Valtamedia

kyttää Jäättenmäen lausuntoja vaalien alla ja on kummasti unohtanut silloisen pääministerin lupaukset elintarvikeviraston sijoittamisesta Suomeen.

Lipponenhan itse hehkutti vaalitaiston viime metreillä että HÄN on "neuvotellut" elintarvikeviraston Suomeen.

Stallarilainen valtamedia ei kommentoi asiasta puolta sanaa. Tarvitseeko Suomi näitä demari / stallarijankuttajia valtamediassa?

Ainakin yhdessä eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa tuntuu olevan kovasti näitä "puolueettomia" toimittajia.

Olisivat joskus edes yhden päivän selvin päin nämä
valtamedian toimittajat.
6159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

valtamedian toimittajat todella "stallareita" jotka kuitenkin kumartavat länteen ja oikeistolaisille arvoille kuten Lipponen, onkin mielenkiintoinen.

Äänestä

Varmaan jo tyhmempikin huomaa, että käynnissä on Jäätteenmäki-jahti. Toivottavasti se ei pääty yhtä epämiellyttävästi kuin kettujahdit Englannissa. Siellä jahtikoirat saavat repiä saaliinsa lopulta riekaleiksi. Meillähän toimittajat hyviä tapoja noudattaen pyrkivät tietenkin vain objektiiviseen tiedonvälitykseen. Siksi onkin ihmeellistä, etteivät Lipposen elintarvikevirastopuheet tunnut kiinnostavan valtamedian toimittajia. Eikö siinäkin selvästi ollut kyse valehtelusta, jolla pyrittiin vaikuttamaan vaalitulokseen?

Äänestä

Kuulin juuri radiosta Lipposen haastattelun. Siinä Lipponen sanoi,
että media oli "sekoittanut asiat".

Demarimielinen valtamedia toi juuri sopivasti 2 päivää ennen
eduskuntavaaleja asian esiin, asiaa sopivasti "sekoittaen".

Vieläkö joku uskoo sanaakaan, mitä demarimielinen valtamedia
tuutistaan suoltaa?

Äänestä

Lipponen luottamuksellisia asiakirjoja puheidensa tukena?

Äänestä
  • Hyvä kysymys! Eikö nyt joku virkamies voisi vuotaa tiedot siitä, mitä Lipponen ja Berlusconi asiasta keskustelivat. Niitä tietoja voitaisiin sitten verrata Lipposen myöhempiin sanomisiin. Ei taida kiinnostaa tutkivia toimittajia...

    Äänestä

  • olle kirjoitti:

    Hyvä kysymys! Eikö nyt joku virkamies voisi vuotaa tiedot siitä, mitä Lipponen ja Berlusconi asiasta keskustelivat. Niitä tietoja voitaisiin sitten verrata Lipposen myöhempiin sanomisiin. Ei taida kiinnostaa tutkivia toimittajia...

    se vuotaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain kirjoitti:

kyttää Jäättenmäen lausuntoja vaalien alla ja on kummasti unohtanut silloisen pääministerin lupaukset elintarvikeviraston sijoittamisesta Suomeen.

Lipponenhan itse hehkutti vaalitaiston viime metreillä että HÄN on "neuvotellut" elintarvikeviraston Suomeen.

Stallarilainen valtamedia ei kommentoi asiasta puolta sanaa. Tarvitseeko Suomi näitä demari / stallarijankuttajia valtamediassa?

Ainakin yhdessä eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa tuntuu olevan kovasti näitä "puolueettomia" toimittajia.

Olisivat joskus edes yhden päivän selvin päin nämä
valtamedian toimittajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu