Tahdon vaan kuolla. En halua edes parantua, enkä edes usko että se olisi mahdollista... ja sitä paitsi; jos parantuisin, olisin silti vaan yksinäinen, katkera ja kyyninen. Joten mitä iloa elää!? Ainut hyvä vaihtoehto olisi kuolla pois... mistä ihmeestä saisin rohkeutta tehdä sen viimeisen teon??
Olen ollut masentunut jo pari vuotta, koulut lopetin, menetin parhaan ystäväni, ja poikaystäväkin jätti. Elämässäni ei ole ketään... olen menettänyt kaikki minulle vähääkään tärkeät ihmiset olemalla oma itseni... roolia en jaksaisi vetää... en jaksa enää. En kelpaa itsenäni, minkäs sille voi...
Olen ollut masentunut jo pari vuotta, koulut lopetin, menetin parhaan ystäväni, ja poikaystäväkin jätti. Elämässäni ei ole ketään... olen menettänyt kaikki minulle vähääkään tärkeät ihmiset olemalla oma itseni... roolia en jaksaisi vetää... en jaksa enää. En kelpaa itsenäni, minkäs sille voi...
Vastaukset 14
Vanhimmat
olen huomannut jaksavani eteenpäin kun voin olla avuksi tai iloksi jollekin toiselle ihmiselle. Minulla on suht rankka lapsuus ym. joka on tehnyt paljon hallaa elämässäni, kuitenkin aina silloin kun olen voinut auttaa muita on elämääni tullut ikäänkuin valonpilkahdus ja niin menen taas. Uskonkin että olemme täällä muita varten ja vaikka usein onkin täyttä paskaa niin kuitenkin minun kokemuksistani on hyötyä muille. Ja siitä saan itselleni. Aina on niitä jotka tarvitsevat juuri sinua et vain huomaa sitä nyt. Se minkä läpi menet nyt on avuksi muille, kun huomaat sen, ja käytät sitä hyödyksi. Autat olemalla itsesi ja jakamalla itsestäsi Rakkaudella
joka ottaa ensiaskeleita avunhakemiseen :)
kaikella on tarkoituksensa, älä heitä tarkoitustasi pois, sinun aikasi tulee vielä, anna sen tulla kun olet siihen valmis! Nyt tarvitset apua päästäksesi sinuksi itsesi kanssa ja sen jälkeen varmaan olet sinut ympäröivän maailmankin kanssa ja sieltä löytyy muitakin jotka näkevät muunkin kuin pinnan :)
Rakas lapsi - olen Sinua nimittäin 40v vanhempi.
Juuri nyt haluaisin istua viereesi, halata tai hieroa lempeästi hartioitasi jos se Sinulle sopi-
si. En tuomitse ajatuksiasi, ne ovat minullekin
niin perin tuttuja - vuosikymmeniä sitten. Lähel-
lä on lähtö ollut. Ei vanhempia, ei ketään lä-
heistä, vain epäonnistumista, hylkäämisen koke-
muksia ja rikkinäisyyttä. Niin paljon itkua
muiden näkemättä.
En ole "raamatulla päähän lyöjä", mutta se nyt on
sanottava että Jumalan armo oli se joka vähävä-
hältä alkoi korjata ja uudistaa sisintäni.Jälki-
käteen olen ollut superkiitollinen että jäin ko-
kemaan kaikki ne ihanat asiat joita elämä on tuo-
nut. Tuntui miltä tuntui niin älä toimi tunteit-
tesi mukaan, ne eivät välttämättä ole totuus.
Sinulle on annettu elämä, todennäköisesti myös
toimivat jalat ja kädet sekä paljon kykyjä, joista et kaikista ole ehkä itsekään tietoinen.
Sinä olet arvokas, juuri Sinä. Et muuten olisi
tässä maailmassa. Et ole sattumalta syntynyt.
Minulla ei ole kotona konetta, mutta nyt yövuo-
rossa työkoneella tahtoisin rohkaista Sinua jak-
samaan koska aivan varmasti elämällä on Sinulle
- ja Sinulla elämälle vielä paljon annettavaa.
Olen sinusta 10 vuotta vanhempi, eikä minulla ole oikein mitään. Ei ole vaimoa, ei rakkautta, ei työtä, ei autoa, ei mökkiä, ei koiraa. Vietän päiväni opiskelemalla, sillä pidän siitä. Minulla on vain siis opiskelupaikka ja luokkakaverit, ankarasti opintolainaa ja punainen polkupyörä. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on lääkkeet: aamulla punainen depotkapseli ja illalla valkoinen tabletti.
Minulla on ollu vain pätkän verran elämässäni seurustelua. Armotonta rakkauden- ja hyväksynnänkaipuuta...
Ei ole sinun aikasi kuolla. Masentuneena sitä ei vain usko mahdollisuuksiin. Toivon että saat lääkityksen ja keskusteluapua. En tiedä onko sinulla jo hoitosuhde? Lisäksi voisit ottaa yhteyttä kotiseurakuntasi diakoniatyöntekijään ja pyytää saisitko tavata häntä. He osaavat kohdata rikkinäisen ja yksinäisen ihmisen.
Uskon että saat jossakin vaiheessa ystäviä. Toivon että innostut taas opiskelemaan jotakin. Selvitä nyt lääkärin kanssa, oletko työkykyinen.
Ei roolia tarvitse vetää! Myöntämällä heikouttesi oletkin vahva!
Voimia ja siunausta Sinulle!
-Yleinen vuodattaja
Ei ole hoitosuhdetta. Lääkärissä olen kerran käynyt sairaslomaa hakemassa koulussa ollessani, loppujen lopuksi sitten lopetin koko koulun. en jaksanut enää. Mutta koskaan en ole apua varsinaisesti hakenut. Lääkkeitä en halua, en todellakaan. Kuten sanoin, en halua edes parantua, haluan vaan päästä pois.
Ei minusta ole mihinkään, en kykene, en uskalla. Kaikki vaan ahdistaa niin, ettei yksinkertaisesti pysty tekemään mitään... ei saa mitään aikaiseksi.
Ei minusta ole tähän maailmaan...
"Tahdon vaan kuolla. En halua edes parantua, enkä edes usko että se olisi mahdollista..."
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
JUMALALLE on ...kaikki... mahdollista.
JUMALA ottaa kenet hän tahtoo.
"Katso uudeksi minä teen kaikki"
"Katso. Edessäsi on uusi luomus. Kaikki vanha on kadonnut. Katso uusi on sijaan tullut"
- - - - - - - - - - - - - - - - -
"olisin silti vaan yksinäinen, katkera ja kyyninen."
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun PYHÄHENKI täyttää ihmisen, koittaa täysi vapaus.
"Vapauten KRISTUS meidät vapautti.
Käänny JUMALAN PUOLEEN > niin elämä voittaa.
Armahda JO itseäsi ...
Toiv. KAIKEN TÄMÄN KOKENUT .....VAPAA uusi ihminen. Enää en ole yksin.....
Mullakin on välillä tollasia ajatuksia. Vituttaa vaan, kun kaikki sanoo: "Yritä olla ilonen!" Yritäppä siinä vaan, kun kaikki kaatuu niskaan...
Mutta kuitenkin, meillä on vaan tää yks elämä. Ja voihan kaikki muuttua. Ehkä. Se toivo pitää mut elossa. Ja entäs perhe, ystävät, läheiset? Miten ne toipus. Vitut itsemurha mitään ratkaise, se siirtää vaan tuskaa toisille. Ja toisaalta, ihminen voi muuttaa elämäänsä. Tää on vaan sairaus, kyllä siitä jostain vaiheessa pääsee yli. Enkä usko, että terveenä olisit katkera, kyyninen tai mitään muutakaan. Kaikki on vaan harhaa.
Toivon ettet tee mitään harkitsematonta, mitä se sitten hyödyttäis? Koeta jaksaa, ei saa luovuttaa vielä...
Niin, ja unohdin äsken sanoa, että minua ainakin auttaa, kun olen saanut ilmaista itseäni kirjoittamalla runoja. Myös musiikki ja elokuvat auttaavat jonkun verran. :) Ja anteeksi kiroiluni.
siinäpä se, mikään ei estäis mua tekemästä itsemurhaa (paitsi oma "luuseruus"), ei mua jäis kukaan edes kaipaamaan, ei mulla ole ketään. Joten se ei mua estä mitään itselleni tekemästä, että mietin miten raskasta se olis läheisille.
Mä en kaipaa mitään niin paljon kuin rakkautta ja hyväksyntää, ja sitä mulle ei suoda. Kaikki mun elämässäni olleet ovat vaan näyttäneet mulle etten mä ole minkään arvoinen... sanotaan paljon, mutta teot ei vastaa sanoja. Mä olen erehtynyt olemaan täysin oma itseni, ja sen seurauksena mut on jätetty. Mä en vaan kelpaa.
Ja en jaksa kuulla mitään "kyllä sä vielä jonkun löydät" löpinöitä, mua on satutettu niin paljon, että musta ei edes enää olisi esim. seurustelemaan kenenkään kanssa... vaikka just sitä mä kaipaan, rakkautta.
Yritin myös itsemurhaa, nuorena, koulukiusattuna, perheen mustana lampaana. Epäonnistuin. Ei elämä ole senjälkeenkään kohdellut silkkihansikkain, kaukana siitä. Olen kokenut niin paljon sellaista, mitä en soisi pahimmallekaan vihamiehelleni ja olen jopa hyvin vakavasti harkinnut uutta yritystä. Kuitenkin, olen kiitollinen siitä, etten onnistunut, enkä yrittänyt uudestaan. Elän jälleen, erittäin raskasta vaihetta elämässäni, siksi huomasin kirjoituksesikin, kun luin näitä täällä. Mutta se mitä haluaisin sinulle kertoa, on yksi sana, odota. Voin omalla elämänkokemuksella sanoa, että jos elämä näyttää karummatkin puolensa, se näyttää myös jotain niin arvokasta, että sen takia kannattaa jaksaa! Elämä ei vain kerro sitä vielä. Tulevaa ei voi tietää, sillä muuten odottaisit vain sitä ja unohtaisit tämän päivän. Olen ollut maan päällä miltei 50vuotta, joten tiedän mitä kirjoitan. Toivon vain, että jaksaisit vielä odottaa..
...mikä saisi sinut paremmalle mielelle. Minusta itsestä on alkanut tuntua, että pääsen eroo tästä sairaudesta. Kyllä tästä voi parantua! Mua tässä on auttanut, että olen voinut puhua täällä ja miettinyt asioita eri kantilta.
Tiedän, että tämä voi kuullostaa vähän hassulta (en keksi nyt parempaa sanaa) mutta jos haluat jutella jollekkin, minulle saa ja voi aina pistää viestiä. En tietenkään ole mikään ammattilainen, mutta olemme samassa tilanteessa. Tiedämme siis molemmat, miltä tuntuu...
Tässä sähköpostini (Joo, nyt varmaan kaikki lähettää roskapostia mulle, mutta ihan sama): [email protected] Ei ole tietenkään pakko pistää viestiä, mutta jos vain haluat :)
Kiitos sulle "piristämis yrityksestä".. Ja "avun" tarjoamisesta... Nyt on vaan taas niin kamala olo etten oikein jaksa tehdä mitään, itkettää vaan. Joten olen todella kiitollinen kun tarjouduit juttukaveriks, mutta tuskinpa jaksan kirjoittaa... ehkä joskus, tai sitten ei... en tiedä, kiitos kuitenkin!
Joskus sillon aikoinaan kun mun elämässä oli vielä ihmisiä joihin luotan, niin minäkin olen tätä kuuluisaa puhumista harrastanut, mutta koskaan se ei mun oloa helpottanut, valitettavasti. En vaan usko että mitään on tehtävissä... tahdon pois......................!!
Ymmärrän, että sulla on paha olla. Ja ymmärrän sen, ettei silloin jaksa aina puhua tai kirjoittaa.
Mutta edelleen, jos joskus tulee semmoinen olo, että tahdot kirjoittaa jollekkin, niin täällä olen :)
Pärjäile, parantuminen vie aikansa.
Kaikki ei ole vielä menetettyä.