Äänen käheys = kurkkusyöpä?

Tuomiota odotellessa..

Ääneni on ollut jo ainakin kuukauden ajan käheä, ja tämä pistää luonnollisesti huolestuttamaan. Puhuminen onnistuu kyllä normaalisti, mutta esimerkiksi laulamaan en pysty kovin pitkää aikaa ja korkeiden lauluäänien tuottaminen on vaikeutunut.

Tuntuu että kurkussa on paljon limaa, mutta en saa sitä pois vaikka kuinka yritän. Pientä palan tunnettakin on ihan viime aikoina esiintynyt, mutta se voi johtua myös siitäkin että stressi on ollut melkoinen tämän asian suhteen ja muutenkin elämä on ollut melko stressavaa viime aikoina.

Luin että äänen käheytyminen voi olla ensimmäinen merkki kurkkusyövästä, voisikohan se pitää minunkin kohdalla paikkansa? Ihmettelen kyllä jos syöpä on kyseessä, sillä olen nuori mies enkä tupakoi lainkaan. En vain keksi mitään muutakaan järkevää syytä tälle äänen käheytymiselle ja sitkeälle limalle.

Ja kuinka paljon nuoria terveellisesti eläviä miehiä ylipäätään sairastuu kurkkusyöpään? Olisi mukava tietää siitäkin.

1

1476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raspikurkku

      Tuntuu aika epätodennäköiseltä että tuolla iällä iskisi kurkkuun syöpä. Käheä ääni viittaa kyllä ennemmin kurkunpään syöpään kuin varsinaiseen kurkkusyöpään koska kasvain kuten minunkin tapauksessani istahti äänihuuliin. Kurkunpään syöpä on melko harvinainen (miehillä n. 100/vuosi). En ole katsonut ikätilastoa vaikka sellainenkin varmaan löytyy mutta se on ennenkaikkea vanhahkojen tupakoivien (ja alkoholia käyttävien) miesten sairaus. Aikaisessa vaiheessa todettuna ennuste on erinomainen.
      Pitkään jatkunut äänen käheys on aina merkki jostakin ja se jokin pitää selvittää mahdollisimman nopeasti niin että hommaappa itsesi knk-spesialistille mahdollisimman nopeasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6665
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2285
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1261
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1042
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      87
      942
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      840
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      767
    Aihe