Ratkaisu palstan pahimpaan ongelmaan!?

Kirjoitin tämän vastauksena Tristarille AbortinSuositteluPalsta-ketjussa, mutta laitetaan se nyt tähän näkyvämmäksi ehdotukseksi palstan pahimman ongelman poistamiseksi:

>>Faktojen tuomista esille EI saa rajoittaa, ei kummaltakaan puolelta, ei mistään kokemuksista.>Jos hän katsoo niihin faktoihin kuuluvaksi myös kuvallisen informaation, se on helposti löydettävissä kenenkään estämättä. Tämä palstan säännöissä sellainen kuitenkin kielletään ymmärrettävistä syistä. Palstaa kun lukevat kaikki, myös ne pienet tytöt ja pojat joille abortti tai synnytys livenä nähtynä voi olla suuri järkytys jota he eivät tarvitse.
551898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Entä jos ehdottaisit tätä Suomi24:n ylläpidolle? Turha näitä "totuuden piilottelu"-juttuja täällä toistuvasti on itkeä, kun me muut kirjoittajat emme palstan säännöille mahda sen enempää kuin sinäkään.

Yleensä jokaisella netin keskustelupalstalla on jonkinlaiset säännöt, joihin pitäisi vain sopeutua, mikäli aikoo ko. palstalla kirjoitella. Jollei niihin millään voi sopeutua, voi niitä yrittää muuttaa esittämällä muutosta palstan ylläpitoon, tai sitten yksinkertaisesti etsiä jonkin toisen palstan, jonka säännöt itseä enemmän miellyttävät. Ehdotuksesi siitä, että jollei palstaa hoideta tavalla joka sinua miellyttäisi enemmän, voi sen kokonaan poistaa, on täysin järjetön. Jollet tykkää palstan säännöistä, voit mennä muille palstoille. Miksi haluaisit viedä palstan niiltäkin, jotka ovat valmiita sen keskustelusääntöjä noudattamaan?

Äänestä
  • järkevää sanottavaa, olisi syytä olla vain hiljaa!

    Viestissäsi ei ollut muuta sisältöä, kuin, että miksi emme vain jatkaisi tätä pitkään jatkunutta ja kokemuksen kautta ongelmalliseksi koettua mallia..!

    Äänestä

  • yhä useampi tajuaisi, että sikiö ei olekaan mikään pelkkä solumöykky!?

    Äänestä

  • mitään... kirjoitti:

    järkevää sanottavaa, olisi syytä olla vain hiljaa!

    Viestissäsi ei ollut muuta sisältöä, kuin, että miksi emme vain jatkaisi tätä pitkään jatkunutta ja kokemuksen kautta ongelmalliseksi koettua mallia..!

    Huomasitko, että ihan ensitöikseni kehotin alkuperäistä ottamaan yhteyttä Suomi24:n ylläpitoon parannusehdotuksineen. Minusta tuo on ihan validi neuvo siihen nähden, ettemme me muut kirjoittajat täällä sääntöjä voida muuttaa, vaikka miten monessa viestiketjussa siitä valittaisitte.

    Lisäksi, jos nykyiset säännöt ovat mielestäsi ongelmallisia, niin mitä ilmeisemmin ne eivät kaikille ongelmallisia ole. Jos haluat muutosta, tee jotain asian hyväksi. Henkilökohtaisesti en näe palstan kuvalinkkisäännöissä sellaista ongelmaa, että itse viitsisin ruveta muutostakaan hakemaan.

    Mitä järkevään sanottavaan tulee, olet kyllä oikeassa siinä, että parempi vaieta jollei järkevää sanottavaa keksi. Jospa sitten palattaisiin keskustelemaan palstan aiheesta, eli abortista, ja suuntaisimme keskustelusääntöjä koskevat valitukset sinne, minne ne kuuluvatkin.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    on niin, että sheriffikin lukee näitä viestejä, tai ainakin pitäisi... varsinkin, kun otsikko viittaa palstalla esiintyviin ongelmiin.

    Onhan se nyt muutenkin kumma, jos itse palstalla ei voi keskustella sen ongelmista :D

    Kyllä nykyiset säännöt ovat ongelmallisia, koska tänne pesiytyy tyyppejä, jotka vääntävät sikiön kehityksestä täyttä paskaa. Siksi minustakin olisi erittäin tärkeää, että todelliset faktat löytyisivät asiallisesti esitettyinä niiden vääristelyjen rinnalta.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    "seriffikin lukee näitä viestejä, tai ainakin pitäisi... varsinkin, kun otsikko viittaa palstalla esiintyviin ongelmiin."

    ja vaikka seriffikin lukisi näitä viestejä, niin mielestäni parannusehdotusten tekeminen suoraan sinne ylläpidolle ei ole ensinkään huono idea.

    "Onhan se nyt muutenkin kumma, jos itse palstalla ei voi keskustella sen ongelmista :D"

    Miksi sitten kehotit minua vaikenemaan kun otin osaa keskusteluun palstan ongelmista? Vai etkö toivo muita kuin omanlaisiasi mielipiteitä keskusteluun?

    "Kyllä nykyiset säännöt ovat ongelmallisia, koska tänne pesiytyy tyyppejä, jotka vääntävät sikiön kehityksestä täyttä paskaa. Siksi minustakin olisi erittäin tärkeää, että todelliset faktat löytyisivät asiallisesti esitettyinä niiden vääristelyjen rinnalta."

    Mikä ihme estää oikomasta vääristelyjä asiallisesti ja noudattaa samalla palstan sääntöjä? Laita linkkejä niille asiallisille sikiön kehitystä kuvaaville sivustoille, niin en näe mitä ongelmaa siinä voisi olla. Vääristelyjä voi yrittää myös oikoa ilman kuviakin. Sitäpaitsi näillä avoimilla nettipalstoilla pyörii jos jonkinlaista vääristelijää puolin ja toisin. Sille meistä kukaan ei mitään mahda. Voimme vain pyrkiä siihen, ettemme itse lähtisi samalle linjalle. Hyvin paljon jää pakostakin lukijan vastuulle. Kyllähän täältä löytyy vastustajapuolenkin esittämänä jos jonkinlaista vääristelyä ja paskan jauhantaa. Ei niihinkään juttuihin oikein muuten voi vastata kuin yrittämällä parhaansa mukaan oikoa vääriä käsityksiä palstan sääntöjä noudattaen...

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    yhä useampi tajuaisi, että sikiö ei olekaan mikään pelkkä solumöykky!?

    Miten tämä kysymys liittyy viestini sisältöön?

    täältä poistuu ihan objektiivisesti katsottuna täysin asiallisia kommentteja ja linkityksiä, ja aina ne, jotka puhuvat lapsen pitämisen puolesta!

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    täältä poistuu ihan objektiivisesti katsottuna täysin asiallisia kommentteja ja linkityksiä, ja aina ne, jotka puhuvat lapsen pitämisen puolesta!

    anna joku esimerkki?

    Äänestä

  • millasia, kirjoitti:

    anna joku esimerkki?

    vahvojakin mielipiteitä sisältäviä...

    Ei mitään todellisia syitä poistoille, jos sellaisena ei pidetä aborttiväkeä miellyttämättömyyttä. ;) Ei kai niitä ulkoa muista niin hyvin, että osaisi alkaa selittämään tarkkaa sisältöä, mutta monet kerrat on jäänyt monttu auki ihmettelemään viestien poistumista... Linkittämäänkään niihin ei tietystä syystä pysty...

    Äänestä

  • millasia, kirjoitti:

    anna joku esimerkki?

    on vaik kuin monta nimimerkki "ihminen" kirjottamaa viestiä! Ja kun oli puhe abortista pari suhtees niin seki poistettii!
    riittääkö aborttiväelle nää vai haluutteko lisää?!?

    Äänestä

  • poistettuja kirjoitti:

    abortti parisuhteessa viestiä/ketjua, tuollahan se olla möllöttää vieläkin kun vähä käytät silmiäs. Ja ihan kiinnostava ketju muutenkin.

    Tän Ihmisen/Terärataksen viestissä on sääntöjen vastasia linkkejä, siks poistot. Sama viesti poistettas vaikka siihen laittas linkin synnytysvideosta niin samaan tyyliin lähtis sekin.

    Äänestä

  • poistettuja kirjoitti:

    on vaik kuin monta nimimerkki "ihminen" kirjottamaa viestiä! Ja kun oli puhe abortista pari suhtees niin seki poistettii!
    riittääkö aborttiväelle nää vai haluutteko lisää?!?

    Nimimerkki "ihminen" on tainnut jokaiseen viestiinsä työntää sen linkin aborttikuviin, joten tottakai koko viesti silloin poistetaan. Olen itsekin pariin otteeseen ehdottanut, että kokeilisi laittaa sen viestinsä ilman sitä linkkiä, niin mahdollisuudet palstalla säilymiseen paranisi huomattavasti. Toisaalta, jos hän vielä kauan jatkaa sen saman viestin uudelleen ja uudelleen postaamista palstalle, ei taida enää linkinkään poisto auttaa, koska juttu haiskahtaa jo massapostitukseltakin.

    Aiheesta 'Abortti ja parisuhde' löytyy keskustelu tältä palstalta tälläkin hetkellä. Se aloitus ainakin aloittajan mukaan tehtiin, koska edellinen aihetta käsitellyt keskustelu poistettiin. Siinä poistetussa aloituksessa taas rikottiin sääntöjä keskustelemalla erään tietyn palstalla kirjoittavan nimimerkin abortista parisuhteessa. Tämä aloitus, jossa asiaa käsitellään yleisellä tasolla, todellakin siis löytyy täältä edelleen.

    "riittääkö aborttiväelle nää vai haluutteko lisää?!?"

    Kyllä minä lisää esimerkkejä kaipaisin, koska näissä mainitsemissasi esimerkeissä oli selkeästi rikottu keskustelusääntöjä, joten niiden poistoakaan ei pitäisi sen enempää kummastella.

    Äänestä

sikiönkehityksestä kertovia linkkejä joiden eteen tulee varoitus siitä että ne sisältävät juuri sitä.

Eikö netistä löydy samaa materiaalisa jota katsoa jos tuntee siihen tarvetta? Samalla tavoin nekin saa jättää avaamatta :D mitä ihmeen tarkoitusta palvelisi se että ne liitettäisiin palstalle kiinteästi..?

Toisekseen, nuo tiedot ovat enemmänkin odotus-palstan asioita, täällä käsitellään raskauden ekskeyttämistä. On totta että aiheeseen liittyy myös eettinen puoli ja väittely siitä, mutta se ei ole koko aihe. Minusta tärkeämpi puoli aiheesta on niiden tukeminen jotka palstalle tulevat keskeytyksestä puhumaan, jotka harkitsevat sitä ja kaipaavat faktoja keskeytyksestä ja kokemuksia niiltä jotka ovat sen tehneet tai jättäneet tekemättä. Heillä ei yleensä ole tarvetta väitellä siitä onko heidän aikomuskensa jonkun toisen mielestä moraalisesti väärä :D he tietävät että toiset pitävät tekoa vääränä, ei se ole uutinen.

En vastusta noiden kuvien linkittämistä, kun ne ovat asiallisia. Ne kuvat joita on poistettu palstalta, sisältävät poikkeuksetta ei-asiallista amteriaalia, irtonaisia raajoja ja kuolleita sikiöitä säkeissä. Niitä ei pitäisi kenenkään joutua katselemaan edes vahingossa.

Esimerkiksi naisen sukupuolielimiä, niinkuin miehenkään, ei saa näyttää julkisesti netissä, pornografiseksi luokiteltava aineisto (paljaita sukupuolielimiä, olivat ne sitten vaikka synnytyspuuhissa tai ympärileikattavina) on aina k-18. Miksi koko palsta pitäisi sulkea sen vuoksi??

Televisiossakaan muuten EI näytetä kaikkiin katseluaikoihin synnytyksiä ja "pahempaa". SYnnytyksiä toki, pääpuolelta, kasvokuvina, paljonkin. Sen sijaan paljaita sukupuolielimiä ei televisiossakaan näytetä ennen kello yhdeksää, jos silloinkaan. Hitto, kun rintojakaan ei saisi näyttää? Siksi imetystietoussivuillakin suurin osa kuvista on piirrettyjä :D

"On vanhempien tehtävä huolehtia siitä, kuinka vapaasti ja missä lapset netissä liikuskelevat!!! "

Anteeksi mutta, kyse on keskustelupalstasta jolle saa kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, sinun mukaasi vapaista sivustoista tulisi tehdä automaattisesti k-18-sivuja. Ehdotatko kenties elokuvatarkastamon tapaista instanssia tarkistamaan jokaisen julkaistavan nettisivun?

"Kuten sinäkin kirjoitit FAKTOJEN tuomista esille ei saa rajoittaa kummaltakaan puolelta, ja niiden kuvallisen esittämisenkään ei pitäisi olla kiellettyä, niin kauan kun kyseessä on todella faktat"

Faktaa on sukupuoliyhdyntäkin, ja hyödyllistä faktaa nuorille jotka omia kokemuksiaan aloittelevat. SIltikään, noita faktoja ei saa näyttää kuvin, vaan niistä puhutaan. Kuinka vaikeaa tämä on ymmrätää?

Muuten, jos minua tahtoo morkata tai minulle vastata, ei tarvitse aloittaa uutta keskustelua. Tarkistan kyllä mitä minulle on vastattu ja reagoin siihen, sille kuuluvaan paikkaan.

***

Äänestä
  • "Siis esität ratkaisuksi,
    Tristar 21.10.2007 klo 12.50

    sikiönkehityksestä kertovia linkkejä joiden eteen tulee varoitus siitä että ne sisältävät juuri sitä.

    Eikö netistä löydy samaa materiaalisa jota katsoa jos tuntee siihen tarvetta? Samalla tavoin nekin saa jättää avaamatta :D mitä ihmeen tarkoitusta palvelisi se että ne liitettäisiin palstalle kiinteästi..?"

    Vastaushan kävi ilmi ehdotuksesta. Tuo palvelisi nimenomaan sitä tarkoitusta, että todelliset faktat tulisivat esille asiallisesti ja tarve itse etsittyihin linkkeihin (jotka voivat sisältää ihan mitä vain) ja niiden liittämiseen viesteihin vähenisi. Kyllähän niitä asiattomiakin linkityksiä voisi vielä tulla, mutta varmasti vähenevissä määrin, koska käytettävissä olisi linkkejä, joita sisältävinä viestit pysyisivät palstalla, kun taas muut linkitykset takaisivat viestien poistumisen. Tajusitko?

    Toinen vaihtoehtohan on se, että jatketaan nykyiseen malliin, joka ei todellakaan ole hyväksi kenellekään... Todellisten faktojen poistaminen palstalta on vastuutonta toimintaa!

    Aina niistä asiattomistakin linkityksistä ehtii joku ottaa onkeensa..

    Äänestä

  • "Toisekseen, nuo tiedot ovat enemmänkin odotus-palstan asioita, täällä käsitellään raskauden ekskeyttämistä."

    ..kyse on kuitenkin raskaudesta ja olemassaolevasta pikkuihmisestä, riippumatta siitä aiotaanko se synnyttää vai tappaa.
    Ilmeisesti jälkimmäinen on helpompaa näkemättä koko totuutta. Tieto lisää tuskaa.

    Äänestä

  • lailla kirjoitti:

    "Toisekseen, nuo tiedot ovat enemmänkin odotus-palstan asioita, täällä käsitellään raskauden ekskeyttämistä."

    ..kyse on kuitenkin raskaudesta ja olemassaolevasta pikkuihmisestä, riippumatta siitä aiotaanko se synnyttää vai tappaa.
    Ilmeisesti jälkimmäinen on helpompaa näkemättä koko totuutta. Tieto lisää tuskaa.

    pitää niin mennään tonne Odotus-palstalle.
    Yksinkertaista.

    Äänestä

  • kun se aiotaan kirjoitti:

    pitää niin mennään tonne Odotus-palstalle.
    Yksinkertaista.

    että abortti pitää tehdä laput silmillä ja tietämättä siitä, mikä sieltä kohdusta poistetaan!? Onko hyvä, että se totuus aukeaa liian myöhään ja aiheuttaa ylitsepääsemättömät omantunnontuskat ja mm. tuskan siitä, että enää ei voi perääntyä ja tehdä uutta päätöstä!?!

    Kyllä abortti pitää tehdä tosiasiat tietäen, muu on jopa vaarallista mielenterveydelle ja myöhemmälle selviämiselle!

    Äänestä

  • sitä mieltä kirjoitti:

    että keskeytyksen aikaan alkio oli 3millimetriä pitkä ja minulle ne asiat selitettiin ihan jo terveyskeskuksessa kun kysyin.

    Olen sitä mieltä että sieltä ne asiat saa selville totuudenmukaisesti, ei internetistä keskustelupalstoilta. Jokainen täyspäinen tajuaa niitä faktoja sieltä kysyäkkin eikä ainakaan lankea pakkosynnytys-asiamiesten ansoihin :D

    Abortin totuudesta voi kertoa vain sen tehnyt ja kokenut.

    Äänestä

  • sitä mieltä kirjoitti:

    että abortti pitää tehdä laput silmillä ja tietämättä siitä, mikä sieltä kohdusta poistetaan!? Onko hyvä, että se totuus aukeaa liian myöhään ja aiheuttaa ylitsepääsemättömät omantunnontuskat ja mm. tuskan siitä, että enää ei voi perääntyä ja tehdä uutta päätöstä!?!

    Kyllä abortti pitää tehdä tosiasiat tietäen, muu on jopa vaarallista mielenterveydelle ja myöhemmälle selviämiselle!

    Keskeytyksen tekevälle ihmiselle on hyväksi tietää mitä on tekemässä, juuri jotta se oikea päätös on mahdollinen. Olemme luekneet palstalta niitäkin kohtaloita joissa nuorena (?) abortin tehnyt on vasta vuosien päästä tajunnut että se oli tosiaankin RASKAUS joka keskeytettiin, että kyse oli sikiöstä joka tapettiin.

    Useimmille tämä on toki itsestäänselvyys, useimmat tietävät mikä on kyseessä, että raskaudenkeskeytys tarkoittaa raskauden keskeyttämistä, raskauden joka keskeytymättömänä todennäköisesti johtaisi vauvaan.

    Useimmat meistä olivat biologiantunneilla. Useimmat meistä myös tietävät että kissaa ei saa kuivattaa mikroaaltouunissa mutta silti sen on luettava käyttöohjeessa ettei joku sitä tekisi.

    Pilkunnussinta on joskus hauskaa, jonnekin vain pitää vetää raja ja uskoa hiukan ihmisen omaan järkeen, ennemmin kuin holhota...

    ***

    Äänestä

  • >>>"On vanhempien tehtävä huolehtia siitä, kuinka vapaasti ja missä lapset netissä liikuskelevat!!! "

    Anteeksi mutta, kyse on keskustelupalstasta jolle saa kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, sinun mukaasi vapaista sivustoista tulisi tehdä automaattisesti k-18-sivuja. Ehdotatko kenties elokuvatarkastamon tapaista instanssia tarkistamaan.

    Äänestä

  • lapsille!!!?? kirjoitti:

    >>>"On vanhempien tehtävä huolehtia siitä, kuinka vapaasti ja missä lapset netissä liikuskelevat!!! "

    em. asiaa!

    Korjataan nyt ennen kuin jollekin pilkunviilaajalle koko viesti menettää merkityksensä kirjoitusvirheen vuoksi.. ;)

    Tietenkään tämä ei oel lasten paikka, ihan samalla tavalla kuin seksikään ei ole lasten asia. Kumpikaan niistä ei kuulu lapsille mutta se ei heitä estä tekemästä noita asioita, tiedämme varsin hyvin että lapsiakin että palstaa käy lukemassa, siihen ei mikään ikärajoitus auta. Juuri siksi niitä linkityksiä ei saa tehdä!

    Vaikak kuinka sanoisit "ei saa" ja että se on vanhempien homma valvoa lastaan, tosiasia on että vanhemmat eivät seiso selän takana kun kolmetoistavuotias surffaa netissä ja lukee sähköposejaan, ei kotona eikä koulussa. Se on fakta, ja sen kanssa täytyy elää.

    Tarkennatko vielä, miten sikiönkehitystä kuvaavien sivujen linkittäminen palstalle Pysyvästi eroaa siitä että ne ovat kaikkien nähtävillä muuallakin yksinkertaisella hakusanalla? Vain asiattomat linkitykset poistetaan, häiritseviä, ei-lapsille-sopivia materiaalinpätkiä poistetaan. EI asiallisia kuvia. Mitä aloittaja ehdotti näiden suhteen? Ei suinkaan pyytänyt että niiden linkittäminen vihdoin lopetettaisiin? Ehehi...

    ***

    Äänestä

  • SeSama kirjoitti:

    em. asiaa!

    Korjataan nyt ennen kuin jollekin pilkunviilaajalle koko viesti menettää merkityksensä kirjoitusvirheen vuoksi.. ;)

    pilkunviilausta kirjoitusvirheistä, kuten olet varmaankin huomannut teen typoja itse myös paljon.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Tietenkään tämä ei oel lasten paikka, ihan samalla tavalla kuin seksikään ei ole lasten asia. Kumpikaan niistä ei kuulu lapsille mutta se ei heitä estä tekemästä noita asioita, tiedämme varsin hyvin että lapsiakin että palstaa käy lukemassa, siihen ei mikään ikärajoitus auta. Juuri siksi niitä linkityksiä ei saa tehdä!

    Vaikak kuinka sanoisit "ei saa" ja että se on vanhempien homma valvoa lastaan, tosiasia on että vanhemmat eivät seiso selän takana kun kolmetoistavuotias surffaa netissä ja lukee sähköposejaan, ei kotona eikä koulussa. Se on fakta, ja sen kanssa täytyy elää.

    Tarkennatko vielä, miten sikiönkehitystä kuvaavien sivujen linkittäminen palstalle Pysyvästi eroaa siitä että ne ovat kaikkien nähtävillä muuallakin yksinkertaisella hakusanalla? Vain asiattomat linkitykset poistetaan, häiritseviä, ei-lapsille-sopivia materiaalinpätkiä poistetaan. EI asiallisia kuvia. Mitä aloittaja ehdotti näiden suhteen? Ei suinkaan pyytänyt että niiden linkittäminen vihdoin lopetettaisiin? Ehehi...

    ***

    Siis tarkoitushan olisi pitää palsta asian- ja totuudenmukaisena kaikin puolin ja myöskin siis linkkien osalta! On olemassa keskustelupalstoja, joilla kaikenlainen linkittäminen on kielletty, mutta koska tällä palstalla esitetään jatkuvasti harhaanjohtavaa ja paikkansapitämätöntä tietoa sikiön kehityksestä ja sen pelkästä solumöykkyydestä, olisi tärkeää, että palsta sisältäisi sitä TODELLISTA FAKTATIETOA, vähän niin kuin pohjatietona, johon palstalla kävijät (ne mahdolliset lapsetkin, jotka eivät kuulu tänne!) voisivat nojautua etenkin niitä väärää tietoa sisältäviä viestejä lukiessaan!!! Ja mitenpä muuten tuon asian- ja totuudenmukaisuuden voisi paremmin taata, kuin ylläpidon esille tuomin ja valitsemin asiallista tietoa sisältävin linkein!?

    Toinen mahdollisuushan on se, että ylläpito sitoutuu pitämään palstan puhtaana noista harhaanjohtavaa ja väärää tietoa sisältävistä viesteistä (jotka eivät siis ole mitään mielipiteitä, vaan täysin väärää ja harhaanjohtavaa tietoa!) Tähän asti näin ei kuitenkaan ole tapahtunut!

    Onko vieläkin liian vaikeaa???

    Äänestä

  • yksi järkyttynyt kirjoitti:

    jollekkin varhaisilla viikoilla keskeytetty raskaus eli 3millimetriä pitkä alkio - juuri hedelmöittynyt munasolu on tosiaan vain solukasa.
    Jollekkin toiselle se on pikkuvauva, ihana ilakoiva vaippapeppu.

    Se riippuu aivan ihmisestä ja ihmisen näkemyksestä, toiveista ja haaveista.

    Mitään totuutta tuossa asiassa ei ole.
    Kyllä, alkio on ihmisen alku.
    Kyllä, alkio on pelkkä solumöykky.
    Kyllä, alkio ei tunne eikä tiedä mitään.
    Kyllä, alkiosta tulee vauva ja lapsi ja teini ja aikuinen ja vanhus jos raskautta jatketaan.

    Miksi abortin vastustajat eivät sitten voi oikaista harhaanjohtavia kirjoituksia käyttämällä asiallisia linkkejä vaikkapa sikiön kehityksestä? Miksi tarvitsette kuvalinkkejä? Eihän ne solumöykky-väitteetkään kuvia sisällä. Ja jos kuvia on pakko laittaa, miksei voi laitaa kuvia sikiöistä niillä raskausviikoilla, jolloin abortteja tehdään? Hyväksyisit ilmeisesti sen, jos tällä palstalla olisi kaikenlainen linkitys kielletty, muttet hyväksy, että täällä aborttikuvalinkkien linkitys kiellettyä? Miksi et? Mihin te oikeasti niitä kuvia tarvitsette, kun netistä löytyy pilvin pimein muitakin, sallittuja sivustoja, joita linkittää?

    Ymmärsinkö oikein, että palstan ylläpito jo valmiiksi laittaisi palstalle asiallista faktatietoa aborteista, jotta pääsisitte niistä solumöykky-jutuista? Miten tällainen estäisi ihmisiä kuitenkin käyttämästä tuota termiä alkiosta/sikiöstä?

    Järkyttääkö sinua muuten yhtä paljon abortin vastustajien tällä palstalla jatkuvasti käyttämä tarkoitushakuinen retoriikka, kuin sinua tuo termi 'solumöykky' tuntuu järkyttävän? Järkyttääkö sinua yhtä lailla lukea mm. sellaisia sanoja kuin 'lapsentappo', 'murhaoikeus', 'surmatyö', lapsen surmaaja', 'mukavuusabortti' tai '9 kuukauden epämukavuus', jolla tarkoitetaan pakkoraskautta, pakkosynnytystä ja lapsen antamista adoptioon? Millaisilla linkeillä suosittelisit, että tällaisiin harhaanjohtaviin ja paikkansapitämättömiin väitteisiin voisi puuttua?

    Äänestä

  • mielipideasioita, kirjoitti:

    kun niitä mielipiteitä ON laidasta laitaan, vaikka sikiön kehitys EI OLE mikään mielipideasia, vaan siitä on olemassa tutkittua ja turvallista FAKTATIETOA, jonka perusteella jokainen näkee, mikä sikiö todellisuudessa on! Tällä hetkellä tuon kuvan muodostumiseen tällä palstalla vaikuttaa aivan liikaa nämä "pelkkä solumöykky"-kommentit (sanallinen vääntäminen), pahimmillaan mm. satua-nimimerkin kommentit, joissa hän väittää sikiön olevan vain osa naisen kehoa, ei mikään erillinen ihmisyksilö! (Kaikki eivät ole aktiivisia ja omatoimisia tiedon hakijoita!).

    Vaikka jonkun mielestä sikiön pienuus tai kehittymättömyys tekisikin sen ei-ihmisyksilöksi, on totuus se, että sikiö ON ihmisyksilö ihan lääketieteellisesti ja ihmisoikeudellisesti katsottuna!!! Nämä perustiedot pitäisi sisällyttää tämän palstan pohjatietoihin, sikiön fyysistä kehitystä kuvaavien tietojen rinnalle! Näin palsta olisi hyvä paikka hakea faktatietoa ja keskusteleminen abortista hyvin erilaisten ja niitä erilaisia mielipiteitä omaavien ihmisten kanssa olisi turvallisempaa!!! Nyt täällä liikutaan melkoisen heikoilla jäillä...

    Noiden perus-faktatietojen pohjalta keskustelu voisi keskittyä enemmän niihin todellisiin asioihin ja kysymyksiin (niiden punnitsemiseen) kunkin aborttia miettivän tai sen tehneen kohdalla, sekä ihan yleisluontoisessa keskustelussa, nykyisen harhaanjohtavan, tyhjänpäiväisen ja asianosaisten ajatukset ja mielen sekoittavan eipäs-juupas-väännön sijasta!

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Tietenkään tämä ei oel lasten paikka, ihan samalla tavalla kuin seksikään ei ole lasten asia. Kumpikaan niistä ei kuulu lapsille mutta se ei heitä estä tekemästä noita asioita, tiedämme varsin hyvin että lapsiakin että palstaa käy lukemassa, siihen ei mikään ikärajoitus auta. Juuri siksi niitä linkityksiä ei saa tehdä!

    Vaikak kuinka sanoisit "ei saa" ja että se on vanhempien homma valvoa lastaan, tosiasia on että vanhemmat eivät seiso selän takana kun kolmetoistavuotias surffaa netissä ja lukee sähköposejaan, ei kotona eikä koulussa. Se on fakta, ja sen kanssa täytyy elää.

    Tarkennatko vielä, miten sikiönkehitystä kuvaavien sivujen linkittäminen palstalle Pysyvästi eroaa siitä että ne ovat kaikkien nähtävillä muuallakin yksinkertaisella hakusanalla? Vain asiattomat linkitykset poistetaan, häiritseviä, ei-lapsille-sopivia materiaalinpätkiä poistetaan. EI asiallisia kuvia. Mitä aloittaja ehdotti näiden suhteen? Ei suinkaan pyytänyt että niiden linkittäminen vihdoin lopetettaisiin? Ehehi...

    ***

    Ei aikuisten keskustelupalstalla olevan keskustelun totuudenmukaisia ja ei-rikollisia linkityksiä pidä/voi rajoittaa sen vuoksi, että joku lapsi voi seikkailla sivustoilla! Jokainen suomi24-keskusteluja lukeva vanhempi tajuaa, että tämä ei ole lasten paikka ja kieltää lapsiaan tulemasta tänne. Jos joku lapsi tälle foorumille kuitenkin tulee, menee tämä samainen lapsi ihan varmasti muihinkin lapsille sopimattomiin paikkoihin netissä. Lapsi itsekin tajuaa näitä viestejä luettuaan (vaikka häntä ei olisi edes kielletty tänne tulemasta) varsin pian, että TÄMÄ EI OLE LASTEN PAIKKA!!!

    Olen itse päätynyt tämän foorumin kautta mm. sivustolle, jolla esitettiin ihmisen pään leikkaaminen irti (tunnettu tapaus) ja sivustolle, jolla näytettiin Saddamin hirttäminen, sekä sivustolle, jolla näytettiin seuraavaa: mies oli köytettynä läpinäkyvän wc-tuolin alle. Hän makasi siellä läpinäkyvä wc-tuoliin yhdistetty lieriö suussaan. Nainen istui wc-tuoliin ja ulosti (ripuloi) ja virtsasi siihen ja mies nieli ja yökkäili samalla. Hän ei voinut muuta kuin pakotettuna niellä sen kaiken!!! Tämä video oli syömishäiriö-palstalla!

    Meidän lapset googlettivat tässä taannoin, käyttäen hakuna erästä lastenohjelmien sankarin nimeä. He päätyivät LAP-SI-POR-NO-SI-VUS-TOL-LE!!!

    Vaikka tämä abortti-palsta poistaisi nuo aborttivideot ja kuvat pois, ei tämä foorumi muutu yhtään sen enempää lasten paikaksi!!! Täältä löytää em. asiasta huolimatta paljon järkyttävää materiaalia! Järkyttäviä asioita voi kertoa (KERROTAAN!) erittäin kuvaavasti myöskin sanallisesti!!!

    Käsittääkseni suomi24-keskusteluissa on jo joitakin k-18-palstojakin(?), mutta en edes usko, että perimmäinen syy noiden aborttivideoiden poistoon olisi pelko niiden joutumisesta lasten nähtäväksi, vaan syy on se, että abortin todellisuus tulee niissä esille aborttiväkeä miellyttämättömällä tavalla!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Miksi abortin vastustajat eivät sitten voi oikaista harhaanjohtavia kirjoituksia käyttämällä asiallisia linkkejä vaikkapa sikiön kehityksestä? Miksi tarvitsette kuvalinkkejä? Eihän ne solumöykky-väitteetkään kuvia sisällä. Ja jos kuvia on pakko laittaa, miksei voi laitaa kuvia sikiöistä niillä raskausviikoilla, jolloin abortteja tehdään? Hyväksyisit ilmeisesti sen, jos tällä palstalla olisi kaikenlainen linkitys kielletty, muttet hyväksy, että täällä aborttikuvalinkkien linkitys kiellettyä? Miksi et? Mihin te oikeasti niitä kuvia tarvitsette, kun netistä löytyy pilvin pimein muitakin, sallittuja sivustoja, joita linkittää?

    Ymmärsinkö oikein, että palstan ylläpito jo valmiiksi laittaisi palstalle asiallista faktatietoa aborteista, jotta pääsisitte niistä solumöykky-jutuista? Miten tällainen estäisi ihmisiä kuitenkin käyttämästä tuota termiä alkiosta/sikiöstä?

    Järkyttääkö sinua muuten yhtä paljon abortin vastustajien tällä palstalla jatkuvasti käyttämä tarkoitushakuinen retoriikka, kuin sinua tuo termi 'solumöykky' tuntuu järkyttävän? Järkyttääkö sinua yhtä lailla lukea mm. sellaisia sanoja kuin 'lapsentappo', 'murhaoikeus', 'surmatyö', lapsen surmaaja', 'mukavuusabortti' tai '9 kuukauden epämukavuus', jolla tarkoitetaan pakkoraskautta, pakkosynnytystä ja lapsen antamista adoptioon? Millaisilla linkeillä suosittelisit, että tällaisiin harhaanjohtaviin ja paikkansapitämättömiin väitteisiin voisi puuttua?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000004&conference=4500000000001902&posting=22000000030046966

    Eli kuvallinen informaatio on tärkeää, koska toisin kuin sanallisella kiistelyllä, sillä voi tuoda esille TODELLISET FAKTAT, joiden pohjalta jokainen voi sitten käsityksensä aborteista muodostaa. Todellisten faktojen tietäminen on todella tärkeä osa aborttipäätöstä!

    Kuka sen takaa, että vapaassa linkittelyssä esille tuodaan niitä todellisia faktoja? Ei kukaan... Silläpä palstaan ylläpidon toimesta liitetty asiallinen ja kattava linkkikokoelma ja muun linkityksen kieltäminen, toisi turvallisuutta palstalle! Ehkä niitä sitkeitäkin linkittäjiä olisi yhä, mutta varmasti vähenevissä määrin, koska muu linkittäminen takaisi automaattisesti koko viestin poistumisen, kuten jo eräillä palstoilla tapahtuu!

    Linkityksen kieltäminen kokonaan, ilman palstan sisältämää faktatietoa (niitä asianmukaisia linkkejä) taas ei palvelisi tarkoitusta, koska sanallinen eipäs-juupas-vääntö vain kiihtyisi. Se taas ei muuta kuin sekoittaa asianosaisten (abortin tehneiden/sitä vaihtoehtona miettivien pakkaa entisestään) joka ei ole ollenkaan hyvä asia, kuten varmasti tiedät!!?

    >>>Miksi abortin vastustajat eivät sitten voi oikaista harhaanjohtavia kirjoituksia käyttämällä asiallisia linkkejä vaikkapa sikiön kehityksestä? Miksi tarvitsette kuvalinkkejä? Eihän ne solumöykky-väitteetkään kuvia sisällä. Ja jos kuvia on pakko laittaa, miksei voi laitaa kuvia sikiöistä niillä raskausviikoilla, jolloin abortteja tehdään?

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Keskeytyksen tekevälle ihmiselle on hyväksi tietää mitä on tekemässä, juuri jotta se oikea päätös on mahdollinen. Olemme luekneet palstalta niitäkin kohtaloita joissa nuorena (?) abortin tehnyt on vasta vuosien päästä tajunnut että se oli tosiaankin RASKAUS joka keskeytettiin, että kyse oli sikiöstä joka tapettiin.

    Useimmille tämä on toki itsestäänselvyys, useimmat tietävät mikä on kyseessä, että raskaudenkeskeytys tarkoittaa raskauden keskeyttämistä, raskauden joka keskeytymättömänä todennäköisesti johtaisi vauvaan.

    Useimmat meistä olivat biologiantunneilla. Useimmat meistä myös tietävät että kissaa ei saa kuivattaa mikroaaltouunissa mutta silti sen on luettava käyttöohjeessa ettei joku sitä tekisi.

    Pilkunnussinta on joskus hauskaa, jonnekin vain pitää vetää raja ja uskoa hiukan ihmisen omaan järkeen, ennemmin kuin holhota...

    ***

    juurikaan tietoa siitä, miten usein tuo todellisuuteen herääminen tapahtuu liian myöhään. Mm. terveydenhuollon ammattilaisena minulla (ja monella muulla) on enemmän todellista tietoa asiasta ja vahva käsitys siitä, että vaikka mm. niillä biologiantunneilla on oltu, ei siellä annettu tieto riitä tässä asiassa!

    Kyse ei ole todellakaan mistään turhasta holhoamisesta tai mistään muustakaan ylimielisyyksissäsi väittämästäsi asiasta!

    Äänestä

  • yksi järkyttynyt kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000004&conference=4500000000001902&posting=22000000030046966

    Eli kuvallinen informaatio on tärkeää, koska toisin kuin sanallisella kiistelyllä, sillä voi tuoda esille TODELLISET FAKTAT, joiden pohjalta jokainen voi sitten käsityksensä aborteista muodostaa. Todellisten faktojen tietäminen on todella tärkeä osa aborttipäätöstä!

    Kuka sen takaa, että vapaassa linkittelyssä esille tuodaan niitä todellisia faktoja? Ei kukaan... Silläpä palstaan ylläpidon toimesta liitetty asiallinen ja kattava linkkikokoelma ja muun linkityksen kieltäminen, toisi turvallisuutta palstalle! Ehkä niitä sitkeitäkin linkittäjiä olisi yhä, mutta varmasti vähenevissä määrin, koska muu linkittäminen takaisi automaattisesti koko viestin poistumisen, kuten jo eräillä palstoilla tapahtuu!

    Linkityksen kieltäminen kokonaan, ilman palstan sisältämää faktatietoa (niitä asianmukaisia linkkejä) taas ei palvelisi tarkoitusta, koska sanallinen eipäs-juupas-vääntö vain kiihtyisi. Se taas ei muuta kuin sekoittaa asianosaisten (abortin tehneiden/sitä vaihtoehtona miettivien pakkaa entisestään) joka ei ole ollenkaan hyvä asia, kuten varmasti tiedät!!?

    >>>Miksi abortin vastustajat eivät sitten voi oikaista harhaanjohtavia kirjoituksia käyttämällä asiallisia linkkejä vaikkapa sikiön kehityksestä? Miksi tarvitsette kuvalinkkejä? Eihän ne solumöykky-väitteetkään kuvia sisällä. Ja jos kuvia on pakko laittaa, miksei voi laitaa kuvia sikiöistä niillä raskausviikoilla, jolloin abortteja tehdään?

    Kiitos sinulle erittäin asiallisesta, hyvästä ja kattavasta vastauksestasi. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi. Ainoastaan siinä, että ylläpito määrittelisi ne linkit, joita voi linkittää, en yhdy näkemykseesi. Syystä että näen riittävän kattavan linkkilistan laatimisen aikamoisen vaativaksi, jollei suorastaan mahdottomaksi tehtäväksi.

    Tällä palstalla abortin ohessa keskustelaan myös sen eettiseen puoleen liittyvistä seikoista, kuten ihmisoikeuksista, lainsäädännöstä, kuten myös esim. adoptioon antamisesta yms. Pahoin pelkään, että ylläpidolla olisi aikamoisen vaativa tehtävä edessään, yrittäessään etsiä ne asialliset linkit, jotka käsittelisivät myöskin asioiden näitäkin puolia. Lisäksi tuota linkkilistaa täytyisi päivittää vahan väliä, koska uusia tilastoja ja tietoa tulee hyvin paljon.

    Pahoin pelkään, ettei kenelläkään riittäisi yksinkertaisesti aika ja mielikuvitus siihen, että löytäisi kaikki mahdolliset linkit kaikista mahdollisista asioista, jotka aborttikeskusteluun saattaisi ainakin välillisesti liittyä, ja etsisi niistä sitten ne kaikkein asiallisimmat ja eniten faktatietoa sisältävät. Oletettavasti tuo linkkilista jäisi aika torsoksi ja riittämättömäksi. Ja silloin kävisi luultavasi niin, kuten itsekin ounastelit, että se eipäs-juupas-väittely yltyisi entisestään.

    Sitä, että vapaassa linkityksessä tuotaisiin esille vain niitä todellisia faktoja, ei kukaan voi taata. Tällaista ei voida taata millään vapaalla nettifoorumilla, vaikka kaikkinainen linkittely olisikin kiellettyä. Kuka tahansa voi väittää mitä tahansa faktana, käytti väitteidensä tueksi linkkejä tai ei. Ja aina on olemassa se riski, että joku jopa uskoo häntä. Valitettavasi hyvin paljon jää jokatapauksessa lukijoiden vastuulle.

    Sitäpaitsi, jos täällä olisi valmis linkkilista, käytäisiin täällä luultavasti armotonta vääntöä sitten sen listan linkkien totuudenmukaisuudesta. Jotkut ihmiset kun eivät usko faktojakaan, jos ne eivät tue hänen omia henkilökohtaisia mielipiteitään. Ja kuka määrittelisi sen, mitkä linkit ja tahot ovat riittävän luotettavia, jotta niiden antama tieto voitaisiin faktaksi laskea? Nimimerkki "ihmisen" viestit ovat sisältäneet linkit lopettakaatappaminen-sivustolle, joka ei ainakaan puolueeton sivusto ole, ja näin ollen sen esittämät faktatkin voidaan kyseenalaistaa. Toisaalta tällä palstalla eivät muutamat näytä pitävän stakesiakaan riittävän puolueettomana ja asiallisena laitoksena, jotta sen tutkimuksiin voitaisiin vakavasti suhtautua... Vaikeaa, eikö olekin ;)

    Toisaalta kuitenkin tarkoituksesi saada palstalle asianmukaista ja pätevää tietoa raskaudesta, sikiön kehityksestä ja raskauden keskeyttämisestä tai sen jatkamisesta, on ehdottomasti kannatettava idea. Jospa joku voisi koota jonkinlaisen tietopaketin, asiallisine linkkeineen heti palstan alkuun. Esimerkiksi ensimmäiseksi viestiketjuksi otsikolla "Asiallista ja oikeaa tietoa hedelmöityksestä, raskaudesta, sikiön kehityksestä ja raskauden keskeytyksestä". Ja tämä viestiketju sitten olisi pysyvästi aina ensimmäisenä, se ei ajan myötä katoaisi jonnekin sivuhistorian uumeniin... Ehkä siihen ketjuunkin voisi muut kirjoittajat kommentoida ja ehdottaa liitettäväksi sellaisia seikkoja, mitä itse tekstissä ja linkeissä olisi jäänyt huomiotta...

    myöskin asiallisesta vastauksesta!

    Itse en usko, että tuollaisen linkkikokoelman tekeminen olisi kovinkaan mahdoton työ ja ehkä ne merkittävimmät tilastotiedot voisi jättää pois, jotta linkkejä ei tarvistsisi niin usein päivittää. Kuten tuolla aikaisemmin kirjoitin, uskon, että terveydenhuollon saralta voisi löytyä yhteistyöhalukkaita tahoja näiden sivujen kehittämiseen! Itse olen ainakin tällä hetkellä niin kiireinen, että en ehdi...

    >>>Pahoin pelkään, ettei kenelläkään riittäisi yksinkertaisesti aika ja mielikuvitus siihen, että löytäisi kaikki mahdolliset linkit kaikista mahdollisista asioista, jotka aborttikeskusteluun saattaisi ainakin välillisesti liittyä, ja etsisi niistä sitten ne kaikkein asiallisimmat ja eniten faktatietoa sisältävät.>Sitäpaitsi, jos täällä olisi valmis linkkilista, käytäisiin täällä luultavasti armotonta vääntöä sitten sen listan linkkien totuudenmukaisuudesta. Jotkut ihmiset kun eivät usko faktojakaan, jos ne eivät tue hänen omia henkilökohtaisia mielipiteitään.

    Äänestä

  • yksi järkyttynyt kirjoitti:

    juurikaan tietoa siitä, miten usein tuo todellisuuteen herääminen tapahtuu liian myöhään. Mm. terveydenhuollon ammattilaisena minulla (ja monella muulla) on enemmän todellista tietoa asiasta ja vahva käsitys siitä, että vaikka mm. niillä biologiantunneilla on oltu, ei siellä annettu tieto riitä tässä asiassa!

    Kyse ei ole todellakaan mistään turhasta holhoamisesta tai mistään muustakaan ylimielisyyksissäsi väittämästäsi asiasta!

    ymmärrän ongelman. Ja ehkä ajattelen turhan positiivisesti ihmisen omasta ajattelukyvystä :D liian usein ihminen on tyhmempi kuin sitä kuvittelisikaan.

    Ratkaisumalli vain on ongelma. Millä poistuisi ihmisen luontainen tryperyys? Miten saad nuo harhauskot ja väärät tiedot oikaistua, ja puutteellista tietoa täydennettyä? Näyttämällä traumaattisia videoita lapsille? Ei. Avain tässä on puhe, puhe ja puhe. Avoin suhtautuminen seksiin ja siitä puhumiseen, ja ehkäisyn tärkeyden korostaminen. Hiljaisuus ja moralisointi ei auta ketään, vaan riittävä tiedonjakaminen.

    Edelleen: TÄMÄ EI OLE LASTEN PAIKKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Monilla muillakin keskustelupalstoilla aborttivideot ja kuvat säilytetään!

    Käypä lukemassa tuo Kultu Kimalluksen vastaus sinulle, ja jatka selittelyäsi siihen!

    "Ja ehkä ajattelen turhan positiivisesti ihmisen omasta ajattelukyvystä :D"

    Totta! Sinä ajattelet turhan positiivisesti ja liikoja omasta ajattelukyvystäsi..!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    En vastannut Kultu Kimallukselle, en katso sitä aiheelliseksi vaan jankuttamisen jatkamiseksi. Vastaan silloin kun minulla on vastattavaa, sovitaanko niin? Samojen asioiden toistaminen kolmattasataa kertaa puuduttaa, mutta ehkä vastaan siihe myöhemmin. Katsotaan.

    Lasten paikka tämä ei ole, mutta lapsetkin täällä käyvät koska foorumi on vapaa eikä sitä kontrolloida reaaliajassa. Ymmärräthän myös että portaali ei ole ylläpidetty verovaroin vaan taloudellisen voiton saamiseksi mainostajien kautta? Sekin aiheuttaa omat rajoitteensa.

    Ongelmaa, tässä tapauksessa lasten, nuorten ja aikuisten suojelua asiattomilta kuvamateriaaleilta joitahe eivät vapaaehtoisesti katselisi, ei poisteta teeskentelemällä että ongelmaa ei ole tai että on jonkun muun homma ratkaista se.

    ***

    Äänestä

  • Kultu Kimallus kirjoitti:

    Ei aikuisten keskustelupalstalla olevan keskustelun totuudenmukaisia ja ei-rikollisia linkityksiä pidä/voi rajoittaa sen vuoksi, että joku lapsi voi seikkailla sivustoilla! Jokainen suomi24-keskusteluja lukeva vanhempi tajuaa, että tämä ei ole lasten paikka ja kieltää lapsiaan tulemasta tänne. Jos joku lapsi tälle foorumille kuitenkin tulee, menee tämä samainen lapsi ihan varmasti muihinkin lapsille sopimattomiin paikkoihin netissä. Lapsi itsekin tajuaa näitä viestejä luettuaan (vaikka häntä ei olisi edes kielletty tänne tulemasta) varsin pian, että TÄMÄ EI OLE LASTEN PAIKKA!!!

    Olen itse päätynyt tämän foorumin kautta mm. sivustolle, jolla esitettiin ihmisen pään leikkaaminen irti (tunnettu tapaus) ja sivustolle, jolla näytettiin Saddamin hirttäminen, sekä sivustolle, jolla näytettiin seuraavaa: mies oli köytettynä läpinäkyvän wc-tuolin alle. Hän makasi siellä läpinäkyvä wc-tuoliin yhdistetty lieriö suussaan. Nainen istui wc-tuoliin ja ulosti (ripuloi) ja virtsasi siihen ja mies nieli ja yökkäili samalla. Hän ei voinut muuta kuin pakotettuna niellä sen kaiken!!! Tämä video oli syömishäiriö-palstalla!

    Meidän lapset googlettivat tässä taannoin, käyttäen hakuna erästä lastenohjelmien sankarin nimeä. He päätyivät LAP-SI-POR-NO-SI-VUS-TOL-LE!!!

    Vaikka tämä abortti-palsta poistaisi nuo aborttivideot ja kuvat pois, ei tämä foorumi muutu yhtään sen enempää lasten paikaksi!!! Täältä löytää em. asiasta huolimatta paljon järkyttävää materiaalia! Järkyttäviä asioita voi kertoa (KERROTAAN!) erittäin kuvaavasti myöskin sanallisesti!!!

    Käsittääkseni suomi24-keskusteluissa on jo joitakin k-18-palstojakin(?), mutta en edes usko, että perimmäinen syy noiden aborttivideoiden poistoon olisi pelko niiden joutumisesta lasten nähtäväksi, vaan syy on se, että abortin todellisuus tulee niissä esille aborttiväkeä miellyttämättömällä tavalla!!!!!!!!!

    Olen kanssasi hyvin samaa mieltä. Minusta vain linkityksiä rajoittaa ei-rikollisen sisällön lisäksi myös hyvän tavan vastainen sisältö, olen palstan säännöistä ylläpidon kanssa hyvin samaa mieltä. Minusta ei oel asiallista levittää irtonaisten raajojen ja sikiökasojen kuvia, aivan kuin minusta ei ole asiallista esittää vapaasti kuvaamasikaltaista ahdistavaa materiaaliakaan.

    "Olen itse päätynyt tämän foorumin kautta mm. sivustolle, jolla esitettiin ihmisen pään leikkaaminen irti (tunnettu tapaus) ja sivustolle, jolla näytettiin Saddamin hirttäminen,"

    Jos olet samanlainen kuin minä, toivoisit ettet olisi eksynyt noihin videoihin ja kuviin. Minäkin vältän niitä ihan tarkoituskella, enkä toivo että jonkin linkin kautta ne yhtäkkiä vain hyppäisivät silmille, saan sellaisesta painajaisia. Olen herkkä ihminen. Ymmärrät siis tarkoitukseni?

    Sanotte, ettei tämä ole lasten paikka, aivan kuin se poistaisi sen faktan että lapsetkin täällä käyvät. Miksi? Ongelmaa ei ratkaista, kuten olen aiemminkin maininnut, teeskentelemällä ettei sitä ole olemassa.

    Ja kyllä, seksipalsta on täälläkin k-18. tietääkseni. Mutta estääkö se alaikäistä lukemasta sitä? Ikärajamaininta oikeuttaa tietynlaisen materiaalin näyttämisen palstalla, jota ikärajattomalla palstalla ei saa olla.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    En vastannut Kultu Kimallukselle, en katso sitä aiheelliseksi vaan jankuttamisen jatkamiseksi. Vastaan silloin kun minulla on vastattavaa, sovitaanko niin? Samojen asioiden toistaminen kolmattasataa kertaa puuduttaa, mutta ehkä vastaan siihe myöhemmin. Katsotaan.

    Lasten paikka tämä ei ole, mutta lapsetkin täällä käyvät koska foorumi on vapaa eikä sitä kontrolloida reaaliajassa. Ymmärräthän myös että portaali ei ole ylläpidetty verovaroin vaan taloudellisen voiton saamiseksi mainostajien kautta? Sekin aiheuttaa omat rajoitteensa.

    Ongelmaa, tässä tapauksessa lasten, nuorten ja aikuisten suojelua asiattomilta kuvamateriaaleilta joitahe eivät vapaaehtoisesti katselisi, ei poisteta teeskentelemällä että ongelmaa ei ole tai että on jonkun muun homma ratkaista se.

    ***

    "Samojen asioiden toistaminen kolmattasataa kertaa puuduttaa, mutta ehkä vastaan siihe myöhemmin."

    Sinä nimenomaan toistat samaa asiaa vaikka satoja kertoja, huomaamatta sitä, että keskustelukumppanisi on JO ties monennettako kertaa lyönyt väitteesi kumoavat vasta-argumentit tiskiin.:D Et vain jotenkin tajua... Omien kirjoitustesi sekavuudesta päätellen, sinulla on vaikeuksia paitsi selkeän tekstin tuottamisessa, niin myöskin luetunymmärtämisessä. Juuri em. syistä johtuen, keskustelu kanssasi on täysin turhaa ja puudut siihen itsekin!!!

    "Tristar sanoo:
    Suhtaudun hyväntahtoisen pilkallisesti kaikkeen ja kaikkiin, itseni mukaanlukien. Vastaanväittäminen on elämäntapa."

    Tuo voi olla sinusta hauska harrastus, mutta jossakin vaiheessa pitäisi osata lopettaa, ihan oman uskottavuutensa säilyttämiseksi! Pitäisi myöskin ymmärtää, mitkä asiat ovat sellaisia, joissa kannattaa tuota tehdä ja leikkejänsä jatkaa...

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Olen kanssasi hyvin samaa mieltä. Minusta vain linkityksiä rajoittaa ei-rikollisen sisällön lisäksi myös hyvän tavan vastainen sisältö, olen palstan säännöistä ylläpidon kanssa hyvin samaa mieltä. Minusta ei oel asiallista levittää irtonaisten raajojen ja sikiökasojen kuvia, aivan kuin minusta ei ole asiallista esittää vapaasti kuvaamasikaltaista ahdistavaa materiaaliakaan.

    "Olen itse päätynyt tämän foorumin kautta mm. sivustolle, jolla esitettiin ihmisen pään leikkaaminen irti (tunnettu tapaus) ja sivustolle, jolla näytettiin Saddamin hirttäminen,"

    Jos olet samanlainen kuin minä, toivoisit ettet olisi eksynyt noihin videoihin ja kuviin. Minäkin vältän niitä ihan tarkoituskella, enkä toivo että jonkin linkin kautta ne yhtäkkiä vain hyppäisivät silmille, saan sellaisesta painajaisia. Olen herkkä ihminen. Ymmärrät siis tarkoitukseni?

    Sanotte, ettei tämä ole lasten paikka, aivan kuin se poistaisi sen faktan että lapsetkin täällä käyvät. Miksi? Ongelmaa ei ratkaista, kuten olen aiemminkin maininnut, teeskentelemällä ettei sitä ole olemassa.

    Ja kyllä, seksipalsta on täälläkin k-18. tietääkseni. Mutta estääkö se alaikäistä lukemasta sitä? Ikärajamaininta oikeuttaa tietynlaisen materiaalin näyttämisen palstalla, jota ikärajattomalla palstalla ei saa olla.

    ***

    Taputamme ja läpytämme sinulle...

    Todistit kirjoituksellasi vain sen, mitä tässä on useamman kirjoittajan voimin koetettu sinulle saada mahtumaan päähän.. :D :D
    Arvaamme, että kysyt, siis mitäh..? Mieti ensin, niin voimme auttaa, jos et vieläkään tajua.

    Lisäksi olet erittäin ristiriitainen myöskin siinä, että annat (monessa kohtaa) ymmärtää, että abortissa ei tapahdu juurikaan mitään, paitsi mitä nyt ehkä poistetaan se arvoton solumöykky... MUTTA kuitenkin pidät ihan laillisesti abortoitujen sikiöiden kuvia järkyttävänä ja ahdistavana materiaalina..!!!

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Edelleen: TÄMÄ EI OLE LASTEN PAIKKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Monilla muillakin keskustelupalstoilla aborttivideot ja kuvat säilytetään!

    Käypä lukemassa tuo Kultu Kimalluksen vastaus sinulle, ja jatka selittelyäsi siihen!

    "Ja ehkä ajattelen turhan positiivisesti ihmisen omasta ajattelukyvystä :D"

    Totta! Sinä ajattelet turhan positiivisesti ja liikoja omasta ajattelukyvystäsi..!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    "Edelleen: TÄMÄ EI OLE LASTEN PAIKKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Monilla muillakin keskustelupalstoilla aborttivideot ja kuvat säilytetään!"

    Mikset ole sitten niillä palstoilla, jos ehdottomasti haluat aborttivideoita katsella?

    Tällä palstalla ei missään sanota, ettei täällä saisi lapsetkin pyöriä. Mikseivät lapset saisi tutustua aborttiaiheeseen? Puhutaanhan siitä koulussakin ja heidän tulee tehdä esitelmiäkin siitä jo yläasteikäisinäkin.

    Tämän palstan säännöt on joku sen perustajista ja ylläpitäjistä päättänyt ja siten kohderyhmän painottanut. Jos et sinä ole siihen tyytyväinen, mikset mene toiselle palstalle? Jokainen joka jostain syystä haluaa aborttivideoita katsella, löytää kyllä niitä halutessaan netistä. Jos on niin tyhmä/kehittymätön, ettei löydä, on parempi olla katsomattakin. Täällähän saa myös käsittääkseni neuvoa, miten sellaisen netistä löytää, suoraa linkkiä sellaiseen ei vain saa laittaa.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    "Samojen asioiden toistaminen kolmattasataa kertaa puuduttaa, mutta ehkä vastaan siihe myöhemmin."

    Sinä nimenomaan toistat samaa asiaa vaikka satoja kertoja, huomaamatta sitä, että keskustelukumppanisi on JO ties monennettako kertaa lyönyt väitteesi kumoavat vasta-argumentit tiskiin.:D Et vain jotenkin tajua... Omien kirjoitustesi sekavuudesta päätellen, sinulla on vaikeuksia paitsi selkeän tekstin tuottamisessa, niin myöskin luetunymmärtämisessä. Juuri em. syistä johtuen, keskustelu kanssasi on täysin turhaa ja puudut siihen itsekin!!!

    "Tristar sanoo:
    Suhtaudun hyväntahtoisen pilkallisesti kaikkeen ja kaikkiin, itseni mukaanlukien. Vastaanväittäminen on elämäntapa."

    Tuo voi olla sinusta hauska harrastus, mutta jossakin vaiheessa pitäisi osata lopettaa, ihan oman uskottavuutensa säilyttämiseksi! Pitäisi myöskin ymmärtää, mitkä asiat ovat sellaisia, joissa kannattaa tuota tehdä ja leikkejänsä jatkaa...

    On hienoa saada ihmiset hymyilemään.

    Vastasin sitten Kultulle kun kerran toivoit sitä.

    Mitä vastapuolen vasta-argumenteihin tulee, niitä minun mielipiteeni kumoavia mielipiteitä tosiaan ei oel tullut, johtuen siitä että mielipiteellä ei voida kumota mielipidettä. Tiedän sen olevan vaikeaa ymmärtää.

    Uskottavuuteni myöskin säilyy tai menee, aivan sama. Tärkeintä on se että satun olemaan paikalla silloin kun joku minun sanomisistani hyötyy tai saan jonkun hymyilemään. Se että sinä et kirjoituksistani pidä, kertoo vain ja ainoastaan sene ttä sinun kannattaa ennemmin olla lukematta niitä...

    ***

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Taputamme ja läpytämme sinulle...

    Todistit kirjoituksellasi vain sen, mitä tässä on useamman kirjoittajan voimin koetettu sinulle saada mahtumaan päähän.. :D :D
    Arvaamme, että kysyt, siis mitäh..? Mieti ensin, niin voimme auttaa, jos et vieläkään tajua.

    Lisäksi olet erittäin ristiriitainen myöskin siinä, että annat (monessa kohtaa) ymmärtää, että abortissa ei tapahdu juurikaan mitään, paitsi mitä nyt ehkä poistetaan se arvoton solumöykky... MUTTA kuitenkin pidät ihan laillisesti abortoitujen sikiöiden kuvia järkyttävänä ja ahdistavana materiaalina..!!!

    Kyllä, pidän ahdistavina mität ahansa irrallisia ruumiinosia läheltä kuvattuna, sekä kuolleita sikiöitä säkeissä. Oliko se sinulle uutinen? Etkö sinä pidä?

    Olemme kai yhtä mieltä siitä että abortti ei ole aurongonpaistetta ja hienoa ja mukavaa, vaan monesta huonosta vaihtoehdosta joskus vähiten huono. Toivon että saan tämän nyt perille sinullekin jos olet toisin ymmärtänyt. Se mikä on yhdelle eettisesti arvoton solumöykky, voi toiselle olla elämää tärkeämpi, se ei automaattisesti ole jompaakumpaa vaan se on molempia yhtaikaa. Jestas.

    Aplodit ansaitset jos nyt vasta pystyt lukemaan tekstini kiihtymättä niin pitkälle että näet ajatukseen saakka.

    ***

    Äänestä

  • yksi järkyttynyt kirjoitti:

    myöskin asiallisesta vastauksesta!

    Itse en usko, että tuollaisen linkkikokoelman tekeminen olisi kovinkaan mahdoton työ ja ehkä ne merkittävimmät tilastotiedot voisi jättää pois, jotta linkkejä ei tarvistsisi niin usein päivittää. Kuten tuolla aikaisemmin kirjoitin, uskon, että terveydenhuollon saralta voisi löytyä yhteistyöhalukkaita tahoja näiden sivujen kehittämiseen! Itse olen ainakin tällä hetkellä niin kiireinen, että en ehdi...

    >>>Pahoin pelkään, ettei kenelläkään riittäisi yksinkertaisesti aika ja mielikuvitus siihen, että löytäisi kaikki mahdolliset linkit kaikista mahdollisista asioista, jotka aborttikeskusteluun saattaisi ainakin välillisesti liittyä, ja etsisi niistä sitten ne kaikkein asiallisimmat ja eniten faktatietoa sisältävät.>Sitäpaitsi, jos täällä olisi valmis linkkilista, käytäisiin täällä luultavasti armotonta vääntöä sitten sen listan linkkien totuudenmukaisuudesta. Jotkut ihmiset kun eivät usko faktojakaan, jos ne eivät tue hänen omia henkilökohtaisia mielipiteitään.

    Ei minusta ole "aloituspaketin" laatijaksi, valitettavasti. Ensinnäkin aikani ja energiani ei sellaiseen riitä, ja pahoin pelkään tietonikin asiasta olevan osin puutteellisia. Puhumattakaan siitä, että olen tietokoneen käyttäjänä oikeasti surkimus ;) Lisäksi luulen, että palstan abortin vastustajilla saattaisi olla sanansa sanottavana minun laatimaani perustietopakettia kohtaan; kuulunhan kuitenkin tuohon 'pyöveliporukkaan', 'aborttiväkeen' eli kansankielellä aborttioikeuden puolustajiin...

    "Toivon (vaadin..) kyllä edelleen, että ylläpito ottaisi vastuun siitä ja tämän palstan pitämisestä asian- ja totuudenmukaisena, koska näillä täällä olevilla kirjoituksilla voi olla todella suuria ja kauaskantoisia vaikutuksia, kuten on jo todettu!"

    Aamen! Yhdyn toiveeseesi täydestä sydämestäni. Tämän palstan yleisessä asiatasossa todellakin olisi siivoamisen varaa runsaasti.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Edelleen: TÄMÄ EI OLE LASTEN PAIKKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Monilla muillakin keskustelupalstoilla aborttivideot ja kuvat säilytetään!"

    Mikset ole sitten niillä palstoilla, jos ehdottomasti haluat aborttivideoita katsella?

    Tällä palstalla ei missään sanota, ettei täällä saisi lapsetkin pyöriä. Mikseivät lapset saisi tutustua aborttiaiheeseen? Puhutaanhan siitä koulussakin ja heidän tulee tehdä esitelmiäkin siitä jo yläasteikäisinäkin.

    Tämän palstan säännöt on joku sen perustajista ja ylläpitäjistä päättänyt ja siten kohderyhmän painottanut. Jos et sinä ole siihen tyytyväinen, mikset mene toiselle palstalle? Jokainen joka jostain syystä haluaa aborttivideoita katsella, löytää kyllä niitä halutessaan netistä. Jos on niin tyhmä/kehittymätön, ettei löydä, on parempi olla katsomattakin. Täällähän saa myös käsittääkseni neuvoa, miten sellaisen netistä löytää, suoraa linkkiä sellaiseen ei vain saa laittaa.

    Jospa ottaisit aluksi vaikka kiinni siitä asiakokonaisuudesta ja miettisit kommenttisi ihan uudelleen...

    "Tällä palstalla ei missään sanota, ettei täällä saisi lapsetkin pyöriä."

    Just joo, tyhmillehän se pitääkin sanoa ihan erikseen, koska he eivät itse tajua sitä, ettei abortin käsittely tällä tavalla (sanallisesti asiattomasti, epätodenmukaisia väitteitä viljellen), vaikkei täällä olisi yhtään kuvaakaan, ole mitään lapsille sopivaa materiaalia! Tämä täällä käyty välillä täyttä paskaa sisältävä vääntö onkin ihan varmaan verrattavissa koulussa annettavaan opetukseen... Salli mun nauraa :D :D

    "Jokainen joka jostain syystä haluaa aborttivideoita katsella, löytää kyllä niitä halutessaan netistä. Jos on niin tyhmä/kehittymätön, ettei löydä, on parempi olla katsomattakin. Täällähän saa myös käsittääkseni neuvoa, miten sellaisen netistä löytää, suoraa linkkiä sellaiseen ei vain saa laittaa."

    Ne lapsetko sitten eivät osaa niitä ohjeita seurata?! He osaavat myöskin tehdä sen ilman ohjeitakin... Tiedät varmaan mitä he googlettavat? Juuripa sitä, mistä he milloinkin kiinnostuvat, eli kun kiinnostus herää abortti-palstalla, he osaavat kirjoittaa hakuun mm.: kuva abortti, aborttivideo, tai vaikkapa pelkän abortti-sanan, jolla tulee niitä osumia myöskin videoihin!

    Aborttivideoiden poistaminen yhdeltä palstalta, jolla aborttia käsitellään, ei estä sellaisia lapsia niitä näkemästä, jotka seikkailevat muutenkin missä tahtovat. Ainoa vaikutus, joka ko. toiminnalla on, on se, että abortin todellisuus jää näkemättä siellä, missä sen juuri pitäisi näkyä, koska täällä sinunlaisesi tietämättömät tyypit suoltavat täyttä sontaa esim. siitä, mikä sikiö on!!! Jos sinunlaisiasi typeryksiä ei olisi täysin perättömiä väitteitään esittämässä, ei niitä videoita tarvittaisi tuomaan esille sitä todellisuutta, jota sinäkin koetat kovasti sanallisesti kiistää!!! Sinunkin ainoa todellinen motiivisi aborttivideoiden poiston suosimiseen, on se, että ne kumoavat täysin omat idioottimaiset väitteesi!

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    On hienoa saada ihmiset hymyilemään.

    Vastasin sitten Kultulle kun kerran toivoit sitä.

    Mitä vastapuolen vasta-argumenteihin tulee, niitä minun mielipiteeni kumoavia mielipiteitä tosiaan ei oel tullut, johtuen siitä että mielipiteellä ei voida kumota mielipidettä. Tiedän sen olevan vaikeaa ymmärtää.

    Uskottavuuteni myöskin säilyy tai menee, aivan sama. Tärkeintä on se että satun olemaan paikalla silloin kun joku minun sanomisistani hyötyy tai saan jonkun hymyilemään. Se että sinä et kirjoituksistani pidä, kertoo vain ja ainoastaan sene ttä sinun kannattaa ennemmin olla lukematta niitä...

    ***

    eivät satu olemaan mielipideasioita ollenkaan, vaan niistä on olemassa tietyt faktat! Se on huomattu jo aikaa sitten, että sinä et sitä tajua...

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Kyllä, pidän ahdistavina mität ahansa irrallisia ruumiinosia läheltä kuvattuna, sekä kuolleita sikiöitä säkeissä. Oliko se sinulle uutinen? Etkö sinä pidä?

    Olemme kai yhtä mieltä siitä että abortti ei ole aurongonpaistetta ja hienoa ja mukavaa, vaan monesta huonosta vaihtoehdosta joskus vähiten huono. Toivon että saan tämän nyt perille sinullekin jos olet toisin ymmärtänyt. Se mikä on yhdelle eettisesti arvoton solumöykky, voi toiselle olla elämää tärkeämpi, se ei automaattisesti ole jompaakumpaa vaan se on molempia yhtaikaa. Jestas.

    Aplodit ansaitset jos nyt vasta pystyt lukemaan tekstini kiihtymättä niin pitkälle että näet ajatukseen saakka.

    ***

    ahdistaa pelkkien arvottomien solumöykkyjen näkeminen säkissä? Miten voi olla olemassa pelkän arvottoman solumöykyn irrallisia ruumiinosia???

    Äänestä

  • vain... kirjoitti:

    eivät satu olemaan mielipideasioita ollenkaan, vaan niistä on olemassa tietyt faktat! Se on huomattu jo aikaa sitten, että sinä et sitä tajua...

    jos viitsisit osoittaa yhtäkin faktaa jonka olen jossain antanut väärin. Ei siis näkemystä, ei mielipidettä joka Sinun mielestäsi on väärä, vaan faktatieto jossa olen erehtynyt. E tahdo levittää virheellistä tietoa ja korjauksista olen aina kiitollinen, pyrin tässä viisastumaankin jos siihen mahdollisuus sattuu. Toisataiseksi kuitenkin se mistä olet vikissyt on ollut se että minun Näkemykseni ovat sinusta vääriä.

    ***

    Äänestä

  • voi... kirjoitti:

    ahdistaa pelkkien arvottomien solumöykkyjen näkeminen säkissä? Miten voi olla olemassa pelkän arvottoman solumöykyn irrallisia ruumiinosia???

    Jos nyt otetaan se rautalanka taas säkistä. Tiedät varmasti mitä olen puhunut aiemminkin mutta jostain syystä tahdot leikkiä tietämätöntä. Ei se mitään, tuleepahan kerrattua taas. Okei. "solumöykky" on sana jolla tulee kuvattua jakautunutta, hedelmöitynyttä munasolua, alkiota. Tuosta alkiosta tulee sikiö, josta kasvaa potentiaalisesti uusi ihminen. Kun puhutaan solumöykystä, puhutaan sen alkion ja varhaisen sikiön "eettisestä arvosta", minulle alkio on biomassaa jolla ei ole omaa elämää, vielä. Siksi solumöykky. Biomassaa, vailla tietoisuutta, vailla ajattelukykyä, vailla tuntemuksia, mitään mikä tekee ihmisestä ihmisen, henkilön ja persoonan. Nuo kaikki ovat vasta myöhempien kehitysvaiheiden heiniä.

    Nyt, kun puhutaan raajoista, puhutaan sen ikäisten sikiöiden raajoista joita häthätää Suomessa Ehkä abortoitaisiin tai sitten ei lainkaan. Okei, oikein suurennettuina jopa normaalin abortointi-ikäisen sikiön raajat näyttävät ihmismäisiltä. En pidä niiden katselusta hiukan samasta syystä kuin en pidä kalojen perkaamisesta tai raa-an lihan käsittelystä, tai inhoan hämähäkkejä. Nuo ovat ihmisen sisäänrakennettuja säilytysvaistotoimintoja, automaattireaktioita ärsykkeeseen. Ihminen yleensä reagoi jollakin tapaa ärsykkeeseen joka edustaa lajitoverin tai potentiaalisen lajitoverin kuolemaa.

    Kuten mainittua, minua ahdistaa myös katsoa toimivaa sydäntä, peräsuolitähystystä tai vatsalaukunohitusleikkausta, kuin myös rasvaimua tai neuloilla pistämistä. En pidä mistään noista, en niiden katselusta, enkä tahtoisi nähdä synnytystäkään action-puolelta. Tuo sikiösäkkikuva johon eksyin ei tahdo poistua verkkokalvoltani millään, tuo kuva oli otettu VAUVOISTA. Selviytymymisikäisistä sikiöistä, ladottu ne säkkiin ja otettu mahdollisimman karmaiseva kuva. En tykännyt. Kyllä minua ahdistaa, kuten normaalia ihmistä kuvat kuolleista vauvoista ahdistavat. Eikö?

    Sen solumöykyn, ja selviytymisikäisen sikiön välillä on monen monta kehitysastetta jotka otan ajattelussani huomioon. Olne myös varsin tietoinen siitä että joillekin noilla kahdella ei ole mitään eroa, että joillekin kaksi tuntia sitten heelmöitynyt munasolu on sama asia kuin kolmevuotias lapsi, minä vain en näe asiaa samoin.

    Kysy vaan jos vielä on epäselvyyttä.

    ***

    Äänestä

  • =o( kirjoitti:

    Jospa ottaisit aluksi vaikka kiinni siitä asiakokonaisuudesta ja miettisit kommenttisi ihan uudelleen...

    "Tällä palstalla ei missään sanota, ettei täällä saisi lapsetkin pyöriä."

    Just joo, tyhmillehän se pitääkin sanoa ihan erikseen, koska he eivät itse tajua sitä, ettei abortin käsittely tällä tavalla (sanallisesti asiattomasti, epätodenmukaisia väitteitä viljellen), vaikkei täällä olisi yhtään kuvaakaan, ole mitään lapsille sopivaa materiaalia! Tämä täällä käyty välillä täyttä paskaa sisältävä vääntö onkin ihan varmaan verrattavissa koulussa annettavaan opetukseen... Salli mun nauraa :D :D

    "Jokainen joka jostain syystä haluaa aborttivideoita katsella, löytää kyllä niitä halutessaan netistä. Jos on niin tyhmä/kehittymätön, ettei löydä, on parempi olla katsomattakin. Täällähän saa myös käsittääkseni neuvoa, miten sellaisen netistä löytää, suoraa linkkiä sellaiseen ei vain saa laittaa."

    Ne lapsetko sitten eivät osaa niitä ohjeita seurata?! He osaavat myöskin tehdä sen ilman ohjeitakin... Tiedät varmaan mitä he googlettavat? Juuripa sitä, mistä he milloinkin kiinnostuvat, eli kun kiinnostus herää abortti-palstalla, he osaavat kirjoittaa hakuun mm.: kuva abortti, aborttivideo, tai vaikkapa pelkän abortti-sanan, jolla tulee niitä osumia myöskin videoihin!

    Aborttivideoiden poistaminen yhdeltä palstalta, jolla aborttia käsitellään, ei estä sellaisia lapsia niitä näkemästä, jotka seikkailevat muutenkin missä tahtovat. Ainoa vaikutus, joka ko. toiminnalla on, on se, että abortin todellisuus jää näkemättä siellä, missä sen juuri pitäisi näkyä, koska täällä sinunlaisesi tietämättömät tyypit suoltavat täyttä sontaa esim. siitä, mikä sikiö on!!! Jos sinunlaisiasi typeryksiä ei olisi täysin perättömiä väitteitään esittämässä, ei niitä videoita tarvittaisi tuomaan esille sitä todellisuutta, jota sinäkin koetat kovasti sanallisesti kiistää!!! Sinunkin ainoa todellinen motiivisi aborttivideoiden poiston suosimiseen, on se, että ne kumoavat täysin omat idioottimaiset väitteesi!

    En edes viitsi kommentoida viestisi tasoa.

    Älä yritä väittää mitään minun syistäni, kun et kerran mistään mitään ymmärrä.

    Kerro yksikin kohta, jossa minä olen väittänyt jotain luonnontieteellisistä faktoista poikkeavaa alkiosta.

    En siis puhu näkemyksistä, joka eroaa toki sinun näkemyksestäsi, vaan niistä faktatiedoista.

    Ole hyvä.

    Äänestä

ei mikään kuvapankki tai bilsan opus.
Täällä puhutaan ja keskustellaan ja jaetaan kokemuksia eikä selata mitään sarjakuvia. Jokainen löytää netistä niitä kuvia ja videoita jos ne sattuu jotain kiinnostamaan. Harvoja tietysti edes kiinnostaa.

Parasta infoa abortista saa sen kokeneilta, he ovat ainoita jotka tietävät miltä se oikeasti tuntuu ja mitä ajatuksia se tekijässään herättää jos herättää.
Tälläkin palstalla on monenlaisia kokemuksia ja tarinoita raskauden keskeytyksistä, jokaisen kokemus on erilainen ja jokaisen suhtautuminen erilaista.

Abortin kiihkovastustajilta en ottaisi mitään aborttiin liittyvää informaatiota vastaan sillä ne vasta koittavatkin totuutta vääristellä tai liioitella ja kauhistella asiaa. Mieluummin kuuntelen jotain sellaista joka sen on itse kokenut.

Abortti-informaation ottaminen vastaan pakkosynnytyksen kannattajalta on kuin ottas terveellisen ruokavalion vinkkejä hampurilaisravintolan pitäjältä tai pyytäs Opel-autoa sinulle myyvän kertomaan mielipiteitään Nissanista.

Kyllä ne faktat kannattaa kysyä vaikka sieltä terveyskeskuksesta ja kokemus puolella jutella asian jo kokeneiden kanssa.

Äänestä
  • miten vakava asia on, että täällä korostuu abortin toinen puoli, ja että täältä saa täysin virheellistä tietoa, jonka mukaan päätöksiä tehdään?!

    Äänestä

ovat eräät uskovaiset, jotka ovat luomassa tästä ainoan ja oikean totuuden julistuspalstaa.
Sille on olemassa jo omat palstat, etiikkapalsta ja uskonnolliset julistuspalstat.

Äänestä
  • ole useinkaan mitään uskonnollista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi järkyttynyt kirjoitti:

Kirjoitin tämän vastauksena Tristarille AbortinSuositteluPalsta-ketjussa, mutta laitetaan se nyt tähän näkyvämmäksi ehdotukseksi palstan pahimman ongelman poistamiseksi:

>>Faktojen tuomista esille EI saa rajoittaa, ei kummaltakaan puolelta, ei mistään kokemuksista.>Jos hän katsoo niihin faktoihin kuuluvaksi myös kuvallisen informaation, se on helposti löydettävissä kenenkään estämättä. Tämä palstan säännöissä sellainen kuitenkin kielletään ymmärrettävistä syistä. Palstaa kun lukevat kaikki, myös ne pienet tytöt ja pojat joille abortti tai synnytys livenä nähtynä voi olla suuri järkytys jota he eivät tarvitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu