mitenkään vakavasti harkita lapsen synnyttämistä ja antamista adoptioon? Siis jos mahdollisen abortin perusteena ei ole jokin sairaus, huumeiden käyttö, raiskaus tms. psyykkistä tai fyysistä terveyttä vaarantava tekijä vaan sosiaaliset syyt.
Tämän kysymyksen takana on ihan "oma lehmä ojassakin", eli lapsettomuus ja yleinen fakta, että kotimainen adoptio on käymässä yhä harvinaisemmaksi. Ja lapsettomia pariskuntia on paljon. Tottahan jokaisen vauvan soisi ensisijaisesti omille vanhemmilleen, mutta mitä jos yhtään voisi harkita aborttia ja adoptioon antamista tasavertaisina vaihtoehtoina?
Abortti on jotenkin kaikin puolin surullinen asia eikä siitä oikein hyviä puolia löydy, mutta adoptioon antamisessa oikeastaan kaikki voittavat. Sitä en kiellä, etteikö raskaus ja synnytys saatikka lapsesta luopuminen olisi rankkaa äidille, varmasti on, mutta onko abortti yhtään sen helpompaa?
Ja tiedoksi, en ole abortinvastustaja, toki suon sen kaikille joilla on siihen hyvät perusteet, enkä halua tuomita sen perusteella ketään. Kunhan nyt heitin tämmöisen ajatuksen ilmaan...
Pikku anekdoottina lisättäköön, että itse olen kotimainen adoptiolapsi vuodelta 1970. Tuolloin aborttilainsäädännön muuttuessa äitini raskaus oli edennyt ihan vähän liian pitkälle, että aborttia olisi kohdallani enää ehditty toteuttaa. Huoh, läheltä liippasi silloin... ;) Eipä voi muuta todeta, kuin että olen todella tyytyväinen, että sain syntyä ja todella ihanat adoptiovanhemmat sainkin! Sittemmin aikuisena olen myös tutustunut biovanhempiini ja oikeastaan on ihan mukavaa, että voin sanoa että minulla on kaksi äitiä ja kaksi isää!
Tämän kysymyksen takana on ihan "oma lehmä ojassakin", eli lapsettomuus ja yleinen fakta, että kotimainen adoptio on käymässä yhä harvinaisemmaksi. Ja lapsettomia pariskuntia on paljon. Tottahan jokaisen vauvan soisi ensisijaisesti omille vanhemmilleen, mutta mitä jos yhtään voisi harkita aborttia ja adoptioon antamista tasavertaisina vaihtoehtoina?
Abortti on jotenkin kaikin puolin surullinen asia eikä siitä oikein hyviä puolia löydy, mutta adoptioon antamisessa oikeastaan kaikki voittavat. Sitä en kiellä, etteikö raskaus ja synnytys saatikka lapsesta luopuminen olisi rankkaa äidille, varmasti on, mutta onko abortti yhtään sen helpompaa?
Ja tiedoksi, en ole abortinvastustaja, toki suon sen kaikille joilla on siihen hyvät perusteet, enkä halua tuomita sen perusteella ketään. Kunhan nyt heitin tämmöisen ajatuksen ilmaan...
Pikku anekdoottina lisättäköön, että itse olen kotimainen adoptiolapsi vuodelta 1970. Tuolloin aborttilainsäädännön muuttuessa äitini raskaus oli edennyt ihan vähän liian pitkälle, että aborttia olisi kohdallani enää ehditty toteuttaa. Huoh, läheltä liippasi silloin... ;) Eipä voi muuta todeta, kuin että olen todella tyytyväinen, että sain syntyä ja todella ihanat adoptiovanhemmat sainkin! Sittemmin aikuisena olen myös tutustunut biovanhempiini ja oikeastaan on ihan mukavaa, että voin sanoa että minulla on kaksi äitiä ja kaksi isää!
Vastaukset 57
Vanhimmat
Ainakin itse olen henkilökohtaisesti miettinyt kaikki vaihtoehdot läpi. Ja luulen että suurin osa tekeekin niin. En usko etteikö myös adoption mahdollisuutta mietitä. Mutta en jotenkaan usko että kotimaisten adoptiolasten määrä tulee kasvamaan.
Itse henkilökohtaisesti pidän adoptioita liian rankkana asiana, joten olen sen vaihtoehdon hylännyt.
Menisin epäilemään että aborttia harkitsevalle ei ole tullut usein mieleenkään vakavasti harkita adoptioon antamista. Itsekin miellän sen NIIN vaikeaksi ja traumaattiseksi, tai siis mielsin, ennen kuin, tämän palstan myötävaikutuksella, olen ajatellut asiaa kuukausien kuluessa paljon. Ihan vain huvikseni, ei ole ajankohtaista :D
Olen omalla kohdallanikin tullut todistaneeksi sen että asenteita Voi muuttaa ajattelemalla, ahrkitsemalla ja miettimällä kaikkia puolia. Väitän yhä että minusta ei olisi adoptioon antajaksi, ennemmin abortööriksi (tuota sanaa on vain apkko käyttää, se on hyvä :D) ja ennen kaikkea "vahingonpitäjäksi". Mutta silti, sekin vaihtoehto on ajatustyön tuloksena tullut lähemmäksi, todellisten harkintavaihtoehtojen piiriin. Joitakin ennakkoasenteitani on kumottu.
Kiitos siitä palstalaisille jotka ovat aiheesta asiallisesti keskustelleet.
Harmi vain että sille joka on tahtomattaan raskaana, sitä miettimisaikaa ei ole vuosia ja kuukausia, vaan viiko. Siinä ajassa ei monikaan asenne muutu edes pakottaen. Siksikin on hienoa että nämä asiat täällä jauhetaan monta kertaa, että mahdollisimman moni joka täällä käy, tulee miettineeksi asioita ja vaihtoehtoja jo ennen kuin tilanne on mahdollisesti "päällä". Niinkin hyvin voi käydä.
***
Varsinkaan SUOMALAISELLE.
Suomalainen perustilannehan on tämä:
Siivotaan liiteriä, ja kerätään kärryyn kaikenlaista romua, joka aiotaan viedä kaatopaikalle.
Naapuri tulee ja hoksaa kivan lampun, kysyy että "oletko heittämässä pois tuon". Miten suomalainen vastaa, no: "Ee-ei ku tota se on menossa siskolle, joo"
Sitten lamppu liiteriin ja pimeellä autoon ja kaatikselle.
Loput kaatopaikalle menevät tavarat rikotaan ensin ja sittne vasta kärryyn, eipä naapuri tule pyytelemään.
Ihan sama pätee näihin itsekkäisiin omahyväisiin naisiin.
Mielummin tappavat lapsensa kun antaisivat sille ihanan lopistavan elämän.
AIhe ei oikeastaan suoraan minuun liity, koska ratkaisuni olen tehnyt jo aiemmin. Siitä huolimatta halusin kommentoida, koska sanoit ettei abortista löydy hyviä puolia.
En tiedä, mitä hyviä puolia oli myöskään olla tahtomattaan raskaana. Oma näkökantani on, että abortti oli aivan satavarmasti minulle "helpompaa" ja myös oikeampi vaihtoehto sekä minulle, sille lapselle että kaikille muillekin asiaan liittyville. Minä, minun elämäni ja sen alkion elämän päättyminen kun eivät olleet ne ainoat ratkaisuun vaikuttavat seikat.
Silti minun täytyy ihmetellä, että ettekö te oikeasti usko aborttia harkitsevan miettineen niitä muitakin vaihtoehtoja? Käsittääkseni kun kaikki vaihtoehdot ovat tiedossa ihan ilman tämän palstan lukemistakin. Minä ainakin olin miettinyt jo kauan ennen raskautumistanikin, ettei adoptio minun maailmannäkemykseni tähden ole minulle varteenotettava vaihtoehto. Tuskin koskaan olisi, mutta ei varsinkaan siinä tilanteessa, jossa päätökseni tein. Minulle vaihtoehdot oli joko lapsen pitäminen tai abortti.
Minä olen toki vain yksi ja jollain muulla on toiset ajatukset, tiedot ja kokemukset. Jos kokee alkion elämän olevan jo äärimmäisen arvokas sillä hetkelläkin ja kokee pystyvänsä lapsesta luopumiseen, niin toki se on hyvä vaihtoehto. Jos kokee olevan tärkeämpää adoptiolapsen antamisen jolle kulle muulle, totta kai valitsee silloin sen vaihtoehdon.
"Abortti on jotenkin kaikin puolin surullinen asia eikä siitä oikein hyviä puolia löydy, mutta adoptioon antamisessa oikeastaan kaikki voittavat. Sitä en kiellä, etteikö raskaus ja synnytys saatikka lapsesta luopuminen olisi rankkaa äidille, varmasti on, mutta onko abortti yhtään sen helpompaa?"
Ymmärrän sinun ajattelevan noin, mutta minun ajatukseni ovat täysin toisenlaiset. Abortti on toki surullinen asia, mutta vielä paljon surullisempi asia oli olla tahtomattaan raskaana tietäen, ettei lapsen tulo ollut suotuisa. Vielä paljon surullisempi asia oli nähdä ne kaksi viivaa testissä tuntematta pientäkään onnen tunnetta. Tietäen, että joku sitä toivoo vuoskaudet ja tietäen, että sen pitäisi olla yksi suurimmista hetkistä elämässä. Raskaana oleminen, kun tuntee ettei aika ole sopiva lapselle eikä myöskään raskaudelle. Aivan takuuvarmasti abortti oli "helpompi" kuin raskauden loppuunvieminen ja lapsesta luopuminen.
Minä en olisi adoptiossa voittanut yhtään mitään. Ja toisaalta minun näkemykseni mukaan abortissanikaan ei _kukaan_ muu menettänyt mitään kuin minä. Siksi todellakin ratkaisun ja vastuun seuraamuksista kannoin minä, koska vastuun raskaudestakin minä olisin yksin kantanut.
ei poista sitä tosiasiaa että yksi ihminen menetti koko elämänsä.
Katsos kun menettää voi vaikkei sitä juuri sillä hetkellä tajuakaan..
Niin... eihän siinä mitään muuta menettänyt kukaan muu, mitä nyt lapsesi oman ainutlaatuisen tilaisuutensa ja oikeutensa omaan elämäänsä...
ei se menettänyt yhtään sen enempää kuin jos minun ehkäisyni olisi toiminut. Aivan täsmälleen saman verran se kyseinen alkio sitä kaipaa.
Mitäs yrität SINUN NÄKEMYKSELLÄSI "kumota" minun näkemykseni.
Ilman toimivia aivoja ihmissolut eivät kaipaa yhtään mitään, on ne sitten eläviä tai kuolleita.
Ymmärrätkös että siellä nyt kuitenkin ehkäsystä huolimatta OLI OLEMASSA elämänsä aloittanut ihminen jonka elämän tuhosit (tajus se sitä tai ei!)??
"Ymmärrätkös että siellä nyt kuitenkin ehkäsystä huolimatta OLI OLEMASSA elämänsä aloittanut ihminen jonka elämän tuhosit (tajus se sitä tai ei!)??"
Tajuatkos, että todellakaan sillä ei ole minulle ja monille muillekaan ihmisille mitään merkitystä? Juuri sitähän täällä on miljoona kertaa selostettu! Ei todellakaan ole, niin kauan kun sillä ei pienintäkään aivotoimintaa ole ja se siellä äitinsä kohdussa ja siitä kropasta tyystin riippuvainen! Koska todellakin sen alkion arvo sillä kyseisellä hetkellä on mielestäni hyvin paljon pienempi kuin mitä se olisi muutaman viikon kuluttua ollut. Koska todellakin alkion/sikiön arvon perustan niiden kehitysasteeseen (ynnä sen vanhempien käsitykseen ja tahtoon luopua omista oikeuksistaan).
Todellakaan sen alkion arvo ei ollut yhtään sen kummempi kuin sen munasoluni arvo.
Joko vihdoin menee jakeluun, ettei tartte samoja itsestäänselvyyksiä toistella kaiken aikaa ja joka ikisessä keskustelussa?
Se, millaiseksi miellän alkion arvon, ei ole mitenkään suhteessa siihen, miten miellän ja kunnioitan jokaikisen oikeutensa viimeistään syntymän kautta saaneen ihmisen arvon. Joka ikinen ihminen on sellaisenaan arvokas ja juuri sen tähden niitä raskaanaolevienkaan oikeuksia ei voi ilman hänen omaa tahtoaan riistää.
Toisilla sitä moraalitajua elämän kunnioittamiseen vain ei ole niin ei ole.
No siinäpä taas tulisi se typeristä typerin viimeinen epätoivoinen heitto, joka kertoo puhumani asian menneen ymmärryskykysi yli :D
Kiitos taas todisteestasi empatiakyvyttömyyteenja toisten ajatusten ymmärtämiseen! Ja kiitos todisteestasi erilaisten moraalikäsitysten ymmärtämättömyydestäsi! Hih :D
..en voisi ikinä ajatella että munasoluni ovat samanarvoisia kuin naisen kohtuun jo kiinnittynyt alkio joka kasvaa ja kehittyy päivä päivältä.
Mutta niinhän se taitaa olla että ihminen ei monestikaan osaa arvostaa sitä mitä hänellä on. (vaan pitäisi saada jotain muuta...)
Minulla on munasoluni.
Rankoilla hoidolla sain alkioita aikaiseksi.
Mutta vaikka hoitoja oli useita, niin koskaan yksikään alkio ei kiinnittynyt kohtuuni.
Minä olen myös syntynyt vahinkona, minut olisi kuulemma pitänyt abortoida ja olen siitä saanut kuulla monta kertaa...
Joten en ole sitä mieltä että kaikkien raskaana olevien pitäisi alkaa äidiksi.
Mutta olen sitä mieltä että jos nainen on raskaana, eikä hän halua pitää kasvavaa alkiota / lasta niin adoptio on hyvä vaihtoehto.
Minäkin mietin että olisiko elämäni ollut parempaa jos olisin saanut adoptioperheen..
(Tuntuu varmaan että kaipaan vain lisää, mutta olen silti jo kiitollinen siitä mitä sain: elämän!)
ja tuomitseminen sitten näkyy ja saa ansaitsemansa vastareaktion ettei itse tule raskaaksi.
Aivan oikein, ahdasmielisessä ja sairaassa maaperässä ei mikään hedelmä kasva.
..kyllä olen sitä mieltä, että sinun kirjoituksen perusteella sinusta oppii paljon ;)
Voi sinua!
Minä olen sinut itseni kanssa, siksi voin kertoa tarinani täällä.
Mutta saanko kysyä sinulta: kenet minä tuomitsin?
Ja sitten minulla olisi vielä pieni lisäkysymys:
kukahan se täällä oikein tuomitsee ja ketä?
sinua jollet vielä tiennyt, ettei raskaaksituleminen ole ajatuksista/korvienvälistä kiinni.
Onhan se itsestään selvää, etten arvosta niin paljoa alkion kohtuun kiinnittymistä kuin sinä.
Mutta minä en puhunutkaan hartaasti toivotusta ja odotetusta tapahtumasta, vaan pelkästä teoreettisesta alkiosta kiinnittyneenä jonkun kohtuun.
Sinä tottakai koet kiinnittyneen alkion mitä suurimpana riemuvoittona, mutta en minä kykene sitä sellaisena pitämään pelkästään sen tähden, että se on ihmisen alkio.
Koska minulle hyvin paljon suurempi seikka on se nainen, jonka kohdussa se kasvaa.
Ajattele vaikka tätä kautta: En koe mitään myötätuntoa niitä alkioita kohtaan, jotka eivät kohtuusi kiinnittyneet. Eivät ne tunne mitään menettäneensä. Sen sijaan tunnen myötätuntoa SINUA kohtaan; koska tiedän sinun sitä halunneen, tiedän sinun kokevan lapsettomuuden suurena menetyksenä ja tiedän sinun surevan sitä. Siis minulle sinun kokemasi tunteet ovat paljon tärkeämpiä kuin ne itse alkiot. Siis en tunne myötätuntoa siksi, etteivät ne "lapset" saaneet elämää, vaan siksi, ettet SINÄ saanut haluamiasi lapsia.
Ymmärrätkö, mitä haen?
Palaa ajassa nyt 15v taakseppäin. Kuvitellaan että olisin tullut raskaaksi silloisen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni kanssa. Lasta en olisi halunnut silloin vielä pitää vaan olisin päättänyt antaa hänet adoptioon. Poikaystäväni ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hän ryhdy isäksi ennen kuin on täyttänyt 30v, joten isä ei vastusta, pikemminkin harmittelee etten tee aborttia.
Mitä raskauden loppuun saattaminen ja lapsen adoptioon antaminen olisi merkinnyt minulle. Ensinnäkin nykyiset appivanhempani eivät olisi sulattaneet tilannetta ollenkaan. (heillä oli 23-vuotiaana jo 2 lasta) Ei olisi tullut kuuloonkaan, että heidän rakas lapsen lapsensa olisi annettu pois. Lapsen hoitajiksi he eivät kuitenkaan olisi ryhtyneet, sen verran hyvin heidät tunnen. He eivät olisi ikinä antaneet minulle anteeksi lapsen adoptioon antamista. Omat vanhempani olisivat olleet vielä vähemmän halukkaita auttamaan lapsen hoidossa, mutta heillekin lapsen pois antaminen olisi varmaan ollut kova paikka. En olisi pystynyt salamaan raskautta, vaan kaikki olisvat tienneet siitä. Pienellä paikkakunnalla olisi kovasti ihmetelty, että mihin se vauva hävisi!
Eikös sitä adoptioon annettavaa lasta joudu hoitamaan 7 viikkoa, ennen kuin lapsi adoptoidaan?
Kohdallani adoptioon antaminen olisi ollut perhesyiden takia todella vaikea paikka ja välit olisivat todennäköisesti menneet. Abortti olisi ollu suvun mielestä ihan yhtä paha juttu, mutta sitä kun ei tarvitse heille kertoa, niin olisi siltäkin sodalta vältytty.
Ei adoptiota edes tarjota vaihtoehdoksi. Jouduin ystäväni tukijaksi aborttinsa aikana ja neuvolassa kysyin terkalta MIKSI adoptiota ei tarjota vaihtoehdoksi. Vastaus: "Eihän kukaan adoptoitavaksi Suomessa anna"
Niinpä. Ei kai kun ei vaihtoehdosta tiedä. Toinen ystäväni joutui pitämään ei toivotun lapsensa, koska raskaus havaittiin liian myöhään. Lapsen jo synnyttyä on sanonut, että jos olisi adoption mahdollisuudesta tiennyt olisi ehdottomasti lapsensa pois antanut.
Minut on adoptoitu v.73. Olisi todellakin voinut valita toisinkin. Tehdä abortin.
Kysymys kuuluukin: Kumpi rakastaa lastaan enemmän? Se joka antaa elämän vai se, joka katkaisee sen elämän ennen kuin se on kunnolla edes alkanutkaan..
En oikein ymmärrä... Miten pelkkä elämän antaminen on rakkautta? Anteeksi nyt vain sellaista ei anneta pois mitä rakastetaan. Omakin elämäni olisi PALJON helpompaa, jos vaikka antaisin lapseni pois, mutta en voi, koska rakastan heitä.
Se mahdollinen lapsi, joka joskus abortoitiin, sitä en rakastanut, vaan vihasin. Tiesin adoptio mahdollisuudesta, mutta en missään tapauksessa olisi voinut sitä lasta kantaa. Ehkäpä olisinkin kiintynyt ja rakstanutkin synnyttyään, mitä sitten?? Lapsen isän kanssa en olisi voinut elää, mutta se olisi ollut väistämätöntä lapsen synnyttyä.
Aina on monta monessa. Se ei ole ihan yksinkertaista. Se lapsi koskettaisi montaa ihmistä, eli ratkaisuun voi vaikuttaa moni juttu. Nämä mahdolliset isovanhemmat eivät kaipaa lapsen lastaan, josta heillä ei ole tietoa. Esimerkiksi..
Täällä näkee usein abortin puoltajien väittävän ettei abortissa tapeta vihasta tai murhanhimosta..
No, en ymmäräkään kuinka voi vihata jotain mitä ei tunne ja joka on tatusti täysin syytön asiantilaan.
Rakkaudesta et näemmä tiedä mitään. Se on katsos sitäkin että uhrautuu toisen hyväksi vaikka se olisi itselle se epämieluisampi vaihtoehto.
Rakkaus on uhrautumista ja kompromisseja, mutta ei pelkästään. Murhanhimo ja viha eivät muuten ole synonyymeja. Kyllä juuri sillä hetkellä kun sain tietää olevani raskaana vihasin sitä ja itseäni ja kaikkea muuta. koko ajan kun odotin keskeytys aikaa ja päätöstä ajattelin pelkästään niitä tapoja joilla voisin kuolla nopeasti ja tehokkaasti, jos abortti ei olisikaan mahdollista. Toki sinusta olisikin kai ollut parempi, jos olisin tappanut itseni. No mieheni ja lapseni ( muutkin läheiseni, jotka kaikki muuten tietävät keskeytyksestä) ovat kyllä kanssasi eri mieltä.
Se, että joskus en ole ollut kykenevä synnyttämään/odottamaan lasta, joka oli todella EI toivottu ja Ei tervetullut, ei tarkoita etten kykenisi rakastamaan.
Itse asiassa joskus negatiivisa asioita ja päätöksiä tehdään rakkaudesta. Hullua vai mitä?
Henkilökohtaisesti adoptio ei olisi minulle ollenkaan varteenotettava vaihtoehto. Yhdeksän kuukautta on pitkä aika. En tiedä miten sen ajan kestäisin vastentahtoisesti raskaana, varsinkin kun olen taipuvainen masennukseen. Ja vielä kun masennustaipumukseen lisää raskaushormonit niin herran jestas, mitä siitäkin seuraisi. Sukulaisille ja tutuille pitäisi selittää, että olen raskaana, mutta annan lapsen adoptioon. Sitä heidän olisi varmasti vaikea sulattaa, varsinkin kun olen tasapainoisessa parisuhteessa (emme mieheni kanssa vaan halua lapsia). Miten kestäisin raskauden ja synnytyksen tuomat fyysiset muutokset, jotka ovat todella vaikeita hyväksyä jos lopputuloksena ei saa mitään "palkintoa" vaivoistaan? Raskausarvet, lisäkilot ynnä muut kestää varmasti, jos tahtoo lapsen, mutta ei-toivotusta raskaudesta ne ovat kova hinta maksettavaksi.
Ja joskus 18 vuoden päästä olisin sydän kurkussa, milloin oven taakse ilmestyy joku tuntematon tyyppi etsimään äitiä. Adoptio ei siis tunnu tarpeeksi lopulliselta ratkaisulta, sen seuraukset voi kohdata vaikka vuosikymmenien päästä. Siksi se jäisi vaivaamaan koko loppuiäksi. Abortti olisi siis paljon helpompi minun kohdallani.
ja samanlainen tilanne myös minulla.
Luulenpa että tosi monella on juuri noita samoja syitä takana. Itse kun ei halua koskaan lapsia mutta vaikka vanhemmat haluaisivat lapsenlapsia niin anna siinä sitten adoptioon :D Mielestäni myöskin raskausaika on liikaa vaadittu, vasten tahtoaan raskaana olo on sietämätön olotila jo pari viikkoa kestävänä, saati sitten 9 kuukautta.
Minä ja minä....
Miksi ei ajatustakaan lapsesta, lapsen elämästä lapsen ilosta ja oikeudesta omaan ruumiisensa?
Missä on lapsen ja kypsän ihmisen näkökulma?
Onko aborttiin ajatuva niin autistinen, ettei hän kykene asettumaan aloittajan ja muiden adoptoitujen ja abortilta välttyneiden viestiin?
Kuinka kukaan aikuinen? ihminen voi kirjoittaa että raskausarpi tai lisäkilo on liian kova hinta maksettavaksi toisen ihmisen elämästä?
Se on "minä, minä, minä" siitä syystä, että elän MINUN elämääni.
"Onko aborttiin ajatuva niin autistinen, ettei hän kykene asettumaan aloittajan ja muiden adoptoitujen ja abortilta välttyneiden viestiin?"
Oletko itse niin autistinen ja empatiakyvytön, ettet voi edes hetkeksi asettua "abortöörien" asemaan? Mikset sinä kuule heidän viestiään?
"Kuinka kukaan aikuinen? ihminen voi kirjoittaa että raskausarpi tai lisäkilo on liian kova hinta maksettavaksi toisen ihmisen elämästä?"
No näköjään voi. Tosin raskausarvet ja lisäkilot eivät ole se varsinainen syy, miksen voisi saattaa raskautta loppuun asti. Ne vaan tekisivät jo valmiiksi sietämättömästä tilanteesta entistä sietämättömämmän. Varsinkin kun ne jäisivät ikuisesti (tai ainakin raskausarvet jäisivät, vaikka lisäkilot lähtisivätkin) muistuttamaan tapahtuneesta.
Miksi ihmeessä miettisin olemattoman lapsen olemattomia iloja? Ketä kiinnostaa?? Totta hiidessä oma elämäni ja sen ilot kiinnostavat minua enemmän kuin jonkin fiktiivisen kohtupianistin! Vai oliko se tällä kierroksella ydinfyysikko, en nyt muista....
eikä missään tapauksessa avioitua, jos ei halua lapsia. Jos ei halua lapsia, pitää kieltäytyä kokonaan sukupuolisuhteista.
sellainen mikä on ihan todistettavasti olemassa.
Valitettavaa faktaa on se että abortissa surmataan pieniä ihmisiä. Kuten sekin että niistä jotakin olisi tullut jollei elämä olisi jäänyt tyystin alkuvaiheeseensa, elämättä. Se vain jää niiden kohdalla ikuiseksi arvotukseksi.
Niin jää elämä monien muidenkin kohdalla arvoitukseksi. Niin moni kuolee jo lapsina, teininä, nuorena aikuisena jne. Kaikkien heidän tulevaisuus jäi arvoitukseksi. Aivan kuten kaikkien niiden alkioiden, jotka eivät kohtuun päässeet kiinnittymään.
Sitä on elämä. Jokainen kuolee jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin. Ja aina jää heiltä tulevaisuus arvoitukseksi.
ja sitten kun lapset on tehty niin pitää pistää kintut ristiin taas. Tai siis, naisten pitää. Näin se menee :D
Soittele sitten kun luulit vaihdevuosien alkavan mutta olitkin raskaana viisikymppisenä, verenpaine korvissa ja edelliset kakarat juuri kouluikäisinä :D
***
on eri asia kuolla luonnollisesti, tai vaikka sairauden tai onnettomuuden uhrina, ei murhan. Siis "itsestään" eikä jonkun toisen toimesta.
Alkioilla joiden kiinnittymistä ei myrkyillä ehkäisty, sai sentään luonnollisen tilaisuutensa jatkaa elämää.
Jokaisen ehkäisyyn "kuolleenkin" elämä lopetettiin luonnottomasti. Eivät nekään itsestään kuolleet.
Jokainen niistä kuoli "jonkun toimesta".
Siis ei ole eroa, kuoliko se "luonnottomasti myrkyillä" ennen kiinnittymistään vai sen jälkeen. Sama yksilöhän siinä kuoli.
Voi äly hoi taas...
Ehkäsyvaiheessa mitään yksilöö ei koskaan edes ollu olemassakaan!!!
useissa ehkäisyvaiheissa todellakin on ihan yksilö.
Monet ehkäisymenetelmät perustuvat vähintään toissijaisesti alkion eli sen ihmisyksilön kiinnittymisen estämiseen.
Siis yksilö todellakin voi jo olla olemassa ja ehkäisyssä sen kehitys lopetetaan. Kuten abortissakin.
ja ihan ok ehkäisyväline.
En nää mitään syytä, miksi minun pitäisi samaistua aloittajan lapsettomuuteen. Aina ei saa kaikkea mitä haluaa... Luonto on osoittanut tavallaan mikä hänen elämänsä tarkoitus ei välttämättä ole. Se on vain evoluutiota, ei sen kummempaa...
Kirjoitit tahattomasti lapsettomalle näin: Luonto on osoittanut tavallaan mikä hänen elämänsä tarkoitus ei välttämättä ole.
Tämähän tarkoittaisi että tälläistä abortti palstaa ei tarvita, sillä luonto osoittaa että jos nainen tulee raskaaksi,pitää lapsi myös synnyttää. Luontoa vastaan ei saa tehdä eli abortti, lapsen elämän päättäminen on väärin!
Kirjoitat kieltämättä mielenkiintoisia asioita..
sillä luonnollistahan on, että yksilöitä kuolee. Eri vaiheissa elämän kaarta. Myös tsygootti-, alkio- ja sikiövaiheissa. Eläimet osaavat sen aivan kuten ihmisetkin.
Sen sijaan luonnotonta on synnyttää elämää "tyhjästä" ei-luonnonmukaisin keinoin :D
(enkä siis vastusta hedelmöityshoitoja, kunhan kommnentoin luonnollisuutta)
ei tule äkkiseltään mieleen kuin jälkiehkäsy ja minipillerit.
Muissa tosiaan korkeintaan toissijasesti.
Ja jos on tiedossa että perustuu muuhun (esim. ovulaation ja hedelmöityksen tehokas esto) niin siihen vaan on voitava luottaa. Voi olettaa että korkeintaan erittäin harvoin jos lainkaan yksilöä voisi olla.
On siis eri asia valita tieten tahtoen ehkäsy joka perustuu siihen että on yksilö jonka kiinnittyminen estyy, eikä varmuudella voi mitenkään estää yksilön olemassaoloa. Ja toisaalta, tässäkin jää vielä mahdollisuus ettei mitään yksilöä ollutkaan eikä olisi muutenkaan kiinnittynyt.
Abortissa sitten tiedetäänkin ihan varmuudella että ON yksilö jonka elämä lopetetaan.
Kaukana luonnollisesta kuolemasta on se jos tapetaan eli kuolema on jonkun toisen aiheuttama eikä elimistölle käy niin itsestään!!
Keskenmeno on syntymättömälle luonnollinen kuolema, ei abortti.
Todellakin, useissa. Jälkiehkäisy, minipillerit, ehkäisykapseli, kuparikierukka jne. ovat jo aika useita :D
Siis yksilön tappaminen ei haittaa, jos sitä ei tiedetä?!
Ja abortinvastustajien logiikan mukaisesti: Saako siis muut ihmiset huoletta tappaa, jos voi luottaa siihen, ettei siitä kukaan muu mitään tiedä?
Koska TIEDÄN, että ehkäisymenetelmät pettävät, tiedän myös, että se ensisijainen ehkäisymenetelmä pettää huomattavasti useammin kuin raskauksia alkaa. Siis on jopa todennäköistä, että niiden avulla tapetaan useampia alkioita (koska niitä ehkäisymenetelmiä käytetään yhteiskunnan tasolla nin paljon) kuin aborteissa.
Mutta koska sinä et niistä varmuudella tiedä, ne eivät sinua haittaa :D Ehkä se on sinulle sopiva peruste määritellä, koska ihmisen tappaminen on väärin ja koska ei. Minusta se ei ole kriittinen ajankohta ihmisyyden alkamiselle.
Minä kun tiedän varmuudella, ettei alkion kohdalta ole eroa kuoleeko se ennen kiinnittymistä vai sen jälkeen. Ei se KOE kumpaakaan. Ja se kokeminen eli kehityksen taso kohdussa on minun mielestäni oleellisinta.
Et siis yhtään kiistänytkään, ettei hedelmöityshoidot ole yhtään luonnollisempi tapa kuin aborttikaan :D
Aivan, ei olekaan. Vielä paljon luonnottomampi, koska se ei edes usein hoidu pelkällä hormonin lisäämisellä kroppaan ja siten luonnollisella tavalla vaikuttamalla kuten lääkkeellinen abortti. Sehän ei välttämättä hoidu edes omilla sukusoluilla. Siis todella luonnotonta aborttiin verrattuna.
Kuparikierukankin tehon arvellaan nykyään perustuvan ensisijasesti muuhun ku kiinnittymiseen. Käsittääkseni myös muut hormonaaliset menetelmät kuin pilleri (laastari, rengas, ym) perustuu enssijasesti ovulaation estoon. Minipillereissäkin toinen vaikutus on kohdunkaulan liman sitkistyminen.
Todella, on eri asia valita toimintaperiaatteeltaan eettinen ehkäsy. Jos hedelmöitys on sittenkin tapahtunut niin eihän sitä voi tietää, eikä sille ole voinut mitään, sen on yrittänyt parhaansa mukaan estää.
En tosiaan tiedä vaikka tietämättäni aiheuttaisin joka kuukausi tsygootin kuoleman, esim. vääränlaisilla elintavoilla. Mutta kun en tiedä niin en voi siihen vaikuttaakaan.
Olisi eri asia käyttää vartavasten jotain menetelmää jonka tarkotus on estää sen elämän jatkuminen.
Näetkö eroa, mitä tarkoitan?
mutta toisessa ei juuri kukaan näe mitään eettistä vääryyttä. Toisessa luodaan, toisessa tuhotaan elämää.
Millä tavoin lääkkeellinen abortti on luonnollinen? Oma kroppa ei tuota niitä synteettisiä myrkkyjä mitä siinä käytetään. Eikä se todennäköisesti muutenkaan keskeyttäisi raskautta vaan hormoneillaan tukisi sen jatkumista.
Mutta minulle se ero ei ole tärkeä. Saa toki olla sinulle :D
Minusta tosiaan niin eri ehkäisymenetelmät kuin aborttikin voivat olla eettisesti aivan yhtä hyväksyttäviä. Koska molemmissa samalla tavalla puututaan "luonnon suunnitelmiin". Ja samalla tavalla molemmissa puututaan ihmisyksilön kehitykseen.
Siksi myöskään en erottele eri ehkäisymenetelmiä abortoiviin tai muihin. Minulla ei ole tarvetta siihen, koska tietämättömyys ei ole minusta peruste "tappamisen" sallimiselle. Siksi toiset ehkäisymenetelmät eivät minusta ole sen eettisempiä kuin toiset. Koska tosiaan kyse ei ole minusta edes vielä alkiovaiheessa "ihmisoikeudellisesta ihmisestä".
Minä kun en enää "luota", että ehkäisy toimii vain haluamallani tavalla eikä niillä tavoin, joita en halua. En osaa enää luota edes siihen, että se varmasti toimii kohdallani.
Aborttikin on yleisesti aika hyväksytty :D
Ja samaten hedelmöityshoidot kiisteltyjä. Ja vieläkin kiistellympää varmasti olisi, jos enemmän puhuttaisiin siitä, kuinka paljon "ihmisyksilöitä" siinä "tapetaan". Hedelmöityshoidoissa nähdään moniakin eettisesti kyseenalaisia juttuja, kuten jo pelkästään se, kenelle niitä tulisi suoda.
Kyseessä on tosiaan monimutkaiset eettiset asiat.
Raskauksista kolmasosa taitaa joka tapauksessa ennen ensimmäisen kolmanneksen päättymistä...
Juttusi ei ole looginen.
Ni-in.
Kuinka paljon niissä hedemöityshoidoissa sitten "ihmisyksilöitä" siinä "tapetaan".
Taitaa olla toooosiiii suuri luku abortteihin verrattuna.
Niin siksihän jotkut haluaa tehdä hedelmöityshoitoja että saa tappaa! ;)
Ihme sadun kertoja sinä oot!
ja ota asioista selvää.
Hedelmöityshoidoissa todellakin tehdään ihmisyksilöitä, joista suuri osa ei koskaan kohtuun tartu. Etkö ole tosiaan kuullut epäonnistuneista hedelmöityshoidoista ja alkioiden istutusyrityksistä kohtuun?
Silloinhan todellakin TIEDETÄÄN, että kohtuun on yritetty istuttaa ELÄVIÄ ihmisyksilöitä, koska ne on jokaikinen tarkastettu ja tarkoituksella sinne laitettu.
En todellakaan ole hedelmöityshoitojen asiantuntija, mutta juuri joku aika sitten keskusteltiin, kuinka suuri osa jo hedelmöitetyistä alkioista (pakkasessa odottamassa) saatetaan joutua HÄVITTÄMÄÄM (="tappamaan") lakimuutoksen takia.
Kaikki epäuskottavilta kuulostavat jutut eivät valitettavasti ole satuja.
"Niin siksihän jotkut haluaa tehdä hedelmöityshoitoja että saa tappaa! ;)"
ÖÖÖ? Siksikö joku tekee abortin, että _saa tappaa_?! Voi kuule, ei ihmiset hankkiudu raskaaksi saadakseen tappaa, joten tuo oli vähän huono vertaus.
Hedelmöityshoidoissa tosiaan jokaiselle pyritään antamaan se kiinnittymismahdollisuus. Sillehän ei mitään voi jos niin ei käy.
Aborttihan tehdään nimenomaan tappamistarkotuksessa (eikö?!) jossa jo kiinnittynyt yksilö myrkytetään ja/tai revitään sieltä irti.
Jos kolmen lapsen äitinä alan odottaa ei-toivottua lasta, ja synnyttelen sitä adoptioon,
1) kuka hoitaa muut lapseni, kun joudun sairaalahoitoon raskaudenaikaisen pahoinvoinnin seurauksena
2) kuka tukee em. taloudellisessa tilanteessa (esim. kunnallinen kotiapu on hinnaltaan bruttotuloihin sidottua - tilanteessa kotiäiti ja keskituloinen isä siihen ei ole mahdollisuutta)
3) miten alle kouluikäisille lapsille selitetään, että äiti on raskaana? Entä sukulaisille? Entä perhetuttaville?
4) Mihin lapsi laitetaan synnytyksen jälkeen? Suomessa adoptiota ei voida vahvistaa vasta kuin 6 viikkoa lapsen syntymän jälkeen. Minkälaisia tunnetason ilmiöitä tulee, kun joutuu joko itse elämään lapsen kanssa 6 viikkoa tai antamaan hänet laitoshoitoon?
Suomesta puuttuu tuki naisille, jotka haluavat antaa lapsensa adoptioon. Kaikki sosiaalihuollon toimenpiteet tähtäävät siihen, että lapsi jää biologisille vanhemmilleen, olipa heidän tilanteensa mikä vain. Lapsen kantaminen 40 viikkoa, liikkeiden tunteminen ja synnyttäminen luovat tunnesiteen lapseen, jonka katkaiseminen aiheuttaa monille naisille elinikäiset traumat. Tähän tarvittaisiin jonkinlaista tukimallia.
Itse koulut kesken, kolmen alle kouluikäisen lapsen äitinä ja sterilisaation pettäessä tein abortin. Mielestäni adoptio ei ollut vaihtoehtona mahdollinen sosiaalisista eikä taloudellisista syistä. Jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä selvinnyt lapsen saannista, varsinkin jos olisin eronnut miehestäni (joka lapsen saantia vastusti eniten) ja hakeutunut yhteiskunnan elätiksi, mutta sitä kautta ei lapsettomille pareille olisi tullut tehtailtua yhtään pikkupilttiä lisää.
Niin, mitähän se minut synnyttänyt nainen kertoi sukulaisille, naapureille, kummin kaiman siskon miehelle ja kaupan kassoille?
Ystäväni synnyttänyt nainen ei kertonut raskaudestaan eikä synnytyksestään kenellekkään. Kukaan ei tiennyt. Ennenkuin ammattitaidoton lakimies otti yhteyttä tämän naisen kuoleman jälkeen ja kertoi perijästä (joka ei perijänä adoptiolainsäädännön mukaan edes ollut)..
Synnyttäjä ei hoida lastaan 8 viikon harkinta-ajan aikana. Lapsi otetaan "laitoshoitoon" ja voi siellä hyvin.
Miksi abortti on aina se helpompi vaihtoehto? Ystäväni abortista on nyt nelisen vuotta ja yhä edelleen purkahtaa itkuun, jos asia tulee puheeksi..
Adoptiolapsi elää ja kasvaa adoptioperheen lapsena. Oikeassa kasvuympäristössä osataan varmasti tukea kasvua myös kipeiden "mistä minä olen tullut"-kysymysten äärellä.
Tuskin pelko ventovieraasta oven takana on aivan aiheellinen.
Eräs ystäväni sai synnyttäjältään yhteydenottonsa jälkeen viestin: "Sinua ei ole koskaan ollut, sinua ei tule koskaan olemaankaan"
Adoptio on paitsi lapseksi ottamista, myös lapseksi antamista kaikkine lapselle kuuluvine etuuksineen ja velvollisuuksineen.
Abortti onnistuessaan on varmasti oikea päätös.
Tuskin maailma paljosta paitsi olisi jäänyt jos minun synnyttäjäni olisi aborttiin aikoinaan päätynyt!
"Ystäväni synnyttänyt nainen ei kertonut raskaudestaan eikä synnytyksestään kenellekkään. Kukaan ei tiennyt."
Mutta kuinkas olet kertomatta, jos raskaus sattuisi olemaan kohdallasi selvästi näkyvä?
"Miksi abortti on aina se helpompi vaihtoehto? Ystäväni abortista on nyt nelisen vuotta ja yhä edelleen purkahtaa itkuun, jos asia tulee puheeksi.."
Itse en sanonut, että abortti on AINA helpoin vaihtoehto. Mutta minun kohdallani se olisi. Ihmiset ovat yksilöllisiä. Toiset katuvat aborttia, toiset ei. Siksi pitää yrittää saada tehtyä sellainen ratkaisu, joka sopii juuri omalle itselle.
"Adoptiolapsi elää ja kasvaa adoptioperheen lapsena. Oikeassa kasvuympäristössä osataan varmasti tukea kasvua myös kipeiden "mistä minä olen tullut"-kysymysten äärellä.
Tuskin pelko ventovieraasta oven takana on aivan aiheellinen.
Eräs ystäväni sai synnyttäjältään yhteydenottonsa jälkeen viestin: 'Sinua ei ole koskaan ollut, sinua ei tule koskaan olemaankaan' ""
Voin olla väärässä, sillä minulla ei ole kokemusta adoptoituna olosta, mutta varmaan aika monelle adoptiolapselle tulee jossain vaiheessa mieleen ottaa yhteyttä biologisiin vanhempiinsa? En tahtoisi ottaa sitä riskiä.
Lapsi ei todellakaan ole synnyttäneellä äidillä sitä 8 viikkoa kuten adoptoitu kertoikin.
Mutta laitoshoidolla on vaihtoehto:
jos synnyttänyt äiti on ehdottomasti sitä mieltä että hän ei missään tapauksessa ota lasta itselleen niin adoption järjestäjä voi ehkä antaa lapsen ennen 8 viikkoa tulevaan adoptioperheeseen. (Se on lapsen etu, mutta monesti mahdotonta järjestää.)
Lapsen synnyttänyt saa itse päättää mitä tietoja hän antaa adoption järjestäneelle taholle itsestään lapselle kerrottavaksi. Jos hän kieltää antamasta mitään tietoja itsestään, ja kieltää lasta ottamasta yhteyttä, niin hänellä on siihen oikeus. Lapsi on hänen ja hän saa määrätä.
Eli "riskiä" ei tarvitse ottaa jos ei halua!
(Kaikille lapsen yhteydenotto ei ole riski, mutta jokainen saa päättää asian niin kuin haluaa.)
Toinen veljeni on adoptoitu perheeseemme ennen syntymääni, joten olen joutunut seuraamaan läheltä adoption aiheuttamia kysymyksiä ja identiteettikriisejä.
Veljeni sai jo pienenä tietää olevansa adoptoitu, varmaankin kysyttyään mistä vauvat tulevat tai vastaavaa.
Lapsuus meni näennäisesti hyvin, mutta murrosiässä alkoivat ensimmäiset vaikeudet.
Etenkin vanhempien ja lapsen välisissä konflikteissa veljeni monesti satutti meitä kaikkia huutamalla etteihän hän edes oikeasti kuulu perheeseemme. Hän myös eristäytyi ulkopuolelle perhetapahtumista. Tänäkään päivänä hän ei osallistu sukulaistemme häihin, hautajaisiin, ristiäisiin jne.
Olemme veljeni kanssa keskustelleet tästä asiasta monesti pitkään, minut hän kokee ainoana perheenään =(
Hän sai tavata biologisen äitinsä ja hänen myöhemmin saamansa 2 poikaa, veljeään, mutta ei koe heitä millään lailla perheenään yhtään sen enempää kuin vanhempiamme tai vanhinta veljeämme.
Veljeni on monesti kertonut että hän ei kykene ymmärtämään miksi hänen piti syntyä kun oma äiti ei kuitenkaan häntä halunnut. Ja eniten satuttaa että myöhemmin kuitenkin äiti oli pitänyt 2 poikaansa ja kasvattanut heidät rakastaen.
Veljeni on täysin ymmärrettävästi masentunut asian johdosta, ja kokee olevansa elämässään "eksynyt". Asiaa varmasti hankaloittaa että biologinen äiti menehtyi äkillisesti muutama vuosi sitten, joten paljon jäi kysymyksiä vailla vastauksia. Biologinen isä on kuollut jo kauan sitten, joten elossa ei ole enää ketään joka voisi veljelleni hänen tarvitsemansa vastaukset antaa.
Tämä on tietysti vain yksi surullinen tarina, mutta ei varmastikaan ainoa.
Aina adoptio ei olekaan lapsen hyvinvoinnin kannalta se paras ratkaisu. Mutta turha se on enää jossitella kuinka erilainen veljeni elämä olisi tänä päivänä jos hänen äitinsä olisi hänet pitänyt.
Pointtini tässä onkin, että vaikka adoptioperhe kuinka rakastaa lastaan, se ei lapselle korvaa omaa biologista äitiä ja tähän luotavaa tunnesidettä ja -suhdetta. Harva tulee ehkä miettineeksi tätä puolta adoptiosta...että jospa se saattaakin olla lapsen psyykkiselle ja emotionaaliselle kehitykselle jopa pahasta?
..on lapsia jotka saa elää bioäitinsä kanssa ja silti he kapinoivat kaikkea, riitaantuvat ja eivät halua pitää mitään yhteyttä perheeseensä.
Ja on adoptiolapsia jotka elävät kiinteässä suhteessa adoptioperheeseensä, he eivät halua edes tietää mitään bio äidistään.
Ja on adoptiolapsia jotka elävät ihan normaalisti, ja voivat lisäksi pitää yhteyttä bio äitiinsäkin.
Mutta jos joku on masentunut ja kokee olevansa eksynyt niin silloin kannattaisi lähellä olevien vihjata ammattiavusta!
Mietin vielä kirjoituksesi kohtaa että adoptioperhe ei korvaa bio perhettä.
En tiedä mikä korvaa mitäkin, eikä sitä varmaan voi kukaan sanoa.
Mutta jos omassa perheessä asiat on huonosti, äiti ei ole valmis äidiksi, niin lapsi voi saada aika kauheankin lapsuuden: hakkaamista, mollaamista, syntipukkina olemista, jne.
Jos vaihtoehtona on tasapainoinen perhe, niin kumpi on parempi vaihtoehto?
(Ja en todellakaan tarkoita että bioperheet on tietynlaisia ja adoptioperheet ihan päin vastoin. Ei asiat ole niin mustavalkoisia!)
..sait elämän lahjaksi äidiltäsi.
Se on kallisarvoinen lahja!
Toivon sinulle ja kaikille vanhemmillesi kaikkea hyvää elämään! :)