Oletko aina haaveillut elokuvan tekemisestä? Olemme ajatelleet tehdä suomalaisen kauhuelokuvan.
Tarvitsemme mukaan näyttelijöitä (mielellään 18-25 vuotiaita), kuvaajaa, mahdollista käsikirjoittajaa, avustajia sekä valo- ja äänitekniikasta kiinnostuneita harrastelijoita.
Kyseessä on meidän(kin) ensimmäinen projekti, joten haemme vain amatöörejä (ei ammattilaisille).
Kyseessä olisi suomalainen kauhuelokuva ja elokuvan pituus pyritään saamaan "normaalimittoihin" eli noin 100min.
Elokuva tehdään niin sanotulla nollabudjetilla, joten palkkaa eikä muita korvauksia pystytä maksamaan, elokuva olisi tarkoitus laittaa ilmaisjakeluun.
Kuvaukset tapahtuisi pk-seudulla tai ihan lähituntumassa.
Eli jos kiinnostuit lähetä sähköpostia jossa kerrot itsestäsi ja siitä mikä osa elokuvan tekemisestä kiinnostaa sinua osoitteeseen [email protected]
Hakemusten perusteella otamme yhteyttä.
Ystävällisin terveisin, tuottajat ja ohjaaja
Oletko kiinnostunut elokuvaprojektista?
1
457
Vastaukset 1
- ensimmäinen elokuva
Muutama neuvo hankkeelle.
1. älkää käyttäkö termiä harrastelijoita, koska se merkitsee samaa kuin puuhastelu.
Alan harrastajat on oikea termi, niin alan harrastajat ei loukkaannu.
2. tiedän miltä tuntuu tehdä ensimmäsitä elokuvaa. Itse tein aikanaan ensimmäistä elokuvaa sodasta ja sen pituus oli 70min. Eihän sitä kato pirukaan, kun toimiva mitta ois ollu 10min. Niin kannattaa lähteä aluksi tekemään lyhäriä ja keskittyy siitä tekemään mahdollisimman hyvän ja toimivan. Ja kun tuotantoja ja kokemusta on karttunut, niin voi tehdä pitempiä juttuja.
Nämä olivat vain neuvoja. Ei muuta kuin onnea projektille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400