Hallitus vs Tehy =

Suomessa tämänkin poliittisen valtapelin maksajiksi joudumme taas me tavalliset kansalaiset, jotka olemme yleisen sairaan- ja terveydenhoidon käyttäjiä sekä ne asiakkaat, jotka jo ovat hoidon varassa. Hyväksyn ja ymmärrän silti hoitotyössä olevan työläisen halun saada palkka, joka riittää elämiseen ja työstä rentoutumiseen, jotka molemmat ovat välttämättömiä hyvin hoidetun ihmisläheisen työn toteutumiselle.
Sen sijaan en hyväksy sitä, että hoitoala on vuosi toisensa jälkeen jäänyt mm. metalli- ja paperityöläisten palkankorotusten varjoon ja vain siksi, että ns. viivan alle saatua tulosta on hoitoalalla vaikeampi todentaa.

Osaaminen ja kekseliäisyys ovat kilpailukyvyn perusta, koska niiden avulla luodaan toiminnalle tuottavampia edellytyksiä. Toisin sanoen, niillä tehdään tai säästetään rahaa. Nyt tapetilla olevan hoitoalan sektoreilla tehdään jatkuvasti luovia ratkaisuja ja muovataan uusia toimintamalleja muuttuvan reaaliaikaisen tarpeen mukaisesti, jotta kyetään selviytymään sekä perustyöstä että kehitystyöstä yhä pienenevillä resursseilla.
Siitähän tässä on kysymys, että työpanos hoitoalalla pitää kyetä palkitsemaan parempana ansiotulona työntekijöille. Se on arvostuksen osoitus työhön sitoutuvalle ammattilaisille. Se on myös elintärkeää rekrytoitaessa nuoria ja ammatinvaihtajia kouluttautumaan sekä perustyöhön että korkeakoulutukseen.


PerusMikki
Espoo
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täysin turha, väkisin väännetty tarina asioista jotka ovat itsestään selviä ja jo tällä palstalla läpikäyty tuhannesti.
Keksi joku oma idea.

Äänestä

Pidän tuosta linjasta, vaikken ihan samaa mieltä olekaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PerusMikki kirjoitti:

Suomessa tämänkin poliittisen valtapelin maksajiksi joudumme taas me tavalliset kansalaiset, jotka olemme yleisen sairaan- ja terveydenhoidon käyttäjiä sekä ne asiakkaat, jotka jo ovat hoidon varassa. Hyväksyn ja ymmärrän silti hoitotyössä olevan työläisen halun saada palkka, joka riittää elämiseen ja työstä rentoutumiseen, jotka molemmat ovat välttämättömiä hyvin hoidetun ihmisläheisen työn toteutumiselle.
Sen sijaan en hyväksy sitä, että hoitoala on vuosi toisensa jälkeen jäänyt mm. metalli- ja paperityöläisten palkankorotusten varjoon ja vain siksi, että ns. viivan alle saatua tulosta on hoitoalalla vaikeampi todentaa.

Osaaminen ja kekseliäisyys ovat kilpailukyvyn perusta, koska niiden avulla luodaan toiminnalle tuottavampia edellytyksiä. Toisin sanoen, niillä tehdään tai säästetään rahaa. Nyt tapetilla olevan hoitoalan sektoreilla tehdään jatkuvasti luovia ratkaisuja ja muovataan uusia toimintamalleja muuttuvan reaaliaikaisen tarpeen mukaisesti, jotta kyetään selviytymään sekä perustyöstä että kehitystyöstä yhä pienenevillä resursseilla.
Siitähän tässä on kysymys, että työpanos hoitoalalla pitää kyetä palkitsemaan parempana ansiotulona työntekijöille. Se on arvostuksen osoitus työhön sitoutuvalle ammattilaisille. Se on myös elintärkeää rekrytoitaessa nuoria ja ammatinvaihtajia kouluttautumaan sekä perustyöhön että korkeakoulutukseen.


PerusMikki
Espoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu