Älä investoi enää vanhentuvaan LCD-tv-tekniikkaan. Uudet superohuet ja väreiltään sekä kontrastiltaan ylivoimaiset Oled-näytyt alkavat vihdoin ropista markkinoille. Sony tuo jouluksi Japanin markkinoille pienempiä malleja, ja esim. Samsung on jo esitellyt 40-tuumaisen.
Vuoden-parin päästä näille LCD-näytöille ja plasmanäytöille nauraa jokainen, että kuinka surkeaa laatua ne ovatkaan Olediin verrattuna.
"Oled-näytöt ovat vain kolmen millin paksuisia ja tavallisia taulutelevisioita kirkkaampia. Näyttöjen toiminta perustuu orgaanisiin valoa säteileviin diodeihin, jotka tuottavat näytölle kuvan ilman taustavaloa. Näytöistä saadaan ohuita juuri siksi, ettei taustavaloa tarvita.
Kehitystä on tapahtunut myös virrankulutuksessa. Oled-näytöt kuluttavat selvästi vähemmän energiaa nykyisiin lcd-paneeleihin verrattuna. Kyse on jälleen kerran puuttuvasta taustavalosta, jota käytetään lcd-näytöissä kuvan kirkkauden lisäämiseen."
LCD-taulutelevisio jo vanhentunutta tekniikkaa
46
996
Vastaukset
- Ei hukkainvestoinneille
Tällä hetkellä ei uutta telkkaria kannatakaan hankkia, vaan odotella noita Oled-tv:itä. Jos vanha hajoaa, niin sitten joku halvin mahdollinen, ja kunnon Oled kun niitä alkaa näkyä meilläkin.
- J x J
Nykymaailmassahan suuret yritykset tuovat juuri tuolla tavalla uutta tekniikkaa markkinoille.
Oled:ia ei kannata enää ostaa, koska viiden vuoden päästä sille nauraa jo kaikki. Silloin kuva ja ääni ammutaan suoraan aivokuoreen käyttäen keskitettyä ja mikroaaltovahvistettua gammasädettä. - Anonyymi
J x J kirjoitti:
Nykymaailmassahan suuret yritykset tuovat juuri tuolla tavalla uutta tekniikkaa markkinoille.
Oled:ia ei kannata enää ostaa, koska viiden vuoden päästä sille nauraa jo kaikki. Silloin kuva ja ääni ammutaan suoraan aivokuoreen käyttäen keskitettyä ja mikroaaltovahvistettua gammasädettä.https://etn.fi/index.php/13-news/11531-samsung-tuo-mikroleditekniikkaansa-markkinoille-jattitelevisiossa
LSD-televisiot samoin Oled ovat jo museaalista tavaraa.
Tosin museot ovat hyödyllisiä ja kansaa sivistäviä laitoksia. - Anonyymi
Oled on myös vanhentunut jo. AMOLED tekee tuloaan...
- Anonyymi
Miksi pitäisi ola ohuempi, vahvistamaan joutuu joka tapauksessa että pysyisivät ehjinä ja vääntymättä, kaiuttimet parempi olla erillään nytkin kun ei ole kaikupohjaa ja tulee liian leveä jos sivuilla. Kirkkautta riittää enemmän kuin tarpeeksi LCD-näytössäkin.
Plasma-TV kuluttaa sähköä paljon enemmän ja kuva heikkenee nopeammin, niin todennäköisesti noissä oled-näytöissäkin.
Itse ostin led-TV:n vasta kun tuli kunnollisia ja hinnat laski, tutuilla ehti mennä monta ja maksoivat paljon heikkolaatuisesta kuvasta. Hyvä kuvaputki-TV oli alkuun paljon parempi.
- Tomppak
Kaikki mitä suomeen tulee on vanhaa heti tullessaan, mutta kannattaako aina odottaa uutta, kun nurkan takana on aina tulossa "se parempi"
Itse asiassa minun mielipide on että kannattaa odottaa että tuote on ollut markkinoilla n. 2 vuotta mielellään yli ja ostaa vasta sitten.
Viat on saatu korjattua, ja näkee mitkä mallit ovat parhaimpia jne...
Jos nyt näköpiirissä on oled, niin kun sen ostat onkin näköpiirissä jo "tuled" tai ehkäpä "mulef":)
Ostaa mitä tarvitsee, eikä vaahtoa tulevan kanssa:D
Vain mielipide, of course!- Ei pikkukeksintö
Ei se nyt aivan noin mene tässä asiassa, sillä kysymyksessä ei ole mikään pikkujuttu, vaan SE JUTTU josta on vaahdottu pari viime vuotta, ja joka mullistaa monen asian maailmassa.
Oled-tekniikalla voidaan paitsi aikaansaada loistavia tietokonenäyttöjä ja telkkareita, myös tehdä tuhat ja yksi muuta asiaa.
Niillä voidaan toteuttaa vaikkapa taiteltava tai rullattava arkki, johon voidaan tilata langattomasti esim. lehtiä, kirjoja, tai käyttää sitä nettiselailuun esim. bussimatkalla.
Oled-näytöt ovat pikkuisia yksittäisiä näyttöruutuja, joita voidaan kiinnittää mihin pinnalle hyvänsä, tulevaisuudessa hinnan halventuessa jopa tuotepakkauksiin, joissa siis tulee näkymään liikkuvaa videokuvaa. - uusi sukupolvi
Ei pikkukeksintö kirjoitti:
Ei se nyt aivan noin mene tässä asiassa, sillä kysymyksessä ei ole mikään pikkujuttu, vaan SE JUTTU josta on vaahdottu pari viime vuotta, ja joka mullistaa monen asian maailmassa.
Oled-tekniikalla voidaan paitsi aikaansaada loistavia tietokonenäyttöjä ja telkkareita, myös tehdä tuhat ja yksi muuta asiaa.
Niillä voidaan toteuttaa vaikkapa taiteltava tai rullattava arkki, johon voidaan tilata langattomasti esim. lehtiä, kirjoja, tai käyttää sitä nettiselailuun esim. bussimatkalla.
Oled-näytöt ovat pikkuisia yksittäisiä näyttöruutuja, joita voidaan kiinnittää mihin pinnalle hyvänsä, tulevaisuudessa hinnan halventuessa jopa tuotepakkauksiin, joissa siis tulee näkymään liikkuvaa videokuvaa.tulee olet jo kalkkis jäät uuden sukupolven jaloihin ei kannata hötkyillä enää uudet tulee ja jyrää!
- Tomppak
uusi sukupolvi kirjoitti:
tulee olet jo kalkkis jäät uuden sukupolven jaloihin ei kannata hötkyillä enää uudet tulee ja jyrää!
nuoret jyrää, jee:)
jyrää ostamaan kaikkea coolia ja blingiä, stikkaa stiflat jalkaan ja spendaa viimeset skemuset fyrkkas oled:iin ja braasaa frendeille, miten vidun lättänä se sun töllö on:)
Kyl mä tsennaan mis mennään, et jyrää sä vaan keskenäs dorka, kyl säkin tsennaat friidus kans ku oot aikas tsekannu sitä littuu, et mitä vittuu, eiks tää ookkaa hyvä, ja tuliks ryppy mun oled näyttöön ku käärin sitä rullalle:D
hehe, snaijaatsä, kelaatsä näit juttui hei, dorka!
Eli takoitin että kyllä se oled:kin on vanha kun 2 vuotta on jo puhuttu siitä......mikrobitissä:lol
Jyrää hei! - Anonyymi
Ei pikkukeksintö kirjoitti:
Ei se nyt aivan noin mene tässä asiassa, sillä kysymyksessä ei ole mikään pikkujuttu, vaan SE JUTTU josta on vaahdottu pari viime vuotta, ja joka mullistaa monen asian maailmassa.
Oled-tekniikalla voidaan paitsi aikaansaada loistavia tietokonenäyttöjä ja telkkareita, myös tehdä tuhat ja yksi muuta asiaa.
Niillä voidaan toteuttaa vaikkapa taiteltava tai rullattava arkki, johon voidaan tilata langattomasti esim. lehtiä, kirjoja, tai käyttää sitä nettiselailuun esim. bussimatkalla.
Oled-näytöt ovat pikkuisia yksittäisiä näyttöruutuja, joita voidaan kiinnittää mihin pinnalle hyvänsä, tulevaisuudessa hinnan halventuessa jopa tuotepakkauksiin, joissa siis tulee näkymään liikkuvaa videokuvaa.Ja minkå ihmeen takia niitä pitäisi pakkauksiin laittaa, turhaa jätettä, saastetta ja luonnonvarojen tuhlausta. En tarvitse näyttöä myöskään jääkaapin ovessa, enkä ulkopuolisia tarkkailemaan jääkaapin sisältöä tai itseäni.
- Tiatokone Kuru
Taas on "teknogurulla" lirahtanut rakosta sitä keltaista sinne aivokopan puolelle. AINA on jossain tulossa seurava uusi teknologia. Ja se on AINA se "kova juttu". Jos töllöä haluaa katsella tänään eikä huomenna sen joutuu ostamaan tänään.
Tosin rahaahan siinä säästyy jos kirjoittaa vaikka paperilapulle: "Huomenna osta uuden TV:n" ja lukee sen joka aamu... - Anonyymi
Tälle kirjoitukselle nauran
- Anonyymi
Ei pelkoa koska LCD ja PLASMA televisioita ei enää saa kaupista lainkaan.
- Anonyymi
Vielä kun tulisi toosasta jotakin katselemisen väärtiä. Päivän tarjonta on suurin piirtein toosa auki ja pikimmiten kii. Uutishapatustakaan ei jaksa. Nin ettäsatasen parin litulla pärjää vallan mainiosti pikseleistä riippumatta.
Justihin noin...pitäis olla ensteks tarjontaa, jota se littana sitten "tukee"; ittellä on edelleen se 32" Philipsin pitkäpersetöllö, jonka näyttö perustuu ns. CRT-teknologiaan
(..jonnet ei muista tätäkään.)
- Anonyymi
Eiks se ollut just noi OLedit kun tekee ihosyöpää ja ennenaikaistaa kaihin syntymistä silmäpohjaan? On vaan niin viddun kirkas se televisiokuva, että ei ole ihmissilmälle Oledeja tarkoitettu.
Maantien varsista onneksi katosivat nämä kirkkaat mainostaulut, kun kaikkia kuskeja pimeässä häikäisi ja vidduttti katsoa niissä olevia mainoksia. - Anonyymi
Kyllä noiden miljonien uusintojen katsomiseen riittää vanha putkitelkkarikin.
- Anonyymi
Mihin televisiota tarvitaan? Eihän sieltä tule mitään katsomisen arvoista.
- Anonyymi
Mainoksia nykyään n. 50% ohjelma-ajasta. Heitin telkkarin seinään vuosi sitten kun jokaiselta kanavalta tuli samaan aikaan yli 10 minuutin mainoskatko (kuten nykyään on tapana), se oli elämäni paras päätös. Parhaimmillaan ohjelman alusta eka katko alkaa jo 4 minuutin jälkeen ja kestää tuplasti sen?? Järkeä???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Samoin kun sarjaohjelma on lopussa, ja on 3...4 minuuttia jäljellä, niin siihen tungetaan mainoskatko ihan vakiona.
Olen jo kauan katsonut kaiken nauhoituksilta, pikakelaan mainokset ohitse.
- Anonyymi
Miten nyt, yli 13 vuotta myöhemmin?
Eiköhän OLED tekniikka ole vieläkin niin kallista, että siihen ei tavallisilla ihmisillä ole varaa.- Anonyymi
Mitä Ledejä tarkalleen nää nykyiset telkkarit on? Olen suhteellisen tyytyväinen LG-merkkiseen lättyyni.
- Anonyymi
Kyllä noi OLED telkut alkaa olemaan hankittavissa, mutta eivät ole mitenkään yksiselitteisen parempia. Parempi kontrasti, mutta heikompi maksimikirkkaus.
- Anonyymi
Mitäpä nämä romut kestävät nykyään
- Anonyymi
Aika hyvin. 5v sitten tarjouksesta 350€ ostettu 48" samsungin 4k uhd töllö on edelleen kuin uusi.. Kunhan katsoo vähän merkkiä, esim. ylihintaiset, jatkuvasti lagaavat philipsit voi dumpata samantien roskiin, samsungit toimii ja kestää kuin junan vessa..

Onko tosiaan Fiilipsillä sellainen viiveongelma...öhh?

Heh, minulla oli 20v vanha ehjä Asa kuvaputki-TV kun vaihdoin. Samsungit oli tutkimuksessa kaikkein huonoimpia halvoista osista tehtyjä, eikä esim Verkkokauppa anna niille nytkään 3 vuoden takuuta, kuten useimmille muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tosiaan Fiilipsillä sellainen viiveongelma...öhh?
Esimerkiksi. Viivettä, lagaamista, jäätymistä jne. jatkuvasti. Asiaa ei osata korjata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, minulla oli 20v vanha ehjä Asa kuvaputki-TV kun vaihdoin. Samsungit oli tutkimuksessa kaikkein huonoimpia halvoista osista tehtyjä, eikä esim Verkkokauppa anna niille nytkään 3 vuoden takuuta, kuten useimmille muille.
Juuri näin. En ymmärrä massojen viehtymystä ko. moniongelmaiseen merkkiin (Samsung). Itse en ole ostanut merkiltä enää mitään vuosiin, ylihintaista kuraa jossa maksat paljon markkinoinnista. Samsung on Suomessa kuin Toyota, täytyyhän sen olla paras kun muutkin ostaa. No onnistunut markkinointihan molempien menestystä selittää.
- Anonyymi
Minulle riittää, että kuva näkyy ja ääni kuuluu.
- Anonyymi
Ostin vuonna 2007 Sony 50" LCD taustaprojektio-tv:n, joka oli aika möhkäle, tuohon kerkesin ostaa yhden lampun. Nyt on 2 vuotta ollut LG 65" Oled, pesee kyllä 100-0 tuon möhkäleen, mutta eipä tuolloin 2007 ollut vaihtoehtoja jos halusi vähän isomman telkun.
- Anonyymi
Voihan sen kuvan heijastaa vaikka 500" jos ison haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan sen kuvan heijastaa vaikka 500" jos ison haluaa.
No tarkkuus oli tuossa telkussa 720p, se zoomattuna 500" olisi aika hailakka kuva. Uudella lampulla kuva oli ihan ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tarkkuus oli tuossa telkussa 720p, se zoomattuna 500" olisi aika hailakka kuva. Uudella lampulla kuva oli ihan ok.
Nykyään tulee lähes kaikki HD-tasoisena, 4K ei vielä pitkään aikaan, puhumattalkaan 8K, niitä on aivan turha ostaa. Harva katsoo TV:stä mitään muutakaan 4K-tasoista, kännykkäkuviakin lähinnä vain kännykästä pikkuruiselta näytöltä tai tietokoneen näytöltä, yleensä alle 25".
Minulle riittää hyvin HD ja 42", paljon suurempaa ei saisi järkevästi mahtumaankaan, nytkin jo tuuletusikkunan edessä.
- Anonyymi
Mitä väliä se kuvan tarkkuudella ym. on kun ohjelma pelkkää höttöä eikä se sillä parane jos tv:ssa on kaikki hienoudet siinä kuvan laadussa ja sitä paitsi koko syksyn on niin paljon "digittänyt" että on näkynyt vaan pelkkää pikselimössöä luvattoman usein, joten sekö loppuu jos ostaa sitten tämä mainostamasi telkkarin, en usko.
- Anonyymi
En katso "telkkua" eli tv-lähetyksiä enää ollenkaan, vain aamulla uutiset. Stream palveluissa on ihan hyvä kuva, 1080p/4K tarkkuuksilla. Olen katsonut nyt pitkästä aikaa yli 20 vuoteen James Bondit uusiksi Viaplaysta, kun ei tarvi 576i suttukuvana katsoa mitä joku Sub-kanava tarjoaa. Onpa eri hyvä kuva katella 65" Oled-tv:n kautta, varmasti aika lähellä mitä aikoinaan leffateatterissa tarjoiltuna.

Minulla näkyy Sub ja parikymmentä muuta ilmaiseksi HD:nä. Ei tulisi mieleenkään maksaa mistään kanavista. Bondit(kin) tulee vähän väliä uusintoina, eikä niiden katselu ole kuvan laadusta kiinni, mutta ovat omaan makuuni liian lapsellisia, uudemmissa myös liikaa väkivallalla mässäilyä.

No mulla ei näy kuin Ylen, maikkari ja pari muuta HD:na (1080i). Kuvanlaatu on silti parempi stream-palveluiden kautta. Bondit on tulleet kyllä monia kertoja, mutta suttukuvalla ja sadoilla mainoksilla, ei kiitos.
Erityisesti vanhat Bondit on hyviä, kun niissä ei ole vielä tätä nykyajan kulttuurimarxismi paskavouhotusta, miehet on miehiä ja naiset naisellisia naisia.
- Anonyymi
Katsooko jotkut vielä telkkaria?
Minä en, ainakaan telkkarista, mutta tietokoneen näytöissä LCD on edelleen kova sana. Omassanikin on IPS, eikä johonkin OLED:iin tai AMOLED:iin vaihtaminen ole ajankohtaista.
- Anonyymi
Enemmän kuin koskaan, hölmöimmät tuijottaa sitä kännykän kautta ja kuormittavat turhaan gsm-verkkoja. Huvittavaa tuhlata vuoden parin välein yli tonnikin kännykkään, mutta eivät raaski ostaa TV:tä. Menee samalla näkökin kun tuijottavat koko ajan lähelle.
Minulla on TV ja tietokone auki käytännössä koko ajan kotona ollessa, koneelta voi vaikkapa lukea uutiset ja katsoa pornoa, TV:stä näkee hyviä dokumentteja uutisten lisäksi ja tuleehan sieltä hyvää viihdettäkin, esim Vain elämää. Kännykkä on käytännössä vain soittamiseen ja tekstarien lähettämiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmän kuin koskaan, hölmöimmät tuijottaa sitä kännykän kautta ja kuormittavat turhaan gsm-verkkoja. Huvittavaa tuhlata vuoden parin välein yli tonnikin kännykkään, mutta eivät raaski ostaa TV:tä. Menee samalla näkökin kun tuijottavat koko ajan lähelle.
Minulla on TV ja tietokone auki käytännössä koko ajan kotona ollessa, koneelta voi vaikkapa lukea uutiset ja katsoa pornoa, TV:stä näkee hyviä dokumentteja uutisten lisäksi ja tuleehan sieltä hyvää viihdettäkin, esim Vain elämää. Kännykkä on käytännössä vain soittamiseen ja tekstarien lähettämiseen.lähettääkö joku vielä tekstareita kun on WahtsApp............
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lähettääkö joku vielä tekstareita kun on WahtsApp............
Käyttääkö joku vielä vakoilevaa whatsupia... Sähköpostikin paljon järkevämpi, ilmainen ja turvallinen. WahtsAppista en ole kuullutkaan.
- Anonyymi
Samsungin mollaajille. Mulla on kolme Samsungin tv-tietokonenäyttöä 24-32 tuumaa full HD. Vanhin on kymmenisen vuotta eikä yhdessäkään mitään ongelmia, vaikka ovat päällä päivät pitkät.
- Anonyymi
Eihän 10 vuotta ole pitkä aika, mutta monella samsungin TV:t hajonneet jo muutamassa vuodessa, myös siskon perheessä. Paljon ongelmia ollut muissakin laitteissa, esim kännyköissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti15020749Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2462912Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912431Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292391Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks152303- 1001577
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821542Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2401313Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221287- 541276