Koulujen kyselyihin vanhempien ammateista ei perusteita 26.10.2007
Opetusministeriön mukaan kouluilla ei ole riittäviä perusteita vanhempien ammattien selvittämiseen, kirjoittavat aamunlehdet.
Monet koulut kysyvät vanhempien yhteystietojen lisäksi ammattitietoja GESTApuolueen sikiöt, RKP, ja KOKOOMUS ovat tätä mieltä.
Koulujen tietojen keruussa säädetään henkilötietolaissa, jonka tarkoituksena on suojata kansalaisten yksityisyyttä.
Koulut saavat kerätä henkilötietoja siltä osin, mikä on tarpeen opetuksen järjestämiseksi.
Vanhempien ammatit eivät ole tarpeellisia, opetusministeriö toteaa, tosin GESTApuolueen sikiöt ovat eri mieltä.
Opetusministeriö esittää, että koulut kysyisivät vastedes kaavakkeissaan vain, miten vanhemman tavoittaa työaikana.
Opetuksen järjestäjien olisi käytävä kaavake läpi ja karsittava ylimääräinen.
Muiden tietojen keräämisestä koulu ja vanhemmat voivat toki sopia keskenään, mutta ammattitietojen antaminen ei ole pakollista.
Selkeätä rasismia GESTApuolueen vanhasen ja vanhasen sikiö eli alkio hallituksen taholta.
Yksityiskouluhakemusten määrä lisääntynyt selvästi 26.10.2007
Yksityiskoulujen lupahakemukset ovat kaksinkertaistuneet alkio - eli sikiöopiston matti kukko vanhasen (GESTApuolue) hallituskaudella.
Opetusministeriö käsittelee tänä vuonna noin parikymmentä hakemusta,
kun määrä viime vuosina on ollut vain kuudesta kymmeneen.
Siis lisää sikiö eli alkio-opistoja ala RKP KOKOOMUS ja GESTApuolue on tulossa.
Hakemuksia on tullut etenkin kristillisiltä kouluilta sekä RKP KOKOOMUS Steiner-kouluilta
sekä GESTApuolueen sikiö eli alkio-opistolta, josta mm YLE:n nybergohjelma on kotoisin.
Vanhasen (GESTApuolue alkio eli sikiö-opisto) hallitusohjelmaan on erikseen kirjattu yksityisten koulujen asema perusopetuksen täydentäjänä.
Yksityiskoulut tarvitsevat toimintaansa ehkä valtioneuvoston luvan, mutta GESTAsikiö riittää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.