Kun keskustelua on käyty täällä ja Hs keskutelusivuilla ja ehkä muuallakin yksi asia jäi vaivaamaan.
En tiedä missä törmäsin siihen ajatukseen mutta viestin ajatus oli se että uskovainen äiti puhui tähän tapaan.
"Jos ihminen on tuollaisten (ahdistavien) ajatusten äärellä hän ei ehkä ole kohdannut vielä omaa sydäntää ja uskoaan tässä lapsi asiassa. Eikä ole puhunut miehen kanssa tästä synnyttämisen raskaudesta."
Tämä on siis vain minun mielikuvani niistä ajatuksista jotka jäivät vaivaamaan.
Näiden ajatusten äärellä nousee kaksi kysymystä...
Entä jos äiti on kohdannut sydämmensä ja näkee niissä olosuhtessa sydämmessään tuon lapsiasian siinä muodossaan vääräksi?
Ja toinen kysymys?
Ei ole puhunut miehen kanssa synnyttämisen raskaudesta?
Ensimäisen kysymysken voimme jätää täysin käsittelemättä ja lähteä keskustelemaan siitä lähtökohdasta jossa äiti hyväksyy tuon ehkäisemättömyyden mutta kuitenkin on lopuun palanut tilanteessa.
Hyvä, keskustella miehen kanssa pitää synnyttämisen raskausesta. Ainoastaan se mitä jään tässä miettimään on se että entä jos asiat eivät tuossa keskustelussa etene päivämiestyyliin.
Entä jos mies ei ymmärrä?
Ei tule tai jaksa tulla vastaan?
Voiko nainen vaatia toista muuttumaan vastoin omaa tahtoaan?
Entä jos naisen tilanne ei puhumalla muutu miksikään? Tai alamäki vain jyrkkenee?
Ihailen ihmisten uskoa siihen että toista voi muutaa tai toinen haluaa muuttua. Entä jos käykin niin ettei toinen muutu eikä halua muuttua?
Entä jos perheessä se ns. uskovainen mies tekee tuon "pakkosynnytämisen" mahdottomaksi siksi ettei ymmärrä synnyttämisen raskautta.
(ns.uskovainen tarkoitaa tässä yhteydessä sitä että uskovaisen miehen edellytetään toimivan joka asiassa naisen parhaaksi. Kuitenkin mieskin on ihminen ja tekee asioita myös omaa itseään silmällä pitäen. Eli oma etu voi olla todellisuudessa toisen etua tärkeämpi. Tämä oli siis yleistystä.)
Mies ei tule vastaan. Eikä pysty tarjoamaan sitä tukea vaimolleen jota tuo "pakkosynnyttäminen" vaimon mielestä edellyttäisi. Eikä tilanne puhumisella miskikään muutu?
Kyse on viimekädessä siitä kuinka pitkälle nainen venyy tuossa tilanteessa? Ja kuinka paljon mies on valmis antamaan tukea mutta myös siitä kuinka paljon hän pystyy antamaan tukea.
Ja ne jotka eivät koskaan ole joutuneet vetämään itseään äärimilleen siksi että tukea on olut aina saatavissa eivät ehkä ymmärrä sitä tilannetta että nainen todellakin jää vaille riittävää tukea?
Monesta huonosta vaihtoehdosta on valittava vähiten huonot. Hyviä vaihtoehtoja ei ole lainkaan.
Entä kun ihmisen on tilanteessa jossa toteaa että
- eikö kukaan auta -
En tiedä missä törmäsin siihen ajatukseen mutta viestin ajatus oli se että uskovainen äiti puhui tähän tapaan.
"Jos ihminen on tuollaisten (ahdistavien) ajatusten äärellä hän ei ehkä ole kohdannut vielä omaa sydäntää ja uskoaan tässä lapsi asiassa. Eikä ole puhunut miehen kanssa tästä synnyttämisen raskaudesta."
Tämä on siis vain minun mielikuvani niistä ajatuksista jotka jäivät vaivaamaan.
Näiden ajatusten äärellä nousee kaksi kysymystä...
Entä jos äiti on kohdannut sydämmensä ja näkee niissä olosuhtessa sydämmessään tuon lapsiasian siinä muodossaan vääräksi?
Ja toinen kysymys?
Ei ole puhunut miehen kanssa synnyttämisen raskaudesta?
Ensimäisen kysymysken voimme jätää täysin käsittelemättä ja lähteä keskustelemaan siitä lähtökohdasta jossa äiti hyväksyy tuon ehkäisemättömyyden mutta kuitenkin on lopuun palanut tilanteessa.
Hyvä, keskustella miehen kanssa pitää synnyttämisen raskausesta. Ainoastaan se mitä jään tässä miettimään on se että entä jos asiat eivät tuossa keskustelussa etene päivämiestyyliin.
Entä jos mies ei ymmärrä?
Ei tule tai jaksa tulla vastaan?
Voiko nainen vaatia toista muuttumaan vastoin omaa tahtoaan?
Entä jos naisen tilanne ei puhumalla muutu miksikään? Tai alamäki vain jyrkkenee?
Ihailen ihmisten uskoa siihen että toista voi muutaa tai toinen haluaa muuttua. Entä jos käykin niin ettei toinen muutu eikä halua muuttua?
Entä jos perheessä se ns. uskovainen mies tekee tuon "pakkosynnytämisen" mahdottomaksi siksi ettei ymmärrä synnyttämisen raskautta.
(ns.uskovainen tarkoitaa tässä yhteydessä sitä että uskovaisen miehen edellytetään toimivan joka asiassa naisen parhaaksi. Kuitenkin mieskin on ihminen ja tekee asioita myös omaa itseään silmällä pitäen. Eli oma etu voi olla todellisuudessa toisen etua tärkeämpi. Tämä oli siis yleistystä.)
Mies ei tule vastaan. Eikä pysty tarjoamaan sitä tukea vaimolleen jota tuo "pakkosynnyttäminen" vaimon mielestä edellyttäisi. Eikä tilanne puhumisella miskikään muutu?
Kyse on viimekädessä siitä kuinka pitkälle nainen venyy tuossa tilanteessa? Ja kuinka paljon mies on valmis antamaan tukea mutta myös siitä kuinka paljon hän pystyy antamaan tukea.
Ja ne jotka eivät koskaan ole joutuneet vetämään itseään äärimilleen siksi että tukea on olut aina saatavissa eivät ehkä ymmärrä sitä tilannetta että nainen todellakin jää vaille riittävää tukea?
Monesta huonosta vaihtoehdosta on valittava vähiten huonot. Hyviä vaihtoehtoja ei ole lainkaan.
Entä kun ihmisen on tilanteessa jossa toteaa että
- eikö kukaan auta -
Vastaukset 7
Vanhimmat
tietävät , ovat mukana synnytyksessä. Kova koettelemus se on isällekin, olen huomannut. Kaiken mahdollisen tuen olen ainakin minä saanut.Synyttämisen on Luoja antanut naisen tehtäväksi. Joillekin se on helpompi.Jumalalta saamme siihen aina voimia pyytää.Joskushan siihen voi menehtyä niinkuin mihin tahansa tilanteesee, vaikka keinustuoliin , jos sydän loppuu.Eihän olis pahasti pyydetty, että kaikki tämän palstan jäsenet muistaisimme esirukouksissa äitejä heidän suuressa tehtävässään.Emme morkkais emmekä arvioisi heidän omaa valintaansa, iankaikkista elämää kunnian taivaassa.
"Emme morkkais emmekä arvioisi heidän omaa valintaansa, iankaikkista elämää kunnian taivaassa."
Jeesus sanoo: ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.
vaihtoehdoksi kaksi tietä ja kehottaa valitsemaan siunauksen.
tapaa, avioliitossa ja kadulla!
Todella jos äidin ja isän asemaa vertaa synnytyksessä toisiinsa on vaike yhtyä ajatukseen että synnytys olisi kova koettelemus isälle. Todella teksi mieli kysä että missä suhteessa se on kova koettelemus?
Minusta isä pääsee synnytyksessä jokseenkin kuin koira veräjästä. Vaikkakin myönnän että vierestäkatsojan paikka ei ehkä ole henkisesti niitä helpoimpia. Kuitenkin isä toipuu synnytksestä ylsensä ilman vakavi vammoja hyvin pian synnytysken jälkeen.
Kaikki isät eivät suinkaa lähde mukaan synnytykseen. Tiedän useita jotka eivät edes ole lähteneet mukaan synnytykseen.
Joten jossain määrin kiinostaisi kyllä tietää mikä synnyttämisestä tekee isälle kovan koettelemuksen. Veikkaisin että kaikki ne näkökohdat jotka tuotte esille tuon väiteen tuoksi nainen käy lävitse kaiken muun lisäksi.
Myönnän että empatiakykyni loppuu tasan sen takia että kun tietää kuinka pitkään vaikeasta synnytyksenstä menee fyysiseen toipumiseen niin kuinka moni mies käy tuollaisen tilanteen läpi koskaan ikinä elämässään.
Luulen että siinä vaiheessa kun mies joutuu leikaukseen jossa mahaa viiletään auki kymmeniä senttejä ja sitten kaivellaan ja leikellään. Ehkä sellaisen leikkauksen jälkeen ymmärtää oikeasti kuinka kipeä esim keisarinleikattu äiti on. Ja sen lisäkäksi on paljon muita fysiologisia asiota jotka kestävtä synnytyksen jälkeen pitkään parantuakseen. Jota mies taas ei voi kokea kehossaan.
Ilman lääketiedettä minä olisin kuollut jo ensimmäiseen synnytykseen. Sinun kaltaistesi ihmisten komentien alla täytynee todeta että se olisi varmasti ollut parasta. Koska ilmeisesti kaltaiseni epäkelvot synnyttäjät eivät ole oikeutettuja elämään vaan meidän tulee kuolla tässä synnyttämisen "pyhässä" tehtävässä. Tälläistä ihmistä sanotaan myös martyyriksi.
Näin olen joudun myös toteamaan että alkamaton elämä on olemassa olevaa arvokaampaa. Eikä olemassaolevilla lapsilla aidosti ole väliä.
Asteuisit edes yhden kerran sen ihmisen asemaan joka on vailla riitävää tukea. Ei se että jos sinä olet saanut sitä kaikki muutekin ovat saaneet.
kun jaksat vuodesta toiseen samaa asiaa täällä jankuttaa.
Poveria tuntuu riittävän varsinkin tähän nettilähetystyöhön.
että jollakin riittää energiaa pitää heikompien puolta.
Olisikohan hyshys oivaltanut saman asian, jonka eräs kirjoittaja täällä muutama päivä sitten totesi, että tehokkain tapa saada viesti perille, on toistaa. Toistoja ja vielä lisää toistoja. Tämä kirjoittaja tiesi koko vl-uskon perustuvan toistojen määrään. ;-)