Nostan tassut pystyyn...

(Oukki doukki, eiköhän tämä saa riittää tältä erää.)

Pyydän nöyrimmästi anteeksi tätä kirjoitusta, mutta ymmärrättehän, että kyseessä on vanha täti, jonka kuuluukin olla ihan pihalla....

Käyn täällä välillä kirjoittelemassa (n. parin vuoden välein), koska haluan ilmeisesti saada turpiini ja säilyttää negatiivisen kuvani rakkaista tielläliikkujista. En valehtele, että kirjoittaisin vain yhdellä nimimerkillä.

Syy kirjoitteluuni on se, että olen hengissä. "Syyllinen" on se (mahdollisesti) mieshenkilöautonkuljettaja, joka vuonna 2004 (mahdollisesti) pelasti henkeni äänimerkillä varoittamalla, kun olin kääntymässä vasemmalle niinkin vaarallisessa paikassa kuin taajama-alueella erään puutarhaliikkeen pihaan.

Olin tosiaan juuri alkamassa kääntyä, kun kuulin tööttäyksen jostain takaa, vilkaisin vielä kerran taustapeiliin ja samassa mutkan takaa ilmestyi henkilöauto ja sen vieressä rekan nuppi, joka syöksyi kadun vasenta puolta (vastaantulijoiden kaistaa siis) ha:n ohi. Pysähdyin, enkä ehtinyt edes alkaa ajatella, mitä nyt pitäisi tehdä, kun nuppi suhahti vasemmalta puolelta ohi.

Ha:n kuljettaja pysähtyi taakseni ja hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen: kaveri oli kuin aaveen nähnyt, tajusi kai kuinka lähellä oli päästä näkemään miten nokan edessä tulee ruumiita. Tilanne meni tosi nopeasti, mutta vaikka sitä kuinka olen jälkikäteen miettinyt ja päässäni laskeskellut, en voi päätyä muuhun tulokseen kuin siihen, että ellen olisi pysähtynyt, minut olisi saanut kaapia tikulla ulos autonraadosta.

Olin sen verran shokissa että en muista edes nupin enkä henkilöauton värejä, saati merkkejä tai rekkareita. Kiitollinen olen kyllä sille ha:n kuljettajalle, koska hän huomasi uhkaavan vaaratilanteen ajoissa.

Niin, että ei ole ihan täysi sattuma, että olen niin helvetin kiinnostunut siitä, mitä näiden kaahareiden päässä liikkuu. Ymmärrän kyllä ilman tätä kokemustanikin, että nopeudella on merkitystä ja olen aina ajanut mahdollisimman mallikkaasti ja kohteliaasti ja YRITTÄNYT pitää pääni kylmänä, mutkumutku...

Joka päivä näkee ihan sekopäistä törttöilyä: kiilataan, kaahataan, blokataan toisia liittymissä ja kaistanvaihdoissa, sokaistaan toisia väläyttelemällä pitkiä pimeällä (joo, se vasen kaista on myös ryhmittymistä varten siinä Itiksessä, eikä mikään vitun ohituskaista) ja soitetaan torvea, jos ei lähde keltaisilla jo liikkeelle ja on niin avuton urvelo, että HIDASTAA, kun pysäköi auton ruutuun (ihan vilkku päällä, saivartelijoille tiedoksi).

Eilen istuttiin 50 ihmistä bussissa ja ihmeteltiin, että päästäänkö tässä ikinä liikkeelle, kun henkilöautoilijat eivät voineet tehdä sen vertaa väliä jonoon, että bussi olisi mahtunut kiertoliittymään. Turhaa kiihdyttelyä harrastetaan eikä tajuta, että pitää jättää muillekin tilaa. Viisaammat väistävät ja jäävät odottamaan, koska risteykseen kiihdyttäjä ajaa yleensä muutenkin huonosti, eikä kukaan halua sellaista takapuskurinsa koristeeksi.

Joka päivä näkee onneksi myös hyviä esimerkkejä, niitä pitäisi tuoda enemmän esiin, eikä yksinomaan maalailla lopunajan kauhuskenaarioita, joihin itsekin juuri taisin syyllistyä.

Ihan naurattaa, miten joillakin on sitä liikennesilmää ja he pystyvät helpottamaan monen muun liikkumista itseään turhaan rasittamatta.

Esimerkiksi suojatien eteen pysähtymällä päästää jalankulkijan lisäksi samalla autoilijoita kääntymään. Sama efekti hienoisella kaasun hölläämisellä, jolloin muut ymmärtävät, että tuo antaa tietä, nyt ehtii mennä. Vaarana on tietysti se, että jos tilaa löytyy, saattaa joku nopeusmittariin tuijottava vähimmäisnopeusfanaatikko lähteä kamikazeohitukseen.

Sujuvuus ei ole siis sitä, että etenee mahdollisimman nopeasti etuajo-oikeudestaan kiinnipitäen ja kevyenliikenteen kulkijoita halveksien. Jos ei muuten tajua, voi kuvitella itsensä sen auton taakse, joka yrittää kääntyä vasemmalle, muttei pääse, koska suoraan ajavilla on niin kiire sinne seuraaviin liikennevaloihin seisomaan. Harmittaako kenties odottaa?

Minusta se johtuu yksinomaan kaahareista ja takakontin leipojista, että "kaikki muutkin" syyllistyvät ylinopeuksiin. Nopeus kasvaa kasvamistaan, kun raukat parat yrittävät ajaa karkuun takaa painostajia. Syntyy yleinen käsitys liikenteen "pakkotahtisuudesta". Liikenne koostuu kuitenkin yksittäisistä ajoneuvoista, joita kuljettavat yksittäiset kuljettajat, joiden pitäisi itsenäisesti päättää, miten toimivat. Eli jos kaikki ryhtyisivät jääräpäisiksi "huomaavaisiksi kuskeiksi", myös liikenne rauhoittuisi. Kyllä tätä välillä näkee kehä I:lläkin: joinain päivinä kaikki sujuu kuin unelma. Joinain päivinä taas on sellainen paniikki ja sähläämisen meininki, että onnettomuus ns. roikkuu ilmassa. Yleensä sitten jossain pamahtaa.

Kiire pois ja jotain järkeä touhuihin! Ei kai sellainen ihminen hyvin voi, jolle muut ovat koko ajan vain tien tukkona. Eikö se sieluparka huomaa, että oma asenne saattaa olla väärässä kuin sillä vanhan vitsin papalla, joka ihmetteli kun radiossa varoitettiin hullusta, joka ajaa motaria väärään suuntaan: "Mitä ne ääliöt yhdestä puhuu, kun niitähän on monta sataa!"

Olen ihmetellyt, mistä sikiää ns. "hyppypappoja" eli kun sedistä tulee 50-vuotiskemujen jälkeen ihan hermoheikkoja äksyilijöitä ja nyrkinheristäjiä. Olen kuvitellut, että se on joku miesten hormonijuttu. Uusi teoriani on, että ne ovat entisiä nuoria "hötkyhemmoja", joilla on liian vilkas aineenvaihdunta tms., mikä aiheuttaa kaikenlaista äkkinäistä käytöstä ja erittäin lyhyen pinnan. Pointtini on se, että kannattaisi nuorena opetella joku toinenkin toiminta/reaktiomalli vielä kun kykenee, koska tulevaisuuden ennuste on huono: jos nuorena on naurettava/ärsyttävä, niin vanhana on pelkästään säälittävä.

En luule olevani mikään guru ja kaikki edellä kirjoittamani esimerkitkin ovat aivan päivänselviä lähes sadalle prosentille ajokortinhaltijoista. Tieto ei ole tässä asiassa ratkaiseva, vaan Asenne. Samoin se, mitä levittää ympäristöönsä: puolustaako henkeen ja vereen (ja ahdingossa huumoriin vedoten) vapaata liikkumisoikeuttaan ja vapaata nopeudensäätelyään ja vapaita mielipiteitään eri nimityksillä luokittelemistaan muista tienkäyttäjistä, vai voisiko pitää omana tietonaan ne omat pahat tavat, jotka tietää vääriksi, mutta joilla on niin kiva ärsyttää vaikkapa "aikuisiksi taantuneita tosikoita".

Itse olen pelastanut yhden teiniautokuormallisen pipopäitä, koska arvasin, mitä on tapahtumassa ja tiesin, mitä siellä mutkan takana on odottamassa. Jarruttamalla tein eteeni sen verran tilaa, ettei ohitukseen lähtenyt auto törmännyt liikenteenjakajaan tai vastaantulijaan vaan pääsi palaamaan omalle kaistalleen.

Tätä olen yrittänyt toitottaa: virheitä tapahtuu aina, mutta niiden tarkoituksellinen lietsominen riskikäyttäytymisellä aiheuttaa vain turhaa lisäystä virheiden määrään. Ja jokainen voi vaikuttaa siihen, mitkä ovat virheen seuraukset kussakin tilanteessa, vai selvitäänkö säikähdyksellä.

Autolla ajo ja varsinkin liikenne on taitolaji. Opettelu kannattaa aloittaa liikkeellelähdöstä ja pysähtymisestä, niin ei tarvitse turhaan hermoilla ehtiikö liikennevaloista vai joutuuko pysähtymään. Kaasua osaa painaa kuka tahansa.

Itse lupaan jatkaa herrasmieslinjaani (mikähän se tätivastine sitten on?) vaikka välillä nolottaisikin, kun bussikuskit ja jalankulkijat morjestavat. Lupaan tästälähtien auttaa jopa (ainakin parhaina päivinäni), myös kaahariparkoja, jotka eivät tunnu tajuavan, että vaikeuttavat jo omaakin suoritustaan ajamalla liian "ahtaasti". Kunnolla tilaa keulan eteen, niin on helpompi kiihdyttää ohitukseen! Minä siinä edessä kyllä hidastan aivan varmasti, jos joku peittää näkyvyyden taakse (en perkele vaihda silloin kaistaa) tai häikäisee hienoilla etulyhdyillään. Muut mielenosoittajat (nyrkinheiluttajat sun muut) saavat tästä lähtien vastaukseksi iloisen vilkutuksen...

Täytyy muistaa tilannetekijät, eli enhän minä voi tietää, jos sillä hoppuilijalla on vaikka tuskalliset peräpukamat tai muija on hakannut tai lapset nauraneet, ja hän on siksi niin kiukkuinen. Siispä täytyykin muistaa olla ymmärtäväinen kaikille tasapuolisesti.

Mutta mistähän saisi takaikkunaan sellaisen tarran, jossa lukee: "Olet ruma, häivy taustapeilistäni!" ...???
4298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ikävää, että olet päässyt siihen vaiheeseen, missä tiedät jo kaiken kaikesta ja maailma on valmis. Enää ei uusia ja kiinnostavia asioita tapahdu elämässä, eikä uutta opi. Näin ajattelet siitä huolimatta, vaikka yritit hieman harhauttaa ristiriitaisella tekstillä:

"En luule olevani mikään guru ja kaikki edellä kirjoittamani esimerkitkin ovat aivan päivänselviä lähes sadalle prosentille ajokortinhaltijoista."

Kaiken tietävän lausunnoltahan tämä tuntuu. Toivottavasti sinulle ei koskaan käy niin, että ajat vastavirtaan moottoritiellä ja luulet vastaantulevien olevan väärässä. Jälkiviisaus on oikeaa viisautta - ennustaminen, tilastointi ja erilaisten vaihtoehtojen pohdinta tyhmää?

"Tieto ei ole tässä asiassa ratkaiseva, vaan Asenne."

Osittain oikein ja osittain väärin. Tietokin ratkaisee. Riippuu siitä kenen tieto ja millainen tieto. Pelkkä asenne ei riitä. Riippuu kenen asenne ja millainen asenne. Aika provoilevaa tekstiä.

"Samoin se, mitä levittää ympäristöönsä: puolustaako henkeen ja vereen (ja ahdingossa huumoriin vedoten) vapaata liikkumisoikeuttaan ja vapaata nopeudensäätelyään ja vapaita mielipiteitään eri nimityksillä luokittelemistaan muista tienkäyttäjistä, vai voisiko pitää omana tietonaan ne omat pahat tavat, jotka tietää vääriksi, mutta joilla on niin kiva ärsyttää vaikkapa "aikuisiksi taantuneita tosikoita"."

Eli pitäisi paasata kokoajan samoista asioista niin, että kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta. Sama kuin vaatisi kaikki pukeutumaan samanlaisiin vaatteisiin ja ajamaan samanlaisella autolla. Ja syömään aina kaurapuuroa. Toivottavasti en koskaan vajoa moiseen alennustilaan, että en pohtisi kriittisesti kaikkea tai yrittäisi tehdä muutoksia suunnilleen kaikessa, päästäkseni vertailun avulla mahdollisesti aina vain parempiin tuloksiin. Jos tykkää vain kaurapuurosta, niin piristyksen vuoksi kannattaa välillä maistaa sisäfilettäkin, niin saa kalibroitua makuaistinsa ja tietää jälleen kuinka paljon parempaa se kaurapuuro on. Toki, jos muistaa aina kaiken täydellisesti ja tietää kaiken, niin turha miettiä (niitä vääriä ja huonompia) vaihtoehtoja edes vertailun vuoksi (mielenkiinto kaikkeenhan puuttuu, joten todellakin turhaa).

Tuollaisen asenteen ja tietämyksen edessä nostan minäkin käteni pystyyn.

Äänestä
  • Kerään ns. vihakirjoituksia. Tämä täydensi kokoelmaani loistavasti. :)

    Hassunhauskaa loppupäivää, -viikkoa ja -vuotta kaikille tasapuolisesti!

    Äänestä

  • hyvä lisä kirjoitti:

    Kerään ns. vihakirjoituksia. Tämä täydensi kokoelmaani loistavasti. :)

    Hassunhauskaa loppupäivää, -viikkoa ja -vuotta kaikille tasapuolisesti!

    Sullahan tuo tutkiva asenne, utelias luonne, jne. lapselliset ominaisuudet oli tuossa aloituksessa tyrmätty. Toisaalta, kaikkea ei aivan ole kohdallasi menetetty, koska sulla on vielä uteliaisuutta jäljellä, vaikka väititkin olevasi "taantunut aikuiseksi". Kun tuon osuuden jaksat säilyttää elämässäsi mukana, niin yllätyksiä saatat edelleen kokea.

    Tämä(kään) ei ole vihakirjoitus. Ei edes puolustautumisyritys hyökkäysyritystä vastaan. Ehkä tämä on kannuste kaikille (itsellenikin) tarkempaan lukemiseen ja kirjoittamiseen, että asia tulee oikein ymmärretyksi. :)

    Terveisin,

    mieluummin vanha kuin aikuinen

    Äänestä

shoppi.fi -palvelussa on ainakin "Kiroileva siili" -aiheisia tarroja. "Ei tartte päälle ajaa, Saatana!" on aika hyvä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


huono kuski kirjoitti:

(Oukki doukki, eiköhän tämä saa riittää tältä erää.)

Pyydän nöyrimmästi anteeksi tätä kirjoitusta, mutta ymmärrättehän, että kyseessä on vanha täti, jonka kuuluukin olla ihan pihalla....

Käyn täällä välillä kirjoittelemassa (n. parin vuoden välein), koska haluan ilmeisesti saada turpiini ja säilyttää negatiivisen kuvani rakkaista tielläliikkujista. En valehtele, että kirjoittaisin vain yhdellä nimimerkillä.

Syy kirjoitteluuni on se, että olen hengissä. "Syyllinen" on se (mahdollisesti) mieshenkilöautonkuljettaja, joka vuonna 2004 (mahdollisesti) pelasti henkeni äänimerkillä varoittamalla, kun olin kääntymässä vasemmalle niinkin vaarallisessa paikassa kuin taajama-alueella erään puutarhaliikkeen pihaan.

Olin tosiaan juuri alkamassa kääntyä, kun kuulin tööttäyksen jostain takaa, vilkaisin vielä kerran taustapeiliin ja samassa mutkan takaa ilmestyi henkilöauto ja sen vieressä rekan nuppi, joka syöksyi kadun vasenta puolta (vastaantulijoiden kaistaa siis) ha:n ohi. Pysähdyin, enkä ehtinyt edes alkaa ajatella, mitä nyt pitäisi tehdä, kun nuppi suhahti vasemmalta puolelta ohi.

Ha:n kuljettaja pysähtyi taakseni ja hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen: kaveri oli kuin aaveen nähnyt, tajusi kai kuinka lähellä oli päästä näkemään miten nokan edessä tulee ruumiita. Tilanne meni tosi nopeasti, mutta vaikka sitä kuinka olen jälkikäteen miettinyt ja päässäni laskeskellut, en voi päätyä muuhun tulokseen kuin siihen, että ellen olisi pysähtynyt, minut olisi saanut kaapia tikulla ulos autonraadosta.

Olin sen verran shokissa että en muista edes nupin enkä henkilöauton värejä, saati merkkejä tai rekkareita. Kiitollinen olen kyllä sille ha:n kuljettajalle, koska hän huomasi uhkaavan vaaratilanteen ajoissa.

Niin, että ei ole ihan täysi sattuma, että olen niin helvetin kiinnostunut siitä, mitä näiden kaahareiden päässä liikkuu. Ymmärrän kyllä ilman tätä kokemustanikin, että nopeudella on merkitystä ja olen aina ajanut mahdollisimman mallikkaasti ja kohteliaasti ja YRITTÄNYT pitää pääni kylmänä, mutkumutku...

Joka päivä näkee ihan sekopäistä törttöilyä: kiilataan, kaahataan, blokataan toisia liittymissä ja kaistanvaihdoissa, sokaistaan toisia väläyttelemällä pitkiä pimeällä (joo, se vasen kaista on myös ryhmittymistä varten siinä Itiksessä, eikä mikään vitun ohituskaista) ja soitetaan torvea, jos ei lähde keltaisilla jo liikkeelle ja on niin avuton urvelo, että HIDASTAA, kun pysäköi auton ruutuun (ihan vilkku päällä, saivartelijoille tiedoksi).

Eilen istuttiin 50 ihmistä bussissa ja ihmeteltiin, että päästäänkö tässä ikinä liikkeelle, kun henkilöautoilijat eivät voineet tehdä sen vertaa väliä jonoon, että bussi olisi mahtunut kiertoliittymään. Turhaa kiihdyttelyä harrastetaan eikä tajuta, että pitää jättää muillekin tilaa. Viisaammat väistävät ja jäävät odottamaan, koska risteykseen kiihdyttäjä ajaa yleensä muutenkin huonosti, eikä kukaan halua sellaista takapuskurinsa koristeeksi.

Joka päivä näkee onneksi myös hyviä esimerkkejä, niitä pitäisi tuoda enemmän esiin, eikä yksinomaan maalailla lopunajan kauhuskenaarioita, joihin itsekin juuri taisin syyllistyä.

Ihan naurattaa, miten joillakin on sitä liikennesilmää ja he pystyvät helpottamaan monen muun liikkumista itseään turhaan rasittamatta.

Esimerkiksi suojatien eteen pysähtymällä päästää jalankulkijan lisäksi samalla autoilijoita kääntymään. Sama efekti hienoisella kaasun hölläämisellä, jolloin muut ymmärtävät, että tuo antaa tietä, nyt ehtii mennä. Vaarana on tietysti se, että jos tilaa löytyy, saattaa joku nopeusmittariin tuijottava vähimmäisnopeusfanaatikko lähteä kamikazeohitukseen.

Sujuvuus ei ole siis sitä, että etenee mahdollisimman nopeasti etuajo-oikeudestaan kiinnipitäen ja kevyenliikenteen kulkijoita halveksien. Jos ei muuten tajua, voi kuvitella itsensä sen auton taakse, joka yrittää kääntyä vasemmalle, muttei pääse, koska suoraan ajavilla on niin kiire sinne seuraaviin liikennevaloihin seisomaan. Harmittaako kenties odottaa?

Minusta se johtuu yksinomaan kaahareista ja takakontin leipojista, että "kaikki muutkin" syyllistyvät ylinopeuksiin. Nopeus kasvaa kasvamistaan, kun raukat parat yrittävät ajaa karkuun takaa painostajia. Syntyy yleinen käsitys liikenteen "pakkotahtisuudesta". Liikenne koostuu kuitenkin yksittäisistä ajoneuvoista, joita kuljettavat yksittäiset kuljettajat, joiden pitäisi itsenäisesti päättää, miten toimivat. Eli jos kaikki ryhtyisivät jääräpäisiksi "huomaavaisiksi kuskeiksi", myös liikenne rauhoittuisi. Kyllä tätä välillä näkee kehä I:lläkin: joinain päivinä kaikki sujuu kuin unelma. Joinain päivinä taas on sellainen paniikki ja sähläämisen meininki, että onnettomuus ns. roikkuu ilmassa. Yleensä sitten jossain pamahtaa.

Kiire pois ja jotain järkeä touhuihin! Ei kai sellainen ihminen hyvin voi, jolle muut ovat koko ajan vain tien tukkona. Eikö se sieluparka huomaa, että oma asenne saattaa olla väärässä kuin sillä vanhan vitsin papalla, joka ihmetteli kun radiossa varoitettiin hullusta, joka ajaa motaria väärään suuntaan: "Mitä ne ääliöt yhdestä puhuu, kun niitähän on monta sataa!"

Olen ihmetellyt, mistä sikiää ns. "hyppypappoja" eli kun sedistä tulee 50-vuotiskemujen jälkeen ihan hermoheikkoja äksyilijöitä ja nyrkinheristäjiä. Olen kuvitellut, että se on joku miesten hormonijuttu. Uusi teoriani on, että ne ovat entisiä nuoria "hötkyhemmoja", joilla on liian vilkas aineenvaihdunta tms., mikä aiheuttaa kaikenlaista äkkinäistä käytöstä ja erittäin lyhyen pinnan. Pointtini on se, että kannattaisi nuorena opetella joku toinenkin toiminta/reaktiomalli vielä kun kykenee, koska tulevaisuuden ennuste on huono: jos nuorena on naurettava/ärsyttävä, niin vanhana on pelkästään säälittävä.

En luule olevani mikään guru ja kaikki edellä kirjoittamani esimerkitkin ovat aivan päivänselviä lähes sadalle prosentille ajokortinhaltijoista. Tieto ei ole tässä asiassa ratkaiseva, vaan Asenne. Samoin se, mitä levittää ympäristöönsä: puolustaako henkeen ja vereen (ja ahdingossa huumoriin vedoten) vapaata liikkumisoikeuttaan ja vapaata nopeudensäätelyään ja vapaita mielipiteitään eri nimityksillä luokittelemistaan muista tienkäyttäjistä, vai voisiko pitää omana tietonaan ne omat pahat tavat, jotka tietää vääriksi, mutta joilla on niin kiva ärsyttää vaikkapa "aikuisiksi taantuneita tosikoita".

Itse olen pelastanut yhden teiniautokuormallisen pipopäitä, koska arvasin, mitä on tapahtumassa ja tiesin, mitä siellä mutkan takana on odottamassa. Jarruttamalla tein eteeni sen verran tilaa, ettei ohitukseen lähtenyt auto törmännyt liikenteenjakajaan tai vastaantulijaan vaan pääsi palaamaan omalle kaistalleen.

Tätä olen yrittänyt toitottaa: virheitä tapahtuu aina, mutta niiden tarkoituksellinen lietsominen riskikäyttäytymisellä aiheuttaa vain turhaa lisäystä virheiden määrään. Ja jokainen voi vaikuttaa siihen, mitkä ovat virheen seuraukset kussakin tilanteessa, vai selvitäänkö säikähdyksellä.

Autolla ajo ja varsinkin liikenne on taitolaji. Opettelu kannattaa aloittaa liikkeellelähdöstä ja pysähtymisestä, niin ei tarvitse turhaan hermoilla ehtiikö liikennevaloista vai joutuuko pysähtymään. Kaasua osaa painaa kuka tahansa.

Itse lupaan jatkaa herrasmieslinjaani (mikähän se tätivastine sitten on?) vaikka välillä nolottaisikin, kun bussikuskit ja jalankulkijat morjestavat. Lupaan tästälähtien auttaa jopa (ainakin parhaina päivinäni), myös kaahariparkoja, jotka eivät tunnu tajuavan, että vaikeuttavat jo omaakin suoritustaan ajamalla liian "ahtaasti". Kunnolla tilaa keulan eteen, niin on helpompi kiihdyttää ohitukseen! Minä siinä edessä kyllä hidastan aivan varmasti, jos joku peittää näkyvyyden taakse (en perkele vaihda silloin kaistaa) tai häikäisee hienoilla etulyhdyillään. Muut mielenosoittajat (nyrkinheiluttajat sun muut) saavat tästä lähtien vastaukseksi iloisen vilkutuksen...

Täytyy muistaa tilannetekijät, eli enhän minä voi tietää, jos sillä hoppuilijalla on vaikka tuskalliset peräpukamat tai muija on hakannut tai lapset nauraneet, ja hän on siksi niin kiukkuinen. Siispä täytyykin muistaa olla ymmärtäväinen kaikille tasapuolisesti.

Mutta mistähän saisi takaikkunaan sellaisen tarran, jossa lukee: "Olet ruma, häivy taustapeilistäni!" ...???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu