äänestä

>Ilmeisesti harkkari on joitakin satoja euroja halvempi pitää kun omaa porukkaa kannattaa pitää jatkuvan lomautuspelon alla.

En nyt oikein tiedä, miten tuon laskit, mutta yleensä nuo omasta mielestään niit pätevät IT-alan pässit eivät osaa tuota laskea, eli työnantajalle palkkaero näkyy 2.5-kertaisena.

PRHoosta saat firmasi tilinpäätöksen ja siitä voit katsoa, tekeekö firmasi voittoa repimällä sen työntekijöiden selkänahasta vai yrittääkö se pelastaa työpaikat. Verovirastosta taitaa saada selville pomojesi palkat.

Kuten tekstiTVeestä ette eilen huomanneet niin IT-alan työttömyys kipuaa pystysuoraan ja ennuste loppuvuodelle on 17%-18%, kuten muutama kuukausi sitten täälläkin on todettu.

Alalla ei ole kovin suurta tarvetta ihmisille, jotka eivät tiedä, missä mennään.

Äänestä
  • Mitä siellä teksti TV:ssä sanottiin?
    Itse bongasin tälläisen että elektroniikka-ala nousee vuoden 2001 tasolle vasta vuonna 2008. Mutta elektroniikkahan ei ole täsmälleen IT:tä vaikka läheltä liippaakin. Itse opiskelen sähköalaa ja valmistun jouluna. Todella huonolta näyttää täällä. Että IT:ssä näyttäisi yhtä huonolta?

    Äänestä

  • Harkkarista saadaan laskutettua lähes sama hinta kuin jo vanhemmista työntekijöistä loppuasiakkaalta. Harjoittelijan palkkahan on pienempi kuin vakituisen joten siitä ei mene myöskään niin suuret maksut työnantajalta.
    Siis jos harjoittelijalle maksetaan n 1600 euroa kuussa ja vakituiselle 2400 Euroa ja loppuasiakkaalle hinta on vain 10 euroa pienempi /tunti harkkarista niin työnantaja saa suhteessa isomman hyödyn harjoittelijasta mikä taas näkyy isompana voittona.
    Tuntihinnoilla 30 Euroa harjoittelija ja 40 euroa vakituinen yrityksen voitto taitaa olla ihan sama lisäksi harkkari tekee samaa hommaa pidempään. Työllisyys kuluina laskeskelin että työnantajan kulut on kokoluokkaa palkka/työntekijä.

    Jos joku tietää paremmin niin ilmoitelkaa meneekö laskenta niin kuin ajattelin. Mutta tällä kaavalla ei ole paljon merkitystä yrityksen kannalta onko töissä harjoittelija vai vakituinen.

    Äänestä

  • Laskentaa kirjoitti:

    Harkkarista saadaan laskutettua lähes sama hinta kuin jo vanhemmista työntekijöistä loppuasiakkaalta. Harjoittelijan palkkahan on pienempi kuin vakituisen joten siitä ei mene myöskään niin suuret maksut työnantajalta.
    Siis jos harjoittelijalle maksetaan n 1600 euroa kuussa ja vakituiselle 2400 Euroa ja loppuasiakkaalle hinta on vain 10 euroa pienempi /tunti harkkarista niin työnantaja saa suhteessa isomman hyödyn harjoittelijasta mikä taas näkyy isompana voittona.
    Tuntihinnoilla 30 Euroa harjoittelija ja 40 euroa vakituinen yrityksen voitto taitaa olla ihan sama lisäksi harkkari tekee samaa hommaa pidempään. Työllisyys kuluina laskeskelin että työnantajan kulut on kokoluokkaa palkka/työntekijä.

    Jos joku tietää paremmin niin ilmoitelkaa meneekö laskenta niin kuin ajattelin. Mutta tällä kaavalla ei ole paljon merkitystä yrityksen kannalta onko töissä harjoittelija vai vakituinen.

    40 euron tuntiliksalla yritys laskuttaa kuussa:

    40*7.5*21=6300, vakinainen maksaa 2400 euron kk-palkalla 2.5*2400=6000. Yritykselle jäisi vain 300 euroa kuussa, jolla pitäisi maksaa liiketilan vuokra, laitteet, siivooja, vartiointi ja muut juoksevat kulut.

    30*7.5*21=4725, harjoittelija maksaa 1600 euron kk-palkalla 2.5*1600=4000 eli yritykselle jäisi 725 euroa kuussa, josta vähennetään juoksevat kulut.

    Periaatteessa siis työntekijän palkka on kerrottava kolmella, jottei yritys maksaisi asiakkaalle päin.

    Se mitä yritykselle todellisuudessa jää selviää Patentti- ja Rekisterihallitukselle toimitettavasta yrityksen tilinpäätöksestä, jos selviää. Pomojen palkat saanee selville verotoimistosta.

    Käsittääkseni joidenkin harjoittelijoiden työllistämiseen saa valtiontukea?

    Kun noita laskelmia vilkaisee niin on ymmärrettävää, että asiakkaan näkemä tuntilaskutus voi poiketa työntekijän tuntilaskutuksesta ja että paljon poissa olevat työntekijät eivät ole tervetulleita yrityksiin.

    Äänestä

  • asfdaj kirjoitti:

    Huonoina aikoina ennen konkurssia omistaja saattaa joutua maksamaan asiakkaansa hankinnat ja työntekijöidensä palkat omasta pussistaan.

    Vastaavasti hyvinä aikoina omistaja voi nostaa osan tuloista kevyesti verotettuina osinkoina. Nehän eivät sisällä eläkemaksujakaan, joten eläkemaksuosuus on itse rahastoitava johonkin yksityiseen eläkevakuutukseen. Ymmärrettävästi PK-yrittäjät suhtautuvat hyvin happamasti osinkojen kaksinkertaisen verotuksen palautussuunnitelmiin, koska sen jälkeen monesta yritystoiminnasta kannattaisi luopua ja lähteä vieraan palvelukseen. Käsittääkseni myös monen yrittäjän yrityksen "kannattavuus" perustuu siihen, ettei ne maksa itselleen täysiä eläkemaksuja.

    Äänestä

No tekisikö kantahenkilökunta naitä kesäpojan hommia? Eli siivoaisi varastoja, mapittaisi papereita, tuhoaisi vanhentuneita ja toimisi muutenkin toimiston juoksupoikana.

Mikäli kesäpoika tosiaan tekee samoja töitä kuin lomautettuna olevat tekisivät(mitä en usko), niin ota yhteyttä ammattiliittoosi (käytännnössä siis Loimaan kassaan, heh, heh, niin selviää sekin miksi muut liitot ovat kalliimpia).

Äänestä
  • Jos nyt muutaman vuoden on työelämässä ollut, on varmaankin jo tullut selväksi, että ammattiliitto ja työttömyyskassa ovat kaksi eri asiaa.

    Jos taas joku on ollut niin tyhmä, että on maksellut liitolle isot rahat luottamusmiehen puheiden perusteella, ei voi kuin syyttää itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lomalla kohta kirjoitti:

Onkohan oikein kun porukkaa on ollut lomautettuna kohta puolen vuoden ajan ja työnantaja palkkaa kesätyöhön harjoittelijan.
Ihmetyttää vain niin perkeleesti että ei ole edes omalle henkilökunnalle työtä ja sitten otetaan täydellä työkuormalla kesätyöntekijä syksyyn asti. Omat hemmot käy melkein päivittäin tarkstamassa että jos sattuisi löytymään jotakin hommaa mutta ei ole mitään tarjota. Ilmeisesti harkkari on joitakin satoja euroja halvempi pitää kun omaa porukkaa kannattaa pitää jatkuvan lomautuspelon alla.
Perseestä tälläinen pomojen yläkertatoiminta missä revitään kiireaikaan viimeisetkin mehut kiireaikatauluilla ja sitten kun menee vähän heikommin kuin huippuvuosina niin pannaan porukat lomautukselle ja palkataan halvempaa harkkarivoimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu