Murrosikäisen kasvatus

En aio hylätä tytärtäni millään tasolla, vaikka hän jatkaisi tyylillään elämistä. Aion puhua hänestä (myös hyvää) ja rakastaa häntä sellaisenaan kuin hän on.

Tämän sanon vaan siksi, kun meikäläisiä syytetään joskus epäuskoisten lastemme henkisestä hylkäämisestä. Minä en ainakaan niin tee, vaikka edelleen toivon parasta tyttärelleni.

Oma pikkusiskoni oli aika samanlainen murrosikäisenä. Isäni otti häneltä luulot pois kovalla ruumiillisella kurittamisella. Hän menikin sitten 18-vuotiaana naimisiin ja on nyt 2 lapsen äiti. Oletettavasti on paljon lisääkin tulossa.

Oma kysymykseni kuuluukin, että oliko tämä nyt sitten hyvä lopputulos vai olisiko vain pitänyt antaa lapsen tehdä niin kuin hän olisi itse halunnut?

Jt

Viestisi kosketti minua ja vaimoani. Meilläkin on ollut vastaavanlaista - tosin ehkä hieman lievempänä. Haaps-Joukoa siteeraten "seuroihin lähtemisessä voi käyttää hieman lahjontaakin" (karkkipussi tms.), onhan kysymyksessä elämämme tärkein asia!!

On tärkeää lähestyä lasta rakkaudella, vaikka tunteet eivät siihen aina kannustaisi kiukuttelevan lapsen kanssa tolskatessa. Kysymys ei ole vain seuroihin lähtemisestä, vaan kapinointi saattaa ilmetä muissakin kasvatustilanteissa. Olisi siis hyvä saada lapseen suora yhteys ja hyvät välit. Olisiko mahdollista antaa kahdenkeskistä aikaa tytölle jopa kerran viikossa? Hänelle välittyy kuva, että hän on tärkeä. Esim. käydä kävelyllä, yhdessä ruokakaupassa, "ulkona syömässä" tms.

Lapsi varmasti vaistoaa, että rakastat häntä. Ole sitkeä, kyllä rakkauden sävyttämä kasvatustyö tuo tuloksen.

Jos lasta on koulukiusattu vakaumuksen vuoksi, siihen tulee puuttua. Voisitteko yhdessä miehenne kanssa ottaa asian puheeksi opettajan tai rehtorin kanssa, jos sitä vielä ilmenee. Suomessa on uskonnonvapauslaki.

Taivaan Isä pitää huolen jokaisesta lapsestaan Ü

Jrt. VL-isä äiti

Minä olen kai aina jossain määrin epäröinyt vl:suutta kohtaan. Siksi koen, että minussa oli jotain samaa 12-vuotiaana tyttönä kuin sinun tyttäressäsi nyt. Ei minua varmaan suorastaan pakotettu seuroihin, mutta painostettiin kuitenkin ja jos en olisi mennyt niin olisi tullut kamalan paha ja syyllinen mieli, herkkä kun olen aina ollut. En kanna vanhemmilleni kaunaa asiasta, mutta nyt kun olen itse aikuinen ja haaveilen joskus saavani lapsia, en missään tapauksessa halua heitä painostaa uskon asioissa.

Tiedän, että vl:suudessa uskolla on hyvin radikaali merkitys elämässä. Usko on oikeastaan pelkoa. Ei uskalla liikaa käyttää omaa harkintaansa, ettei vain erehtyisi ja pois poikkeaisi. Kuitenkin tämä on väärä lähtökohta toisen ihmisen (jopa oman lapsen tai sisaruksen tms) kohtaamisessa, sillä kaikki eivät koe uskoa niinkuin se vl:suudessa koetaan. Kaikille usko ei ole helvetinpelossa olemista vaan uskomisen iloa tai sitten uskon kieltämistä. Itse olen aina uskonut, mutta en niin kuin vl-puhujat ja vl-uskovat puhuvat. Koin lapsena erilaisuutta muita vl:ia kohtaan juuri siks, että en uskonut ja ajatellut niinkuin kaikki muut tuntuivat ajattelevan... En enää ole vl ja tämä on minulle suunnaton helpotus. Ja vieläkin minua pyydetään seuroihin ja kysytään pääsenkö ensi kesänä suviseuroihin. Tiedän, että nämä kysyjät aidosti uskovat esittävänsä kysymyksensä rakkaudesta minua kohtaan, mutta vieläkin koen todella hankaliksi tällaiset kysymykset ja koen syyllisyyttä, sillä tiedän, että minuun petytään, kun en halua tulla...

Se mitä halusin sanoa, niin antakaa tyttärenne olla. Älkää pakottako häntä! Jos hän myöhemmin haluaa vanhoillislestadilaisuuteen ja jos niin on tarkoitettu, antakaa hänen ITSE löytää tiensä sinne. Ainut mitä voitte häneltä pyytää nyt, on että hän miettisi vastaavasti miksi pilkkaa vl:ia. Sekään kun ei ole oikein.

niin järjestävät pari neuvonpitoa/hoitokokousta, ja jos ei alistu niin ei muuta kuin saatanalle koko petollinen lapsi. Näin meillekin nuorena tehtiin, eikä kaveripiiristäni ketään jäänyt vl-piireihin vaivoiksenne.

Pakottaa ei kannata uskonasioissa.
Niin tekivät minunkin vanhempani. Yrittivät pakottaa minut ajattelemaan vl:n tavoin. Eihän siitä mitään tullut, pahensi vain asiaa, nimittäin olen myös ollut ja olen kyllä edelleenkin todella luja tahtoinen kuin tyttärennekin kuulostaa.
Siitä seurasi enemmän vihaa vl:tta kohtaan ja kielsin uskon täysikäisenä kun muutin pois kotoa. Aika huonot ovat muistot tuota uskontoa kohtaan. Uskoni vl:teen olisi varmaan säilynyt jos vanhempani olisivat osanneet minua oikeammalla/inhimillisellä tavalla ohjata, kuunnella myös minun mielipiteitä ja kaikkein tärkeintä: keskustella kanssani!

Lisäksi kannattaa muistaa että teidän tyttärenne ei ole mikään tyhmä ihminen vaan hän haluaa itse ajatella. Moni ihminen haluaa elää erityisissä yhteisöissä, joissa neuvotaan tietyt elämän ohjeet, kaikista ihmisistä ei kuitenkaan ole siihen ja he kokevat sen erittäin ahdistavana. Luulen että tyttärenne ajattelee juuri näin vaikkei suorastaan vielä sitä itse ymmärrä sillä tavalla.

Suosittelen teitä itseä näyttämään/olemaan esimerkkinä muttei väkisillä pakottamaan häntä jokaiseen teidän esimerkkiinne. Muistakaa edelleen rauhallinen keskustelu teidän ja hänen ajatuksistaan ja aikaa hänelle. Keskustellessa älkää vaan haukkuko hänen ajatuksiaan huonoiksi, se vie pahemmaksi...

Nämä ovat minun neuvoni tällaisenaan kun haluatte varmentaa sen että lapsestanne tulee vl:n.

Kasvattamisessa on tärkeää kommunikointi. Lasta, etenkin nuorta, on tärkeää kuunnella ja antaa hänen ilmaista mielipiteensä. Kasvattaja tähän sitten vastaa omalla näkemyksellään ja kokemuksellaan, mutta lapsen ymmärtämää kieltä käyttäen. Lasta pitää kasvattaa ohjaten ja selittäen, ei käskyttäen. Lapsi hyväkyy paremmin säännöt ja ohjeet, jos hänelle selitetään mihin nämä toimintatavat perustuvat. Lapselle on kerrottava, että vanhempi haluaa asioita lapsen parhaaksi. Lapselle on kuitenkin jätettävä vaihtoehtoja valittavaksi, mutta syyllistämättä.

Omasta lapsuudestani ja nuoruudestani muistan, että liian vähän meiltä lapsilta kysyttiin, mitä mieltä olimme meitä koskevista asioista. Liian vähän saatiin kannustusta ja rohkaisua. Mutta liian usein jouduimme vanhempien välien selvittelijöiksi, puhemiehiksi. Riitatilanteissa kyllä mielipiteitä kysyttiin. Anteeksiantotilanteet ovat muistoissa epämiellyttävinä kokemuksina, anteeksi piti pyytää ja antaa, vaikka harvoin edes tiesi minkä takia.

On muistettava, että myös lapset osaavat keskustella, kun heille annetaan tähän mahdollisuus. Kommunikoivassa ilmapiirissä lapsesta kasvaa avoin, itsevarma, sosiaalinen ja omiin ratkaisuihin kykenevä ihminen.

Lasta ei saa missään nimessä alistaa tai syyllistää emotionaalisesti tai tunteisiin vedoten. Ajoittaisen oman epävarmuuteni yhtenä kasvupohjana olen tunnistanut lapsuudestani piirteitä, joissa äitini käytti tahtonsa läpimenoon meissä lapsissa emotionaalisia keinoja. Lahtökohtana kun on, että lapset ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Jos vanhempi käyttää dominoivasti kasvatuksessa omiin tunteisiinsä vetoavia keinoja, kuten "jos et tee niin tai näin, niin äiti tulee hyvin surulliseksi ja alkaa itkemään", niin tämä luo lapseen epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta. Jatkuvan heikkouden ja negatiivisten tunteiden tuominen kasvatukseen, on heikko lähtökohta tasa-painoiseen aikuisuuteen kasvamiselle.

Lapsen hyvä itsetunto ja terve kehitys kasvaa rakastavassa, välittävässä ja ohjaavassa ilmapiirissä, jossa jää tilaa lapsen omille mielipiteille ja valinnoille. Asioista on hyvä keskustella sellaisina kuin ne ovat, peittelemättä tai salaamatta. Salamyhkäinen ja välttelevä ilmapiiri synnyttää vain epävarmuutta ja ahdistusta.

on saatu selekään kun ei ole haluttu lähteä seuroihin.
Jos ei kovalla kädellä opeta seuroissakäyntiin, loppu kohta koko vl-väki.

En osaa varsinaisesti antaa neuvoja, koska itselläni on kokemusta vain omalta kohdaltani sekä muutamia ajatuksia.

Mielestäni ei kannata pakottaa. Lapselle tulee vain todella ikävä kuva asiasta. Lahjomista voi kokeilla. Tai voi selittää, että meistä olisi mukavaa, jos jaksaisit silloin tällöin käydä mukana, vaikka kerran kuukaudessa ja sitten myöhemmin (voit antaa aikarajan esim. 15 - tai 16-vuotiaana) lapsi voi päättää täysin itse uskonasioistaan. Voitte tehdä esim. tällaisen sopimuksen: lapsen ei tarvitse käydä kuin kuussa seuroissa, mutta vastapalvelukseksi hän ei saa pilkata ja ivata muiden uskoa. Sopimuksella pitäisi tietenkin olla molempien osapuolten (vanhempien ja lapsen) hyväksyntä.

Tärkeintä kai kuitenkin on, että lapsella säilyy usko ja suhde Jumalaan, eikä se, että lapsella on vanhoillislestadiolaisen nimi. Miksi ette voisi joskus korvata seuroissa käyntiä kirkossa käynnillä? Ehkäpä se tuntuisi helpommalta ja murrosikäisestä (, joka haluaa sopia yleisiin normeihin) normaalimmalta ja samalla usko säilyisi.

Jos lapsi häpeää uskoaan (ja nyt tarkoitan tällä vanhoillislestadiolaisuutta) ja se liittyy pelkästään negatiivisiin asioihin (koulukiusaus, ei ystäviä, Helvetillä pelottelu, pakottaminen tmv.), on lasta varmasti hyvin vaikeaa pitää vl:nä. Olisiko mahdollista löytää lapselle esim. vl- kirje- tai chattikaveria?

Oli miten oli, jos suhtaudutte hyväksyvästi lapsen uskoon tai uskonnottomuuteen, se suojelee lasta rajulta irtiotolta, johon voi liittyä runsasta alkoholinkäyttöä ja yleistä irrallisuutta. Itselläni oli kokeiluja vl:n jättämisen jälkeen, käytin esim. todella paljastavia vaatteita välillä ja laitatin korvakorut ja aloin meikata, mutta vanhempien kärsivällinen ja rakastava, hyväksyvä asenne suojeli RAJUN irtioton tarpeelta.

Tärkeää olisi varmasti myös saada normaali kontakti lapseen / nuoreen eli kiinnittää häneen ystävällistä ja positiivista huomioita. Esim. lähteä kahdestaan hänen kanssaan shoppailemaan, keilaamaan, laskettelemaan, kahvilaan, uimaan tms, antaa aikaa ja keskustella tavallisista asioista. Kun suhde on jossakin määrin kunnossa, on keskustelu uskonasioista varmasti myös helpompaa, kuten muukin keskustelu. Olisi hyvä pystyä perustelemaan asiat ilman pelottelua.

Voi myös olla, että kyse on tavallisesta murrosiän kapinoinnista. Kaikilla lapsilla on oikeus ja useimmilla tarve kapinoida murrosiässä. Voi olla, että tämä kapina-/eriytymisvaihe kestää 2-10 vuotta ja hän palaa lopulta jopa takaisin vanhoillislestadiolaisuuden piiriin.

Muistakaa myös aina, että jos lapsi eroaa vl:stä, se ei tarkoita, että lapsi kieltää Jumalan olemassaolon (ainakaan koko loppuelämäksi). Sanokaa myös lapselle tämä, että hän voi uskoa edelleen Jumalaan ja olla kristitty, vaikka ei olisi vl. Luterilaisen seurakunnan piiristä hän voisi varmasti löytää myös ystäviä esim. leiri- ja myöhemmin isostoiminnan kautta.

Sen voi tietenkin suoraan sanoa lapselle, että toisten ihmisten ja heidän uskonsa pilkkaaminen ei ole sopivaa ja hyväksyttävää. Voit sanoa: Ei sinustakaan varmasti tunnu hyvältä, jos joku pilkkaa ja haukkuu ja ivaa sinua. En tiedä, auttaako, mutta on varmasti kokeilun arvoinen ajatus. Mutta periaatteessa on tavallista, että lapset riitelevät ja haukkuvat toisiaan joskus keskenään.

Jumala rakastaa ihmisiä; uskon, että Hän rakastaa erityisesti epävarmoja, itsensä ja ulkomaailman kanssa kamppailevia murrosikäisiä.

Siunausta ja kaikkea hyvää teille! Rakastakaa lapsianne.

Joka kerta seuroihin mukaan ja vahtikaa, että istuu penkissä kummankin puheen ajan. Pahoja puheita ei sallita edes murrosikäiseltä. Näin kun lapsiamme rakkaudella kasvatamme, saattaa koko murrosikä jäädä huomaamatta.