Laskettu aika lähestyy ja mulla paniikki kasvaa!!!
Mun pikku esikoispoika 1,3v jää kotiin mummin kanssa odottelemaan isukin, minun ja uuden vaavan tuloa kotiin.
Tänäänkin tuli itku kun katselin pientä rakastani touhuissaan, kun ajatus siitä että ei näe mahdollisesti muutamaan päivään!!
Tiedän että aika on lyhyt mikä siellä sairaalassa tulee vietettyä ja luotan 100% mummiin lapsen käsittelyssä, mutta en ole ollut montaa päivää erossa taaperostani, siksi tämä kai on niin vaikeaa!!
Ja hormonitkin hyrrää senkin tiedän, ja niillä on iso vaikutus tähän tunnevyöryyn:D
Pikku taaperoni on tärkeintä koko maailmassani isukin kanssa!!! En kestä tätä tunnetta!! Onneksi tämä nyt ei ihan joka päivä tule mieleen, mutta nyt etenkin la:n lähestyessä alkanut vaivaamaan.
Kai tämä ihan normaalia on, kai mä toivoisin jotakin "vertaistukea" tjtn :D
Mun pikku esikoispoika 1,3v jää kotiin mummin kanssa odottelemaan isukin, minun ja uuden vaavan tuloa kotiin.
Tänäänkin tuli itku kun katselin pientä rakastani touhuissaan, kun ajatus siitä että ei näe mahdollisesti muutamaan päivään!!
Tiedän että aika on lyhyt mikä siellä sairaalassa tulee vietettyä ja luotan 100% mummiin lapsen käsittelyssä, mutta en ole ollut montaa päivää erossa taaperostani, siksi tämä kai on niin vaikeaa!!
Ja hormonitkin hyrrää senkin tiedän, ja niillä on iso vaikutus tähän tunnevyöryyn:D
Pikku taaperoni on tärkeintä koko maailmassani isukin kanssa!!! En kestä tätä tunnetta!! Onneksi tämä nyt ei ihan joka päivä tule mieleen, mutta nyt etenkin la:n lähestyessä alkanut vaivaamaan.
Kai tämä ihan normaalia on, kai mä toivoisin jotakin "vertaistukea" tjtn :D
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, onhan se käynyt mielessä, että ikävä tulee esikoista. Meillä on taapero pari kuukautta vanhempi kuin teillä, kun vauva syntyy, mutta silti. Mutta ajattelepa, miten mukavaa on sitten kun taas näkee taaperon iloisen ilmeen, kun hän näkee äidin taas! Meillä ainakin jälleennäkeminen on aina niin ihanaa, vaikka olisi ollut muutaman tunnin poissa kotoa, sen iloisen vastaanoton voimin jaksaa taas pitkään. Joten kyllähän me kestetään!
Mun pitää myöntää, että sairaalassaoloaika vauvan kanssa oli elämäni kauheinta aikaa, kun oli niin hirveä ikävä esikoista (hän oli silloin 1v 1kk). Odotin vaan päivisin, milloin mies ja poika tulee ja itkin silmät punaisiksi, kun huomasin, että esikoisella oli ihan sika-tylsää siellä sairaalassa ja lähtivät sen takia aika pian aina pois. Se lähteminen tuntui aina tosi pahalta, vaikka esikoinen ihan hyvätuulisena vilkutteli moit... Mutta nopeesti se aika silti meni ja olipahan ainakin aikaa keskittyä pelkästään vauvaan - sairaala-ajan jälkeen sellaista aikaa ei enää ole, eli kannattaa yrittää nauttia...
Kun mies ja esikoinen veivät mut aamulla sektioon, niin itkettiin siinä pojan kans kaulakkain ihan tosissaan, vaikka tiesin ettei olla erossa kun muutamia tunteja.
Se oli ensimmäinen kerta kun oltiin erossa toisistamme, en kehtaa kylläkään sanoa minkä ikäinen lapsi oli kyseessä ;)