Itse haluan usein kertoa miehelleni että rakastan, tykkään jne. Haluan halata, suukotella, olla lähellä. Haluan kertoa että välitän, miten tärkeä hän on.
Hän joko ei vastaa, murahtaa, sanoo jaa, ja ehkä kerran kuussa niin määkin. Hän ei oma-aloitteisesti suukottele, halaa tai muutenkaan osoita hellyyttä. Ja nykyisin ei halua edes rakastella (johtuneeko raskaudestani).
Olenko tyhmä kun roikun hänessä??? Onko hän kanssani vain säälistä eikä raaski sanoa että haluaisi lähteä vai onko hän ihminen joka ei kertakaikkiaan osaa ottaa vastaan positiivisia tunteenilmauksia, saati osoittaa niitä itse??
Hän joko ei vastaa, murahtaa, sanoo jaa, ja ehkä kerran kuussa niin määkin. Hän ei oma-aloitteisesti suukottele, halaa tai muutenkaan osoita hellyyttä. Ja nykyisin ei halua edes rakastella (johtuneeko raskaudestani).
Olenko tyhmä kun roikun hänessä??? Onko hän kanssani vain säälistä eikä raaski sanoa että haluaisi lähteä vai onko hän ihminen joka ei kertakaikkiaan osaa ottaa vastaan positiivisia tunteenilmauksia, saati osoittaa niitä itse??
Vastaukset 18
Vanhimmat
sä siinä liikaa? Anna sille vähän tilaa...
Mitä pahaa on tunteiden osoittamisessa? Miksi ylipäänsä olla yhdessä kenenkään kanssa jos ei saa rakastaa ja olla hellä? Eikö se oo sama sitten kun muuttaa asumaan ensimmäisen vastaantulijan kanssa?
toista ei saa tukehduttaa liiallisella hellyydellä. Jos toinen on kyljessä jatkuvasti kiinni niin se alkaa ahdistamaan. Kultainen keskitie kaikessa, ystävä hyvä!
Et voi olla noin mustavalkoinen että suhteessa roikutaan toisen kaulassa 24 h tai muutoin ei voi olla suhteessa lainkaan. Uskomatonta.
usein kriisin paikka, jää ikään kuin ulkopuolelta katsomaan elämän mysteeriä. ja taas naiselle se paikka, kun tarvitsee hirveästi sitä vakuuttelua siitä, että suhde toimii, mies rakastaa, että ei ole hylkäämässä ja että vauvalla ja äidillä on turvallinen ja rakastava kotisatama.
mä ehdotan ettet kerjää niitä pusuja ja haleja itsellesi, vaan otat miehesi mukaan rakastavana isänä, eli koitat jakaa raskauden ja vauvan herättämät tuntemukset. miestä voi pelottaa ja arveluttaa siinä missä sinuakin, lisäksi hän kokee helposti jäävänsä ulkopuolelle.
voisit aloittaa vaikka pyytämällä miestä sivelemään masuasi, viestimään pienokaisellenne että isä on täällä ja rakastaa sinua jne... jakakaa nämä arvokkaat hetket, älkää tehkö niistä etääntymistä ja eron suunnittelua.
Menepä ehdottelemaan että koskis masuun.
Olen yrittänyt kertoa miltä tuntuu kun vauva liikkuu, olen yrittänyt kertoa minkä kokoinen nyt on, olen yrittänyt puhua kaikesta...
S--na, en minä jaksa.
Ei sitä kiinnosta mikään minuun tai vauvaan liittyvä.
Minkälainen isä siitä tulee jos ei osaa/halua rakastaa tulevan lapsensa äitiä? Tuolla käytöksellä tekee tulevasta lapsestakin tunnevammaisen ihmisen.
Miten tuollaisia ihmisiä yleensä syntyy?
Anna miehelle tilaa ja aikaa sopeutua tulevaan elämänmuutokseen... Just joo, minun kehossani tapahtuu koko ajan, ei mullakaan tässä ole tän enempää aikaa sopeutua, raskaus jo yli puolenvälin.
Ehkä se on vain niin että tästä miehestä ei ole rakastamaan ketään saati elämään parisuhteessa jossa pitää kummankin osapuolen huomioida toisiaan.
Minkälaisissa ihmissuhteissa te muut yleensä elättä kun neuvona on että älä kerjää huomiota tai hellyyttä? Niin kovako tämä maailma jo on?
olla totta... toinen voi hermostua siihen, kun kokee että puoliso ei seiso omilla jaloillaan vaan yrittää ripustautua. kaikki on tapauskohtaista.
mutta sanoisin, että jos vauva on suunniteltu ja molemmat ovat sitä toivoneet niin asiat korjaantuu, mutta sun viestistä tulee sellainen olo että ei ole rakastanut sua koskaan, joten miksi ihmeessä olet hänelle raskaana?
Hän halusi aborttia mutta minä siihen pystynyt.
Sanoin että lähde jos haluat mutta älä jää säälistä.
Jäi ja lupasi olla mukana ja tukena yms.
Useaan otteeseen olen sanonut että mene jos ei huvita tai ei enää tykkää mutta etten minä jaksa tällaista kylmyyttä ja etäisyyttä.
Kaikki on kuulema ok ja haluaa jatkaa ja mikään ei ole muuttunut.
Just joo.
suomeksi, miksi sitä tulkitaan ripustautumiseksi jos kerta rakastaa toista ja haluaa osoittaa sen sanoin ja teoin?
Pitääkö elää kuten kaverit että moi, nähään kun erotaan ja paiskia toista ohimennen olkapäälle tai taputtaa niin ku koiraa?
Eikö tunteita saa enää osoittaa?
olin itse täysin samassa tilanteessa reilu vuosikymmen takaperin. yhdessä suunnittelimme ja puuhailimme raskautta, sitten kun testi olikin positiivinen (aika pian), mies käänsi kelkkansa täysin. liki kolme kuukautta kinasimme abortista lähes joka hetki, mies yritti vaikka mitä taivuttaakseen minut tahtoonsa. siihen en kuitenkaan suostunut vaan pyysin valitsemaan, joko ottaa meidät molemmat tai sitten kasvatan lapsen yksin. mies kuitenkin halusi olla meidän kanssa, mutta hän myös muuttui samoin kun olet tuossa yllä kertonut omasta suhteestasi.
olimme yhdessä siihen asti kun lapsi oli 1v2kk ikäinen. sen jälkeen erosimme riitaisasti ja paljon pahaa tapahtui. en nyt meinaa että teidän suhteessanne näin kävisi, tilanne voi myöskin parantua. oletko kysynyt mieheltäsi, olisko hän valmis vaikka parisuhdeterapiaan tai muuten juttelemaan asioita selväksi? jos sinusta tuntuu, ettei tilanne muutu mihinkään suuntaan, ero on aina vaihtoehto. kenenkään ei tarvitse elää ilman rakkautta, hellyyttä, hyväksyntää ja lämpöä. itse en ole päivääkään eroa katunut, enkä sitä että pidin lapsen, eniten kadun sitä, etten eronnut aikaisemmin, olisin ollut paljon onnellisempi, jos olisin ollut vauvan kanssa kaksin. raskasta se olisi varmasti ollut yksin, mutta eipä se kylmässä suhteessa yrittäminen yhtään sen helpompaa ollut.
löysin uuden elämän, uuden miehen, joka hyväksyy lapseni ja minut ja rakastaa meitä. ja osaa sen myös osoittaa. takana jo yli kymmenen onnellista vuotta.
joka tapauksessa, paljon voimia sinulle ja kaikkea hyvää tulevan pienokaisen elämään. koita muistaa, että vaikka kaikki tuntuisi nyt hirveän raskaalta, se aurinko paistaa vielä varmasti sinunkin elämääsi. sinulla on oikeus olla onnellinen.
monenikäiset niin yleisesti tiedoksi, että jos mies ei halua lapsia, hän käyttää kondomia, käytti puoliska pillereitä tai ei. jos nainen ei halua lapsia, hän valitsee ehkäisynsä mm sen mukaan, sopivatko pillerit hänelle vai ei. jos kondomi on ehkäisynä ja se menee rikki, niin silloin haetaan apteekista ilman reseptiä saatavat jälkiehkäisypillerit, joilla ei ole mitään tekoa itse abortin kanssa, joka tietenkin on sitten se viimeinen keino.
sun tilanne on kyllä surullinen, eli mies on yrittänyt kantaa vastuunsa, mutta selkeästi hän ei ole ollut valmis tällaiseen. jos ette juttelemalla löydä ratkaisua, niin sinuna alkaisin järjestää elämää siihen malliin, että ette elä samaa taloutta kohta. vaikka ette rakasta toisianne voitte silti olla hyvät vanhemmat lapsellenne, kunhan otatte järjen käteen.
ihmettelen sun tapaa käsittää kaikki aivan väärin ja ihme ääripäästä toiseen. jos sanon että anna toiselle tilaa, niin puhut että miksi pitää taputtaa toista pelkästään kaverillisesti kuin koiraa. Eikä lainkaan enää hellyyttä. tajuatko mitä tilan antaminen on?
Ymmärrätkö mitään mitä sanotaan? Tavallaan en edes ihmettele että sulla on mennyt sukset ristiin miehes kanssa. Et tajua mitään mitä sulle puhuu.
pitäisi myös antaa osaltaan sitä hellyyttä ja näyttää kiintymyksensä. suhteessa molempien osapuolien pitää osata joustaa ja sopeutua.
mun käsittääkseni tässä ei ollut kyse mistään roikkumisesta 24 tuntia vuorokaudessa, vaan siitä, että toinen kokee jääneensä tyystin ilman hellyyttä ja rakkautta. ja kuinka terve on sellainen suhde, josta sitä ei löydy ja jossa sitä ei osoiteta?
ja jos ei saa,niin valittaa koko ajan.Siinä sinun tilanteessasi,kun olet raskaana,kaipaa juuri sitä läheisyyttä ja tukea.Jotkut miehet eivät sitä tajua ennenkuin heille kertoo toiveensa,jos sittenkään.Koitappa jutella asiasta miehesi kanssa,sitten näet kuinka hän reagoi asiaan.Onnea jatkossa!
Löytyihän kuitenkin joitakin jotka ovat olleet vastaavassa tilanteessa.
Tämä joka veti herneen nenäänsä, voisitko ystävällisesti selvittää mulle joka ei mistään mitään tajua, mitä tilan antaminen sinun mielestäsi sitten on?
Ensin sanot ettei saa ripustautua ja sitten sanot ettei saa hellyyttä lopettaa?
Ihan oikeasti olen kokeillut kaikkea, en puutu hänen menemisiinsä tai tulemisiinsa, olen hillinnyt "pahimmat" hellyyden osoituskohtaukseni ja liialliset rakkauden höpöttämiset. Olen ollut kaverina ja läsnä. Kuunnellut häntä kun on tukeani hakenut.
Ihan oikeasti, se miten minä parisuhteen ymmärrän, se on sitä että puolin JA toisin kuunnellaan ja tuetaan toista, osoitetaan hellyyttä, kunnioitusta ja arvonantoa. Sen ei tarvitse olla jokapäiväistä. Pieni ele silloin tällöin, hellä hymy tai pieni kosketus. Ei muuta.
En mielestäni pyydä paljoa. Mielestäni olen henkisesti ja tunne-elämältäni kypsä, 40-kymppinen ihminen joka arvostaa ja rakastaa tätä miestä.
Kait minä sisimmässäni sitten vaistoan/tiedän ettei hän rakasta minua tai ole kypsä isyyteen. Jotkut kertovat että tilanne on muuttunut kun vauva on syntynyt. Mutta onko oikein että koko tämä odotusaika joka on meille kummallekin ainutlaatuista (ensimmäinen lapsi) tuhraantuu minulla sen miettimiseen olenko arvostettu ja rakastettu naisena ja tulevana äitinä.
"tuhraantuu minulla sen miettimiseen olenko arvostettu ja rakastettu naisena ja tulevana äitinä" ja mihinkäs luulet sen miehesi ajan tuhraantuvan? kun on kerta ei toivottu lapsi niin taatusti miettii paljon rankempia juttuja omalta osaltaan. mun mielestä olet valitettavasti saanut sitä mitä tilasitkin, etkä vain halua uskoa "kypsässä" ajatusmaailmassasi sitä. mutta silti toivon, että teillä on vain kriisi ja lapsen synnyttyä asiat kääntyvät paremmin. en kyllä ymmärrä miten voit odottaa mieheltä sitoutumista ja rakkautta kun raskaus oli niin selkeästi ei toivottu, missä pilvilinnassa oikein elät? mutta joskus elämässä tapahtuu ihmeitä, mutta ei ikinä ilman työtä, eli mitä jos hakisitte apua tilanteeseen, teillä on aika paljon asioita puhumatta ja ratkomatta, varmaan hyvin vaikeita vihantunteita puolin ja toisin, perusluottamus on järkkynyt monellakin tapaa molemmilta jne jne... hakekaa apua.
että olisko kannattanut ensin tutustua kunnolla mieheesi ennen lapsen tekoa. Puhut, kuin teini, jolle on sattunut vahinko. Omalla kohdalla oma mieheni halusi raskaudenkin aikana. Tosin ei hänkään mikään halailija ole.
Lopetan keskustelun tähän omalta osaltani.
Kiitos asiantuntevista kommenteista : )
Ensinnäkin, ehkäisyt eivät ole 100% varmoja eli ette voi tietää miten tämä raskaus sai alkunsa.
Toiseksi, kummallakaan ei ole aikaisempia "raskauksia" joten emme osanneet epäillä vahinkoa tapahtuneeksi riittävän ajoissa jälkiehkäisyn kannalta.
Kolmanneksi, jos raskaus saa alkunsa tällä tavoin, sitä ennalta suunnittelematta, ihmisille, joiden kohdalle sitä ei ole aiemmin suotu, minä naisena en pystynyt tekemään aborttia.
Neljänneksi, miehelle on tarjottu toistuvasti mahdollisuutta lähteä hyvällä omallatunnolla ja sen tietoisuuden kanssa, että hän voi pitää yhteyttä ja nähdä lasta jatkossa jos niin haluaa.
Eli onneksi osalla teistä oli omakohtaisia kokemuksia ja riittävästi empatiaa ymmärtää mitä ajoin alkuperäisessä viestissäni takaa.
Aion jatkossakin yrittää parhaani tämän suhteen eteen koska mielestäni ehdin tutustua mieheeni riittävän hyvin ennen tätä raskaaksi tuloa enkä kuitenkaan usko että hän haluaa paha minulle olla, ja haluan luottaa ja uskoa että tämä kääntyy meille vielä hyväksi.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille : )