PERUSPOWERIA

http://kontulanperussuomalaisetry.palvelee.fi/
Uusi hallitus kasassa, tästä on hyvä jatkaa.
527845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Että Elon Timppa on jättänyt kps:n mutta siellä näkyy olevan.
Eikä tuo Kallion Tiinakaan hurjaa pesäeroa näytä ottaneen.
Onnea ja menestystä valitsemallanne tiellä.

Äänestä
  • Taitaa tuo Elo olla valinnut puolensa. Sääli. Luulin fiksuksi mieheksi.

    Äänestä

  • Hiekkalaatikkoleikit kirjoitti:

    Taitaa tuo Elo olla valinnut puolensa. Sääli. Luulin fiksuksi mieheksi.

    Näytti siltä kuin Kontulan rupusakki olisi saapumassa oikeuteen lakimiehensä kanssa. Nyt näyttää valitettavasti siltä, kuin Timo Elo olisi heittänyt pukunsa naulaan ja liittynyt asiakkaittensa joukkoon.

    Äänestä

  • Puheenjohtaja Johanna Rossi

    1. Varapuheenjohtaja Petri Haapanen

    2. Varapuheenjohtaja Tiina Kallio

    Sihteeri & Rahastonhoitaja Kirsi Peltola

    Muut jäsenet: Martti Holmström, Timo Elo, Kim Högström, Kirsi Haapanen, Sirpa Sjögren, Arto Koskinen ja Arja Sulaoja.

    Äänestä

  • Tietovisa kirjoitti:

    Puheenjohtaja Johanna Rossi

    Milloin hallituksen järjestäytymiskokous on pidetty? Eipä taida Kontulan pelleillä olla laki vieläkään hallussa.

    on se, ettei mukana ole yhtäkään kokkaria.

    Äänestä

  • Järjestäytymiskokous kirjoitti:

    Milloin hallituksen järjestäytymiskokous on pidetty? Eipä taida Kontulan pelleillä olla laki vieläkään hallussa.

    Tulossa myöhemmin????!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • listassa kirjoitti:

    on se, ettei mukana ole yhtäkään kokkaria.

    Rossi ja Haapanen eroaa... niin Tiinasta tulee puheenjohtaja.

    Äänestä

  • jos... kirjoitti:

    Rossi ja Haapanen eroaa... niin Tiinasta tulee puheenjohtaja.

    Uimishan on KPS!

    Äänestä

  • eroaisi? kirjoitti:

    Uimishan on KPS!

    Kopla uskoi, että Kontula ei ole Uimis. Näyttää siltä, että Kopla oli väärässä.

    Kopla uskoi ja uskoo edelleen korista löytyvän hyviäkin munia. Ikävää, että kolmesta mätämunasta kaksi on ladottu päällimmäisiksi.

    Äänestä

  • Kontulan laulu kirjoitti:

    Kontulan kurjuus
    (sävel: Jääkärin kaiho)

    Pelon mainingit korkeena käyvät
    niiden katveessa kulkee mun tie.
    En tiedä, mä tekojeni määrää,
    ylin voitto vai turmio lie?

    Jäivät itkemään Kontulan sakki
    Tiina, Kirsi ja Johannakin kai
    Piirin touhut jäi oman arvoon,
    syrjään heitettiin rivosti vain.

    Ällös itke, mun joukkoni kallis ,
    minä voitan, jos Soini sen suo.
    Jäänen ryypylle - kaljaveikot sulle
    viime tervehdykseni tuo.

    He kertovat suruni sulle
    ja mun tekojeni petosten tien,
    minun pettymykseni määrän
    ja miten petosta Kopla salli ei.

    Miten rakkaus vallan ja maineen
    sekä lempeni petokseen vain
    sai mun uhoni vuotamaan yli äyräin,
    sekä viimein mun turmioon sai.

    En tiennyt mä Hesan Koplan valtaa
    enkä mahtia piirin poikien
    Lähdin taistoon suurin uhmamielin
    turpa veressä paeta sain.

    Nyt on lippumme laskettu tanaan
    eikä juhlintaan syytä ole ei.
    Syrjäsilmin me katsomme Kämpiin
    siellä Kopla jo maljoja juo!

    Äänestä

  • listassa kirjoitti:

    on se, ettei mukana ole yhtäkään kokkaria.

    sen kokkareen sieltä Junttilantuvan seinästä.
    Hyvän kotikasvatuksen saaneena siivosi jätöksensä mukaansa.
    Taas tuoksahtaa tuvassa raikkaalle.

    Äänestä

  • Tietovisa kirjoitti:

    Puheenjohtaja Johanna Rossi

    1. Varapuheenjohtaja Petri Haapanen

    2. Varapuheenjohtaja Tiina Kallio

    Sihteeri & Rahastonhoitaja Kirsi Peltola

    Muut jäsenet: Martti Holmström, Timo Elo, Kim Högström, Kirsi Haapanen, Sirpa Sjögren, Arto Koskinen ja Arja Sulaoja.

    laittaa yhdistyksen nokkamiehiksi juuri ne henkilöt, jotka ovat täydellisesti pilanneet välinsä piirijohdon kanssa.

    Äänestä

  • Sääliksi käy... melkein kirjoitti:

    Kontulan kurjuus
    (sävel: Jääkärin kaiho)

    Pelon mainingit korkeena käyvät
    niiden katveessa kulkee mun tie.
    En tiedä, mä tekojeni määrää,
    ylin voitto vai turmio lie?

    Jäivät itkemään Kontulan sakki
    Tiina, Kirsi ja Johannakin kai
    Piirin touhut jäi oman arvoon,
    syrjään heitettiin rivosti vain.

    Ällös itke, mun joukkoni kallis ,
    minä voitan, jos Soini sen suo.
    Jäänen ryypylle - kaljaveikot sulle
    viime tervehdykseni tuo.

    He kertovat suruni sulle
    ja mun tekojeni petosten tien,
    minun pettymykseni määrän
    ja miten petosta Kopla salli ei.

    Miten rakkaus vallan ja maineen
    sekä lempeni petokseen vain
    sai mun uhoni vuotamaan yli äyräin,
    sekä viimein mun turmioon sai.

    En tiennyt mä Hesan Koplan valtaa
    enkä mahtia piirin poikien
    Lähdin taistoon suurin uhmamielin
    turpa veressä paeta sain.

    Nyt on lippumme laskettu tanaan
    eikä juhlintaan syytä ole ei.
    Syrjäsilmin me katsomme Kämpiin
    siellä Kopla jo maljoja juo!

    Sivusta seuraten näyttää epätoivoiselta peräytymiseltä.
    Ja suunta on koplassa päätetty : ulos pääsee, mutta uusia ei sisään oteta.
    Ei taida olla pyrkijöitäkään?

    Äänestä

  • Hiekkalaatikkoleikit kirjoitti:

    Taitaa tuo Elo olla valinnut puolensa. Sääli. Luulin fiksuksi mieheksi.

    Kuka nyt tieten tahtoen asettaa itsensä häviäjän puolelle?
    Kähärä ja Mattila olivat ensimmäiset jättämässä uppoavaa laivaa.
    Kai Marikakin siirtyy isänsä perässä jos iskä huolitaan kokoomukseen?
    Kokkareiden palstalla ei kukaan ole huomannut persuloikkareiden tuloa.

    Äänestä

  • pakene jo muutkin? kirjoitti:

    Kuka nyt tieten tahtoen asettaa itsensä häviäjän puolelle?
    Kähärä ja Mattila olivat ensimmäiset jättämässä uppoavaa laivaa.
    Kai Marikakin siirtyy isänsä perässä jos iskä huolitaan kokoomukseen?
    Kokkareiden palstalla ei kukaan ole huomannut persuloikkareiden tuloa.

    vasureita irvistelemässä kuin tälläkin palstalla. Siirtyjät on otettu hyvin vastaan ja jatkoa seuraa.
    Jossain sentää ymmärretään asiallisten ihmisten päälle. Persuissahan ei rvosteta< kuin noita juopporetkuja ja kriminaaleja.

    Äänestä

  • siivota mukaansa kirjoitti:

    sen kokkareen sieltä Junttilantuvan seinästä.
    Hyvän kotikasvatuksen saaneena siivosi jätöksensä mukaansa.
    Taas tuoksahtaa tuvassa raikkaalle.

    Jos ymmärsin oikein, kenestä oli kysymys?

    Äänestä

  • jolla kopla hyökkää? kirjoitti:

    Sivusta seuraten näyttää epätoivoiselta peräytymiseltä.
    Ja suunta on koplassa päätetty : ulos pääsee, mutta uusia ei sisään oteta.
    Ei taida olla pyrkijöitäkään?

    Ei tarvitse kiertää veistä haavassa.
    Kopla kituu jo muutenkin.

    Äänestä

  • Järjestäytymiskokous kirjoitti:

    Milloin hallituksen järjestäytymiskokous on pidetty? Eipä taida Kontulan pelleillä olla laki vieläkään hallussa.

    Onko piiri informoinut omat asiansa täällä?

    Äänestä

  • HesanKopla kirjoitti:

    Kopla uskoi, että Kontula ei ole Uimis. Näyttää siltä, että Kopla oli väärässä.

    Kopla uskoi ja uskoo edelleen korista löytyvän hyviäkin munia. Ikävää, että kolmesta mätämunasta kaksi on ladottu päällimmäisiksi.

    mirjaasi kärkkyy?

    Äänestä

Uimis se leipoi kuivan taikinan
suolaksi hän aikoi koko Stadin piirin.
ai, ai, Haapanen, turha on sun toiveesi,
piiri on jo vapaana sormon vallasta.

Kontula on jauhot,Jakis hiivana.
Mellis on sokeri, Myllis liemenä
Elo, Tiina, Kirsikin, Atte kai ja Marttikin,
kardemummit, sahraimet, voit ja maustineet.

Taikina se paisui, kiehui, kohosi,
Uimis se riehui, sotki, hämmensi.
Vot, kak, hyvää taikinaa,
harvoin sitä nähdä saa,
Suolaista ja makeaa,
niin kuin hunajaa.

Piirissäkin kerran kävi Haapanen,
Timolle hän siellä suuta suikkasi.
Puolueen herrat lumosi,
taikinahan survosi.
Ai, ai, Haapanen,
turhat toiveesi!

Koplan koira jalo
kaatoi taikinan
Hiivat, suolat ahmi
kitaansa mahtavaan.

Kokki itse mokasi,
kokouksessa vaikeni.
Ai, ai, Haapanen,
turhat toiveesi!

Äänestä
  • Koplan poijaat persumaassa
    järjestystä vaatii,
    kaikki rossit maasta pois
    ja alas sormonkaartit.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Koblereilla mukanaan
    on menestys ja onni,
    meikäläisten vyöllä riippuu
    uudistuksen pommi.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Pikkurossit Kontulassa
    näkee pahaa unta,
    Kontula on rajamaa
    ja piiri valtakunta.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Eespäin veikot pelko pois
    ja rivakasti tahti,
    Koplan poijaat Suomenmaan
    on vapauden vahti.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut

    Äänestä

  • Sodanjulistus? kirjoitti:

    Koplan poijaat persumaassa
    järjestystä vaatii,
    kaikki rossit maasta pois
    ja alas sormonkaartit.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Koblereilla mukanaan
    on menestys ja onni,
    meikäläisten vyöllä riippuu
    uudistuksen pommi.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Pikkurossit Kontulassa
    näkee pahaa unta,
    Kontula on rajamaa
    ja piiri valtakunta.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Eespäin veikot pelko pois
    ja rivakasti tahti,
    Koplan poijaat Suomenmaan
    on vapauden vahti.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut

    Tuolla hallituksella Kontula ei pääse edes Koplan juttusille.

    Äänestä

  • Hesarikin nauroi. kirjoitti:

    Tuolla hallituksella Kontula ei pääse edes Koplan juttusille.

    Minneköhän?

    Äänestä

  • ehdokkaita. kirjoitti:

    Minneköhän?

    jos Soini päättää ohittaa piirin.

    Äänestä

  • ehdokkaita. kirjoitti:

    Minneköhän?

    ei se ole jyvällä asioista, kunhan jorisee omiaan. Voihan sillä olla vaikka Kossu vaalit tai ihan muutenvaan vaalit. Tekihän se viimevaaleissakin ihan omia teltta juttuja vaaliäänestys paikkojen läheisyyteen, kuin ei siitäkään lakipykälästä mitään tiennyt.

    Äänestä

  • vaalit kai tiiätte kirjoitti:

    yrittää viimeisillä voimillaan huutaa äitiä apuun!
    Tämähän menee hauskaksi....

    Äänestä

  • näin se piiri kirjoitti:

    yrittää viimeisillä voimillaan huutaa äitiä apuun!
    Tämähän menee hauskaksi....

    Ei muita niin kovin itketä mutta Uimis on haka mielellään käy itkemässä ihmisille kun kukaan EI MUA KUUNTELE.

    Äänestä

  • HesanKopla kirjoitti:

    jos Soini päättää ohittaa piirin.

    jos porukka, joka ei tunne yhdistyslakia, ei osaa kirjanpidon alkeitakaan, on täysin pihalla kokouskäytännöstä, mutta sen sijaan lähettelee häväistysviestejä, likaa omaa pesää vaaleissa ja jakelee seksiohjeita netissä edustaisi puoluetta pääkaupungissa. Ei Soini voi olla oikeasti niin tyhmä.

    Äänestä

  • rumaa jälkeä kirjoitti:

    ihan itse. Ei olisi juuri muuta tarvinnut, kuin körötellä maaliin kahdessa viimeisessä osakilpailussa.

    Äänestä

  • Sodanjulistus? kirjoitti:

    Koplan poijaat persumaassa
    järjestystä vaatii,
    kaikki rossit maasta pois
    ja alas sormonkaartit.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Koblereilla mukanaan
    on menestys ja onni,
    meikäläisten vyöllä riippuu
    uudistuksen pommi.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Pikkurossit Kontulassa
    näkee pahaa unta,
    Kontula on rajamaa
    ja piiri valtakunta.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut!

    Eespäin veikot pelko pois
    ja rivakasti tahti,
    Koplan poijaat Suomenmaan
    on vapauden vahti.

    Hei! Salpalinja, piirinjoukko,
    Konalan ja Eiran loukko,
    Hallis, Marika ja muut

    Hallis sieltä koplan tukijoukoista?
    Vieläkö Marika viihtyy koplan joukoissa?

    Äänestä

  • maailmanmestaruuden kirjoitti:

    ihan itse. Ei olisi juuri muuta tarvinnut, kuin körötellä maaliin kahdessa viimeisessä osakilpailussa.

    Ei olisi muuta tarvittu, kuin kaikessa rauhassa asettaa ehdokkaat ja vetää vaalit läpi. Mutta ei. Piti ehdoin tahdoin pistää täysi rähinä päälle. Näin persuissa.

    Äänestä

  • rumaa jälkeä kirjoitti:

    jos porukka, joka ei tunne yhdistyslakia, ei osaa kirjanpidon alkeitakaan, on täysin pihalla kokouskäytännöstä, mutta sen sijaan lähettelee häväistysviestejä, likaa omaa pesää vaaleissa ja jakelee seksiohjeita netissä edustaisi puoluetta pääkaupungissa. Ei Soini voi olla oikeasti niin tyhmä.

    Näinhän siinä juuri kävi, hyvin sanottu. Toivottavasti sama meno ei jatku.

    Äänestä

  • rumaa jälkeä kirjoitti:

    jos porukka, joka ei tunne yhdistyslakia, ei osaa kirjanpidon alkeitakaan, on täysin pihalla kokouskäytännöstä, mutta sen sijaan lähettelee häväistysviestejä, likaa omaa pesää vaaleissa ja jakelee seksiohjeita netissä edustaisi puoluetta pääkaupungissa. Ei Soini voi olla oikeasti niin tyhmä.

    että Soini on juuri noin tyhmä että suosii ja veljeilee tuon tahon kanssa. Soini tarvitsee ympärilleen nuolijoita ja tuosta porukastahan niitä löytyy.

    Äänestä

  • on niin kirjoitti:

    että Soini on juuri noin tyhmä että suosii ja veljeilee tuon tahon kanssa. Soini tarvitsee ympärilleen nuolijoita ja tuosta porukastahan niitä löytyy.

    piisaa.

    Äänestä

  • menossa. kirjoitti:

    Ei olisi muuta tarvittu, kuin kaikessa rauhassa asettaa ehdokkaat ja vetää vaalit läpi. Mutta ei. Piti ehdoin tahdoin pistää täysi rähinä päälle. Näin persuissa.

    Tänä päivänä ihmiset ovat kadottaneet luottamuksensa ammattipoliitikoihin ja virkamiehiin. Ammattiliitotkin kuihtuvat omaan mahdottomuuteensa.

    HUS säästää palkoista ja viroista mutta kuljettaa johtajiaan sadoilla tuhansilla ympäri maailmaa tutustumaan omaan alaansa,
    hankkii johtajalleen ökyasunnot ja muut edut...

    Ammattiliittojen pomojen palkkaus senkun nousee samalla kun ovat neuvottelevinaan jäsenistölleen etuja ja korotuksia.

    Virkakin on saavutettu etuus, jonka voit menettää vain rikoksen tekemällä, viis siitä, miten työsi hoidat.

    Silloin kun kansa on näin tyytymätön, ei yksikään poliitikko voi olla varma tuolistaan.

    Äänestä

  • HesanKopla kirjoitti:

    jos Soini päättää ohittaa piirin.

    Onko tämä ilmoitus vai uhkaus?
    Onko koplalla aihetta olettaa, että näin kävisi?

    Äänestä

  • kauhea? kirjoitti:

    Onko tämä ilmoitus vai uhkaus?
    Onko koplalla aihetta olettaa, että näin kävisi?

    tahollaan. Kopla ei uhkaa ei kosta, mutta kopla on armoton.

    Äänestä

  • vaalit kai tiiätte kirjoitti:

    ei se ole jyvällä asioista, kunhan jorisee omiaan. Voihan sillä olla vaikka Kossu vaalit tai ihan muutenvaan vaalit. Tekihän se viimevaaleissakin ihan omia teltta juttuja vaaliäänestys paikkojen läheisyyteen, kuin ei siitäkään lakipykälästä mitään tiennyt.

    ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
    oi jospa oisin saanut olla mukana...

    Äänestä

  • viisusta poistaa kirjoitti:

    Hallis sieltä koplan tukijoukoista?
    Vieläkö Marika viihtyy koplan joukoissa?

    menikös nyt virsi uusiksi, kun nimet muuttuu kaiken aikaa ennenkuin levyä edes julkaistaan??
    Siis tämähän on hauskaa, kun sen oikein oivaltaa.

    Äänestä

  • Uimis itkee lisää kirjoitti:

    Ei muita niin kovin itketä mutta Uimis on haka mielellään käy itkemässä ihmisille kun kukaan EI MUA KUUNTELE.

    ja itsekseen hymähtelemässä.
    Liekö hyvällä tuulella jostain vai olisiko mieli pimenemässä?

    Äänestä

  • Kielioppia kirjoitti:

    piisaa.

    Mutta voit hakea varmaankin mukaan maahanmuuttajien suomenkielen koulutukseen.
    Oikeinkirjoitustakin siellä opettavat.
    Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä.

    Äänestä

  • säkeistöön kirjoitti:

    menikös nyt virsi uusiksi, kun nimet muuttuu kaiken aikaa ennenkuin levyä edes julkaistaan??
    Siis tämähän on hauskaa, kun sen oikein oivaltaa.

    Kontulan ja puolueen vasemmistosiiven mannekiiniksi. Onkohan pojilla edes yhteneväiset käsitykset maahanmuuttoasioista?

    Äänestä

  • tulleensa asetetuksi kirjoitti:

    Kontulan ja puolueen vasemmistosiiven mannekiiniksi. Onkohan pojilla edes yhteneväiset käsitykset maahanmuuttoasioista?

    Onko muka tyhmää viety?

    Äänestä

On kun sossun odotushuoneessa :)

Äänestä

Rossin meriitit:

Tärkeitä kysymyksiä
Kirjoittanut: Johanna_Rossi 22.10.2007 klo 11.34

Toki vastaan, anna vain sähköpostiosoitteesi, niin saat selvityksen ihan henkilökohtaisesti.

Kuten otsikoin tämän alkuperäisen keskustelun, kyse on muutosvoimasta. Ymmärrän hyvin, että joukossamme elää yhä katkeruutta ja lietsontaan on helppo sortua. Muutos tuokin nyt tullessaan asialinjan. Tämä ei ole enää terapiaryhmä. Ilokseni voin todeta, että tältäkin palstalta alkaa löytyä oikeata keskustelua.

Minä olen "ylilyöntini" kirjoittanut tänne omalla nimelläni. Nimimerkin taakse olisi toki helpompi turvautua. Olisikos se sitten erottautunut täältä kaiken paskanpuhumisen joukosta? Nyt se ainakin kohahdutti.
Enpä tietenkään ole kovin ylpeä kirjoituksen sisällön tasosta, tehty mikä tehty, mutta voin elää asian kanssa.
Sanotaanko niin, että pakan sotkemiseen tarvittiin minulta kaksi kirjoitusta. Onhan sekin jokin saavutus..

Jos joku nyt vielä haluaa avautua tästä aiheesta, tehkööt sen nimellään ja asiallisesti. Minuunkin toki voi ottaa suoraan yhteyttä.

Tästä lähtien laskenkin itseäni koskevat asiattomat kirjoitukset lähinnä omaksi kannatuksekseni, tueksi ja merkiksi siitä, että muutosvoima on pelottava voima.

Tässäkin keskustelussa oli hyvä listaus siitä, kuinka yhteistyön tasoa ja tavoitteita tulisi analysoida omalta kohdaltaan. Siinä listassa on hyvä lähtökohta jopa netiketille

Äänestä
  • Hannes, olet täysin oikeassa.
    Kirjoittanut: Johanna_Rossi 25.2.2007 klo 03.37

    Kauhusta ne ovat soikeana. Homma ei todellakaan etene niin kuin olisi haluttu. Pelkästään KPS ei sitä tee, myöskin minun mukaantuloni sotkee Mattilan, Käden lakeijoiden pasmat.

    Totuus on siinä, että puolueen etua täällä pitää ajatella. Tässä astun kuvan minä kaikki ne muut hiljaiset äänet jotka eivät ole koskaan uskaltaneet uhmata kanssakävijöitään.
    Minulla on nyt vapaa suu puhua - numero on tullut. Tätä ei edes kuolema erota.
    Helsingin Piiri on kotoisin niin syvältä että hävettää sanoa kuluvansa siihen. Ihmetyttää, että tällaista on sallittu maanpäällä olevan. Onneksi tähän on tulossa muutos.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000024026428#22000000024026428

    Äänestä

  • Näin tehdään yhteistyötä kirjoitti:

    Hannes, olet täysin oikeassa.

    nuolentaohje.

    Äänestä

  • missä on se kirjoitti:

    nuolentaohje.

    mitä sitä idiootti muilta kyselet?
    Jos olet epävarma, aloita vaikka koplan persuuksista. Kai se harjoittelusta käy.
    Aiheeseen kyllästynyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uimis kirjoitti:

http://kontulanperussuomalaisetry.palvelee.fi/
Uusi hallitus kasassa, tästä on hyvä jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu