taidan olla niin tottunut tähän ikävään, etten sen takia osaa siitä irrottaa. mitä jäisi jäljelle jos päästäisin irti ikävästä ja antaisin itseni unohtaa? onko se pelko, joka pitää sut mun ajatuksissa päivin öin?
mä olen miettinyt tätä kaikkea niin paljon, miettinyt miksi tunnen mitä tunnen, miksi en osaa vieläkään luovuttaa vaikka en uskalla enää edes pientä toivon kipinää elvytellä.
jos tämä ei ole rakkautta, mitä se sitten on? kun ehjästä pinnasta huolimatta sisin yhä vihloo ikävästä. kaiken tämän ajan jälkeen, vieläkin ajatus sinusta saa mustan möykyn sisälle ja silmät kostumaan.
vai olenko ihan täysin ja oikeasti seonnut?
mä olen miettinyt tätä kaikkea niin paljon, miettinyt miksi tunnen mitä tunnen, miksi en osaa vieläkään luovuttaa vaikka en uskalla enää edes pientä toivon kipinää elvytellä.
jos tämä ei ole rakkautta, mitä se sitten on? kun ehjästä pinnasta huolimatta sisin yhä vihloo ikävästä. kaiken tämän ajan jälkeen, vieläkin ajatus sinusta saa mustan möykyn sisälle ja silmät kostumaan.
vai olenko ihan täysin ja oikeasti seonnut?
Vastaukset 9
Vanhimmat
ajattelematta sinua toisinaan pikku enkelini.
Pohdit itseksesi aika syvällisiä asioita.
Oisko mitään muuta mahdollisuutta?
toivon vaan, että joskus osaisin pohtia tätä niin paljon ja niin pitkään, että edes vahingossa osuisin EXIT- kyltille.
Hätäpoistumistiet on tarkoitettu hätätapauksia varten.
Turvallisempaa käyttää vakioreittejä, siellä kohtaa tuttujakin.
sydän korventunut karrelle ja silmät sumeana surusta. ei ole helppoa löytää oikeaan suuntaan.
jolla se on jaksanut itse läpi harmaiden kallioiden, ja jolla suurin kyynisyys on pidetty pois. Se on sen miehen kieltä! Korttipeliaamu?
on tilapäisesti lopussa. pitää laittaa tilaukseen *kirjoittaa listaan*
enkä harrasta pelaamista, paitsi ehkä pasianssia.
solitaire.
Kuule, se on aika normaalia. Kanssasi painivat erilaiset ihmiset ympäri maailmaa tälläkin hetkellä samasta asiasta. Minä myös olen hengessä kanssasi mukana. Ikävä on rumempi sana rakkauteen verrattuna. Se vain on niin että ihminen kun rakastuu toiseen, siitä tunteesta on vaikeaa päästä irti. Se mainitsemasi toivonkipinä kytee ja kytee, täällä roikkuu ja ruoskii samalla itseään kun ei anna itselleen lupaa päästää irti jollain tasolla. Sisällä vellovat kysymykset, itsensä syyllistäminen ja "miksi"-sanalle etsii vastausta. Joskus tarvitaan toipumiseen pidempi aika, joskus taas toinen rakastuminen korjaa tilanteen (Jälkimmäiseen en itse kykene koska tuntuu kuin potentiaalisen henkilön kanssa entinen kuiskaisi korvaan "älä sitä ota, ihan tyhmä kaveri")..
Ja kyllä, se on rakkautta.
riittääköhän kokonainen elinikä?