http://www.uusisuomi.fi/blogit/niklasherlin/sikatalous-ja-141
On jokseenkin virhe se, että ei uskota, että Suomella itsellään on mahdollisuus vaikuttaa alueensa ympäristöpäästöihin ilman Euroopan unionin komissiotakin. Uskoisin, että tämä kysymys, jota ovat käsitelleet niin Paula Lehtomäki toteamalla, ettei hän ole maa- ja metsätalousministeri, vaan ympäristöministeri sekä Kimmo Tiilikainen toki paljon diskreetimmin, voidaan sekä suhteuttaa Suomenlahden kokonaistilanteeseen, että sille voidaan jotain myös tehdä.
Se, että jokainen Euroopan unioniin tai Suomen maatalouteen ja ympäristöön liittyvä asia kierrätetään EU-mielikuvan kautta Euroopan unionin politiikan välttämättömänä toimeenpanemisena on tietenkin tapa osoittaa, ett on niin suuri koneisto vastassa, että ei kannata edes ajatella yrittää vastustavansa .
Paljon kotimaisista haasteista vastaa vielä Suomen tasavalta eikä Euroopan unioni CAP:n eli Euroopan unonin yhteisen maatalouspolitiikan kautta tai ympäristönormien kautta.
Olisi virkistävää, mikäli joku esittäisi vertailevan taulukon siitä, miten eri EU-maissa sovelletaan direktiivejä esimerkiksi sallittujen fosforipäästöjen osalta. Näin päästäisiin vähitellen käsitykseen siitä, miten paljon eri Euroopan unionin maat voisivat vähentää päästöjään ja miten tiukat normit Suomessa itse asiassa on jo olemassa.
Suomen väestö vastaa Hampurin ja Berliinin tai Pietarin väestöä. Kuitenkin Suomen pinta-ala on 95%:ia Saksan liittotasavallan pinta-alasta. Näin ollen muodostuu tilanne, jossa on paljon helpompi muuta elämää haittaamatta kiristää ympäristönormeja tiukalle tai laatia suuria luonnonsuojelualueita, jotta prosenttiluku pinta-alasta on Euroopan huippuluokkaa siksi, että asukastiheys on ehkä noin 14 eikä 250 niin kuin Saksan liittotasavallassa.
Maatalous-, maaseutu- ja ympäristöpolitiikka kuuluu paljon informaatiosodankäynnin piiriin, jossa otetaan yksi yksityiskohta ja paisutetaan se äärimmilleen.
Vasemmistoliiton kuihduttua ja oikeastaan heitettyään elintarviketyöläiset yli laidan ei oikeastaan juuri kukaan ole Suomessa kiinnostunut siitä, miten alkutuotannon häviäminen aiheuttaa myös elintarviketeollisuuden vaikeudet ja minkä seurauksena tulevaisuudessa syödään nelinkertaisilla fosforipäästöillä ja kymmenkertaisilla torjunta-ainemäärillä tuotettuja elintarvikkeita Euroopan unionin sisämarkkinoilta. No ehkä valtiovarainministeriön kansantalousosasto, mutta sen mappeihin ei useinkaan Yleisradio, SanomaWSOY tai Alma Media pureudu, koska harmaista tilastoista on vaikea vääntää ilmoitustuloja tukevaa journalismia, jota joku viitsisi lukea.
Se, ettei 141-tuki ole Keskustan ministeriryhmän sydämen asia, on herättänyt levottomuutta jo Keskustan ja Kokoomuksen eduskuntaryhmissäkin. Eduskunnan maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä oli lähettänyt vetoomuskirjeen Ruotsin valtiopäiville, jotta Ruotsissa ymmärrettäisiin Suomen asiaa 141:n osalta paremmin.
141-tuki on kiusallinen asia, koska Euroopan unionin komission näkökulmasta se on tilapäinen siirtymäajan tuki.
”Palaverin loputtua kysyin Micheliltä (Petite), miten kiista artikla 141:stä pitäisi ratkaista. Hän ehdotti, että siitä muotoiltaisiin tarkistuslauseke, jonka perusteella tilannetta arvioidaan 2-3 vuoden kuluttua. Jos vakavia vaikeuksia tuolloin ilmenee, on mahdollista antaa kansallista tukea.” ( Brysselin päiväkirja, Erkki Liikanen, 18.7.1994, sivu 235)
”Kansallista pakettia koskevan kiistan ratkaisun kannalta ei lopulta tukien taso ollut niin tärkeää kuin niiden esittämistapa, vaikka ajateltuja tasojakin kovasti kritisoitiin. Komission oli pidettävä yllä illuusiota siitä, että oltiin pohjoista tukea lukuun ottamatta menossa kohti CAPin soveltamista sellaisenaan.
Suomalaiset tarvitsivat vakuudet, että tukipaketti oli periaatteessa hyväksyttävissä ja että myöskin vakavien vaikeuksien tuen käyttömahdollisuus säilyi. Niinpä paketti kirjoitettiin uudelleen siten, että puhtaasti siirtymäkauden tuet tulivat erilleen muista tuista, ja koska ne laskivat kohti nollaa vuoden 1999 loppuun mennessä, saatiin niihin varsin jyrkkä aleneva trendi.” ( "Suomen tie EU:n jäseneksi", Antti Kuosmanen, , sivu 126, Ultima Thule, Oulu 1999 )
Kyseessä on hieman samankaltainen asia kuin Aleksanteri I:n hallitsijan vakuutus Suomen sodan kestäessä Porvoon valtiopäivillä. Suomelaiset onnistuvat 1860-luvulta alkaen laajentamaan ajan tavan mukaisen vakuutuksen autonomiseksi asemaksi.
Nyt 141-tuen tasosta riippumatta pitäisi pystyä selittämään, että se oli jo luvattu eivätkä Suomen vakavat vaikeudet, jotka johtuvat kylmästä ilmastosta vähene, ennen kuin kasvihuoneilmiö tuottaa Suomeen Tanskan tai Puolan viljelyolosuhteet.
Kun viljan hinta on noussut, on tietenkin EU:n komissiolla tarve leikata tukia. Toisaalta 141-tuen hävittäminen periaatteessa ennen kuin viljan hinta laskee tms. aiheuttaa sen, ettei sitä voida enää uudelleen perustaa, koska Suomi on virallisesti tunnustanut, että 1995-2007 vallinut vaikeus on lakannut olemasta.
Ilmeisesti hallitus periaatteessa puolustaa 141-tukia, mutta ei neuvottele tosissaan eikä ainakaan Puolan menetelmin niistä. Tämä kiinnostuksen laimeus voidaan tietenkin tulkita siten, että jämäkkyys on tarkoitettu vain kotimarkkinoita varten, toisin sanoen on olemassa virallinen kanta ja siitä poikkeava käytännöllinen tahto. http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=116526&hakusanat=141-tuki
Tosiasiassa ilmeisesti maa- ja metsätalousministeri näkee tilanteen mahdottomana, minkä vuoksi kansalaisaktiivisuus asiassa koetaan kiusallisena. Toisaalta, koska viljan hinta on noussut, ei tukea juuri nyt nähdä niin tarpeellisena kuin ennen. Tuen myöntämismahdollisuutta ei nähdä mahdollisuutena, vaan sen annetaan periaatteessakin hävitä. Seuraavaksi mennee pohjoisesta 142-tuki.
Oikeastaan mikään muu kuin kasvihuoneilmiö ei poista vakavien vaikeuksien ongelmaa pohjoisen Keski-Euroopan ja Pohjois-Euroopan väliltä. Sekin etenee elintarviketeollisuuden kannalta hitaasti, erittäin hitaasti...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maataloustukij%C3%A4rjestelm%C3%A4
On jokseenkin virhe se, että ei uskota, että Suomella itsellään on mahdollisuus vaikuttaa alueensa ympäristöpäästöihin ilman Euroopan unionin komissiotakin. Uskoisin, että tämä kysymys, jota ovat käsitelleet niin Paula Lehtomäki toteamalla, ettei hän ole maa- ja metsätalousministeri, vaan ympäristöministeri sekä Kimmo Tiilikainen toki paljon diskreetimmin, voidaan sekä suhteuttaa Suomenlahden kokonaistilanteeseen, että sille voidaan jotain myös tehdä.
Se, että jokainen Euroopan unioniin tai Suomen maatalouteen ja ympäristöön liittyvä asia kierrätetään EU-mielikuvan kautta Euroopan unionin politiikan välttämättömänä toimeenpanemisena on tietenkin tapa osoittaa, ett on niin suuri koneisto vastassa, että ei kannata edes ajatella yrittää vastustavansa .
Paljon kotimaisista haasteista vastaa vielä Suomen tasavalta eikä Euroopan unioni CAP:n eli Euroopan unonin yhteisen maatalouspolitiikan kautta tai ympäristönormien kautta.
Olisi virkistävää, mikäli joku esittäisi vertailevan taulukon siitä, miten eri EU-maissa sovelletaan direktiivejä esimerkiksi sallittujen fosforipäästöjen osalta. Näin päästäisiin vähitellen käsitykseen siitä, miten paljon eri Euroopan unionin maat voisivat vähentää päästöjään ja miten tiukat normit Suomessa itse asiassa on jo olemassa.
Suomen väestö vastaa Hampurin ja Berliinin tai Pietarin väestöä. Kuitenkin Suomen pinta-ala on 95%:ia Saksan liittotasavallan pinta-alasta. Näin ollen muodostuu tilanne, jossa on paljon helpompi muuta elämää haittaamatta kiristää ympäristönormeja tiukalle tai laatia suuria luonnonsuojelualueita, jotta prosenttiluku pinta-alasta on Euroopan huippuluokkaa siksi, että asukastiheys on ehkä noin 14 eikä 250 niin kuin Saksan liittotasavallassa.
Maatalous-, maaseutu- ja ympäristöpolitiikka kuuluu paljon informaatiosodankäynnin piiriin, jossa otetaan yksi yksityiskohta ja paisutetaan se äärimmilleen.
Vasemmistoliiton kuihduttua ja oikeastaan heitettyään elintarviketyöläiset yli laidan ei oikeastaan juuri kukaan ole Suomessa kiinnostunut siitä, miten alkutuotannon häviäminen aiheuttaa myös elintarviketeollisuuden vaikeudet ja minkä seurauksena tulevaisuudessa syödään nelinkertaisilla fosforipäästöillä ja kymmenkertaisilla torjunta-ainemäärillä tuotettuja elintarvikkeita Euroopan unionin sisämarkkinoilta. No ehkä valtiovarainministeriön kansantalousosasto, mutta sen mappeihin ei useinkaan Yleisradio, SanomaWSOY tai Alma Media pureudu, koska harmaista tilastoista on vaikea vääntää ilmoitustuloja tukevaa journalismia, jota joku viitsisi lukea.
Se, ettei 141-tuki ole Keskustan ministeriryhmän sydämen asia, on herättänyt levottomuutta jo Keskustan ja Kokoomuksen eduskuntaryhmissäkin. Eduskunnan maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä oli lähettänyt vetoomuskirjeen Ruotsin valtiopäiville, jotta Ruotsissa ymmärrettäisiin Suomen asiaa 141:n osalta paremmin.
141-tuki on kiusallinen asia, koska Euroopan unionin komission näkökulmasta se on tilapäinen siirtymäajan tuki.
”Palaverin loputtua kysyin Micheliltä (Petite), miten kiista artikla 141:stä pitäisi ratkaista. Hän ehdotti, että siitä muotoiltaisiin tarkistuslauseke, jonka perusteella tilannetta arvioidaan 2-3 vuoden kuluttua. Jos vakavia vaikeuksia tuolloin ilmenee, on mahdollista antaa kansallista tukea.” ( Brysselin päiväkirja, Erkki Liikanen, 18.7.1994, sivu 235)
”Kansallista pakettia koskevan kiistan ratkaisun kannalta ei lopulta tukien taso ollut niin tärkeää kuin niiden esittämistapa, vaikka ajateltuja tasojakin kovasti kritisoitiin. Komission oli pidettävä yllä illuusiota siitä, että oltiin pohjoista tukea lukuun ottamatta menossa kohti CAPin soveltamista sellaisenaan.
Suomalaiset tarvitsivat vakuudet, että tukipaketti oli periaatteessa hyväksyttävissä ja että myöskin vakavien vaikeuksien tuen käyttömahdollisuus säilyi. Niinpä paketti kirjoitettiin uudelleen siten, että puhtaasti siirtymäkauden tuet tulivat erilleen muista tuista, ja koska ne laskivat kohti nollaa vuoden 1999 loppuun mennessä, saatiin niihin varsin jyrkkä aleneva trendi.” ( "Suomen tie EU:n jäseneksi", Antti Kuosmanen, , sivu 126, Ultima Thule, Oulu 1999 )
Kyseessä on hieman samankaltainen asia kuin Aleksanteri I:n hallitsijan vakuutus Suomen sodan kestäessä Porvoon valtiopäivillä. Suomelaiset onnistuvat 1860-luvulta alkaen laajentamaan ajan tavan mukaisen vakuutuksen autonomiseksi asemaksi.
Nyt 141-tuen tasosta riippumatta pitäisi pystyä selittämään, että se oli jo luvattu eivätkä Suomen vakavat vaikeudet, jotka johtuvat kylmästä ilmastosta vähene, ennen kuin kasvihuoneilmiö tuottaa Suomeen Tanskan tai Puolan viljelyolosuhteet.
Kun viljan hinta on noussut, on tietenkin EU:n komissiolla tarve leikata tukia. Toisaalta 141-tuen hävittäminen periaatteessa ennen kuin viljan hinta laskee tms. aiheuttaa sen, ettei sitä voida enää uudelleen perustaa, koska Suomi on virallisesti tunnustanut, että 1995-2007 vallinut vaikeus on lakannut olemasta.
Ilmeisesti hallitus periaatteessa puolustaa 141-tukia, mutta ei neuvottele tosissaan eikä ainakaan Puolan menetelmin niistä. Tämä kiinnostuksen laimeus voidaan tietenkin tulkita siten, että jämäkkyys on tarkoitettu vain kotimarkkinoita varten, toisin sanoen on olemassa virallinen kanta ja siitä poikkeava käytännöllinen tahto. http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=116526&hakusanat=141-tuki
Tosiasiassa ilmeisesti maa- ja metsätalousministeri näkee tilanteen mahdottomana, minkä vuoksi kansalaisaktiivisuus asiassa koetaan kiusallisena. Toisaalta, koska viljan hinta on noussut, ei tukea juuri nyt nähdä niin tarpeellisena kuin ennen. Tuen myöntämismahdollisuutta ei nähdä mahdollisuutena, vaan sen annetaan periaatteessakin hävitä. Seuraavaksi mennee pohjoisesta 142-tuki.
Oikeastaan mikään muu kuin kasvihuoneilmiö ei poista vakavien vaikeuksien ongelmaa pohjoisen Keski-Euroopan ja Pohjois-Euroopan väliltä. Sekin etenee elintarviketeollisuuden kannalta hitaasti, erittäin hitaasti...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maataloustukij%C3%A4rjestelm%C3%A4
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.