Demarit

Tervehdys kaikkille tovereille!
Tänään on taas lepopäivä jonka "ystävämme" porvarit ovat määränneet meille.
Koska nyt on syksy monella toverilla on aikaa
jopa lorvailulle.Toverithan eivät yleensä,tunnetuista syistä johtuen matkustele aurinkorannoille.Meitä tovereita edustaa myöskin etelän lämmössä edustajat,joita olemme valinneet julkisiin virkoihin.
Syksyn tullen meillä on aikaa miettiä liikkeemme tulevaisuutta.Moni on pannut merkille sen seikan,että liikkeemme kasvu on pysähtynyt,suorastaan taantunut.
Meidän täytyy ryhtyä miettimään syitä tapahtuneeseen muutokseen.Yksi syy varmasti on huonot ja huonon näköiset ja nykyaikaan sopimattomat johtajat.
Meidän täytyy vaihtaa uudet johtajat liikkeellemme heti kun säännöt antavat siihen mahdollisuuden.Liikkeelemme olisi eduksi,jos johtoon valittaisiin täysin uudet henkilöt jotka eivät ole ryvettyneet politiikassa,siis alle neljäkymppiset johtajat.Heillä olisi muutama vuosi aikaa oppia ja sopeutua tehtäväänsä,Varsinkin opposiitio politiikka olisi liikkeellemme uusille johtajille erittäin tärkeää opiskella.Aikaa tosin on muutama vaalikausi,mutta kenties joskus koittaa aika jolloin pääsemme jonkun puolueen apupuolueekeesi
hallitukseen
10326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Heistä ei ole puolueelle, muuta kuin haittaa. Tällä menolla menetämme loputkin äänestäjät. Puolueen johto on pobulisteja järkenään. Heinäluoma voi mennä sinne mistä on tullutkin. Piia Viitanen ja Felt-Ranta on korttinsa pelanneet. Niillä ei ole enää käyttöä! Jos puoleen johdolla ei ole muuta antamista äänestäjilleen, kuin ilmaston muutoksesta huolehtiminen, niin ei järki paljon päätä pakota!
Kysynkin: Miten tavallinen ihminen voi vaikuttaa ilmastoon, muuta kuin sen verran että ulostaa vähemmän ja peseytyy, ettei haise pahalta!
Jos ilmasto lämpenee, niin se on köyhälle vaan hyvä asia, kun monella ei ole edes kattoa pään päällä. Kun ilmasto lämpenee, niin lämmitys- ja vaate kustannukset pienenee! Puhumattakaan satojen paranemisesta! Eli meille ilmaston lämpeneminen on positiivinen asia mieluummin, kuin kylmyys.
Harjun vaarikin sanoi papille, kun pappi kysyi vaarilta, että onko tullut ajatelleeksi tuon puoleista elämää? Johon vaari vastasi: Kyllä olen ajatellut. Kun pääsisi sinne lämpimälle puolelle, niin lämpö tekisi hyvää vanhan luille.

Äänestä
  • Samoin ajattelen asiasta.Miksi meidän täytyy tuntea jatkuvasti huonoa omaatuntoa maailman asioista.Antaa maapallon lämmetä,kyllä me olemme
    jo tarpeeksi saaneet kylmyyttä,lämpenisi ja äkkiä

    Äänestä

olisi parhaat mahdollisuudet on vasmmistoliitto tai vihreät. Mutta suurella todennäköisyydellä nämä puolueet eivät tule koskaan olemaan pääminisripuolueita, joten jäljelle jää ainoana vaihtoehtona persut.
Kokoomus on hylännyt sossut hallituskumppanina tämän hoitsujupakan takia ikiajoiksi.
Keskustakin kerää kaikki muut sirpaleet, mutta punaiset sirut jättää keräämättä, että ihmiset saavat niihin "astuessaan" voivotella.

Äänestä
  • Persut tappelee keskenään, niin kuinka ne voi tulla toimeen jossain hallituskoaliitiossa! Se eripuraisempaa ja kahjompaa porukkaa on vaikea löytää, kun mitä persut on! Siellä on uusnatsista, rasistista, lahtarista lähteen porukkaa, joilla ei järki päätä pakota! Kun lukee tämän päivän hesria, niin ei voi muuta, kuin nauraa paskasen naurun persujen toilauksille.

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Persut tappelee keskenään, niin kuinka ne voi tulla toimeen jossain hallituskoaliitiossa! Se eripuraisempaa ja kahjompaa porukkaa on vaikea löytää, kun mitä persut on! Siellä on uusnatsista, rasistista, lahtarista lähteen porukkaa, joilla ei järki päätä pakota! Kun lukee tämän päivän hesria, niin ei voi muuta, kuin nauraa paskasen naurun persujen toilauksille.

    he sopisivatkin demareisen isäntäpuolueeksi parhaiten. Ei erottuisi kukaan porukasta.
    Soini pääministeriksi ja filatoffi tai heinäluoma
    valtionvarainministeriksi, niin Suomen konkurssi olisi tosiasia.
    Ei persutkaan niin tyhmiä olisi että ottaisivat sellaisen riskin, kuin demarin ministeriksi.

    Äänestä

  • vuoksi juuri kirjoitti:

    kauimmin, kuin minkään muun puolueen edustaja. pääministeristä puhumattakaan. Demarien johdolla on nykyinen elintasomme saavutettu, jota nyt porvarit ajaa alas oikein olan takaa! Kun tätä jatkuu tämä vaalikausi, niin taas on demarien laitettava asiat ja menot järjestykseen.

    huomanneet. Kusettaneet meitä sen kun ovat kerinneet, kun ovat tienneet miten tolliskoja on asioista päättämässä ollut.
    Lipposen varma elintarvikevirastokin on hyvä esimerkki.
    Se vaan ihmetyttää kun se varmasti luvattiin vaalien alusviikolla.
    Taitaa olla yhtä varmoja nuo demarien jutut kuin varma.kosto nikin kirjoitukset.

    Elintasoa ei ole saavuttaneet muut kuin koston kaltaiset sopivilla aloilla olleet miehet.
    Köyhille ja eläkeläisille ynnä muille tarvitsijoille demarit ei ole koskaan antaneet mitään. Lähinnä sak:laiset puniikit on lakkoilemalla jotain saaneet. Sellaiset jotka eivät olisi tarvinneetkaan mitään lisiä.

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Persut tappelee keskenään, niin kuinka ne voi tulla toimeen jossain hallituskoaliitiossa! Se eripuraisempaa ja kahjompaa porukkaa on vaikea löytää, kun mitä persut on! Siellä on uusnatsista, rasistista, lahtarista lähteen porukkaa, joilla ei järki päätä pakota! Kun lukee tämän päivän hesria, niin ei voi muuta, kuin nauraa paskasen naurun persujen toilauksille.

    Älä kuitenkaan aliarvioi Persujen potentiaalista tulemista eduskunnan keskisuurten puolueiden joukkoon. Ja se on ymmärrettävästi jostain pois, ehkäpä juuri demareilta.

    Äänestä

  • pitää yrittää jotain muuta kirjoitti:

    Älä kuitenkaan aliarvioi Persujen potentiaalista tulemista eduskunnan keskisuurten puolueiden joukkoon. Ja se on ymmärrettävästi jostain pois, ehkäpä juuri demareilta.

    Sopivin hallituskumppani,yleensä vasemmistolle,on edelleen keskusta.
    Hynttyyt yhteen kepun kanssa niin kokoomus jää muutaman vaalikauden jälkeen äänestäjiltä unohduksiin.

    Äänestä

Ahvenanmalla,luulin kuulleeni niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toverit! kirjoitti:

Tervehdys kaikkille tovereille!
Tänään on taas lepopäivä jonka "ystävämme" porvarit ovat määränneet meille.
Koska nyt on syksy monella toverilla on aikaa
jopa lorvailulle.Toverithan eivät yleensä,tunnetuista syistä johtuen matkustele aurinkorannoille.Meitä tovereita edustaa myöskin etelän lämmössä edustajat,joita olemme valinneet julkisiin virkoihin.
Syksyn tullen meillä on aikaa miettiä liikkeemme tulevaisuutta.Moni on pannut merkille sen seikan,että liikkeemme kasvu on pysähtynyt,suorastaan taantunut.
Meidän täytyy ryhtyä miettimään syitä tapahtuneeseen muutokseen.Yksi syy varmasti on huonot ja huonon näköiset ja nykyaikaan sopimattomat johtajat.
Meidän täytyy vaihtaa uudet johtajat liikkeellemme heti kun säännöt antavat siihen mahdollisuuden.Liikkeelemme olisi eduksi,jos johtoon valittaisiin täysin uudet henkilöt jotka eivät ole ryvettyneet politiikassa,siis alle neljäkymppiset johtajat.Heillä olisi muutama vuosi aikaa oppia ja sopeutua tehtäväänsä,Varsinkin opposiitio politiikka olisi liikkeellemme uusille johtajille erittäin tärkeää opiskella.Aikaa tosin on muutama vaalikausi,mutta kenties joskus koittaa aika jolloin pääsemme jonkun puolueen apupuolueekeesi
hallitukseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu