Yle Teemalta tänään klo 21.00.
Maa on syntinen laulu
Tiedotus
153976
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kiitos vinkistä
saarna- elikä seurapuheet voittaa!!:)
Timo K. Mukan kirjan perusteella tehty elokuva pitäisi näyttää jokaisella VL rippileirillä ja RY;llä että nuoret näkevät millainen luonto- laho/ uskonto Lestadiolaisuus todellissudessa on, sekä mitä oli ne 50- luvun puhujaveljet, sekä peräänkuuluttamani ”eriväriset” lapset useassa suvussa.
Ei tarvitse välttämättä VL kommenttia, sillä olettehan TV pimennossa.
edellähän on kysymuksesi "En solvaa, kysyn vaan jne".. et ilmeisesti osaa muuta tehdäkkään!
mistä, kannataa katsoa ja on todella pokkaa syyttää siitä minua.
Jos, olet tosi ihmeellinen tyyppi??
Mikä sua oikein risoo?
raamattu ja totuus
Kysytte uskonko minä. Te täss ette usko Mukaan, mutta olen itse nähnyt samat jutut -50 luvulla.
Mutta muistkaa se, että minusta siinä elokuvassa ei puhuttu, vaan Teistä.
Katse silloin siitettyä sukuja, näet yden "lampaan" usein joukossa ja niitä on täällä Oulun seudullakin.
Näitkö muuten sen salaa, koska kommentoit?
Oli kiinnostava tuo kuvaus lestadiolaisseuroista tuossa elokuvassa. Kuinka yleistä on tämän päivän seuroissa se, että hakataan jaloilla lattiaa, kiitetään kuuluvasti Jeesusta ja käydään uskon kiimassa naisten rintavarustuksiin kiinni?
niin ei tarvitse olla tuollaisten tietojen varassa:)
Se kuva mikä munulla on jäänyt vl-seuroista,niin elokuvan seuroilla ei ole pienintäkään yhtymäkohtaa tosellisiin vl-seuroihin. Puhuja hehkutti solkenaan vl-seuroille vieraita fraaseja. Luullakseni ohjaajan mielikuva "kaanaan kielestä" on noin epäjohdonmukaista kiihotusta.
Mielestäni eräs kuvan sanoma oli siinä, että "läpit" olivat vain naisille synti.
Kuvittelen vaan millaisen katsottavan kuvan Markku Pölönen olisi saanut Mukan kirjasta aikaseksi.
Maa on syntinen laulu -teoksen sanotaan usein kuvaavan korpelaisuutta, mutta tuo Mukan kuvitteelliseen länsipohjalaiseen kylään saapuva saarnaajan esikuva on pikemminkin vapaiden suuntien saarnaaja. Minkään suunnan lestadiolaisten seurat eivät ole koskaan olleet lähelläkään senkaltaista, mitä Mukka teoksessaan kuvailee.
Minä olen nähnyt elokuvan Maa on syntinen laulu ainakin kaksi kertaa televisiosta siihen aikoihin kun en ollut uskomassa ja katsoin sen myös eilen illalla.
Katsoin sen nyt aivan sen takia, että onko siinä mitään yhtymäkohtaa siihen lestadiolaisuuteen, jonka olen tuntenut nyt sisältäpäin muutaman vuoden ajan. Ja myös siksi, että edellisistä katsomiskerroista on mieleen jäänyt keskenään ristiriitaiset kuvat.Ensimmäinen elokuvakokemus oli järkyttävä ja toinen että mien voi olla noin huono ja epäselvä elokuva. Nyt tuli kompromissi.
Edelleenkin vauhti on hengästyttävän nopeaa. Juonesta ei taitaisi saada kiinni, ellei tuntisi tarinaa ennestään. Henkilöt vaihtuvat niin ettei oikein tiedä, kuka ja miksi tuo tähän tulee. Porotuokka juoksee huimaa vauhtia, kylän "sananalainen" nainen kuolee keskenmenoon, kaksi erityyppistä nuorta naista poroaidan raossa teurastusta katsomassa. Tai lopussa hirttäytyneen miehen kasvot ikkunassa, vastasyntyneen napanuoran sitominen saunassa ja miesten kalastelu ja juopottelu joella.
Huikeita elämänkohtaloita syrjäisessä Suomessa. Martan levoton herääminen omaan seksuaalisuuteensa ja sen jollakin tapaa röyhkeä ja ahnas kokeminen, Martan äidin sairaalloinen ja itkuinen elämänpettymys naisena, isä-Jussin juoppous ja raakuus ja sen taustalla jotakin hyvin surullista; kovan elämän masentama mies säilyttämässä miehuutensa rippeitä niillä ainoilla keinoilla joita osaa. Äijä, Liinukorven Aino, Elina...Millainen elokuva olisi tullut vähemmällä vauhdilla, syventymällä näihin henkilöhahmoihin?
Yhteys lestadiolaisuuteen? Sitä ei ole. En missään kohdassa tavoittanut häivääkään lestadiolaisuudesta. En siitä, jonka lapsuudesta muistan enkä nykypäivän lestadiolaisuudesta. Ei saarnamies, ei seurakäyttäytyminen, ei edes sen kodin hengellinen elämä, jossa seurat pidettiin, kuvannut lestadiolaisuutta. On mainittu ennenkin, että filmissä kuvataan korpelalaisuutta, ja siitä puolesta en osaa sanoa mitään. Sellaisen suuntauksen olen kuullut sanottavan esiintyneen. Muutama vuosi sitten teatterissa esitetty Populäärimusiikkia Vittulajänkältä sanottiin kuvaavan myös korpelalaisuutta, vaikka sitäkin soviteltiin vanhoillislestadiolaisuuteen.
Miltä tuntui katsoa tuollainen elokuva? Päällimmäisenä sääli ja hellyys ihmisiä kohtaan, jotka tuollaisissa olosuhteissa elämänsä elävät. Siellä ei juuri elämän esteettisistä nautinnoista ja korkeammasta henkisestä (ja hengellisestä?????) elämästä ole tietoa. Eletään luonnon armoilla, pariudutaan ja kuollaan.
Jos elokuvan seksikohtauksia katsoisi irrallisina, ne olisivat rivoja ja vastenmielisiä. Yhtä rivoja kuin vasikan paloittelu lehmän kohtuun, koiran pieksäminen ja porojen teurastaminen tyontämällä puukko mahaan ja kahvaa kiertämällä. Jälkimmäisestä Martta sanoi: Mie en perusta. En minä sitä pie minnää. Niitä eläinkohtauksia en saattanut katsoa, mutta muuten voin jossakin mielessä yhtyä Martan sanoihin: En mie pie minnää. En ainakaan syntinä.
Tiedän että jotkut elävät tuollaisissa oloissa. Vielä tänäänkin. Ehkä jotakin on muuttunut, elintaso parantunut, sairauksiin saa apua, on tietoa ja taitoa. Mutta silti vielä on tuollaista. Jos jotkut siinä joutuvat elämään, kai minun hienohelman tulee sietää nähdä siitä edes pätkä. Osasinpahan olla ehkä pikkuisen kiitollisempi, ettei minun tarvitse olla Martta. Eikä Martan äiti. Eikä edes Liinukorven Aino.
Sekä kirja ja elokuvahan ovat fiktiota ja
siksi se ei käy dokumentista. Monet tietysti
muokkaavat mielellään mielipiteitä vaikkapa
fiktioelokuvan perusteella. Elokuvahan ei
yllä korpelalaisten temppujen tasolle ja
se liike loppui eli 80-luvulla ja Ruotsissa kun
elokuva kuvaa sodan jälkeistä aikaa.
Kirjan lukemalla selviää kyllä juonessa hieman
irralliset tapahtumat. Elokuvan rikkaus lienee
sen tunnelma ja karuus ja paikallisten näyttelijöiden tuoma aito kieli.
Opetus voi olla se että oppimattoman kansan
keskellä julistaja voi saada turhan kritiikittömän vastaanoton. Kaikenlaisia ministereitähän liikkui Lapissa esim. maita
ostelemassa sodan jälkeen.
sana tuli ensimmäisenä mieleen tuosta elokuvasta. Katsoin sitä ensimmäistä kertaa ja luovutin 1,5 tunnin kuluttua.
Elokuva sijoittui sodan jälkeiseen aikaan Lapissa. Kuvattu elämä eli erittäin kovaa ja alkeellista. Ei lehtiä, radiota, tv:tä, sähköä ym tämän päivän mukavuuksia. Olipa vaan taistelua arjessa, johon kuului kova työ, syntyminen, kuoleminen ja naiminen. Henkilöt olivat yleensä karkeita vailla mitään empaattisia tunteita.
Ennen filmiä haastateltiin ohjaajaa ja hän kertoi Mukan laittaneen saarnamiehen malliksi omassa kylässä sattuneen tapauksen. Saarnaaja olikin huijari, joka oli harjoitellut saarnaamista Kittilän työväentalolla Leninin kuvan alla. Nuotti oli kohdallaan, mutta sisältö oli vähän sitä ja tätä.
Jotain hyvää kumminkin. Minulle loksahti joku palapelin osa paikoilleen. Äärimmäisissä olosuhteissa pitää uskonnonkin olla äärimmäistä. Vaikea sinne olisi kuvitella vaikka Pelastusarmeijaa tai jotain muuta tuontitavaraa. Esim hoitokokoukset kaikessa karmeudessaan on helppo ymmärtää loogisena jatkumona brutaalille elämälle entisaikojen Lapissa.
Toisaalta Selma Lagerlöfin kirjassa/filmissä Jerusalem oli myös jotain herkkää ja sivistynyttäkin. Ehkä Mukka ja Lagerlöf katselevat samaa asiaa hieman eri näkökulmilta.