Mulla tilanne on taas toisin. Mun poikaystävä on niin mustasukkainen, että en saisi olla minkäänlaisessa tekemisissä toisten miesten kanssa. Mulla ei saa olla miespuoleisia kavereita tai edes tuttuja..just ja just hän taitaa hyväksyä sen, että osa työkavereistani on miespuoleisia, mutta kaksistaan heidänkään kanssa hän ei minun salli olla. Alan olla itse tähän tilanteeseen melko väsynyt ja rikki. Rakastan poikaystävääni ylikaiken ja hän on maailman ihanin ihminen...mutta..tää mustasukkaisuus vaan repii mua rikki, koska itse en todellakaan koskaan ole pettänyt tai lähtisi häntä pettämään. Enkä edes nykyään voi pitää miespuoleisiini kavereihini yhtetyttä juuri tämän takia. Hän myös epäilee jokaista liikettäni kun olen yksin..missä olen ja mitä teen ja etenkin, että kenen kanssa. Haluisin kovasti kuulla, jos jollakin on samanlaisia kokemuksia ja siitä,mitä mun kannattais tehdä.
Mustasukkaisuus repii rikki
-nipa-
71796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Että sellaista tunnetta, kuin mustasukkaisuus, ei ole olemassa.... on vain vallanhalu.
Ja sitähän tuo on. Vallanhaluinen ihminen kontroloi sinun ihmissuhteitasi täysin oikeudetta. Nyt rajoitat yhteydenpitoa ystäviisi, olkoonkin, että ovat miespuolisia. Seuraavaksi rupeat välttelemään työkavereitasi...kärsit huonosta omastatunnosta, jos keskustelet miespuolisten kanssa vaikkakin työasioista. Selittelet selittelemistäsi miehellesi, eikä toinen usko siltikään. Tilanne vain pahenee lumivyöryn lailla.
On vain kaksi vaihtoehtoa valitettavasti. Pakene tai kestä jatkuvaa kontrolointia, joka pahetessaan/pahimmillaan saattaa viedä sinut henkiseen romahdukseen.
Vallanhaluisen ihmisen mielestä hänellä ei ole ongelmaa itsensä kanssa, vaan hänen käytöksensä on normaalia. Jos jokin on ongelma, se olet sinä, kun et ymmärrä miten kuuluu olla ja toimia.
Minä yritin vuoden todistella ja kestää. Näyttää, että minuun voi luottaa. Kaikki kääntyi päälaelleen avoimuudestani huolimatta. Kolme kuukautta sitten erosin ja vieläkin keräilen itseäni kasaan. Minä rakastin ja rakastan edelleen, mutten voi elää vallanhaluisen kanssa. Vallanhalu ei ole rakkautta, muista se. Mielummin yksin, näin ainakin minä.
Lainatakseni Sting:iä: If You Love Somebody, Set Them Free
Tai suomalaista Tommy Helsteniä: Saat sen mistä luovut
nim. Nainen 39
Voin sanoa, että vuosien kuluessa tuo ei tule muuttumaan. Mieti mihin ryhdyt, jos jatkat hänen kanssaan.
Olen ollut 20 vuotta naimisissa mustasukkaisen kanssa. Oli pitkiä hyviä aikoja, jolloin olin kotona lasten kanssa tai työssä, jossa en tavannut muita ihmisiä, hyvin meni. Mutta viime vuosina, kun olen muiden kanssa tekemisissä homma jatkuu. Mies epäilee kaikkea. Työn vuoksi joudun matkustelemaan, useat työkaverit ovat miehiä ja se on yhtä helvettiä. En ole ikinä pettänyt miestäni, olen rajoittanut sosiaalista elämääni ja varonut sanojani ja tekemisiäni, ettei mies vain saisi syytä olla mustasukkainen.
Mikään ei auta. Minä lähden kohta.
Kuulostaa niin tutulta..:(...me tosin ei olla läheskään oltu noin kauaa yhdessä, eikä ole lapsia...mutta toki niitä tulevaisuudessa haluttais. Ja kun meilläkin on niin mahtavia ja ihania aikoja yhdessä vietetty..ja kaikki menee todella hyvin..mutta sitten kun hänelle iskee tuo mustasukkaisuus niin kaikki on yhtä helvettiä. Enkä todellakaan tiedä, kuinka pitkään jaksan..vaikka haluisin yrittää ja olla yhdessä aina! Oma sosiaalinen elämä on jo nyt melko rajoittunutta..ja niinkun edellä kirjoitin miespuoleisiin kavereihin ja tuttuihin on turha pidellä yhteyksiä..tai parempi niin. Vaikeinta on juuri se, että myös omassa työssäni joudun olemaan paljon tekemisissä miespuolisten työkavereiden kanssa. Kuulostaa niin tutulta, että joutuu varomaan omia sanoja, jottei mies tule mustasukkaiseksi. Toivoisin niin tämän tilanteen parantuvan..mutta pelkään pahasti, että tuo mustasukkaisuus ei häviä, vaikka kuinka rakastan..
Olen itse (nainen) todella mustasukkainen ja nämä viitteet sopivat paljon minuun. Tuntuu hurjalta lukea, että olen todella tuollainen. Ei sitä itse huomaa. Pitää itseään "normaalina" ja miehessä on vika. No, kai se on sitä itsesuojeluakin.
Itse pidän suurimpana oireen aiheuttajana sitä, että minulla ei ole koskaan ollut poikia vain ystävänä. Olen nuoruuteni ollut paljon yksinäni ja yksi tyttöystävä on ollut minulla aina. En saa millään "järkeeni" sitä, että pojan kanssa voisi olla vain ystävä. Ja toinen asia on, että olen halunnut, että minulla olisi enemmän ystäviä ja olen kateellinenkin samalla, kun miehelläni (tai siis poikaystävä) on paljon ystäviä. Eli minulla on tosi vähän kokemusta erilaisista ja monista ystävyyssuhteistä En kestä jos mieheni ystävä, joka on nainen, sanoo tätä oikein hyväksi ystäväkseen. Tai, että mieheni paras ystävä on nainen, muita poikaystäviään näkee tosi harvoin, vaikka asuvat saman etäisyyden päässä. Tätä ongelmaani ei yhtään helpota se, että olen huomannut, että mieheni tykkää katsella kauniita naisia ja katselee niitä oikein pitkään minunkin vieressä ollessani eikä häntä haittaa vaikka ne naiset huomaavat hänen tuijotuksensa. Tämä pahentaa mustasukkaisuuttani ja saa aikaan sen, että miehessäni on vika ja hän viihtyy naisten kanssa enemmän kuin miesten kanssa. Toivottavasti yhdytte tähän ja ymmärrätte oireeni.
Huomasin, että hänen kännykkäänsä oli tullut joltain naiselta ystävyyttä käsittävä viesti. Sanoi, ettei moneen vuoteen ole ollut tytön kanssa tekemisissä, kuitenkin pari vuotta sitten oli nähnyt tämän. (Jollen olisi tutkinut hänen kännykkäänsä tai laatikoitaan, en olisi huomannut, että hän näin valehtelee.)
Sitten, kun olemme esim. kaverivierailulla ja siellä on iloisen näköinen tyttö, mieheni huomaa sen, mutta jos on esim. samanlainen miespuolinen, hän ei mitään mainitse, että olipa siinä iloinen ja hyväntuulinen kaveri.
Niin, että siinä sitä ongelmaa esimerkkinä. Kummassa on eniten vikaa, minussa tietysti. Mutta kyllä mieheni ruokkiikin mustasukkaisuuttani, naisiin tuijotteluillaan, huomatessaan ympäristöstään kauniit naiset, kännykkään tulee naisilta viestejä, valokuva-albumissa on enemmän naisten kuvia kuin miesten (ystävät, työkaverit), entisten tyttöystävien kaikki rakkauskirjeetkin pitää säilyttää, ällöjä (itse olen ne hukannut, vaikka ihanaa oli aikansa, ohi mikä ohi) jne.
Ymmärrän sinua täysin. En itsekään väitä ettenkö olisi mustasukkainen poikaystävästäni, mutta minulla on niin vahva luottamus omaa poikaystävääni kohtaan, ettei minulla ole syytä epäillä mitään.
Tää tilanne kuitenkin raastaa minua rikki, kun poikaystäväni on niin mustasukkanen minusta. Ymmärrän täysin miksi sinä olet mustasukkainen omastasi, sillä itsekin tuossa tilanteessa varmasti tuntisin sen mustasukkaisuuden piston melko voimakkaasti. Minulla itselläni on vuosin aikana kerääntynyt joukko miespuoleisia kavereita, mutta kukaan heistä ei ole sellainen, johon pitäisin tiivistä yhteyttä. Jos kadulla tai vaikkapa baarissa törmätään niin tottakai moikataan ja vaihdetaan ehkä pari sanaa. Mutta en koskaan esimerkiksi kahvittele heidän kanssaan vapaa-aikana. Eikä niistä kukaan ole niin hyvä kaveri, että minä edes sitä haluisin. Mulle todellakin riittää se, että mulla on maailman ihanin mies...mutta toivoisin vaan, että hän pääsisi tuosta mustasukkasuudesta yli. Hän vaan epäilee kokoajan, vaikka ei todellakaan ole siihen aihetta..Jos mun puhelin soi tai tekstiviesti tulee niin aina hän alkaa epäileen sen lähettäjää. Tai jos töissä menee ylitöiksi niin heti hänellä herää epäilykset siitä, että olen tehnyt kaikkee muuta kun töitä. Sen olen jo melkein unohtanut kokonaan, että lähtisin ystävieni kanssa juhlimaan...siitä tulisi liian suuri riita, joten jätän suosiolla ne juhlat väliin. Tajuatteko kuinka paljon toi kaikki satuttaa, kun en koskaan en ikinä pettäisi häntä. Rakastan häntä ylikaiken!
Joo, on kyllä.
Huomasin nyt kirjoituksesi oli kuin itseni kirjoittamaa. Olen hieman valottanut asiaa otsakkeen alla onko järkee lukasepa sieltä.
Minä taas kun luin sinun kirjoituksesi, oli se kuin minun tarinani...Kuulostaa niin tutulta. Meillä yhteisiä vuosia ei vielä ole läheskään noin monta..toivoisin toki, että niitä tulisi, mutta en tiedä jaksanko, koska tuo mustasukkaisuus todellakin repii minut niin rikki. Tajuan sen aina vähän väliä, kun löydän taas itseni itkemästä sängyn pohjilta. Pahinta tässä on se, että tunnen vielä itse olevani huono tyttöystävä...älkääkä kysykö miksi, sillä en koskaan ole pettänyt, en edes ajatellut moista, enkä tule ajattelemaankaan!! Itselläni on äärettömän korkee moraali pettämisen suhteen! Poikaystäväni saa vaan mustasukkaisuus syytöksillä minut välillä niin maanrakoon, että pelkään, että joku päivä on se päivä, että en enää nää niitä äärettömän ihania ja rakkaita asioita hänessä, enkä jaksa sieltä maanraosta enää nousta ylös ja jatkaa tätä yhteistä taivalta...vaikka toivoisin niin, että se yhteinen taival jatkusi ja jatkusi, koska rakastan häntä ylikaiken. Kuulostaa vaan niin tutulta tuo sinun tarinasi..Toivoisin vaan, että tämä tilanne parantuisi ajan myötä...parantuuko..se jää kai nähtäväksi, jos sinne asti mennään...Tsemiä sinulle teijustina ja muille saman asian kanssa kamppaileville!!