Täytyisi kaikki liito-oravat siirtää lappiin.
Lapissa hakkuut
loppuvat
4196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mistä ihmeestä niin päättelet?
kun karahkoita vielä on pystyssä. Huhut kertovat että jossain päin vielä olisi muutama jäljellä...
20-30 v päästä alkaa nykyisistä riukumetsistä suuria pinta-aloja tulla päätehakkuuvaiheeseen, sitten on puuta tarjolla yllin kyllin Etelä-Amerikan sellutehtaille laivattavaksi.
Lapissa kannattaisi kasvattaa ainoastaan kelohonkia.Tosin ensimmäinen honkapuuerä valmistuisi vasta muutaman kymmenen vuoden päästä,mutta metsät voisi hinnoitella jo kelohongan mukaan.
Kelohongathan otetaan metsästä harsinta periaatteen mukaan,aina kun puu on saavuttanut sellaisen tason,että se käy honkapuuksi se kaadetaan.
Metsä tulisi peittämään koko lapin Torniosta ylöspäin,Kajaanin pohjoispuolelta itärajalle asti.
Honkapuu olisi tulevaisuuden vienti artikkeli ja hintahan hongalla on hyvä, näin valtio voisi maksaa puista saaduilla tuloilla loput velat pois.
Samalla kun siirrytään honkatalouteen lapissa,porot tulisi ottaa valtion haltuun.Uuden tyyppistä erämatkailua voisi matkatoimistot ruveta harrastamaan,lappiin rakennettaisiin tarpeeksi tiheä laavu taikka eräkämppäverkosto,jonka jälkeen turisteille ryhdyttäisiin myymään poronkaatolupia.
Turistit voisivat yöpyä kämpässä taikka laavussa
Koska honkia kaadettaessa jää paljon hakkuutähteitä joita ei kannata kuljettaa metsästä pois matkailijoilla olisi rajattomati hyvää polttopuuta nuotioihin.
Kaadetut porot voisi paistaa nuotiossa ja jos liha loppuu kaadettaisiin uusi poro.
Nykyiset lapin easukkaat voitaisiin siirtää työvoimapulasta kärsivään etelä suomeen.
Nykyiset matkailukeskukset kuten Saariselkä ym.
voitaisiin siirtää Kuolanalueelle.
Siitäkin olisi matkailijoille paljon hyötyä,hintataso olisi paljon halvempi ja seuralaisten ei tarvitsisi vaivautua lähtemään lappiin keikalle,vaan matkailijat olisivat paljon lähempänä asiakkaita ja myöskin tarjonta olisi runsaampaa ja monipuolisempaa
Vaikka tuskin on lunta.