Otanpa tuosta hullystä sanakirjan ja etsin siitä "y" niin kuin yksinäinen. Siinä lukee:
"1) vailla seuraa ja siksi onneton, masentunut tms. 2) naimaton."
Eli jopa sanakirjantekijän mukaan yksinäisyys tarkoittaa onnetonta ja masentunutta.
Otetaanpa esimerkiksi "Rampe" ja "Ritu". Oletetaan että he ovat seukanneet myöhäisestä teini-iästä saakka. Sanotaan vaikka että lukion vanhojentanssibileistä saakka. Ne oli tanssiparina siellä vanhojentanhuissa. "Rampe" oli komeakasvoinen, raamikas kaveri ja hänellä oli jo tuolloin infernaalinen parrankasvu. "Ritu oli jo tuolloin kaunis vaaleaverikkö, pituutta oli 173 cm ja vartalo oli hyvinmuodostunut ns. "synnyttäjänvartalo". Solakka lantio, hyvä peppu ja terhakat, pystyt rinnat.
"Rampe" harrasti moottoriurheilua ja sukkien kutomista. "Ritu" oli vedellyt v:llä alkavaa, viisikirjaimista peliään jo useamman vuoden ajan, eli hän oli jo tuolloin melko taitava viulisti. Lisäksi nuori nainen harrasti mm. lintujenbongausta. Eli hän oli hyvin kiltti ja kunnollinen tyttönen, siis neitsyt vielä tuolloin.
Niin, sillon tanhujen jälkeen oli ollut sitten bailut ja "Rampe" oli kolmen keskioluen jälkeen sitten ilmaissut tälle tanssikavaljeerilleen että hänhän on umpirakastunut siihen naiseen. "Ritu" oli ujona tyttösenä valahtanut punakaksi saamastaan huomiosta. Siitä saakka he sitten olivat styylanneet. He eivät tulleet raskaiksi, koska käyttivät esiaviollisessa kanssakäymisessä lateksista valmistettua "huppua". Melko pian he saivat luopua "kondoolista", koska "Ritu" meni koululääkärin luokse ja kysyi kainosti reseptiä syntyvyydensäännöstelypillereihin. Se olikin sitten huoletonta yhtymistä kun ei tarvinnut kumien kanssa kikkailla. Ja lisäksi kun "Rampella" oli vielä älyttömän kookas "se", kumitkin oli pitänyt tilata itäafrikkalaiselta erikoisvalmistajalta, joka lanseerasi tuotettaan markkinoille iskulauseella: "Elefanttien syntyvyys kuriin!".
He saivat sitten lukion käytyä ajallaan ja Rampe kävi sivaripalveluksen, olemalla sairaalan pesulassa pyykkien "taskujen tarkastaja". Ritu muutti jo kesän jälkeen yliopistokaupunkiin päästyään lukemaan yhteiskuntatieteitä. Myöhemmin Rampe muutti saman katon alle kun aloitti opinnot tekniikan parissa. Olivathan he olleet jo lakkiaispäivästä saakka virallinen pari, kun Rampe oli ostanut kanikonttorista jonkun eronneen pariskunnan kihlasormukset ja pyytänyt naistaan avoliittoon. Ei hän ollut missään vaiheessa paljastanut sormusten hankintapaikkaa, muutenkin Rampe oli toiminut avovaimonsa selän takana kieroilevasti. Siellä sairaalan pesulassa Rampe oli jyystänyt erästä keski-ikäistä naista.
Parisuhde kukoisti ja molemmat pärjäsivät opinnoissan loistavasti. Yhteisestä kodistaan he tekivät kauniin ja viihtyisän. He eivät odottaneet lasta, koska Ritu muisti säännöllisesti ottaa e-nappinsa, joilla myös samalla hoidettiin hänen stressistä pahaksi äitynyttä aknea. Ritu alkoi käpertyä itseensä ja alkoi myös laihtua. Samaan aikaan hän hankki itselleen pienen koiran, jonka hän nimesi Peni:ksi. Koira oli rodultaan kiinanmuurinmotkottajamopsi. Nuoren parin avoliitto alkoi joutua koetukselle: Ritu oli alkanut hävetä omaa kehoaan, ja seksi alkoi oksettaa häntä. Lisäksi puutteessa elävää Rampea kiukutti kun Peni pissasi pentuaikana hänen lattialla lojuneen tenttikirjan päälle. Lisäksi sonta oli odottamassa lattialla joka päivä kouluajan jälkeen. Penistä tuli pian kuitenkin sisäsiisti ja Ritun paras ystävä. Rampe koki koiran uhkana ja oli mustasukkainen siitä. Hän alkoi motkottaa, eikä puhunut muutenkin jo sulkeutuneelle avovaimolleen mitään. Peli-illat alkoivat venyä, koska Rampe oli alkanut käydä kaljalla lähes joka ilta. Pian kapakassa hän tutustui myös uuteen naisystäväänsä. Jo samalla viikolla hän kertoi Ritulle muuttavansa pois ja jätti sormuksen keittiönpöydälle. "En rakasta sinua enää", oli viimein "keskustelu". Lauantaina Ritu ja Peni katsoivat kahdestaan tv:stä amerikkalaista sarjaa, jossa aikamiespojat asuivat isänsä luona ja pojat olivat psykiatreja. Ritu alkoi muuttua yhä aneemisemmaksi ja masentuneeksi, eikä kyennyt enää käymään luennoilla. Hän meni lääkäriin ja sai ajan psykiatrin luo. Syyksi masennukseen hän kertoi sen, että oli jäänyt yksin. Hänet oli jätetty. "En voi elää yksin, ei ole mitään syytä elää kun ei ole parisuhdetta, ei minua rakasta kukaan. En halua elää yksin! Haluan kuolla!". Hän sai nukahtamislääkkeen ja seitsemän erilaista mielialalääkettä. Kuitenkin hän vain mietti tyhjyyttään ja yksinäisen ihmisen elämän merkityksettömyyttä. Olihan hänellä rakas Peni-sesse, mutta yksinäisyys keskellä onnellisten ja rakastavaisten teki pahaa. Lisäksi hän oli uskonut saavansa perheen Rampen kanssa. Perheen, jossa olisi rakastavat vanhemmat ja 2-3 lasta. Kaikki unelmat ja haaveet siitä olivat menneet. Masennusoireiden lisäksi hän alkoi pelätä ihmisiä ja hän piti itseään rumiluksena. Todellisuudessa hän oli kuitenkin 25-vuotiaana todella kaunis nuori nainen. Ihmisten katseet hän koki tuijottavina ja tappavina, vaikka ne olivat yleensä ihailua. Etenkin nuorten miesten katseet loukkasivat häntä. Hänestä oli tullut rikkinäinen ihminen. Tarina jää tähän..
**********************************
Keksimässäni tarinassa nainen oli tullut jätetyksi ja se olisi ollut lopullinen naula masennuksen laukeamiseen. Eihän tosielämässä tuollainen voi olla syynä masennukseen? Eihän yksinjääminen saa olla syy masennukseen, eihän? "Rituhan" olisi elänyt vain kumppaninsa kautta. Meidän tulee selvitä ja pärjätä yksin!
Oma tilanteeni on tosiaan se, että koen jääneeni yksin tässä elämässä. Yksinäisyys ja sen tuoma ahdistus ovat vain tunteita, on mulle sanottu. Tunteita voimme säädellä. Mutta entä kun et voi käsitellä tunteitasi? Tunteet on kahlittava. Käyttämäni venlafaksiini latistaa hyvin tunteita. En niin paljoa vatvo negatiivisia yksinjäämisen tunteita.
Viimeviikkoina on ollut kummallisia, mattinykäsmäisiä "Bon voyage" -tunteita. Välillä luulen vielä asuvani entisellä paikkakunnalla. Ne ovat vain hetkittäisiä, mutta pelottavia kuitenkin.
Miksi yksinäisyys voi mennä ahdistusasteelle saakka? Ainakin minä koen, että tämä on lopullista ja loppuelämästäni tulee raskas yksinäinen taival. Vetää tunne-elämää latistavia kapseleita, jotta voit olla toisten ihmisten kanssa, niin sanotusti sosiaalisesti.. Näet onnellisia pareja yhdessä, on rakkautta on hyväksyntää, on perheitä.. Ei mitään niistä, on vain kyvyttömyys tavoittaa sellaista. Mitä sitten kun venlafaksiinin maksimi on huipussaan ja sen teho hiippuu. Onko tilalle muita tunne-elämää latistavia troppeja, että voi jatkaa elämää yksinjääneenä?
Emme kuitenkaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, siksi kai elämmekin...
-Yleinen vuodattaja
"1) vailla seuraa ja siksi onneton, masentunut tms. 2) naimaton."
Eli jopa sanakirjantekijän mukaan yksinäisyys tarkoittaa onnetonta ja masentunutta.
Otetaanpa esimerkiksi "Rampe" ja "Ritu". Oletetaan että he ovat seukanneet myöhäisestä teini-iästä saakka. Sanotaan vaikka että lukion vanhojentanssibileistä saakka. Ne oli tanssiparina siellä vanhojentanhuissa. "Rampe" oli komeakasvoinen, raamikas kaveri ja hänellä oli jo tuolloin infernaalinen parrankasvu. "Ritu oli jo tuolloin kaunis vaaleaverikkö, pituutta oli 173 cm ja vartalo oli hyvinmuodostunut ns. "synnyttäjänvartalo". Solakka lantio, hyvä peppu ja terhakat, pystyt rinnat.
"Rampe" harrasti moottoriurheilua ja sukkien kutomista. "Ritu" oli vedellyt v:llä alkavaa, viisikirjaimista peliään jo useamman vuoden ajan, eli hän oli jo tuolloin melko taitava viulisti. Lisäksi nuori nainen harrasti mm. lintujenbongausta. Eli hän oli hyvin kiltti ja kunnollinen tyttönen, siis neitsyt vielä tuolloin.
Niin, sillon tanhujen jälkeen oli ollut sitten bailut ja "Rampe" oli kolmen keskioluen jälkeen sitten ilmaissut tälle tanssikavaljeerilleen että hänhän on umpirakastunut siihen naiseen. "Ritu" oli ujona tyttösenä valahtanut punakaksi saamastaan huomiosta. Siitä saakka he sitten olivat styylanneet. He eivät tulleet raskaiksi, koska käyttivät esiaviollisessa kanssakäymisessä lateksista valmistettua "huppua". Melko pian he saivat luopua "kondoolista", koska "Ritu" meni koululääkärin luokse ja kysyi kainosti reseptiä syntyvyydensäännöstelypillereihin. Se olikin sitten huoletonta yhtymistä kun ei tarvinnut kumien kanssa kikkailla. Ja lisäksi kun "Rampella" oli vielä älyttömän kookas "se", kumitkin oli pitänyt tilata itäafrikkalaiselta erikoisvalmistajalta, joka lanseerasi tuotettaan markkinoille iskulauseella: "Elefanttien syntyvyys kuriin!".
He saivat sitten lukion käytyä ajallaan ja Rampe kävi sivaripalveluksen, olemalla sairaalan pesulassa pyykkien "taskujen tarkastaja". Ritu muutti jo kesän jälkeen yliopistokaupunkiin päästyään lukemaan yhteiskuntatieteitä. Myöhemmin Rampe muutti saman katon alle kun aloitti opinnot tekniikan parissa. Olivathan he olleet jo lakkiaispäivästä saakka virallinen pari, kun Rampe oli ostanut kanikonttorista jonkun eronneen pariskunnan kihlasormukset ja pyytänyt naistaan avoliittoon. Ei hän ollut missään vaiheessa paljastanut sormusten hankintapaikkaa, muutenkin Rampe oli toiminut avovaimonsa selän takana kieroilevasti. Siellä sairaalan pesulassa Rampe oli jyystänyt erästä keski-ikäistä naista.
Parisuhde kukoisti ja molemmat pärjäsivät opinnoissan loistavasti. Yhteisestä kodistaan he tekivät kauniin ja viihtyisän. He eivät odottaneet lasta, koska Ritu muisti säännöllisesti ottaa e-nappinsa, joilla myös samalla hoidettiin hänen stressistä pahaksi äitynyttä aknea. Ritu alkoi käpertyä itseensä ja alkoi myös laihtua. Samaan aikaan hän hankki itselleen pienen koiran, jonka hän nimesi Peni:ksi. Koira oli rodultaan kiinanmuurinmotkottajamopsi. Nuoren parin avoliitto alkoi joutua koetukselle: Ritu oli alkanut hävetä omaa kehoaan, ja seksi alkoi oksettaa häntä. Lisäksi puutteessa elävää Rampea kiukutti kun Peni pissasi pentuaikana hänen lattialla lojuneen tenttikirjan päälle. Lisäksi sonta oli odottamassa lattialla joka päivä kouluajan jälkeen. Penistä tuli pian kuitenkin sisäsiisti ja Ritun paras ystävä. Rampe koki koiran uhkana ja oli mustasukkainen siitä. Hän alkoi motkottaa, eikä puhunut muutenkin jo sulkeutuneelle avovaimolleen mitään. Peli-illat alkoivat venyä, koska Rampe oli alkanut käydä kaljalla lähes joka ilta. Pian kapakassa hän tutustui myös uuteen naisystäväänsä. Jo samalla viikolla hän kertoi Ritulle muuttavansa pois ja jätti sormuksen keittiönpöydälle. "En rakasta sinua enää", oli viimein "keskustelu". Lauantaina Ritu ja Peni katsoivat kahdestaan tv:stä amerikkalaista sarjaa, jossa aikamiespojat asuivat isänsä luona ja pojat olivat psykiatreja. Ritu alkoi muuttua yhä aneemisemmaksi ja masentuneeksi, eikä kyennyt enää käymään luennoilla. Hän meni lääkäriin ja sai ajan psykiatrin luo. Syyksi masennukseen hän kertoi sen, että oli jäänyt yksin. Hänet oli jätetty. "En voi elää yksin, ei ole mitään syytä elää kun ei ole parisuhdetta, ei minua rakasta kukaan. En halua elää yksin! Haluan kuolla!". Hän sai nukahtamislääkkeen ja seitsemän erilaista mielialalääkettä. Kuitenkin hän vain mietti tyhjyyttään ja yksinäisen ihmisen elämän merkityksettömyyttä. Olihan hänellä rakas Peni-sesse, mutta yksinäisyys keskellä onnellisten ja rakastavaisten teki pahaa. Lisäksi hän oli uskonut saavansa perheen Rampen kanssa. Perheen, jossa olisi rakastavat vanhemmat ja 2-3 lasta. Kaikki unelmat ja haaveet siitä olivat menneet. Masennusoireiden lisäksi hän alkoi pelätä ihmisiä ja hän piti itseään rumiluksena. Todellisuudessa hän oli kuitenkin 25-vuotiaana todella kaunis nuori nainen. Ihmisten katseet hän koki tuijottavina ja tappavina, vaikka ne olivat yleensä ihailua. Etenkin nuorten miesten katseet loukkasivat häntä. Hänestä oli tullut rikkinäinen ihminen. Tarina jää tähän..
**********************************
Keksimässäni tarinassa nainen oli tullut jätetyksi ja se olisi ollut lopullinen naula masennuksen laukeamiseen. Eihän tosielämässä tuollainen voi olla syynä masennukseen? Eihän yksinjääminen saa olla syy masennukseen, eihän? "Rituhan" olisi elänyt vain kumppaninsa kautta. Meidän tulee selvitä ja pärjätä yksin!
Oma tilanteeni on tosiaan se, että koen jääneeni yksin tässä elämässä. Yksinäisyys ja sen tuoma ahdistus ovat vain tunteita, on mulle sanottu. Tunteita voimme säädellä. Mutta entä kun et voi käsitellä tunteitasi? Tunteet on kahlittava. Käyttämäni venlafaksiini latistaa hyvin tunteita. En niin paljoa vatvo negatiivisia yksinjäämisen tunteita.
Viimeviikkoina on ollut kummallisia, mattinykäsmäisiä "Bon voyage" -tunteita. Välillä luulen vielä asuvani entisellä paikkakunnalla. Ne ovat vain hetkittäisiä, mutta pelottavia kuitenkin.
Miksi yksinäisyys voi mennä ahdistusasteelle saakka? Ainakin minä koen, että tämä on lopullista ja loppuelämästäni tulee raskas yksinäinen taival. Vetää tunne-elämää latistavia kapseleita, jotta voit olla toisten ihmisten kanssa, niin sanotusti sosiaalisesti.. Näet onnellisia pareja yhdessä, on rakkautta on hyväksyntää, on perheitä.. Ei mitään niistä, on vain kyvyttömyys tavoittaa sellaista. Mitä sitten kun venlafaksiinin maksimi on huipussaan ja sen teho hiippuu. Onko tilalle muita tunne-elämää latistavia troppeja, että voi jatkaa elämää yksinjääneenä?
Emme kuitenkaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, siksi kai elämmekin...
-Yleinen vuodattaja
Vastaukset 5
Vanhimmat
poissa reaalimaailmasta. Juttusi aikana itkin, se oli niin julma.
Yksinäisyys on vain tunne ja siksi sitä pitää käsitelläkin sellaisena.
Yök! Naiset ei tommosista oksettavista rivouksista tykkää. Sä pidät naisia esineinä, jollaista sun nyt on saatava "hyvä" kappale hyödynnettäväks, sua palvomaan.
Ei sanakirja ole mikään lakikirja eikä Raamattu.
Kai yksinjäämisestä saa masentua... miksi tuomita itseään? Rakkautta jokainen kaipaa ja tarvitsee. Kyllä se vielä löytyy. Tuleeko meidän selvitä ja pärjätä yksin? En tiedä. "Vain tunteita"??? Eivätkö tunteet ole tärkeintä elämässä? Pitääkö ne kieltää siksi, että ne ovat liian raatelevia ja sietämättömiä? Eikö pitäisi päinvastoin uskaltautua tuntemaan niitä, vaikeimpiakin? Se auttaisi ajan mittaan. Kyllä ne kestää, ei niihin kuole! On lupa itkeä niin paljon kuin haluaa. Ei tarvitse syyttää itseään siitä että masentuu, ei siitä että pelkää yksinäisyyttä, ei mistään. On lupa kokea pettymyksen tunteita.
Se on vaikea juttu tuo kiintymyksen ja riippuvuuden välinen raja! Taitaa ollaa ihmisen suurimpia kysymyksiä. Sitä kannattaa jäädä pohdiskelemaan.
Kaikkea hyvää sinulle!!! Muista ajatella itseäsi myötätunnolla!
Anteeksi kun kirjoitin hyvälle palstalle sopimatonta, rivoa tekstiä. Välillä vaan lähtee ajatukset laukkaamaan...
Luin tänään terveydenhoitajan odotusaulassa oiskos ollut tammikuun numero Hyvä Terveys -lehdestä. Siinä oli se T. Hellstenin juttu. Hän kirjoitti siinä jotenkin, että ihmisyys on tarvetta tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. "Voimme vain selviytyä, muttemme voi elää ilman rakkautta".
Olipas todella masentava kertomus eikä sen jäkeinen tekstikään juuri iloa sisältänyt. Toivon että jaksat kuitenkin jotenkin raahustaa päivästä toiseen.