Joo, kaikkihan tiedämme, että kriitikot ovat äänestäneet kautta vuosien maailman parhaaksi elokuvaksi Wellesin Citizen Kane:n. Mutta eräässä paikallisessa lehdessä eräs kriitikko väitti Wellesin parhaaksi juuri ykkösellä pyörivää Touch of Evil-elokuvaa. Kyseinen kriitikko ei pahemmin perustellut asiaa.
Onkos täällä ketään asiantuntijaa joka pitää Touch of Evil- elokuvaa parempana kuin Citizen Kanea ja millä perusteilla?
Luen vastaukset, en itse vastaa koska molemmat katsomatta noin niinku kunnolla=)
Onkos täällä ketään asiantuntijaa joka pitää Touch of Evil- elokuvaa parempana kuin Citizen Kanea ja millä perusteilla?
Luen vastaukset, en itse vastaa koska molemmat katsomatta noin niinku kunnolla=)
Vastaukset 14
Vanhimmat
täällä yksi,
jonka mielestä pahan kosketus on parempi,
noin niinkuin nippanappa.. :)
tunnelma on jotenkin kihelmöivämpi,
kuvakulmat harkittuja ja osuvia,
ja itse orson aika mahtava kaikinpuolin
roolihahmossaan.
olen täällä ennenkin jonkun kommentin asiasta antanut ja olen sitä mieltä,
että nuorelle nulikalle nostan hattua
citizen kanesta.
elokuva on parhaimmistoon kuuluva,
nopeatempoinen ja pitää kyllä otteessaan.
vastauksestasi pikku mui=)
Kiinnitin huomion tohon "tunnelma on jotenkin kihelmöivämpi,
kuvakulmat harkittuja ja osuvia".
Olen jäävi kommentoimaan mitään kun molemmat jääneet kunnolla tsiikaamatta=)
Asiantuntijoista en tiedä,mutta omastani mielestäni Touch of Evil ainakin itselle katsontakokemuksena puhuttelevampi.Ei tosin enää sävähdättynyt niin rankasti kuin ensi kerran nähtynä,mutta kyllä Wellesin hurja tulkinta Quinlan-nimisestä ihmishirviöstä edelleenkin aika rankkaa kamaa.
Muutenkin loisto leffa,Henry Mancinin hyvä musiikki ja Janet Leigh varsinainen ilo miehen silmälle,ei sen puoleen hyvältä näytti viisikymppinen Marlene Dietrichkin ja valloitti välittömästi karismallaan,ja olipahan mukana Dennis Weaverkin,tuleva tv;n SheriffiMcCloud neuroottisena yöportieerina,en muistanutkaan miestä noin eteväksi näyttelijäksi.
Kaiken kaikkiaan hieno post-film noir juttu.
Vertailun Citizen Kaneen jätän toisille.
PS:Missäs mies on piileksinyt,tuolla alempana on Pappakerhoa kovasti herätelty henkiin,"Fuckin mui"-otsakkeen alla!
Kiitos vastauksestasi ja hienoista perusteluista.
Syy poissaolooni liittyy rankkaan ryyppäämiseen mitä vastaan taistelen päivittäin. Tämä alkoholiongelma on vaikuttanut jo muistiin ja henkiseen suorituskykyyn pidemmän ajan.
Mutta enpä anna periksi.
Pappakerholle ja muillekkin hyviä jatkoja=)
Näin Touch Of Evilin ensimmäistä kertaa ja olipa hieno filmi, parempi kuin Kane kitisee.
näköjään, mutta kantaa en ota. Kai se on usottava, että toi paikallislehden kriitikko on oikeassa jos sinäkin noin sanoit.
kippis=)
Turhaa se on hyviä elokuviapistää paremmuussjärjestykseen, sillä kummankin katsoo ihan mielellään.
Citizen Kane on parempi, tai oikeastaan tärkeämpi aiheeltaan ja se on hieno kuvaus noususta ja tuhosta.
Pahan kosketus oli minusta selvästi puhtaampaa tyylittelyä ja Wellesin luoma hahmo oli suorastaan herkullinen. Minusta Welles oli kehittynyt niin kerronnan kuin kuvauksenkin kanssa ja kuvakulmat, valaistus ja kokonaisuus kaikkinensa oli loppuunhiotun oloinen. Silti leffassa oli sellaista karheutta jokamainakin minua miellytti.
tervetuloa takaisin,
olen kuullut sinusta pelkkää hyvää :))
ja nyt pääsen vähän pätemään,
kuulun pappikseen minäkin, ylpeästi, hih=)
jatketaan elokuvien parissa,
kommentoitavaa riittää :))
Wellesillä oli henkilökohtainen ongelma; William Shakespeare. Suuri Englantilainen on mukana melkein jokaisessa hänen elokuvassaan. Ja tietysti kahdessa Shakespeare-elokuvassa; Othello ja Falstaff. Pahan Kosketuksessa pestään veriä käsistä kuten Macbethissä ja Citizen Kane voisi olla Kuningas Lear.
Molemmat hyviä elokuvia.
Kumpi niistä on parempi?
Mielestäni Salainen Raportti ja Nainen Shanghaista ovat parempia kuin kumpikaan edellisistä. Molemmat tosin pilkottu säpäleiksi "tuottajien" toimesta. Vaikka oli Orsonillakin osuutensa asiaan, olihan hän "The Reckless One."
Lopputuloksena kuitenkin kaksi hienoa postmodernia elokuvakokemusta.
Ottaen huomioon Franz Kafkan keskeisen kulttiaseman modernissa kirjallisuudessa, hänen tuotantoaan on yritetty siirtää elokuvaksi varsin harvoin. Jokainen Kafkan teoksia lukenut toki oivaltaa mistä ohjaajien haluttomuus tarttua hänen teksteihinsä viime kädessä johtuu: kirjailijan harrastamia mutkikkaita, tajunnallisella tasolla operoivia kielikuvia on täysin mahdotonta vangita ympäristöään realistisesti dokumentoivalla kameralla visuaalisesti konkreettiseen muotoon.
Kafkan pääteoksen Oikeusjutun filmatisointia vuodelta 1962 täytyy siis pitää uhkarohkeana kokeiluna. Se on Orson Wellesinkin ohjaukseksi hyvin epätavallinen elokuva. Taipumattomana individualistina ja jäljittelemättömänä tyyliniekkana Welles ei tässäkään teoksessa kunnioita liikaa tarinaa vaan sovittaa omat näkemyksensä shakespearelaisen syyllisyysmekanismin aiheuttamasta piinasta Kafkan vieraannuttavaan, surrealistiseen painajaiseen. Welles mainitsi usein Oikeusjutun ainoaksi elokuvaksi, jonka hän saattoi ohjata juuri niin kuin halusi.
Eräänä aamuna suuren pankin virkailija Josef K. pidätetään asunnostaan. Hänelle ei ilmoiteta toimenpiteen syytä, hän saa edelleen hoitaa askareitaan normaalisti, mutta tietoisuus vireille nostetusta oikeusjutusta kalvaa mieltä. Koettaessaan selvittää asemaansa ja juostessaan kaupungilla juttunsa perässä hän sekaantuu merkilliseen prosessiin yhä tiukemmin. Lopulta hänet noudetaan ja viedään kävelylle.
Kafkan romaanissa Josef K. "kuolee kuin koira" selkään isketystä puukosta. Wellesin mahtavassa elokuvassa taivaanrannalle nousee pahaenteinen, sienenmuotoinen pilvi, joka vieläkin jaksaa puistattaa minua.
Lopuksi toteaisin vielä, että Anthony Perkins on Josef K:n roolissa yhtä maanisen eläytynyt, ikuisiksi ajoiksi mieleen syöpyvä kuin Norman Batesin osassa Hitchcokin Psykossa.
Wellesin Oikeusjutussa on paljon hienoja hetkiä, mutta...
Olisiko se vähän liian raskas ja junnaava, sittenkin?
Jotkut ovat Kafkaa yrittäneet filmatisoida, suomalaisetkin; muistaakseni "Linna." Kaikki ovat lähteneet Kafkan ns. ahdistuksesta. Myös Welles.
Jos kyseessä on unen logiikka, niin miksi siitä poimitaan aina vain ahdistus ja vertaus totalitäärisestä yhteiskunnasta? Voihan unen logiikka (jos se yleensä on logiikkaa) olla mitä vain.
Veijo Meri kirjoitti esseessään että Kafkan useimmin unohdettu tyylikeino on huumori.
Kafkan itsensä mielestä Oikeusjuttu oli komedia. Kirjailija luki ääneen teosta ystävilleen ja kaikilla oli pirun hauskaa. Jotkut Oikeusjutun kohdat naurattavat vieläkin, mm. poliisiviranomaisten poplaritakkien kuvailut.
Olisiko Kafka pilattu suhtautumalla häneen liian vakavasti?
Olet aivan oikeassa todetessasi useimmista Kafka-filmatisoinneista puuttuvan huumoria, jota kirjailija itse käytti runsaasti niin detaljeissa kuin vertauksellisellakin tasolla.
Näkemistäni Kafkan tekstien kuvituksista lähimmäksi alkuperäisaiheen sävyjä pääsee tshekkiläisen pakolaisohjaajan Ivo Dvorakin Ruotsissa valmistama Muodonmuutos (1976), jossa novellin syyllisyyskompleksi visualisoidaan syöpäläiseksi muuttuneen miehen subjektiivisesta ja lattiaa lähellä olevasta matalasta perspektiivistä. Tuolla ovelalla keinolla filmiin ujutetaan melkein farssimaisia piirteitä kun kaikkien ihmisten täytyy ensikauhistuksen jälkeen kumartua lepertelemään kuoriaiselle kuin pikkulapselle. Tuskin lienee sattuma, että Dvorak on tshekki ja opiskellut Prahan elokuvakoulussa!
Jaakko Pakkasvirralta odottaisi vastaavaa oivallusta, joka pureutuisi Linnan unenomaiseen hahmotteluun ja paljastaisi tarinan labyrinttimaisen, byrokratiaan kohdistuvan komiikan. Sen sijaan hänen toteutuksensa vuodelta 1986 kiinnittyy kovin konkreettisiin kehyksiin lumimyrskyn kourissa kyyhöttävästä kylästä ja yksinäisen maanmittarin hukkaan valuvista pyrkimyksistä löytää olemassaololleen jokin tarkoitus linnan ympärille kietoutuneesta virkamiehien verkostosta. Tässä mielessä Welles onnistuu minusta paremmin tuomaan esille oikeusjutun mielettömyyden ja Josef K:n absurdin pyristelyn lakipykälien älyttömässä viidakossa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että Welles oli "Pyhä Hirviö", joka muutti kaiken käyttämänsä materiaalin elokuvissaan omien tarkoitusperiensä pönkittämiseen. Oikeusjutussakin häntä kiinnosti enemmän päähenkilön asteittaisen romahtamisen kuvailu kuin Josef K:n tärkeilevä rooli salajuonien, valheiden ja verukkeiden uhrina.
joo..tuo Muodonmuutos vaikuttaa mielenkiintoiselta.Tuskimpa löytyy vaan mistään.
Kiitti vinkistä Orson.
Tsekit jyrää.1 mun suosikkeja Tsekeistä on
Jan Svankmajer.Jos joku näkee sen leffoja kaupan jossakin,voi asiasta ilmoitella allekirjoittaneelle.
Joo,totta Welles tosiaankin oli aika omahyväinen tyyppi.Eiköhän ne sen leffat kerro ,Citizen Kanekin,
aika paljon juuri hänestä itsestään.
Hyviä leffoja sillä kuitenkin siksi/silti on.
Kafkasta.Itsekin Suomen byrokratian kiemuroissa uhrina pyörineenä voin vain sanoa yhden asian.
Kafka oli nössö.Kafkalla ei ollut mitään hajua mihin ylimieliset byrokraaatit pystyvät ,kun he todella haluavat laittaa viattoman kansalaisen ahtaalle.
Turhan usein tosiaan Kafka käsitetään ahdistuksen ja kärsimyksen kuvaajana.
Se ehkä johtuu siitä että suurin osa
lukijoista lukee Kafkansa nuorena teininä,jolloin ahdistaa jo omastakin takaa.
Isä makaa halvaantuneena sängyssä ja koulun ohella pitää iltaisin käydä töissä satamassa
ja aamuisin jakaa lehtiä jotta 6-henkinen perhe ei kuolisi nälkään.Koulun kauneimmat tytöt lähettelevät rakkauskirjeitä ja valinta pitäisi tehdä.Koulussakin saa vain kymppejä kokeista ja opettajat painostavat vielä parempaan suoritukseen....kyllä se teini-aika oli aika kamalaa ...
Minkä takia minulle tulee mieleen Kafka Terry Gilliamin Brazilista?
Onko Orwellin 1984 kirjoitettu Kafkan innoittamana,tai onko Orwell ottanut vaikutteita Kafkalta?
siis..
Lisään Kafka-elokuvien joukkoon Brazil-leffan.
Siinä on sitä Orsonin kaipaamaa huumoriakin.
mojo
.
Kuulostaa hauskalta idealta tuo mainitsemasi tsekkielokuva. Tsekit ja puolalalaisetkin ymmärtävät Kafkan ehkä enemmän komedian kautta kuin taiteentekoon totisemmin suhtautuvat länsi-eurooppalaiset. Puhumattakaan suomalaisista. Tässä maassa Kafkan näkeminen humoristina on melkein rikos.
Welles oli Welles, siinä kait oli hänen suuruuteensa.
Muistan joskus lukeneeni että Wellesiä otti päähän eurooppalaisten leväperäisyys elokuvanteossa. Amerikassa kun jokainen linssinkääntäjä on arvostettu ammattimies ja ylpeys (ja palkka myös) on samaa luokkaa.
Ikävä kyllä elokuvateollisuus on Amerikassa ensisijaisesti teollisuutta ja vasta toiseksi taiteentekoa. Ehkäpä Welles jäi individualistina tämän "totuuden" jalkoihin.
Hauska ajatus on verrata Wellesin uraa Kafkan Oikeusjutun päähenkilöön. Oliko Josef K. (Orson Welles) pelkästään tunteettoman koneiston uhri vai oliko hän ehkä omapäisyytensä ja mielenjäykkyytensä takia syypää omaan tuhoonsa?