raakku

Neitokakadu leimaantui sen ostaneeseen ihmiseen, lintu pitää ihmistä täysin omanaan ja emonaan. Sillä ei ole mitään merkitystä onko "emo" mies vai naispuolinen ihminen, se kelpaa sellaisenaan. Tämä yksilö on harmaimpia lintuja, poika, ja on oppinut sanomaan: Rakas!
Lintu oli ostettu kasvattajalta ja siis valmiiksi käsikesy, ja on nyt esimerkillään kesyttänyt uutta villimpää lintuammekin, mutta sen uuden kesytykseen tarvittiin paljon linnun siemeniä, sitä lähelle ei saanut tunkea kolmeen kuukauteen kuin haavin kanssa kun se täytyi laittaa nukkumaan. Nyt tämäkin tulee kerjäämään rapsutusta niskallensa, ja laskee päänsä alas että voi rapsuttaa.
Huonoina puolina voisi sanoa että Neitokakadu puree johtoja, jollei pidä varaansa, kakkaa, mutta ne kakat kuivuvat ja ne saa helposti irti. Pölisyttää höyheniä ja raakkuu mustasukkaisena todella kovallakin äänellä.
Meillä ei pidetä lintua häkissä kuin yöllä, eikä valoja sammuteta kokonaan ettei se unissaan lentäisi häkkinsä seiniin ja satuttaisi itseään.
Raakkulintu kutsuu itseänsä Kaijuksi, eikä pidä sanasta papukaija. Se on erittäin seuraa tarvitseva eläin!
Hyvää syksyn jatkoa vaan...!
0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


neitokakadusta kirjoitti:

Neitokakadu leimaantui sen ostaneeseen ihmiseen, lintu pitää ihmistä täysin omanaan ja emonaan. Sillä ei ole mitään merkitystä onko "emo" mies vai naispuolinen ihminen, se kelpaa sellaisenaan. Tämä yksilö on harmaimpia lintuja, poika, ja on oppinut sanomaan: Rakas!
Lintu oli ostettu kasvattajalta ja siis valmiiksi käsikesy, ja on nyt esimerkillään kesyttänyt uutta villimpää lintuammekin, mutta sen uuden kesytykseen tarvittiin paljon linnun siemeniä, sitä lähelle ei saanut tunkea kolmeen kuukauteen kuin haavin kanssa kun se täytyi laittaa nukkumaan. Nyt tämäkin tulee kerjäämään rapsutusta niskallensa, ja laskee päänsä alas että voi rapsuttaa.
Huonoina puolina voisi sanoa että Neitokakadu puree johtoja, jollei pidä varaansa, kakkaa, mutta ne kakat kuivuvat ja ne saa helposti irti. Pölisyttää höyheniä ja raakkuu mustasukkaisena todella kovallakin äänellä.
Meillä ei pidetä lintua häkissä kuin yöllä, eikä valoja sammuteta kokonaan ettei se unissaan lentäisi häkkinsä seiniin ja satuttaisi itseään.
Raakkulintu kutsuu itseänsä Kaijuksi, eikä pidä sanasta papukaija. Se on erittäin seuraa tarvitseva eläin!
Hyvää syksyn jatkoa vaan...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu