Kovat on

Tapahtumat työtaistelu-uhan taustalla muistuttavat amatöörien puuhastelua

Tehyllä hyvät mahdollisuudet epäonnistua

Neuvottelut terveydenhuoltoalan työehtosopimuksesta ovat ajautuneet historiallisen sekavaan tilaan. Ulospääsymahdollisuuksia on tasan kaksi: joko valtakunnansovittelija Juhani Salonius onnistuu – tai Tehy hajoaa.

JUHA PÄRSSINEN
TERVEYDENHUOLTO. Kuukauden kuluttua, marraskuun 20. päivänä, Suomen terveydenhuolto romahtaa.
Näin ainakin, jos uskoo sensaatiolehtien hysteriaa lietsovia kauhutarinoita, joissa Suomi on umpikujassa, Pikku-Ruu letkuissa ja Riitta Väisänen voihkii sairaiden lasten kohtaloa.
Iltapäivälehtien aukeamat kuluneella viikolla ovat olleet kuin toisinto parin vuoden takaiselta syksyltä. Silloin sanan Tehy tilalla luki lintuinfluenssa, mutta otsikoiden kirjainkoko oli sama.
Pandemiaa ei koskaan tullut, eikä taida tulla terveydenhuollon romahtamistakaan. Sen verran kohuotsikoilla on kuitenkin todellisen elämän kanssa tekemistä, että terveydenhuollon tes-tilanne on oikeasti vedetty tiukkaan umpisolmuun, jota ei ihan tavallisilla keinoilla saada avattua.
– Ei ikinä ole tällaista sotkua ollut, tiivistää tilanteen erittäin kokenut työmarkkinahai.
Huonosti
valmisteltua
Tehystä on pitkin matkaa vakuuteltu, että neuvottelut ovat edenneet järjestössä jo ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti.
Väitettä on vaikea uskoa, kun tarkastellaan, mitä matkan varrella on tapahtunut.
Jos Tehyssä olisi tehty kotiläksyt kunnolla, järjestö olisi irtisanonut kunta-alan pääsopimuksen jo keväällä. Pääsopimus on kunta-alalla jatkuvasti voimassa oleva virka- ja työehtosopimukseen nähden erillinen sopimus, jossa määritellään sopijaosapuolet, sopimusalat ja neuvottelujärjestelmä.
Tehy ja Super irtisanoivat sopimuksen, jossa on puolen vuoden irtisanomisaika, vasta syyskuun 12. päivänä. Juuri pääsopimuksen perusteella hoitoalan järjestöt neuvottelivat samassa tes-pöydässä kunta-alan kolmen muun pääsopijajärjestön kanssa.
Neuvotteluissa syntynyt sopimusesitys olisi tuonut sairaanhoitajille liki 13 prosentin korotuksen, mutta Tehyn valtuusto hylkäsi sen. Syynä ei ollut liian pienet korotukset vaan se, että Tehy olisi halunnut enemmän kuin muut.
Nähtyä parempaa tulosta ei kuitenkaan olisi ollut edes teknisesti mahdollista pääsopimuksen voimassa ollessa saada. Tehyn ja Superin TNJ perusteli pääsopimuksen irtisanomista juuri ”jäykän neuvottelujärjestelmän toimimattomuudella, joka estää alan erityisongelmien ratkaisemisen”.
Tuliko Tehyn johdolle halu saada muita kunta-aloja isommat korotukset vasta syksyllä – vai eikö pääsopimuksen perusideaa vain ymmärretty ennen kuin oli myöhäistä?’
Oma lukunsa on tietysti se, oliko välirikko Superin kanssa ja neuvottelujärjestö TNJ:nkin hajottaminen ”ennalta laaditun suunnitelman” mukaista.
Ensikertalainen
sopimuspöydässä
Vaikka kokoomuslainen Jaana Laitinen-Pesola on johtanut Tehyä jo kymmenen vuotta, työehtoneuvotteluista hänelle ei ole liiemmin kokemusta kertynyt. Ei myöskään järjestön edustajana itse neuvottelupöydässä istuneelle Minna Helteelle, jota OAJ:n Erkki Kangasniemi sortui taannoin televisiossa peräti tytöttelemään.
Juuri kokemuksen puutteesta saattoi olla kysymys siinä, että koko neuvottelujen aikana Tehy ei kertonut omia sopimustavoitteitaan. Neuvottelupöydässä ei siis ollut Tehyn suhteen ihmeemmin neuvoteltavaa, kun niin työnantaja kuin muutkin kunta-alan sopijajärjestöt olivat Tehyn ajatusten osalta täysin pimeässä.
Tehy ilmoitti vasta kymmenen päivää sitten, lokakuun 9. päivänä tavoittelevansa vajaan 2,5 vuoden sopimuskaudella yhteensä 400–600 euron korotuksia vähimmäispalkkoihin ja tehtäväkohtaisiin peruspalkkoihin.
– Samaan aikaan sopimustavoitteiden kanssa järjestö ilmoitti jättävänsä työtaisteluvaroituksen joukkoirtisanoutumisesta. Menettely on aivan ennenkuulumaton, puhisee ay-jyrä.
Tietysti on mahdollista, että työtaisteluun mentiin sen kuuluisan ”ennalta laaditun suunnitelman” mukaisesti, mutta siinä tapauksessa menettelyn motiivi ihmetyttää.
Muodollisesti sopimusesityksen hylkäsi Tehyn valtuusto, mutta tässäkin menettelyssä moni näkee vivahteita amatöörimäisestä puuhastelusta.
– Ei kentälle voida tulopolitiikassa sälyttää vastuuta arvioida sitä, mikä on realistista. Jos voitaisiin, mihin mikään liitto silloin tarvitsisi neuvottelijoita tai keskustoimiston edunvalvontaosastoa? Tehyssä ei nyt ollut johtajuutta runnoa hyvää esitystä läpi, kuuluu arvio.
Laki ei tunne
irtisanoutumista
Tehy otti työtaisteluaseekseen joukkoirtisanoutumiset ilmeisesti vuoden 1995 lakon karvaita kokemuksia muistellen. Tuolloin neljän viikon lakolla hoitajat saivat 120 markan (n. 20 e) korotukset, mutta lakon viemien ansioiden takaisin saaminen kesti kuusi vuotta.
Suomalainen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne joukkoirtisanoutumista työtaistelukeinona. Siksi toimenpiteen käytännön seuraukset näyttävät tuottavan Tehylle ja sen jäsenille uusia yllätyksiä suurin piirtein joka päivä. Kiista irtisanoutumistavasta on näistä vain yksi.
Sotkun isoin ongelma on kunnissa noudatettava samapalkkaisuusperiaate, eikä kyse ole vain siitä, että samoissa tehtävissä voi olla niin tehyläisiä kuin superilaisiakin. Tehyyn kuuluu esimerkiksi lasten päivähoitajia ja sosionomeja, joten 24 prosentin palkankorotusta ei voida suunnata vain tehyläiselle lastenhoitajalle, vaan se pitää antaa myös muiden liittojen jäsenille ja liittoihin kuulumattomille. Niinpä kuntia uhkaava lasku nousee paljon isommaksi kuin Tehyssä aluksi luultiin.
Toinen pulma on irtisanoutumisten peruuttaminen. Tehy uskoi, että niistä voidaan sopia työtaistelun päättämispöytäkirjassa ja työsuhteisten tehyläisten osalta näin onkin. Sen sijaan virkasuhteiset ovat eri asemassa, sillä lain mukaan esimerkiksi irtisanoutumisen seurauksena auki tulevat virat pitää julistaa julkiseen hakuun.
Miten käy asunnon
ja toimeentulon?
Monet liiton jäsenet asuvat työnantajan asunnoissa. Kun työsuhde päättyy, voi 1–3 kuukauden määräajan jälkeen myös vuokrasopimus päättyä. Eli jos työtaistelu pitkittyy, uhkaa irtisanoutuneita kodinkin menetys.
Toimeentulo työtaistelun aikanakaan ei ole pikkujuttu. Tehy on väläytellyt avustuksia joukkoirtisanoutumiseen osallistuville, mutta lain mukaan se ei onnistu. Liitto voisi maksaa maksimissaan 16 euroa päivässä verotonta lakkoavustusta, jos kyseessä olisi lakko, mutta kun ei ole.
Työttömyyskorvaustakaan ei tule, sillä työntekijän irtisanoutuessa työpaikastaan itse ”ilman pätevää syytä” työvoimatoimikunta asettaa 90 päivän korvauksettoman määräajan eli karenssin. Oma irtisanoutuminen voi myös vähentää työttömyysturvan määrää.
Kaiken päälle irtisanoutumisella voi olla elämänmittainen vaikutus. Osalla tehyläisistä viranhaltijoista irtisanoutuminen saattaa tarkoittaa eläkeiän nousua ja myös osa-aikaeläköitymisen myöhentymistä.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan irtisanoutuminen merkitsee väistämättä myös sitä, että osa vanhan palvelussuhteen eduista menetetään.
Ensi kesän lomat maksetaan irtisanoutuville rahana, joten terveyspalveluiden pitäisi seuraavilla helteillä toimia erinomaisesti.
6223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Saloniuksen johdolla yritetään saada hoitajille pitkä sopimus

Irtisanoutumistavasta iso riita

TEHYN TYÖTAISTELU. Julkisuudessa on pitkin viikkoa kiistelty siitä, riittääkö Tehyn työnantajalle toimittama nimilista viralliseksi irtisanoutumiseksi, vai pitääkö jokaisen työtaisteluun osallistuvan tehyläisen itse henkilökohtaisesti sanoa itsensä irti.
Vaikka kiistaa on ehditty luonnehtia epäolennaiseksi juridiikalla kikkailuksi, kyseessä on koko työtaistelun ja jopa Tehyn tulevaisuuden kannalta olennainen asia.
Tehyläiset ovat itse julkisestikin uskoneet, että pelkkä joukkovoimalla uhkaaminen riittää, eivätkä irtisanoutumiset koskaan käy toteen. Omasta tulevaisuudesta tulee kuitenkin paljon konkreettisempi asia, kun irtisanoutuminen pitääkin tehdä ihan virallisesti eikä pelkkä nimilistaan ilmoittautuminen riitä.
Kyse on pokeripöytään verrattavasta bluffaamisesta, jossa pöydän toisella puolella kuitenkin saattaakin löytyä haluja katsoa kortit loppuun asti.
Esimerkiksi Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen on arvioinut, että pelkkä nimilista ei riitä valtuutukseksi, vaan henkilökohtainen ilmoittaminen on välttämätöntä oikeustoimen merkittävyyden vuoksi.
Toisaalta keskiviikkona kummastusta herätti työministeri Tarja Cronberg (vihr.) , joka tulkitsi Helsingin Sanomissa niin, että nimi listalla riittäisi irtisanoutumiseen. Työministerin ulostuloa arveltiin ministeriön (demari)virkamiesten operaatioksi, jolla kokematonta ministeriä vedätettiin, sillä työministerin tai edes oikeusministerin asiana ei ole ottaa kantoja kiistaan, joka ratkaistaan viime kädessä tuomioistuimessa.
Vahvistuskirje
vaaditaan
Tehy toimitti loppuviikosta alkuperäiset irtisanoutumislistat työnantajalle, jotta työtaisteluun osallistuvat olisivat irti työpaikoistaan marraskuun 19. päivään mennessä.
Listoista on kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan löytynyt suuria epäselvyyksiä. Esimerkiksi irtisanoutuvan allekirjoitus on puuttunut kokonaan.
Kunnallinen työmarkkinalaitos esittääkin kuntatyönantajille erityisen vahvistuskirjeen lähettämistä irtisanoutumislistoilla oleville tehyläisille.
Käytännössä jokaiselle irtisanoutumislistalla olevalle lähetetään kirje, jossa tätä pyydetään 29.10. mennessä ilmoittamaan työnantajalle, mikäli henkilön ei ollut tarkoitus irtisanoutua. Jos ilmoitusta ei tule, työnantaja katsoo henkilön irtisanoutuneen.
Työnantajapuolella uskotaan, että lopulta oikeasti irtisanoutuvia tulee olemaan paljon vähemmän kuin listalle nimensä kirjoittaneita.
Määräaikaisia
ja viranhaltijoita
Listalla arvioidaan olevan jopa sellaisia henkilöitä, jotka eivät tiedä siellä olevansakaan. Joka tapauksessa monen uskotaan osallistuneen listalle painostuksen alla, hetken mielijohteesta seurauksia ymmärtämättä tai joukkohurmoksen vallassa ja mielen muuttuvan, kun irtisanoutumisen lopullisuutta saa hetken rauhassa pohtia kotosalla.
Kunnallinen työmarkkinalaitos suosittaa, että ohessa julkaistun ”Vahvistus irtisanoutumisesta” -kirjeen liitteenä työntekijöiden tietoon saatetaan ne seuraukset, joita palvelussuhteen päättäminen saattaa aiheuttaa.
Entistä epäselvemmäksi tilanteen tekee se, että irtisanomislistoilla on myös määräaikaisia työntekijöitä ja viranhaltijoita.
Määräaikaisen työsopimuksen irtisanomista laki ei edes tunne, vaan työsuhde jatkuu sopimuksessa sovittuun päättymispäivään asti.
Viranhaltijoiden osalta joukkoirtisanoutuminen on ns. laiton työtaistelu. Virkasuhteisilta listoilla olevilta tehyläisiltä työnantaja aikoo edellyttää yksilöllistä irtisanoutumisilmoitusta ”virkasuhteen julkisoikeudellisen luonteen vuoksi”.
Saloniukselta
pitkä sopimus
Kiista voitaisiin ratkaista vaikka heti, jos kunnilla tai valtiolla olisi rahaa. Sitä ei kuitenkaan ole luvassa, asian vahvistivat viimeksi tiistaina pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.).
Tehyn työtaistelu-uhkaa on jo ryhdytty puimaan valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen toimistossa. Tämä on arvioinut, että kaikki käytettävissä oleva aika, eli koko kuukausi tarvitaan sovintoesityksen saamiseksi.
Kun rahaa ei ole käytettävissä, Tehyn ratkaisun saamiseksi on käytettävä aika-elementtiä. Sovintoesityksessä hoitajille tullaan aikanaan tarjoamaan jopa neljän vuoden mittaista sopimuskautta, jossa isot korotukset maksettaisiin heti kauden alussa.
Sovittelun etenemiseen tietysti vaikuttaa se, kuinka moni hoitaja lopulta irtisanoutuu. Jos määrä on olennaisesti alempi kuin listoille nimiä kertynyt 12 800 hoitajaa, tulee Tehylle äkkiä kiire saada sopimus.
Työtaistelu ei tehoa eikä terveydenhuoltojärjestelmä romahda, jos kyseessä onkin lopulta joukkoirtisanoutumisen sijasta vain joukko irtisanoutumisia. Sellaiseen tilanteeseen todennäköisesti koko ammattijärjestö hajoaisi.
– Tehyssä on irrotettu kädet ratista ja nostettu ne silmille. Nyt vain huudetaan niin kauan kunnes tulee puu vastaan, kuvataan tilannetta työmarkkinapiireissä. (JP)

Äänestä
  • Työnantajan kirje

    VAHVISTUS IRTISANOUTUMISESTA
    Työnantajasi on saanut 18.10.2007 tiedoksi allekirjoittamasi ilmoituksen, jonka mukaan ”me allekirjoittaneet ilmoitamme, että työsuhteemme/ virkasuhteemme xx kaupunkiin/ sairaanhoitopiiriin päättyvät 19.11.2007”.
    Työnantaja katsoo, viitaten myös järjestösi Tehyn kannanottoihin, että kyseisellä ilmoituksella olet irtisanonut palvelussuhteesi päättymään mainittuna päivänä. Koska irtisanominen on yksilön kannalta vakava toimenpide, jolla on merkittävät oikeudelliset seuraukset, työnantaja haluaa vielä tarkistaa asian.
    Mikäli tarkoituksesi ei ole ollut irtisanoutua, työnantaja edellyttää sinun ilmoittavan tästä välittömästi ja viimeistään 29.10.2007 työnantajalle. Työnantaja ilmoittaa osoitteen/henkilön, jolle ilmoitus pitää tehdä. Mikäli ilmoitat, että et ole irtisanoutunut, työnantaja edellyttää, että jatkat työntekoasi normaalisti 19.11.2007 jälkeen. Ellei vahvistusta tule määräaikaan mennessä, työnantaja katsoo sinun irtisanoutuneen.

    Äänestä

  • tarkkaan kirjoitti:

    Työnantajan kirje

    täällä harjoitetaan.

    Äänestä

  • agitaatiota kirjoitti:

    täällä harjoitetaan.

    kokoomuksen vaaliohjelmasta.

    Äänestä

kuinka kokoomuksen nykypäivä voi suhtautua tilanteeseen tuolla tavalla. Kokoomuksen ja se äänenkannattajanhan tulisi kaikin mahdollisin keinoin tukea "oman" ay-pomonsa toimintaa sairaanhoitajien etujen turvaamiseksi.

Äänestä

kyl varakkaiden terveydenhuolto pelaa, mitä köyhien on väliä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

riskit kirjoitti:

Tapahtumat työtaistelu-uhan taustalla muistuttavat amatöörien puuhastelua

Tehyllä hyvät mahdollisuudet epäonnistua

Neuvottelut terveydenhuoltoalan työehtosopimuksesta ovat ajautuneet historiallisen sekavaan tilaan. Ulospääsymahdollisuuksia on tasan kaksi: joko valtakunnansovittelija Juhani Salonius onnistuu – tai Tehy hajoaa.

JUHA PÄRSSINEN
TERVEYDENHUOLTO. Kuukauden kuluttua, marraskuun 20. päivänä, Suomen terveydenhuolto romahtaa.
Näin ainakin, jos uskoo sensaatiolehtien hysteriaa lietsovia kauhutarinoita, joissa Suomi on umpikujassa, Pikku-Ruu letkuissa ja Riitta Väisänen voihkii sairaiden lasten kohtaloa.
Iltapäivälehtien aukeamat kuluneella viikolla ovat olleet kuin toisinto parin vuoden takaiselta syksyltä. Silloin sanan Tehy tilalla luki lintuinfluenssa, mutta otsikoiden kirjainkoko oli sama.
Pandemiaa ei koskaan tullut, eikä taida tulla terveydenhuollon romahtamistakaan. Sen verran kohuotsikoilla on kuitenkin todellisen elämän kanssa tekemistä, että terveydenhuollon tes-tilanne on oikeasti vedetty tiukkaan umpisolmuun, jota ei ihan tavallisilla keinoilla saada avattua.
– Ei ikinä ole tällaista sotkua ollut, tiivistää tilanteen erittäin kokenut työmarkkinahai.
Huonosti
valmisteltua
Tehystä on pitkin matkaa vakuuteltu, että neuvottelut ovat edenneet järjestössä jo ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti.
Väitettä on vaikea uskoa, kun tarkastellaan, mitä matkan varrella on tapahtunut.
Jos Tehyssä olisi tehty kotiläksyt kunnolla, järjestö olisi irtisanonut kunta-alan pääsopimuksen jo keväällä. Pääsopimus on kunta-alalla jatkuvasti voimassa oleva virka- ja työehtosopimukseen nähden erillinen sopimus, jossa määritellään sopijaosapuolet, sopimusalat ja neuvottelujärjestelmä.
Tehy ja Super irtisanoivat sopimuksen, jossa on puolen vuoden irtisanomisaika, vasta syyskuun 12. päivänä. Juuri pääsopimuksen perusteella hoitoalan järjestöt neuvottelivat samassa tes-pöydässä kunta-alan kolmen muun pääsopijajärjestön kanssa.
Neuvotteluissa syntynyt sopimusesitys olisi tuonut sairaanhoitajille liki 13 prosentin korotuksen, mutta Tehyn valtuusto hylkäsi sen. Syynä ei ollut liian pienet korotukset vaan se, että Tehy olisi halunnut enemmän kuin muut.
Nähtyä parempaa tulosta ei kuitenkaan olisi ollut edes teknisesti mahdollista pääsopimuksen voimassa ollessa saada. Tehyn ja Superin TNJ perusteli pääsopimuksen irtisanomista juuri ”jäykän neuvottelujärjestelmän toimimattomuudella, joka estää alan erityisongelmien ratkaisemisen”.
Tuliko Tehyn johdolle halu saada muita kunta-aloja isommat korotukset vasta syksyllä – vai eikö pääsopimuksen perusideaa vain ymmärretty ennen kuin oli myöhäistä?’
Oma lukunsa on tietysti se, oliko välirikko Superin kanssa ja neuvottelujärjestö TNJ:nkin hajottaminen ”ennalta laaditun suunnitelman” mukaista.
Ensikertalainen
sopimuspöydässä
Vaikka kokoomuslainen Jaana Laitinen-Pesola on johtanut Tehyä jo kymmenen vuotta, työehtoneuvotteluista hänelle ei ole liiemmin kokemusta kertynyt. Ei myöskään järjestön edustajana itse neuvottelupöydässä istuneelle Minna Helteelle, jota OAJ:n Erkki Kangasniemi sortui taannoin televisiossa peräti tytöttelemään.
Juuri kokemuksen puutteesta saattoi olla kysymys siinä, että koko neuvottelujen aikana Tehy ei kertonut omia sopimustavoitteitaan. Neuvottelupöydässä ei siis ollut Tehyn suhteen ihmeemmin neuvoteltavaa, kun niin työnantaja kuin muutkin kunta-alan sopijajärjestöt olivat Tehyn ajatusten osalta täysin pimeässä.
Tehy ilmoitti vasta kymmenen päivää sitten, lokakuun 9. päivänä tavoittelevansa vajaan 2,5 vuoden sopimuskaudella yhteensä 400–600 euron korotuksia vähimmäispalkkoihin ja tehtäväkohtaisiin peruspalkkoihin.
– Samaan aikaan sopimustavoitteiden kanssa järjestö ilmoitti jättävänsä työtaisteluvaroituksen joukkoirtisanoutumisesta. Menettely on aivan ennenkuulumaton, puhisee ay-jyrä.
Tietysti on mahdollista, että työtaisteluun mentiin sen kuuluisan ”ennalta laaditun suunnitelman” mukaisesti, mutta siinä tapauksessa menettelyn motiivi ihmetyttää.
Muodollisesti sopimusesityksen hylkäsi Tehyn valtuusto, mutta tässäkin menettelyssä moni näkee vivahteita amatöörimäisestä puuhastelusta.
– Ei kentälle voida tulopolitiikassa sälyttää vastuuta arvioida sitä, mikä on realistista. Jos voitaisiin, mihin mikään liitto silloin tarvitsisi neuvottelijoita tai keskustoimiston edunvalvontaosastoa? Tehyssä ei nyt ollut johtajuutta runnoa hyvää esitystä läpi, kuuluu arvio.
Laki ei tunne
irtisanoutumista
Tehy otti työtaisteluaseekseen joukkoirtisanoutumiset ilmeisesti vuoden 1995 lakon karvaita kokemuksia muistellen. Tuolloin neljän viikon lakolla hoitajat saivat 120 markan (n. 20 e) korotukset, mutta lakon viemien ansioiden takaisin saaminen kesti kuusi vuotta.
Suomalainen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne joukkoirtisanoutumista työtaistelukeinona. Siksi toimenpiteen käytännön seuraukset näyttävät tuottavan Tehylle ja sen jäsenille uusia yllätyksiä suurin piirtein joka päivä. Kiista irtisanoutumistavasta on näistä vain yksi.
Sotkun isoin ongelma on kunnissa noudatettava samapalkkaisuusperiaate, eikä kyse ole vain siitä, että samoissa tehtävissä voi olla niin tehyläisiä kuin superilaisiakin. Tehyyn kuuluu esimerkiksi lasten päivähoitajia ja sosionomeja, joten 24 prosentin palkankorotusta ei voida suunnata vain tehyläiselle lastenhoitajalle, vaan se pitää antaa myös muiden liittojen jäsenille ja liittoihin kuulumattomille. Niinpä kuntia uhkaava lasku nousee paljon isommaksi kuin Tehyssä aluksi luultiin.
Toinen pulma on irtisanoutumisten peruuttaminen. Tehy uskoi, että niistä voidaan sopia työtaistelun päättämispöytäkirjassa ja työsuhteisten tehyläisten osalta näin onkin. Sen sijaan virkasuhteiset ovat eri asemassa, sillä lain mukaan esimerkiksi irtisanoutumisen seurauksena auki tulevat virat pitää julistaa julkiseen hakuun.
Miten käy asunnon
ja toimeentulon?
Monet liiton jäsenet asuvat työnantajan asunnoissa. Kun työsuhde päättyy, voi 1–3 kuukauden määräajan jälkeen myös vuokrasopimus päättyä. Eli jos työtaistelu pitkittyy, uhkaa irtisanoutuneita kodinkin menetys.
Toimeentulo työtaistelun aikanakaan ei ole pikkujuttu. Tehy on väläytellyt avustuksia joukkoirtisanoutumiseen osallistuville, mutta lain mukaan se ei onnistu. Liitto voisi maksaa maksimissaan 16 euroa päivässä verotonta lakkoavustusta, jos kyseessä olisi lakko, mutta kun ei ole.
Työttömyyskorvaustakaan ei tule, sillä työntekijän irtisanoutuessa työpaikastaan itse ”ilman pätevää syytä” työvoimatoimikunta asettaa 90 päivän korvauksettoman määräajan eli karenssin. Oma irtisanoutuminen voi myös vähentää työttömyysturvan määrää.
Kaiken päälle irtisanoutumisella voi olla elämänmittainen vaikutus. Osalla tehyläisistä viranhaltijoista irtisanoutuminen saattaa tarkoittaa eläkeiän nousua ja myös osa-aikaeläköitymisen myöhentymistä.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan irtisanoutuminen merkitsee väistämättä myös sitä, että osa vanhan palvelussuhteen eduista menetetään.
Ensi kesän lomat maksetaan irtisanoutuville rahana, joten terveyspalveluiden pitäisi seuraavilla helteillä toimia erinomaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu