Perussuom. VAROKAA

Valtaklikki, eli Kokoomus, Keskusta, ja Sossut ovat umpikieroja ja katalia. Pieni katsaus historiaan.

Joskus kuuskytluvulla pelättiin kommareita. Sitten ne otettiin hallitukseen mukaan ja koko valtaklikki oli niiden kanssa kaikki hyvää kaveria. Näin ne sidottiin meidän parlamentaristiseen systeemiin ja siten pikkuhiljaa "hirtettiin" kuten laulun Rosvo-Roope. Sitä temppua kutsuttiin nimellä Kuoliaaksi syleily.

Sitten tuli Veikko Vennamo ja SMP. Valtaklikki säikähti, kun moinen "populistipuolue" sai äänivyöryn. Mutta eipä hätää, otettiin SMP hallitukseen mukaan. Sen jälkeen TV:ssä valtaklikin herrat useaan otteeseen kehuivat, kuinka SMP:stä on tullut kunnollinen yhteistyökumppani ja aivan samanlainen kuin mekin (siis valtaklikki.) Tätä propagandaa toistettiin usein iltauutisten haastatteluissa.
"Vennamolaiset" kyllä kiistivät väitteet, mutta minkäs teit, suurempien saneluun oli hallituksessa taivuttava. Lopun arvaattekin...SMP:n kannatus romahti.

Sitten tuli poika, Pekka Vennamo, joka oli aikansa suurin ääniharava Suomessa. Hänelle annettiin Posti johdettavaksi, tietäen, että saneeraukset olivat edessä. Paljon lakkautettuja konttoreita, paljon työttömiä. Ja kukas siihen oli syyllinen..Pekkapa tietysti. Kannatus romahti.

Tällä saatanallisen kierolla pelillä on uhkatekijät nujerrettu Suomen politiikassa aina, siis todellakin aina. Nimittäin, tiedättekö mitkä puolueet olivat suurimmat vuonna 1919? Yllätys, yllätys, Kokoomus, Keskusta (Maalaisliitto), ja Sos-dem.

Olkaa varmat, Perussuomalaiset, että teille yritetään samaa vanhaa temppua kunhan vielä nostatte kannatuslukuja seuraavissa vaaleissa. Tietäkää, jos teille tarjotaan jotain korkeaa virkaa, tai pyydetään hallitukseen mukaan, niin se on ansa. Jos siihen lankeatte, niin olette hetkessä historiaa.

Jotta uutta puoluetta ei kyettäisi tällä tavalla tappamaan, niin sen pitäisi nousta suurpuolueiden tasolle kannatusluvuissaan, silloin valtaklikki ei enää voi sanella kaikkea. Heikommille sanellaan, mutta tasavertaisten kanssa on pakko neuvotella.
3239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kommarit,Viherpiipertäjät jne.Byähhäähhäää

Äänestä

Näin on asiat ja näin se toimii. Myös ulkomailla on tietääkseni ns. populistipuolueille tehty tai ollaan tekemässä näin. Ei politiikassa kannata tyytyä siihen mitä saa, vaan siihen minkä ansaitsee. Jos kansa on sitä mieltä, että ansaitsee paljon valtaa, niin sitten on saatava paljon valtaa. Paljon _todellista_ valtaa ei välttämättä saa ihan vuodessa tai kolmessa.

Pikku puolueen kannattaa kasvaa ensin oppositiossa tarpeeksi suureksi, koska uusi puolue koetaan vanhojen puolueiden keskuudessa yhteisenä, yli puoluerajat ylittävänä uhkana. On todellakin järkevää olla tarpeeksi voimaa, ennen kuin asettuu todella vastustamaan vanhoja puolueita niiden omalla, tutulla maaperällä. Pitää olla varma voitostaan, ettei joudu alas nuijituksi. Ei riitä, että on hyvä, on oltava erittäin hyvä.
Jos perusuomalaiset toimivat järkevästi, niin rahkeita on vaikka mihin.

Äänestä

Pitänee maistella asiaa.
Se on kyllä totta että sekä edustajia pitää saada enemmän että myös voimaa taakse.
Siihen ei tarvitse edes historiaa.

Historian valossa on hyvä tarkastella asioita juuri kirjoittamillasi lähtökohdilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietäjä kirjoitti:

Valtaklikki, eli Kokoomus, Keskusta, ja Sossut ovat umpikieroja ja katalia. Pieni katsaus historiaan.

Joskus kuuskytluvulla pelättiin kommareita. Sitten ne otettiin hallitukseen mukaan ja koko valtaklikki oli niiden kanssa kaikki hyvää kaveria. Näin ne sidottiin meidän parlamentaristiseen systeemiin ja siten pikkuhiljaa "hirtettiin" kuten laulun Rosvo-Roope. Sitä temppua kutsuttiin nimellä Kuoliaaksi syleily.

Sitten tuli Veikko Vennamo ja SMP. Valtaklikki säikähti, kun moinen "populistipuolue" sai äänivyöryn. Mutta eipä hätää, otettiin SMP hallitukseen mukaan. Sen jälkeen TV:ssä valtaklikin herrat useaan otteeseen kehuivat, kuinka SMP:stä on tullut kunnollinen yhteistyökumppani ja aivan samanlainen kuin mekin (siis valtaklikki.) Tätä propagandaa toistettiin usein iltauutisten haastatteluissa.
"Vennamolaiset" kyllä kiistivät väitteet, mutta minkäs teit, suurempien saneluun oli hallituksessa taivuttava. Lopun arvaattekin...SMP:n kannatus romahti.

Sitten tuli poika, Pekka Vennamo, joka oli aikansa suurin ääniharava Suomessa. Hänelle annettiin Posti johdettavaksi, tietäen, että saneeraukset olivat edessä. Paljon lakkautettuja konttoreita, paljon työttömiä. Ja kukas siihen oli syyllinen..Pekkapa tietysti. Kannatus romahti.

Tällä saatanallisen kierolla pelillä on uhkatekijät nujerrettu Suomen politiikassa aina, siis todellakin aina. Nimittäin, tiedättekö mitkä puolueet olivat suurimmat vuonna 1919? Yllätys, yllätys, Kokoomus, Keskusta (Maalaisliitto), ja Sos-dem.

Olkaa varmat, Perussuomalaiset, että teille yritetään samaa vanhaa temppua kunhan vielä nostatte kannatuslukuja seuraavissa vaaleissa. Tietäkää, jos teille tarjotaan jotain korkeaa virkaa, tai pyydetään hallitukseen mukaan, niin se on ansa. Jos siihen lankeatte, niin olette hetkessä historiaa.

Jotta uutta puoluetta ei kyettäisi tällä tavalla tappamaan, niin sen pitäisi nousta suurpuolueiden tasolle kannatusluvuissaan, silloin valtaklikki ei enää voi sanella kaikkea. Heikommille sanellaan, mutta tasavertaisten kanssa on pakko neuvotella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu