serkku on pahasti sairastunut syöpään. näytti jo välillä siltä, että olisi parantunut, mutta nyt on loppu lähellä. todennäköisesti viimeisiä päiviä viettää. Miten voisimme häntä muistaa. emme pääse hänen luokseen (asumme ulkomailla). emme ole olleet varmaan 20 vuoteen yhteydessä ja nyt mietin onko sopivaa lähettää tervehdys. kukkia ehkä?
kiitos vinkistä
kiitos vinkistä
Vastaukset 13
Vanhimmat
ole yhteydessä,niin ehkäpä ei yhteydenottoanne odota?
Ei ehkä kuulu tähän, mutta kuitenkin.
Olin 14-vuotias kun isäni menehtyi syöpään.
Muistan ensinmäisen koulumatkani sen jälkeen.
Naapurin tyttö tuli linja-autossa viereeni.
Siinä hän ei ollut koskaan istunut, joten pahalta tuo tuntui.
Surussa ja muissakin elämän tilanteissa pitäisi pystyä käyttäytymään kuten ennenkin.
Jos et muista eläessä niin älä kuollessakaan.
Jos muistat eläessä niin muista kuollessakin.
silloin kun hän on elossa!
Todellakin. Valvoin mieheni kuolinvuoteen äärellä enkä olisi tiennyt pahempaa kuin jonkun kaukaisen yh´äkkinen osanotto tms. Ehkä haluat vain hyvittää jotain. Mutta ne jotka muutenkin olivat pitäneet yhteyttä ja kävivät meitä eloonjääviä tukemassa olivat kyllä tarpeen.
Minulla kokemusta oman Papan kuolemasta, kun hän tapasi henkilöitä joita ei ollut nähnyt pitkiin aikoihin, oli hän mielissään välittämisestä. Ihan keskustelu, kortti tms. riittää. Monille kuoleville kukat eivät sovi huoneeseen, ei ainakaan keuhko-ongelmista kärsiville. Ei Pappa pitänyt mitenkään pahana sitä, että vasta siinä vaiheessa kun kuolema oli jo aika lähellä, häntä muisti joku vanha ystävä tai sukulainen. Yhteydenpito on kahden kauppa, joten samaa epäröintiä oli puolin ja toisin. Olisi kiva tavata, nähdä, kuulla, mutta kun aikaa on kulunut paljon. Viesti, kortti, kirje, kaikki olivat tärkeitä. Yhteyden katkeilevat, mutta kyllä niitä aina voi yhdistää ihan riippumatta tilanteesta.
Hyvin lähekkäin kävimme useissa hautajaisissa. Ystäväni poika, saman ikäinen kuin oma poikani ammuttiin ravintolan ulkopuolelle Tapaninpäivän yönä. Ystäväni oli ottamassa kirkkoon tulijoita eteisessä vastaan kätellen kaikki tulijat. Hän oli jokaisesta tulijasta onnellinen. Onnellinen siitä, että hänen hirvittävä menetyksensä kosketti täyttä kirkollista ihmisiä. Eikä kaikki muistajat olleet jatkuvasti tähän perheeseen yhteydessä. Tyhjä kirkko olisi ollutkin jo sitten toinen asia. Kyllä muistaminen on tärkeää, ei siihen tarvita eilistä käyntiä kylässä tai joka vuotuisia joulukortteja tms.
Serkkuni kuoli nuorena tapaturmaisesti ja hautajaiset olivat samana vuonna kun ystäväni pojan hautajaisetkin. Kirkko oli täynnä ja hautakumpu täynnä kukkalaitteita. Osa poistui haudalta kotiin jättäen lähimmät kokoontumaan yhteen varatun muistotilaisuuteen. Jokaisen kirkossa ja haudalla olijan tulemista nuori leski kiitti, ei hän miettinyt miksi tuo ja tuo tuli, kun emme ole yhteyttä pitäneet.
Toisen ystäväni poika, saman ikäinen kuin omani, eli meitä oli kolme ystävää yhtä aikaa raskaana ja jokainen saimme pojan vuonna 80, kuoli tuona samana vuonna pelleilynsä seurauksena. Hän putosi pahasti hallin kattopalkeissa olleesta telineestä. Hän ei koskaan tullut tajuihinsa, vaan kuoli muutama päivä tapaturman jälkeen sairaalassa. Oli perheen ainoa lapsi. Haudalla oli paljon ystäviä. Oli eri urheilulajien edustajia ja nuoret olivat ostaneet yhteiset muistokukat. Oli syksy ja kukkalaite oli suuri ja siinä oli kaikki ruskan sävyt. Nuoret eivät olleet kaikki tavanneet toisiaan vuosiin, mutta he tulivat hautajaisiin. Kun pappi laski omat kukkansa haudalle ja lausui muistosanat yrittäen lohduttaa tytärtään ja ystäviäni menetyksen johdosta, ei ollut tarvetta miettiä miten paljon pappi ja tämä perhe ovat oikeasti aikaa yhdessä viettäneet. Riitti, että he ymmärsivät menetyksen. Eikä kukaan katsonut haudalla, miksi paikalle tuli tuo ja tuo, tai miksi joku lähetti adressin. Jokainen adressi ja muistaminen oli tärkeää. Ei ole olemassa mitään käytössääntöjä, että jos et muista elävänä, niin älä tule kuolemankaan kohdatessa tai lähestyessä.
Itse mietin miten ikinä pystyn kohtaamaan ystäväni. Ja se oli todella vaikeaa. On vaikeaa hyväksyä, saati koskaan ymmärtää näin suurta surua ja tuskaa. Minun poikani on terve ja minulla on lapsenlapsi ja toinen tulossa. Toisella näistä ystävistäni ei ole koskaan lastenlasta. Haudalle vaihtuu tuoreet kukat kertoen siitä kaipauksesta mitä vanhemmat tuntevat. Koskaan he eivät ole kyseenalaistaneet heitä surun hetkellä lähestyneitä ihmisiä, miksi nyt, miksei aikaisemmin.
Myös nuori leski kertoi myöhemmin, että tärkeintä oli että ympärillä oli ihmisiä, soittoja viestejä. Ei ollut väärin lähestyä, jos väliä oli vuosia tai vuosikausia. Erona tässä on se, että tapaturmaisesti kuolleen kohdalla lähestytään omaisia, mutta myös kuolevan kohdalla lähestytään myös omaisia. Kerrotaan näin, että myös heitä on koskettanut tilanne. On kylmyyttä ja tunteettoman tuntuista, jos kukaan ei muista tai välitä, ja vain siksi, että epäilee ettei se ole sopivaa. Se on aina sopivaa.
Tärkeintä on lähestyä.
itse olen lapsilleni sanonut,etten halua kuin
läheisimmät viimeisinä hetkinä nähdä,samoin
hautajaisiin vain lähimmät.
toiveita voi aina esittää ja usein ne myös toteutuvatkin. Mutta, voi olla myös hyvin ahdistavaa läheisille, jos koet jonkun viestin, kukat tms. lähestymisen jo pahana. Eihän tuo kysyjä ollut tulossa sairasvuoteen äärelle, vaan kysyi tapaa lähestyä ja ottaa osaa, muistaa välittäen.
En usko, että kuolevan sairasvuoteen äärelle on tunkua, se on liian kova paikka. Muistamista muutoin, siitähän tässä oli kyse. Ja missä menisi se raja, jolloin muistaminen ei enää ole suotavaa? Kuukausissa, vuosissa.. vai tunteesta että on läheinen, koska lähellä voi olla ihmisiä olematta lähellä ja läheisiä.
Adressi on ikivanha tapa muistaa ja kyllä niiden lukeminen on muistotilaisuudessa tärkeää. Ja niitä lähettävät ne, joilta ehkä on se yhteys katkennut tai he ovat muutoin paikalle estyneet saapumasta.
Sairasvuode on aina asia erikseen.
joten, kun ei laita kuolinilmoitusta kun hautajaisten jälkeen, ei hautajaisiin tule kuin ne läheisimmät. Varsinkin kun niille joita et paikalle halua tulevat, voi kertoa tuosta toiveestasi. Nehän olisivat tässä tapauksessa tuttavia, työkavereita tms. ja heille on helppo sitten viestittää, että hautajaiset vietetään perhepiirissä.
Sisareni on sairastanut syövän, samoin minä. Kaikkein pahimmalta tuntui yhteydenotot ihmisiltä, jotka eivät olleet kahteenkymmeneenvuoteen pitäneet mitään yhteyttä. Kun selvisimme syövästä, yhteydenpito taas tyrehtyi. Eli kyseessä oli vain sääli.
17v. veljeni kun kuoli tuli ystäväni käymään
vuosiin sitä ennen eikä jälkeen pitänyt yhteyttä.
ehkä voisitte katsoa myös peiliin, löytyisikö sieltä syytä miksi yhteyttä ei pidetä? Miten otitte ystävänne vastaan, mitä itse teitte ystävyyden jatkumisen eteen. Ei aina voi odottaa vain sitä, että toinen tekee niitä aloitteita.
Itselleni mieluisin olisi kirje, omin käsin kirjoitettu. Jotain mistä minä pidän lisäksi. Jos on rahaa, myös vaikka lahjakortti matkailuun. Mitä vain mikä saa hyvälle tuulelle. Mitä vaan. Mutta älkää jättäkö ottamatta yhteyttä.
kun ette ole 20 vuoteen olleet yhteyksissä, niin tuntuu että se on teille itsellenne tärkeää, se yhteydenotto.
Lämmin ajatus ja viestinne voi hänen mieltä ilahduttaa. Jokin runo, ehkä jokin pieni kirja kauniita ajatuksia (pystyykö ja haluaako hän lukea...) mitä sinä Itse haluaisit saada jos olisit kuolemassa? Mieti siitä näkökulmasta asiaa. Onko siellä joku läheinen, joka voi hänelle vaikka lukea jotain mitä sinä toivot hänen voivan kuulla ja mikä auttaisi hänen oloa.