Pate yllätyskeikalla

Pate.

Pate saapui lavalle komeasti rollaattorilla.

>iltalehti kirjoittaa>

Yllätyskeikka!
21.10.2007 15:25
Popedan nokkamies Pate Mustajärvi palasi ensimmäistä kertaa lavalle sairaskohtauksen jälkeen.



Pate Mustajärvi kipusi lavalle lauantai-iltana Tampereella. (SAMPO RAUTAMAA)Pate Mustajärvi jäi sairauslomalle heinäkuun lopulla saatuaan vakavan sairauskohtauksen bändin keikkabussissa matkalla Muuramen Riihivuori Rockiin. Yleisö yllätettiinkin lauantaina totaalisesti, kun Pate asteli keikkalavalle Musiikki & Media -tapahtumassa Tampereella. Kyseessä on Suomen suurin musiikkialan ammattilaisten tapahtuma.

Syyskuun lopussa Popeda ilmoitti peruneensa 30-vuotis juhlakiertueen kaikki 21 keikkaa. Sapattia bändi pitää koko loppuvuoden. Siinä mielessä Paten paluu lavalle on oli ennalta arvaamaton. Idea asiasta sai alkunsa levypomo Epe Heleniuksen ideasta. Keikalla Pate esiintyi yhdessä Costello Hautamäen kanssa kolmen kappaleen ajan.

Laulajalla on ollut terveytensä kanssa ongelmia useaan otteeseen. Mustajärvi on kärsinyt liiallisen alkoholinkäytön mukana tuomista ongelmista, kuten burn outista. Sairauslomaa mies on viettänyt heinäkuusta lähtien. Popeda nähdään konserttilavoilla seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella.

Mustajärvi sai aiemmin ongelmiinsa hoitoa sairaalassa ja hänelle hankittiin vokalistin hommiin tuuraajaksi Paten siskonpoika Jussi Aaltonen.

4

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loistavaa

      käykääs kattomassa kuinka hyvännäköinen Herra Mustajärvi on,kyllä lepo näkyy olemuksesta.mustatenkelit.com ja kokoontumisajot/kuvat

      • Anonyymi00002

        lepo näkyy olemuksesta


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        lepo näkyy olemuksesta

        jep, jep


    • Anonyymi00004

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      40
      2474
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      60
      1825
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      52
      1689
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      91
      1523
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1364
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      62
      955
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      121
      905
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      165
      868
    9. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      378
      845
    10. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      64
      825
    Aihe