Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Veikkaus=Rehellistä, laillista ja reilua.

Tarkoitus ei ole solvata, haukkua, mustamaalata tms.kyseistä "yleishyödyllistä" yhtiötä eikä sen käyttäjiä. Ainoastaan herättää ajatuksia jokaiselle vedonlyöjälle.

- Kuinka moni on lukenut vastauksen jonkun vihjeeseen tälläkin palstalla tyyliin: Joo, mutta paffilta saa...Joo mutta sieltä ja sieltä saa samaan otteluun niin ja niin paljon enemmän kerrointa..?

- Suomi on rikkonut EU:n säännöksiä vedonlyönnin monopolin osalta jo vuosia. Kun selitykset ovat loppuneet, jäljelle on jäänyt enää viimeinen oljenkorsi..=Olemme yleishyödyllinen yhtiö. Jokainen voi maalaisjärjellään tai oikeutta lukeneella järjellään miettiä, miten voi olla yleishyödyllinen yhtiö jos asettaa itselleen tulostavoitteen joka vuosi. Tulostavoitteen asettaa jokainen taloudellista hyötyä tavoitteleva yhtiö. Veikkaus ei sitä omien sanojensa mukaan ole. Pelkkää hyvää tehdään. (Kohtuulliset palkat veikkaus oy:lla, varsinkin johtotehtävissä, kannattaa hakea jos mahdollista.)

- Veikkaus ei hyväksy kilpailijoita tontilleen. Hyvä vedonlyöjä= Hyväksyisitkö mukisematta sen että koko maasta saisi huomenna vain yhdenlaista maitoa. Se olisi hapanta, pahaa ja kallista. Ja Suomi olisi ainoa maa missä tälläinen tilanne sallittaisiin. Muut yhtiöt olisi valmiita tarjoamaan sinulle edullisempaan hintaan tuoreempaa, parempaa ja edullisempaa maitoa mutta veikkaus Suomen päättäjien johdolla sen kieltäisi. Olisitko hiljaa, joisit hapanta maitoa ja maksaisit siitä kiltisti kovan hinnan?

- Veikkaus tukee hyviä ja hienoja kohteita ja tekee siten hyvää työtä. Sitä ei voi kieltää. Olisiko kuitenkin mahdollista että valtio kasvattaisi suoraa tukeaan tiettyihin kohteisiin, mitä on jo iät ja ajat pyöritetty veikkausvaroin. No miksi ne sen tekisi? Ei sitä ole edes ajateltu, koska veikkaus on pajatso joka pitää avunsaajat sekä valtion tyytyväisenä. Rajojen rikkoutuminen ja kilpailijoiden saapuminen markkinoille murentaisi koko heiveröisen systeemin, jota pidetään nyt yllä kysin ja hampain. Ja mitä pelätään, rahan menetystä, ei muuta. Ai kun vielä olisi oivaltanut jo vuosia, vuosia sitten, että pelimarkkinoita lisäämällä, nettipokerin suosion kasvun ymmärtäminen ja siihen reagoiminen ym. toimet eivät olisi rahavirtaa raskauttavasti vähentäneet. Muistetaan, että onhan silloin veikkauksellakin mahdollisuus kasvaa ulkomaisten asiakkaiden pariin. Nyt Veikkaus Oy ja Suomi häviävät joka päivä, joka kuukausi, vuosista puhumattakaan sievoisia summia ulkomaisille yhtiöille niin vedonlyönnissä kuin nettipokerin kieltämisessäkin.

- "Suomalainen voittaa aina". Tiedätkö hyvä vedonlyöjä mitä kohteita Veikkaus tukee? Jos et, kannattaa ottaa selvää. Jos ei kiinnosta ottaa selvää, niin silloin tuskin hyväntekeväisyys kiinnostaa kovinkaan paljoa. Rehellisesti= Kuinka moni vedonlyöjä tuntee suurta riemua hävitessään, että rahat menevät OSITTAIN "hyväntekeväisyyteen", olisiko mahdollista että häviön hetkellä tunne on aivan sama minne rahat meni? Otetaan yksi esimerkki= Kuinka moni teistä arvon vedonlyöjät ovat käyneet oopperassa? onko siellä parvella tuntunut siltä että kyllä on kannattanut hävitä huonoilla kertomilla ja pelikohteilla? Ottakaa huviksenne selvää mitä kyseisen sivistyksen mekan ylläpito maksaa, mitä se tuottaa ja kuinka paljon sitä tuetaan/per näytös/per asiakas. Ja mikä on veikkauksen osuus tuesta. Se nyt vain yhtenä esimerkkinä.

- Hyvät pelaajat! pelaatte sitten harvoin, usein, paljon tai vähän, niin ymmärrätte kaiketi että aina voitte voittaa useimmin ja enemmän..
Pelionnea kaikille..!
0189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Suomalainen voittaa aina. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu