lisää vuotajia

Olen lukenut näillä palstoilla esiin tulleita sellaisia tietoja, joista juurikaan päälehdet eivät vuosien varrella ole kansalle puhuneet. Nyt vaaditaan: vuotajia lisää. Vuotakaa meille suomalaisille kaikki se likapyykki, mitä vastuussa olleet virkamiehet, ministerit tms. olette luvanneet kansastamme.

Otetaan yhteishuuto julki: vuotajia lisää, saamme tietää kaiken. Jokaiselle vuotajalle mitali, samanlainen kuin kyttääjillä on heidän sivuillaan. Sama se, mutta upeaa, joku teki sen, mistä vain uneksimme ennen vaaleja, joku on suoraryhti.
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensinnäkin: Paavo Lipponen ei USA:n matkalla SOPINUT mitään, vain keskusteli presidentti Bushin kanssa.
Toiseksi: Anneli Jäätteenmäki ei ollut (julkisuudessa olleen tiedon mukaan) Lipposen keskusteluista tehdyn muistion saaneiden joukossa virallista tietä. Tiedot saatettiin hänen käyttöönsä muuten.
Jäljelle jää: Lipponen ei ylittänyt mitään valtuuksia, koska ei virallisesti sopinut mistään,
eikä myöskään Jäätteenmäki ole vuotanut julkisuuteen mitään hänen jakelunsa piirissä ollutta asiakirjaa.
Tietojen hyväksikäyttöä vaalityössä sisältöä ylitulkitenkin voi tietysti aina jälkiviisaana arvostella. Jäätteenmäen muutamat julkisuuteen antamat onnettomat kommentit ovat aiheuttaneet asian pysymisen otsikoissa, samoin keskustan sisältä tapahtunut vuoto.
Tämä kaikki on kuitenkin pintakuohua, pääasia on kuitenkin edelleen Bushin ja Lipposen keskusteluista tehdyn muistion vuotajan selvittäminen. Siellä on kuitenkin jupakan ainut henkilö, joka on ansainnut jonkinlaisen rangaistuksen.
Jos esimerkiksi Jäätteenmäen uskottavuuden katsotaan heikentyneen se on hänen oman toimintansa seurausta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahtoo kirjoitti:

Olen lukenut näillä palstoilla esiin tulleita sellaisia tietoja, joista juurikaan päälehdet eivät vuosien varrella ole kansalle puhuneet. Nyt vaaditaan: vuotajia lisää. Vuotakaa meille suomalaisille kaikki se likapyykki, mitä vastuussa olleet virkamiehet, ministerit tms. olette luvanneet kansastamme.

Otetaan yhteishuuto julki: vuotajia lisää, saamme tietää kaiken. Jokaiselle vuotajalle mitali, samanlainen kuin kyttääjillä on heidän sivuillaan. Sama se, mutta upeaa, joku teki sen, mistä vain uneksimme ennen vaaleja, joku on suoraryhti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu