Tuolla alempana käytiin Mielipidepankin avaavaamaa keskustelua, oliko kyseessä sisällissota, vapaussota vai punakapina yms.
Jos tuollaista keskustelua käytäisiin myös isommalla tasolla, niin pragmaattisesti kyseessä oli SDP:n aloittama kapina.
Osapuolten tunnusvärit olivat punainen(jota mm. E.Salin, SDP:n perustajista oli vaatinut SDP:lle) ja valkoinen. Ja koska punainen "puoli" aloitti aseellisen toiminnan voimassaollutta legitiimiä vastaan, se oli punakapina. Vallankumousta eli vallan vaihtumista siitä ei tullut, koska kapina kukistui ja vanha legiimi jatkoi.
Tämä on todellisuudessa tapahtunut tosiasia.
Sitten tuon sodan syiden ja seurauksien läpikäynti ja sieltä yhteiskunnallisten polkujen seuraaminen tuo perusteltujakin tulkintoja joiden perusteella punakapinaa voi kukin kuvailla vaikka "kukkaissodaksi". Kapinan oikeutusta tai syitä voi perustella, mutta ne ovat sitten yhteiskuntapsykologiaa.
Jos esität väitteen, että perhosen siipien isku Esplandilla vuonna 1903 johti "vapautussotaan" ja ketjutat sen vankileirien kautta EU-jäsenyyteen - olet kirjoittanut fiktiivisen, mutta toki kronologisen romaanin. Se ei ole kylmää totuutta vaan pelkästään kuvitelma asioiden kulkureitistä.
-------------------
Miksi sitten Suomessa Keskusta on niin vahva puolue?
Sosialismi oli 1900-luvun yhteiskunnallinen ilmiö se kesti sen sata vuotta. Se oli ajatusmalli, mikä piti erikseen opetella.
Keskusta ei ole koskaan perustellut asiaansa minkään aatteen varaan. Se on poiminut ajasta sellaista mikä on hyvää ja muuttunut kansalaisten tarpeiden mukaan eikä ole juuttunut vanhoihin oppirakennelmiin, joita tyrkyttäisi ylhäältä päin "oppimattomalle kansalle".
Kun verrataan Keskustaa ja Kokoomusta, niin Kokoomus hakee oppirakennelmansa konservatiivisen kauppapolitiikan opeista ja regulaatiosta sekä rälssimäisestä omistusoikeudesta ja oikeuksien omistamisesta. Markkinatalouden hyvien puolien korostaminen on puolueessa uskonnon asemassa. Markkinatalouden huonoista puolista mieluummin vaietaan kuin otetaan ne esille.
Keskustan eroavaisuus kokoomukseen näkyy siinä, ettei Keskustassa uskota "näkymättömään käteen", joka ohjaa ihmiskohtaloita kunhan vain pidetään tarjontaa ja kysyntää mahdollisimman vähäisessä regulaatiossa. Keskusta hakee agraaritaustaisesti riskien minimoimista (siemenviljoja ei syödä) ja sitä, että jokaisella olisi perusturva yhteisesti. Keskusta vaatii enemmän regulaatiota, mutta toisaaalta on avoin muutoksille, mikäli ne hyödyttävät (uusi viljelykasvi yms.).
Keskustassa muututaan hitaasti. Pelataan varman päälle. Ei mennä ryhmänä ensimmäisenä, sillä uhkarohkeus on riski. Kun sitten asia havaitaan hyväksi, niin asiaa ryhdytään ajamaan. Siksi puolueessa on yksilöllä suuri merkitys. Yksilö saa mennä tekemään pitkälle jotakin "kokeilemaan kepillä jäätä", mutta muut eivät lähde jos ei jää kanna. Sitä voi moni sanoa takin kääntämiseksi, kun politiikka muuttuu ajan kuluessa. Se on kuitenkin realismia ja jalat maassa politiikkaa.
Siksi äänestän vastaisuudessa Keskustaa, enkä muita puolueita, koska niissä ei ole riittävää vapautta mutta sitten ei toisaalta riittävää ryhmävoimaa tarvittaessa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maataloustukiaisia eikä maksa verojaan, tässä suora käännos tuntemttoman sotilaan esikuvasta Akselista, joka pkirjoittaa pelkkää paskaa. Jopa minun kirjoitustaidottoman Uusi-Ukin Oulusta olisi helppo kumota tuon aloituksesi väitteet ja satuilut kohta kohdalta. Kuienkin nyt olen lähdossä Kempeleen urheilukeskukseen puolentoista tunnin tehojumppaan, joten en jouda tuohon paska-aloitteeseesi ottamaan kantaa.
Toivottavasti Mielipidepankki sinulle selvittää tosiasiat, lue sitten huolella hänen vastauksensa. Tosinhan tuota asiaa jo puitiinkin ihan tarpeeksi. Menit sitten syyttelemään Jomppea, ettei hän uskalla ottaa kantaa Punakapinaan, kuten sinä asiaa kuvaat toivottavasti jaksoit lukea Jompen kannanoton asiaan. Sanon sinulle vaan älä kuule lähde tosi asiantuntijoita neuvomaan siinä saattaa lyödä kirveensä kiveen, juuri näin kävi sinulle tuossa Jompen arvostelussa.
Toivottavasti vielä innostusta avaustasi kohtaan tunnetaan, epäilen kyllä vähän, aika on kulkenut ohitsesi kuten Vanhasen Matillakin.
Kyllä se vaan niin on, että jos joku aloittaa kapinan ja on itse nimennyt itsensä punaiseksi, niin se on sitten punakapina.
SDP:lle siinä on historian lastia, jota ei haluttaisi tunnustaa.
http://www.sdp.fi/fi/sdp-arkisto/sdp:n_historiaa/puheenjohtajat_1899_-
Hävityn punakapinan jälkeen SDP muuttui historianne kieltäminen ei ole järkevää. Itse ainakin suhtaudun punakapinaan neutraalisti historiallisena tapahtumana. Sitä en siedä, että sitä sievistellään kurjaliston kansannousuksi huonoja oloja vastaan, sillä sitä se EI OLLUT!
Se oli kapina, johon kiihdytettiin, valehteltiin ja pakotettiin osallistumaan.
EN MINÄ puhu siitä, etteikö maaperä olisi ollut otollinen noille kiihotuksille.
SDP ei ole vieläkään tunnustanut tosiasioita ja vielä viime keväänä killui Sdp:n eduskuntaryhmähuoneen seinällä Kullervo Mannerin kuva.
On ymmärrettävää, että esim. Lasse Lehtinen "valkopesee" demareita synkästä historiasta. SDP oli kuitenkin se puolue, joka kapinan aloitti. Se ei muutu miksikään, vaikka kuinka Kekkosta haukkuisi tai historiankirjoitusta vetelisi sivupolkujen kautta.
Historia on aikajatkumo t1 ---> t2. Syiden ja muiden tulkinta on sitten normatiivista tiedettä, joka on sosialistisen tieteenkäsityksen keskeinen teoria. (Teesi -> antiteesi -> synteesi).
Länsimainen tiede perustuu joko falsifikaatioon tai todistukseen.
Teoria - > Hypoteesi -> Hypoteesin testaus.
Sosialistinen tiede "omi tieteen sisälleen". Länsimainen tiede pitää sosialismia vain yhtenä teoriana.
Olikohan liian vaikeaa SDP:n propagandalla kyllästetyille?
Miksi sosialistit suuttuvat, kun todellisuus ei vastaakaan Väinö Linnan hienoa romaania "Täällä Pohjantähden alla?"
Teoksen filmatisointi on vaikuttava. Sen henkilöhahmot ovat stereotyyppejä, draaman keinoin vahvistettuja. Erinomaisen näyttelijätyön ja ohjauksen keinoin on saatu ihmisen mieleen monta samaistumisen, myötäelämisen ja projektiota oman elämän henkilöihin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Täällä_Pohjantähden_alla_(vuoden_1968_elokuva)
Itse teos ja sen filmatisointi on kuitenkin fiktiota. Joskin se on kronologinen.
Suomalaisen sielunkuva ei kuitenkaan nykyisin vastaa tuota fiktiota vaikka jotkut suuttuvat erittäin paljon jos arvostelee tuota vasemmiston piirissä vallitsevaa kollektiivista mielikuvaa.
Se on mielikuvaa eikä historiaa.
Mutta meidän on elettävä ja tultava toimeen keskenään. Vanhat voi unohtaa ja antaa anteeksi. Varmasti molemminpuolin tuli virhearviointeja, mutta on katsottava tulevaisuuteen ja rakennettava tätä yhteiskuntaa sovussa. Nyt elämme tosi hyvää aikaa ja kaikilla on kohtuullisen hyvät olot.
Siis jatkamme yhteistyöllä.