Kunnat kaesimaan turhia tervyskuluja!

Sairaalat pursuilevat erilaisia hallinnollisia- ja tavallisia ylihoitajia sekä kasapäin osastonhoitajia. Noilla ensin mainituilla on kaikkein suurin työ siin, että keksivät, miten työpäivänsä saavat milloinkin kulumaan. Internet chattaily-yhteyksineen tuo luultavasti tähän helpotusta.

Muun ajan nämä hallinto- ja ylihoitajat kehittävätkin itsensä tärkeäksi tehdäkseen erilaisia kursseja itselleen ja alaisilleen. Osa niistä on tarpeen, mutta paljon olen nähnyt myös johtamistaidollisten kursien ohjelmia, jotka on suunniteltu osastonhoitajille. Pelkkää rahan ja ajan tuhlausta. Sanoin, että pelkkää.

Sairaalat elättävät sisällään sifonkikaulaisia terveystieteen maistereita, joiden tarpeellisuus on enemmän kuin kyseenalainen mutta myös kyljellään loisivia konsultteja ja muita kurssinpitäjiä. Näiden kulujen karsimisesta voisivat kaupungit aloittaa, kun vihdoin alkavat maksaa lupausten mukaista palkkaa varsinaiselle hoitohenkilöstölle.
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ikävä kyllä tuo pitaa paikkansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nutina kirjoitti:

Sairaalat pursuilevat erilaisia hallinnollisia- ja tavallisia ylihoitajia sekä kasapäin osastonhoitajia. Noilla ensin mainituilla on kaikkein suurin työ siin, että keksivät, miten työpäivänsä saavat milloinkin kulumaan. Internet chattaily-yhteyksineen tuo luultavasti tähän helpotusta.

Muun ajan nämä hallinto- ja ylihoitajat kehittävätkin itsensä tärkeäksi tehdäkseen erilaisia kursseja itselleen ja alaisilleen. Osa niistä on tarpeen, mutta paljon olen nähnyt myös johtamistaidollisten kursien ohjelmia, jotka on suunniteltu osastonhoitajille. Pelkkää rahan ja ajan tuhlausta. Sanoin, että pelkkää.

Sairaalat elättävät sisällään sifonkikaulaisia terveystieteen maistereita, joiden tarpeellisuus on enemmän kuin kyseenalainen mutta myös kyljellään loisivia konsultteja ja muita kurssinpitäjiä. Näiden kulujen karsimisesta voisivat kaupungit aloittaa, kun vihdoin alkavat maksaa lupausten mukaista palkkaa varsinaiselle hoitohenkilöstölle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu