Juicelta tulee

joku sinkkukokoelma loka-marraskuun vaihteessa. Siis sinkkuina julkaistuja kuten Syksyn sävel .ja kappaleita on kai toista sataa, 6 levyn kokoelma. Tuommosta luin Aamulehdestä..
8720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuota kokoelmaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Juice julkaisi paljon musiikkia, joka ilmestyi vain singleillä. Joitain seiskatuumaisia olen itsekin onnistunut hankkimaan, mutta en läheskään kaikkia.

Todellinen kulttuuriteko tuo kokoelma, sanoisinko.

Äänestä

Tulipa sitten ostettua tuo Syksyn sävel -kokoelma. Mukana on tosiaan monia hyvin harvinaiseksi jääneitä biisejä, joita itse en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Muun muassa hieno "En tahtoisi lähtee". Kaiken kaikkiaan upea kokoelma!

Erityisen positiivinen yllätys oli mukana tullut vihkonen, jossa oli hieman kerrottu jokaisen biisin taustoista. Paljon mielenkiintoisia tiedonjyväsiä. Lisäksi vihkosesta löytyi tiedot eri instrumenttien soittajista kunkin kappaleen kohdalla. Kokoelman eteen on selvästi nähty vaivaa.

Ilmeisesti kokoamisen suhteen on kuitenkin tullut hieman kiire, koska eräässä kohdassa kappaleet on vihkosessa numeroitu eri järjestykseen, kuin miten ne CD:ltä soivat.

Ainoa miinus on korkeahko hinta (pulitin omasta kappaleestani 59,90 €), mutta kovakantinen kotelo ja mukana tuleva vihkonen antavat biiseille arvoisensa tyylikkäät puitteet.

Äänestä
  • Hyvä kokonaisuus. We want Lasse Vehviläinen on jotenkin kaikunut, muuten tyhjässä päässäni, kolmekymmentä vuotta ja nyt kun kuulin sen muistin sanat lähes kokonaan.

    Juicen sanoin "Tätähän minä kuuntelen koko loppu vuuen"

    Äänestä

  • 55 euroa..Ostin.

    Äänestä

  • Don-Pate kirjoitti:

    Hyvä kokonaisuus. We want Lasse Vehviläinen on jotenkin kaikunut, muuten tyhjässä päässäni, kolmekymmentä vuotta ja nyt kun kuulin sen muistin sanat lähes kokonaan.

    Juicen sanoin "Tätähän minä kuuntelen koko loppu vuuen"

    Juice tosiaan taisi mainostaa TV:ssä "Matka Suomeen"-kokoelmaa, muistaakseni myös Tarja olisi kuunnellut samaa levyä tyyliin:
    "Tähätän me Tarjan kans kuunnellaan koko loppuvuuen"

    Äänestä

boxini ostin. Alkuun ajattelin, että rahastusta, mutta vielä mitä! Aivan LOISTAVASTI rakennettu kokoelma. Kronologisessa aika järjestyksessä etenevä, soittajineen, vuosilukuineen ja vielä Maestron sanat biisin synnystä.
Vaikka omistankin kaikki levyt (muutama vanhempi vinyyli, kaikki cd;nä ja pari alkuajan sinkkua) boxi oli ehdoton hankinta.
Unohtamatta tämän ajan miksausta, mikä saa biisit kuulumaan entistä paremmalta. Eikä hintakaan ole mielestäni suuri, boxi sis. 6 levyä, näin ollen yhden levyn hinnaksi n.9 euroa.

Suosittelen lämpimästi kaikille Juicen musiikista kiinnostuneille.

Äänestä

teos lähti edukkaasti hintaan alle 13 egee mtv3 storesta... ei tietysti ole pahveja, mutta biisit kuitenkin. alle 10 senttiä per biisi ei ole kauhean paha hinta. Täytyy varmaan silti vielä toivoa joulupukilta se oikea asia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


merete kirjoitti:

joku sinkkukokoelma loka-marraskuun vaihteessa. Siis sinkkuina julkaistuja kuten Syksyn sävel .ja kappaleita on kai toista sataa, 6 levyn kokoelma. Tuommosta luin Aamulehdestä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu