Kateus, tuo

...perisynti.

Olen seurannut klubilaisten ja ei-klubilaisten viestinvaihtoa nyt jo useamman viikon ajan, ja surukseni on todettava tämä asia, minkä ovat todenneet jo monet ja monet sukupolvet minua ennenkin: me suomalaiset olemme säälittävän kateellista kansaa. Takavuosina, kun kaupat maksettiin minkkien nahkoilla, oltiin kateellisia siitä, kun joku toinen sai metsästettyä minkkejä enemmän, ja oli näinollen rikkaampi kuin toinen. Hyvin luultavasti sillä minkkiäkkirikkaalla oli myös paremman näköinen vaimo, kuin sillä vähemmän onnekkaalla.

Minkkiaikakaudesta siirryttiin sitten siirtelemään kuparilantteja toisille, ja jossakin vaiheessa keksittiin setelitkin. Ja taas oli sama virsi päällä; jos jollakin oli enemmän kuin toisella, niin paska jätkähän se oli. Ja suurella vääryydellä se oli jotenkin pamputtanut (ei seksuaalista merkitystä, toim. huom.) itselleen taas sen paremman näköisen vaimon.

Näistä ajoista ollaan menty harppaus eteenpäin, ja huomattu kuinka kuparilantit ovat siirtyneet muovimaksuvälineiksi, ja uskaliaimmat ovat lähteneet mukaan virtuaalirahan maailmaan, jota jotkut verkkopankeiksikin kutsuvat. Jotkut tosin pitävät tätä virtuaalirahaa epäilyttävänä, ja jopa väheksyvät sitä - koska eihän virtuaaliraha paina kädessä yhtään, verrattuna kuparilantteihin. Eihän se siis todellista voi olla. Kuitenkin, osa näistä epäilevistä tuomaista on antanut itselleen luvan kokeilla verkkopankkien toimivuutta, ja jopa maksaneet ostoksensa muovisella maksuvälineellä, ja todenneet että muovinen maksuväline on joissakin kohtaa jopa parempi kuin se kuparilantti, koska takaisin ei tule useita pieniä kuparilantin osasia. Puhumattakaan siitä, jos maksaisi minkinnahkoilla. Muutama kuoleentunut häntä takataskussa kun ei ole nykyään omiaan herättämään sitä vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta.

No, nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen, että suomalainen perisynti, etten jopa sanoisi voimavara - kateus, on päässyt uuteen loistoonsa. On huomattu että suomestakin saattaa löytyä ihmisiä jotka kykenevät tekemään jotain, mihin muut suomalaiset eivät pysty - eli ansaitsemaan sitä virtuaalista rahaa, joka näkyy jokaisen omassa verkkopankissa. Ja, kaiken huipuksi - nämä ihmiset ovat olleet valmiita jakamaan siitä virtuaalisesta rahastaan myös toisille; muille suomalaisille.

No tämähän ei käy alkuunsa sitten ollenkaan. Ensin aloitetaan voimakas ja järjestäytynyt ´poloisten pelastaminen´, jonka tarkoituksena on johtaa nämä muut suomalaiset pois tuosta suosta, ja auttaa pelastamaan heidän roposensa. Kun hetken päästä huomataan, ettei apua tarvita, ja nämä muut suomalaiset pärjäävät aivan hyvin ilman apuakin - ja oikeasti pääsevät nauttimaan näistä virtuaalituotoistaan, turvaudutaan jälleen kerran siihen perisuomalaiseen syntiin, joka on iskostunut tähän kansaan syvälle. Kateuden voimalla aletaan haukkumaan näitä suomalaisia, ja koetetaan saada painostettua heitä luopumaan virtuaalisen rahan kurimuksesta, ja nousemaan heidän hyväntekijäänsä vastaan. Kun huomataan ettei tämäkään toimi, siirrytään pelastavasta enkelistä syyttäjäksi. Onhan se nyt selvä, että nämä tulot (mitä alunperin ei pitänyt edes tulla) eivät nyt sitten kuitenkaan ole rehellisin toimin hankittua. Aloitetaan voimakas mustamaalaus suomalaisia, ja heidän hyväntekijäänsä kohtaan. Kun mustamaalausta ollaan suoritettu jonkun aikaa, huomataan ettei sekään oikein toimi. Ainoa asia mitä ollaan saatu aikaan, on se, että nämä ihmiset jotka ovat kykeneväisiä ansaitsemaan sitä virtuaalista rahaa, ovat päättäneet lopettaa suomalaisten enemmän auttamisen, eivätkä enää ota uusia virtuaalirahaa haluavia suomalaisia vastaan.

Hienoa, ympyrä on sulkeutunut. Suomalainen kateus on näyttänyt jälleen voimavaransa, ja poistanut mahdollisuuden osallistua niiltä ihmisiltä, jotka ehkä olisivat lisää virtuaalirahaa halunneet. Voitte kiittää itseänne siitä. Enää puuttuu vaan se, että alatte parjaamaan näitä ihmisiä siitä, että heillä on se paremman näköinen vaimo kuin itsellä.
232032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

.....Suoli24:lla on pitkään, pitkään aikaan saatu lukea. Näinhän se menee. Naapurin itsetunto nousee uskomattomiin korkeuksiin kun toisilla menee mahdollisimman huonosti, ja tietysti päinvastoin.

Äänestä
  • ...mietin että viitsinkö laittaa sitä ollenkaan tänne, koska täällä tuntuu olevan tuo marttyyrimäinen ajattelutapa kateuden ohella niin vahvasti esillä, että joku saattaisi siitä oikeasti ottaa herneet, ja pahimmassa tapauksessa alkaa rasvaamaan köyttä jos tunnistaisi itsensä.

    Sitä tässä ei kuitenkaan olla haettu, vaan tarkoituksena on herättää ajatuksia ihmisissä. Aina ei tarvitse olla se perusnegatiivinen kaveri, ja ajatella aina sitä kaikkein synkintä ja paskinta. Jos toisella menee hyvin, niin mitä helvettiä - hienoa sille! Tuskin se hyvinvointi on sillekään kultalusikalla annettu. Riskejä jä töitä joutuu aina tekemään senkin asian eteen. Tottakai asia erikseen on sitten ne ´kultalusikka´ oikeasti suussa syntyneet, mutta ne nyt ei taida muutenkaan kuulua näihin keskusteluihin.

    Ei se ole niin hankalaa joskus hymyillä, ja ajatella positiivisestikin. Eihän?

    Äänestä

  • Ensin... kirjoitti:

    ...mietin että viitsinkö laittaa sitä ollenkaan tänne, koska täällä tuntuu olevan tuo marttyyrimäinen ajattelutapa kateuden ohella niin vahvasti esillä, että joku saattaisi siitä oikeasti ottaa herneet, ja pahimmassa tapauksessa alkaa rasvaamaan köyttä jos tunnistaisi itsensä.

    Sitä tässä ei kuitenkaan olla haettu, vaan tarkoituksena on herättää ajatuksia ihmisissä. Aina ei tarvitse olla se perusnegatiivinen kaveri, ja ajatella aina sitä kaikkein synkintä ja paskinta. Jos toisella menee hyvin, niin mitä helvettiä - hienoa sille! Tuskin se hyvinvointi on sillekään kultalusikalla annettu. Riskejä jä töitä joutuu aina tekemään senkin asian eteen. Tottakai asia erikseen on sitten ne ´kultalusikka´ oikeasti suussa syntyneet, mutta ne nyt ei taida muutenkaan kuulua näihin keskusteluihin.

    Ei se ole niin hankalaa joskus hymyillä, ja ajatella positiivisestikin. Eihän?

    ....kiitellä. Minua ihmetyttää vallan huimasti tuo ihmisten kateellisuus. Siksi kysynkin Teiltä kateellisilta ihmisiltä että "Paljonko on paljon?" Eli missä menee raja että ette olisi kateellisia.

    Äänestä

  • GSJr kirjoitti:

    ....kiitellä. Minua ihmetyttää vallan huimasti tuo ihmisten kateellisuus. Siksi kysynkin Teiltä kateellisilta ihmisiltä että "Paljonko on paljon?" Eli missä menee raja että ette olisi kateellisia.

    ... väitellä ja keskustella itsensä kanssa?

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... väitellä ja keskustella itsensä kanssa?

    Ja mitaan ette voi...

    ...olet skitsofreninen, se ei tarkoita sitä että kaikki olisivat.

    ja kyllä voidaan.

    Äänestä

  • sinä ada... kirjoitti:

    ...olet skitsofreninen, se ei tarkoita sitä että kaikki olisivat.

    ja kyllä voidaan.

    ..oli Jesse jakaessaan sinulle viisautta. Sait vain ripauksen siitä mitä normi-ihminen.

    Et ilmeisesti ole siihen tyytynyt, kun täällä nariset tyhmyytesi paljastaen.

    Jos ottaisit opiksi ja katselisit ympärillesi muutenkin kuin vain rahanhimo silmissäsi, oivaltaisit, että elämässä on muutakin kuin raha.

    Rahalla ehkä saisit hetken aikaa "kunnioitusta" vertaisiltasi hengen jättiläisiltä??????

    Onx sulla muuten paljon rahaa, ollaanko kavereita?

    Jamit etvo

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... väitellä ja keskustella itsensä kanssa?

    Ja mitaan ette voi...

    Mukavasti pipsei tänään:)
    Mitään et voi.
    Ensi viikolla tulee isompi nosto:)
    Tällekkään et mitään voi.

    Äänestä

  • MoveOrNotMove kirjoitti:

    ..oli Jesse jakaessaan sinulle viisautta. Sait vain ripauksen siitä mitä normi-ihminen.

    Et ilmeisesti ole siihen tyytynyt, kun täällä nariset tyhmyytesi paljastaen.

    Jos ottaisit opiksi ja katselisit ympärillesi muutenkin kuin vain rahanhimo silmissäsi, oivaltaisit, että elämässä on muutakin kuin raha.

    Rahalla ehkä saisit hetken aikaa "kunnioitusta" vertaisiltasi hengen jättiläisiltä??????

    Onx sulla muuten paljon rahaa, ollaanko kavereita?

    Jamit etvo

    minulla on vähän rahaa en sittenkään yhdy mielipiteeseesi. Elämässä on muutakin kuin raha mutta sekin olisi tervetullutta sittenkin. Vaikka raha ei tee kuulemani mukaan onnelliseksi mutta kummasti ainakin lohduttaisi.

    Kateellinen olen minäkin mutta en minä muilta sitä pois haluaisi vaan haluaisin itse sitä.

    Äänestä

Näitähän tänne kaivattaisiin.

Olen vain miettinyt, että kyllä tuhon kateuteen
täälä liittyy myös katkeruus, joka on syntynyt omista menetyksistä erilaisissa pyramiidihuijauksissa ja rikollisuutta hipovissa verkostomarkkinakuvioissa, jotka valitettavasti sitten leimaavat myöskin rehellisesti toimivaa Winclubiakin.

On varmaan myös henkilötä joiden jäsenyys on estetty esim. rikosrekisterin takia tms. ja siitä
syystä ovat alkaneet vihata clubia.

Tyytymättömyyttä voi löytyä myös eräiden entisten jäsenten joukosta, jotka on syystä tai toisesta heitetty pihalle ja maksettu rahat tilille. Näitäkin tapauksia tiedän.

On myös muutamia jäseniä, jotka vastustivat siirtymistä VIP aikaan ja eivät ole edelleenkään päivittäneet itseään korkeampaan tuottoon ja se saattaa aiheuttaa pienillä tuotoilla pahaa oloa
ja epätietoisuutta varsinkin jos ei tajua, että pienet summat ei paljoa voi tuottaakkaan pienellä riskillä.

Syyt tähän kaikilta osilta ylimenevään jahtiin ovat moninaiset ja varsinkin median ja 'asiantuntioiden' poikkeuksellisen verenhimoisen nopea lynkkaushalukkuus herättää
edelleen kummallisia kysymyksiä, joihin varmaan vielä palataan tavalla tai toisella.

Menikö Winclub reviirille, jossa ovat aikaisemmin
kalastelleet aivan toiset voimat?

Äänestä
  • "On varmaan myös henkilötä joiden jäsenyys on estetty esim. rikosrekisterin takia tms. ja siitä
    syystä ovat alkaneet vihata clubia."

    -Vaaditaanko jäsenyyteen rikosrekisterimerkintä?

    Jamitetv

    Äänestä

  • Yhtään jäsenyyttä ei ole estetty rikosrekisterin takia, vaikkakin rikolliset ovat jostain kumman syystä erityisen kiinnostuneita liittymään WC:hen.

    Äänestä

  • MoveOrNotMove kirjoitti:

    "On varmaan myös henkilötä joiden jäsenyys on estetty esim. rikosrekisterin takia tms. ja siitä
    syystä ovat alkaneet vihata clubia."

    -Vaaditaanko jäsenyyteen rikosrekisterimerkintä?

    Jamitetv

    voi edes ymmärtää noin päin persettä?!

    Äänestä

Olihan siinä kirjoitusta kerrakseen. Ihan hyvinhän tuo sanailu sujuu, mutta en sentään itse ole kateellinen ja olen huomannut ettei kovin monet muutkaan vastustajat tunnu olevan.

Monilla on erittäin vahva käsitys että Winclubissa on jotakin mätää. Aikaisemmin tämmöiset tapaukset ovat vuosien saatossa paljastuneet noin 99% tapauksista huijaukseksi eli ei ole olemassa mitään "hyväntekijöitä", mitä sanaa käytät kirjoituksessasi.

Valtaosa ihmisistä on oman edun tavoittelijoita ja kun ottaa huomioon Winclubin taustan, niin on helppoa "olla kateellinen" vai pitäisikö sanoa totuudenmukaisesti "uskoa huijaukseen".

Olen muutamia viikkoja seurannut keskustelua Winclubista ja kysellyt ihan asiakysymyksiä. Osa Winclubilaisista on vastaillut asiallisesti kysymyksiin ja osa ei, mutta mitä enemmän niihin on vastattu niin sitä enemmän on huomannut ettei sitä tietoa ole ja vastauksista paistaa läpi "selittelyn maku".

Valtaosa Winclubilaisten ajatuksista tuntuu perustuvan arvailuihin Winclubin toiminnasta ja omiin uskomuksiin valuuttakaupasta. He eivät itsekään pysty todistamaan sitä että kaupat on todella käyty ja heidän rahansa tulevat niistä kaupoista (tämä on se käsitys mikä on tullut winclubilaisten kanssa käymistä kesksteluista keskustelupalstoilla). Joku klubilainen olisi epäilemättä laittanut todisteet pöytään, jos niitä todella olisi.

En missään nimessä sijoittaisi Winclubiin penniäkään vaikka olisikin mahdollisuus sijoittaa tai olisi paljon ylimääräistä rahaa. 3000€ tuommoiseen riskisijoitukseen on aivan liian "tyyristä".

Vielä kun ottaa huomioon miten vähän tietoa on ironnut klubista (kaikki se tieto mitä on irronnut ei mairittele klubia) ja avainhenkilöistä, niin sitä suurempi syy on karttaa koko klubia.

Vielä täytyy sanoa että vaikka suomalaisia on syytetty kateudestakin niin suomalaisissa elää myös vahva oikeudenmukaisuuden taju. Tästä kertoo myös sekin että Suomessa on varsin vähän korruptiota. Suomalaiset pyrkivät välttämään huijaamista ja jos jokin asia haiskahtaa pahasti niin ilmoittaa epäilynsä myös muille. Yhteisöllisyyden tunne lienee varsin vahva, verrattuna joihinkin muihin maihin.

Äänestä
  • Suomessa ollaan hanakoita tarttumaan epäkohtiin ja puhumaan niistä kiitos sananvapauden. Toista on rapakon takana. Siellä ei sanota epäkohdista omalla työpaikalla sanaakaan, jos riittävän arvovaltainen taho on asioista jo keskenään päättänyt. Se on pysähtyneisyyden, näköalattomuuden ja johtajien huonon itsetunnon merkki. Epäkohtien arvostelu johtaa usein kiristyneeseen ilmapiiriin, vaikka usein se on sitä parasta "me"-henkeä, joka tuottaisi yritykselle eniten. On tähtilippua ja iskulausetta lakanoissa katosta roikkumassa, mutta kuitenkaan ei toimita yhteiseksi hyväksi. Verkostomarkkinoijan unelma on juuri tällainen pysähtyneisyyden ilmapiiri, jossa ylälinja saa ilman arvostelua päättää asioista. Se on se opportunistinen maailmankuva, joka sopii sellaisille, jotka luulevat olevansa vahvammassa asemassa kuin suurin osa muista. Verkostomarkkinoinnissa juuri tällainen asetelma on olemassa. Vain 10%:lla on vähintään 9 hengen alalinja. He ovat vahvemmilla kuin muut. "Jokaisella on mahdollisuus", kunhan on riittävän hyvät lähtökohdat.

    Äänestä

  • ....kun olet noin PESSIMISTINEN. Sinun mielestäsi kukaan ei voi olla HYVÄNTEKIJÄ. Mutta nytpä onkin käynyt niin että kun et ole sijoittanut äyriäkään niin et voi tietääkään mitään WinClubin takana olevasta älykkäästä filosofiasta. WinClub on todellakin hyväntekijä ja sille sinä et voi mitään niin kuin Ada kirjoituksensa signeeraa.

    Oletko jo nähnyt DVD:n nimeltä "The Secret", jos et niin kyseleppä menestyneiltä ihmisiltä jos he kenties lainaavat sen sinulle tai tilaa se itsellesi. Muistaakseni osoite on www.secrettv.com. Nähtyäsi ja kuultuasi sen alat ymmärtää miksi 1% maailman ihmisistä hallitsee 96% maailman kaikista omaisuuksista. Itselläni se on jo ja kävin viime sunnuntaina Helsingissä katselemassa sen suurelta skriiniltä Bio Rexissä.

    Toivotan sinulle POSITIIVISUUTTA ja AVOIMIN SÍLMIN ja KORVIN kulkemista tällä planeetalla. Voit saada ihmeitä tapahtumaan ja elämäsi valoisammaksi.

    Äänestä

  • GeorgeSorosJr kirjoitti:

    ....kun olet noin PESSIMISTINEN. Sinun mielestäsi kukaan ei voi olla HYVÄNTEKIJÄ. Mutta nytpä onkin käynyt niin että kun et ole sijoittanut äyriäkään niin et voi tietääkään mitään WinClubin takana olevasta älykkäästä filosofiasta. WinClub on todellakin hyväntekijä ja sille sinä et voi mitään niin kuin Ada kirjoituksensa signeeraa.

    Oletko jo nähnyt DVD:n nimeltä "The Secret", jos et niin kyseleppä menestyneiltä ihmisiltä jos he kenties lainaavat sen sinulle tai tilaa se itsellesi. Muistaakseni osoite on www.secrettv.com. Nähtyäsi ja kuultuasi sen alat ymmärtää miksi 1% maailman ihmisistä hallitsee 96% maailman kaikista omaisuuksista. Itselläni se on jo ja kävin viime sunnuntaina Helsingissä katselemassa sen suurelta skriiniltä Bio Rexissä.

    Toivotan sinulle POSITIIVISUUTTA ja AVOIMIN SÍLMIN ja KORVIN kulkemista tällä planeetalla. Voit saada ihmeitä tapahtumaan ja elämäsi valoisammaksi.

    Meillä on kovin erilaiset käsitykset hyväntekijöistä. Jos ajatellaan rahallisessa mielessä niin yleensä henkilöt jotka lahjoittavat pyyteettömästi rahaa ovat suurimpia hyväntekijöitä. Sinulle hyväntekijä taitaa merkitä vaikkapa pankkirosvoa jos hän vain antaa osan saalistaan sinulle.

    Winclub ei ole mikään hyväntekijä. Winclubin taustalla on peitefirma jonka taustat ovat vieläkin epäselvät ja josta ei oikein kukaan tiedä, sijoittaako winclub rahoja mihinkään vai ei (ja kuka sijoittaa ja missä?).

    Toiminnasta tulee mieleen hyvin paljolti aikaisemmat huijaukset wgi mukaan lukien. Eli älä yhtään ihmettele vaikka se suurin hyväntekijä joku päivä paljastuisikin huijaukseksi. Kaikki merkit ovat siihen olemassa.

    Raha jakautuu pienille osalle ihmisistä, mutta toisaalta niin voi olla parempikin. Jos kaikilla olisi liikaa rahaa niin maapallon tilanne olisi paljon huonompi ja ihmiset kuluttaisivat paljon enemmän (liikaa). Jossakin intokiinassa voi olla 10€kin iso summa, vaikka Suomessa se onkin varsin pieni.

    Loppukommenteiksi täytyy sanoa, että ei kannata olla liian sinisilmäinen ja uskoa kaikkeen mitä näkee/kuulee. Kannattaa joskus epäillä asioita ja ajatella myös niiden toista puolta.

    Äänestä

  • Tälle foorumille nyt ei kukaan edes harkitse laittaa mitään todisteita mistään. Pikkulasten pitää antaa leikkiä niin kauan kuin ovat lapsia, ei niitä saa häiritä isojen ihmisten asioilla. Tämä on pikkulasten hiekkalaatikko. Ei tänne aikuisilla ole mitään tarvetta tulla "todisteineen"...

    Äänestä

olen joskus ihmetellyt onko meissä suomalaisissa jokin kateusgeeni. kyllä on. voin hyvin seurata sukulaisissa ja sukuun tulleissa, joiden historian tunnen, kateusgeeni linjaa. taasen jos tämän geenin omaava henkilö sattu saamaan jotain hyvää niin se muuttuu välittömästi elvistelyksi. molemmat muodot ovat vahvasti esillä clubi kirjoittelussa, varsinkin se edellinen.
motto: et ole sen korkeammalla vaikka kuinka muita tallosit.

Äänestä

Sen enempiä kirjoituksen sisältöä kommentoimatta on kuitenkin pakko sanoa että kun minkit tuotiin Pohjoismaihin n. 1930-luvulla , oli raha jo keksitty.

Äänestä

Vertaus minkinnahoista on hieno. Kukahan mahtaa olla tässä tapauksessa minkki?

Äänestä

Tuosta katteellisuudesta kertoisin mita minulle tapahtui kun ostin upouuden maastoauton. Appiukko ei puhunut minulle useaan kuukauteen kun olin kuulemma ostanut liian arvokkaan auton vain rehvastellakseni ja kiusatakseni hanta. Itse olin koko pienen ikani ajellut ruosteisilla 20 vuotta vanhoilla autoilla, ja nyt kun eras sijoitukseni rupesi tuottamaan niin paatin etta enaa ikina en sellaisilla ajele. Kylla uudella on kiva ajella verrattuna niihin vanhoihin. Etta tuollainen juttu tuosta katteellisuudeta.

Äänestä

Kukaan ei ole kade siitä että on aikoinaan jäänyt ulos tosta Ponzista.

Minkit eivät kuulu alkuperäisenä suomalaiseen luontoon. Se kuvastaa hyvin kirjoituksesi muuta tasoa. Ilmeisesti peruskoulukin on jäänyt kesken?

Eipä ole sun sukulinjas muuttunu, ennen yritit maksaa olemattomilla minkinnahoilla, nyt olemattomilla winclub virtuaalirahoilla.

Jos nyt kuitenkin jotain ihan suomalaisen pankin tilille asti saat, on se rikoksella ansaittua rahaa. Muista se.

Äänestä

.....erittäin asiaa!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suomalainen... kirjoitti:

...perisynti.

Olen seurannut klubilaisten ja ei-klubilaisten viestinvaihtoa nyt jo useamman viikon ajan, ja surukseni on todettava tämä asia, minkä ovat todenneet jo monet ja monet sukupolvet minua ennenkin: me suomalaiset olemme säälittävän kateellista kansaa. Takavuosina, kun kaupat maksettiin minkkien nahkoilla, oltiin kateellisia siitä, kun joku toinen sai metsästettyä minkkejä enemmän, ja oli näinollen rikkaampi kuin toinen. Hyvin luultavasti sillä minkkiäkkirikkaalla oli myös paremman näköinen vaimo, kuin sillä vähemmän onnekkaalla.

Minkkiaikakaudesta siirryttiin sitten siirtelemään kuparilantteja toisille, ja jossakin vaiheessa keksittiin setelitkin. Ja taas oli sama virsi päällä; jos jollakin oli enemmän kuin toisella, niin paska jätkähän se oli. Ja suurella vääryydellä se oli jotenkin pamputtanut (ei seksuaalista merkitystä, toim. huom.) itselleen taas sen paremman näköisen vaimon.

Näistä ajoista ollaan menty harppaus eteenpäin, ja huomattu kuinka kuparilantit ovat siirtyneet muovimaksuvälineiksi, ja uskaliaimmat ovat lähteneet mukaan virtuaalirahan maailmaan, jota jotkut verkkopankeiksikin kutsuvat. Jotkut tosin pitävät tätä virtuaalirahaa epäilyttävänä, ja jopa väheksyvät sitä - koska eihän virtuaaliraha paina kädessä yhtään, verrattuna kuparilantteihin. Eihän se siis todellista voi olla. Kuitenkin, osa näistä epäilevistä tuomaista on antanut itselleen luvan kokeilla verkkopankkien toimivuutta, ja jopa maksaneet ostoksensa muovisella maksuvälineellä, ja todenneet että muovinen maksuväline on joissakin kohtaa jopa parempi kuin se kuparilantti, koska takaisin ei tule useita pieniä kuparilantin osasia. Puhumattakaan siitä, jos maksaisi minkinnahkoilla. Muutama kuoleentunut häntä takataskussa kun ei ole nykyään omiaan herättämään sitä vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta.

No, nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen, että suomalainen perisynti, etten jopa sanoisi voimavara - kateus, on päässyt uuteen loistoonsa. On huomattu että suomestakin saattaa löytyä ihmisiä jotka kykenevät tekemään jotain, mihin muut suomalaiset eivät pysty - eli ansaitsemaan sitä virtuaalista rahaa, joka näkyy jokaisen omassa verkkopankissa. Ja, kaiken huipuksi - nämä ihmiset ovat olleet valmiita jakamaan siitä virtuaalisesta rahastaan myös toisille; muille suomalaisille.

No tämähän ei käy alkuunsa sitten ollenkaan. Ensin aloitetaan voimakas ja järjestäytynyt ´poloisten pelastaminen´, jonka tarkoituksena on johtaa nämä muut suomalaiset pois tuosta suosta, ja auttaa pelastamaan heidän roposensa. Kun hetken päästä huomataan, ettei apua tarvita, ja nämä muut suomalaiset pärjäävät aivan hyvin ilman apuakin - ja oikeasti pääsevät nauttimaan näistä virtuaalituotoistaan, turvaudutaan jälleen kerran siihen perisuomalaiseen syntiin, joka on iskostunut tähän kansaan syvälle. Kateuden voimalla aletaan haukkumaan näitä suomalaisia, ja koetetaan saada painostettua heitä luopumaan virtuaalisen rahan kurimuksesta, ja nousemaan heidän hyväntekijäänsä vastaan. Kun huomataan ettei tämäkään toimi, siirrytään pelastavasta enkelistä syyttäjäksi. Onhan se nyt selvä, että nämä tulot (mitä alunperin ei pitänyt edes tulla) eivät nyt sitten kuitenkaan ole rehellisin toimin hankittua. Aloitetaan voimakas mustamaalaus suomalaisia, ja heidän hyväntekijäänsä kohtaan. Kun mustamaalausta ollaan suoritettu jonkun aikaa, huomataan ettei sekään oikein toimi. Ainoa asia mitä ollaan saatu aikaan, on se, että nämä ihmiset jotka ovat kykeneväisiä ansaitsemaan sitä virtuaalista rahaa, ovat päättäneet lopettaa suomalaisten enemmän auttamisen, eivätkä enää ota uusia virtuaalirahaa haluavia suomalaisia vastaan.

Hienoa, ympyrä on sulkeutunut. Suomalainen kateus on näyttänyt jälleen voimavaransa, ja poistanut mahdollisuuden osallistua niiltä ihmisiltä, jotka ehkä olisivat lisää virtuaalirahaa halunneet. Voitte kiittää itseänne siitä. Enää puuttuu vaan se, että alatte parjaamaan näitä ihmisiä siitä, että heillä on se paremman näköinen vaimo kuin itsellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu