Ajatelkaas

mikä lahjakkuus on Arissa olisi mennyt hukkaan jos ei olisi ollut sitä f...Idolssia.
Kukaan nykyisistä bändeistä eikä solisteista ole pystynyt koskettamaan ja aiheuttamaan tälläistä kuin Ari.Kiitos siitä.

Esm.eilen kattelin Yle Teemasta Apulantaa, niin ei,ei minkäänlaista fiilistä tullut, tusina kamaa.

Kattelis nyt ihan oikeesti itselleen uuden innovatiivisen levy-yhtiön ja managerin ja ei kun menoksi.
10559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä nyt vaan oli niin että Ari pääsi pikavauhdilla rahoihin käsiksi mutta tuolla äänellä olisi kyllä noustu pikkuhiljaa takuuvarmasti koko kansan tietoisuuteen. Idols takasi Arille sen että sen ei tarvinnut kiivetä huipulle, vaan se sai käyttää pikahissiä.

Se ettei muut artistit kiinnosta sinua enää johtuu kai siitä että, että olet "rakastunut" Ariin ja niinkuin yleensä kun rakastutaan ollaan oltu löytävinään se maailman ainoa ja oikea ja ihmetellään miten kukaan muukaan näkee enää kenessäkään muussa mitään. (Voi lasta!) Kuitenkin vakuutan että se arki tulee sunkin eteen ja tulet huomaamaan että muukin maailma on ihan kelvollinen. Tuo muiden tusinakamuus-arvosteleminen on samaa kuin arvostelisi toisia ulkonäön tai muun sellaisen seikan takia, joka yleensä mahtuu rasismi-kategoriaan. Usko vaan huvikses, että ne kaikki muutkin huiput on vahintäänkin yhtä hyviä kuin Ari. On aika lapsellista kuvitella että vain se sun tän hetkinen "rakkautesi" olisi se yksi ainut ja oikea. Toi on niin surullista toi ylenpalttinen hurahtaminen....

Äänestä
  • tykätä mistä/kenestä haluaa. Ei kuulu sulle pätkääkään. Olipa filosofointia taas, voi herran jestas. On muutama muukin sitten, joka näkee Arissa sitä jotain muuta mitä muissa ei ole. Jokainen on yksilö ja ainutlaatuinen.

    Äänestä

  • taitaa ola kyseessä, jos ääneen voi rakastua ja miksi ei voisi. Mutta mikäs siinä niin surullista on??

    Äänestä

  • rakastuminen kirjoitti:

    taitaa ola kyseessä, jos ääneen voi rakastua ja miksi ei voisi. Mutta mikäs siinä niin surullista on??

    sorsiminen ja "hylkääminen". Se on surullista se! Kuitenkin kuherruskuukaudet tässäkin tapauksessa tulevat olemaan joku päivä ohi. Silloin on ollut hyväksi esimerkiksi se että täällä on voinut kasvottomana lausua ties millasia mielipiteitä. Tää nyt vaan on kylmä totuus, jota keskenkasvuiset ei vielä ymmärrä. Aika näyttää aika näyttää.

    Kyllä jokainen saa rakastaa ketä haluaa mutta kannattaa siinä huumassa muistaa että muu maailma pyörii ympärillä aivan samoin kuin ennenkin ja tulee pyörimään vastedeskin.

    Ps. Kyllä minäkin rakastan Arin ääntä mutta kaikesta huolimatta katson olevani järjissäni.

    Äänestä

  • muun maailman kirjoitti:

    mutta jotkut ovat enemmän ylimielisiä ja muita halveksivia kuin muut. Esim näillä sanoilla voi antaa muilla vinkkiä siitä, että "minä olen parempi kuin kukaan muu täällä kirjoitteleva":

    "Ps. Kyllä minäkin rakastan Arin ääntä mutta kaikesta huolimatta katson olevani järjissäni."

    täällä? ja kyllä minä ainakin kuuntelen muutakin musiikkia ja olen ihan järjissäni. Tyhmää jauhamista.

    Äänestä

waan yks muiden joukos *** on se wähän kummaa jos ei mistää muust bändist tai musast diggaa ku yhdest waa *** woi olla sit ettei oo muuta musaa aikasemmin harrastanukkaa tai sit on muuten waa nyrjähtäny yhteen artistiin *** tyypillist siskoil et ne ottaa yhden kohteen kerral ja jämähtää siihen ***

Äänestä
  • niin että yksi vaan on se the one. Olen kyllä tähän ikään kuullut MikkiHiiri Meri Hädästä alkaen kaikkea ja kaikkia mitä vaan on eri paikoista sattunut kuulemaan, mutta ei vaan ole kolahtanut mikään ennen tätä.
    Onko se nyt aivan mahdotonta joidenkin käsittää, ettei elämä ole niin yksioikoista kaikilla; olisi pidettävä siitä sun tästä, muttei missään nimessä ainoastaan jostain joka on kolahtanut.

    Kaikki nämä tekotaiteelliset ja suorittaja bändit ei vaan ole se mun juttu, minkäs teet.

    En ole millään lailla "rakastunut", olen vähän liian vanha tollasiin genreihin, vaan omasta mielestäni vain diggaan tätä jässikää ja sen musaa. Sellainen ennustajaeukko olen että tiedän Arin olevan vasta alussa siinä mihin kaikki tämä tulee ennenpitkään johtamaan. Pitäkää vaan huivistanne kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nyt oikeesti kirjoitti:

mikä lahjakkuus on Arissa olisi mennyt hukkaan jos ei olisi ollut sitä f...Idolssia.
Kukaan nykyisistä bändeistä eikä solisteista ole pystynyt koskettamaan ja aiheuttamaan tälläistä kuin Ari.Kiitos siitä.

Esm.eilen kattelin Yle Teemasta Apulantaa, niin ei,ei minkäänlaista fiilistä tullut, tusina kamaa.

Kattelis nyt ihan oikeesti itselleen uuden innovatiivisen levy-yhtiön ja managerin ja ei kun menoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu