Tässä BED:stä tietoa

itsekkin kärsin tuosta. en ole kertonut kenellekkään :S en osaa sanoa kauanko olen kärsinyt tästä, kyse on kuitenkin vuosista :/

nainen 85 kirjoitti:

itsekkin kärsin tuosta. en ole kertonut kenellekkään :S en osaa sanoa kauanko olen kärsinyt tästä, kyse on kuitenkin vuosista :/

joskus mun mies sanoo mulle: "jokos sä söit ne kaikki?" ja ihmettelee kun olen syönyt kaikki karkit, sipsit tms..

Olen 18-vuotias ja olen kärsinyt tätä kyseisestä sairaudesta jo kuusi vuotta. Minulla meni monta vuotta ennen kuin sain kuulla että se on sairaus ja sillä on kunnon nimikin. En ole kertonut tästä kenellekkään vaikka mieli tekisi kuinka. Miten voisin siitä kertoa ja kenelle..?

Nyt kaikki muu ei enää masenna niin kuin sillon kun sairastuin. Aloin lohduttamaan itseäni ruoalla. Nyt minua masentaa ylipainoni, tämä sairaus, se kun en pysty puhumaan tästä kenellekkään, kulutan rahat ruokaan, tunnen epäonnistuneen itseni kanssa ja lohdutan itseäni syömällä. Ja kun koen iloa tai haluan palkita itseni syön.. Olen joutunut pahaan kierteeseen itseäni vastaan..

Toisaalta haluaisin puhu jollekkin ja toisaalta en. En haluaisi puhua äidilleni, kun hän aina jaksaa muistuttaa minua ylipainostani. Tekisi mieli vain huutaa hänelle: "anteeksi, että olen heikko ja sairas". Ja melkein sama juttu pätee kouluni terveydenhoitajaan. Tuntuu, että he eivät ota tosissaan sitä, että ylipainoni voi johtua psyykkisestä sairaudesta. Minusta on silti vaikea uskoa, että asiat masentaa ja menisi huonosti, koska ei ole ketään kenelle puhuisin pahasta olostani, joten kätken sen kovan kuoren alle.

Auttakaa. En haluaisi pilata vielä loppu elämääni näin nuorena, mutta ruoasta on tullut paras ystäväni näiden vuosien aikana. Olen heikko muillekkin riipuvuuksille, sillä olen jo neljä vuotta polttanut..

riippuvainen.. kirjoitti:

Olen 18-vuotias ja olen kärsinyt tätä kyseisestä sairaudesta jo kuusi vuotta. Minulla meni monta vuotta ennen kuin sain kuulla että se on sairaus ja sillä on kunnon nimikin. En ole kertonut tästä kenellekkään vaikka mieli tekisi kuinka. Miten voisin siitä kertoa ja kenelle..?

Nyt kaikki muu ei enää masenna niin kuin sillon kun sairastuin. Aloin lohduttamaan itseäni ruoalla. Nyt minua masentaa ylipainoni, tämä sairaus, se kun en pysty puhumaan tästä kenellekkään, kulutan rahat ruokaan, tunnen epäonnistuneen itseni kanssa ja lohdutan itseäni syömällä. Ja kun koen iloa tai haluan palkita itseni syön.. Olen joutunut pahaan kierteeseen itseäni vastaan..

Toisaalta haluaisin puhu jollekkin ja toisaalta en. En haluaisi puhua äidilleni, kun hän aina jaksaa muistuttaa minua ylipainostani. Tekisi mieli vain huutaa hänelle: "anteeksi, että olen heikko ja sairas". Ja melkein sama juttu pätee kouluni terveydenhoitajaan. Tuntuu, että he eivät ota tosissaan sitä, että ylipainoni voi johtua psyykkisestä sairaudesta. Minusta on silti vaikea uskoa, että asiat masentaa ja menisi huonosti, koska ei ole ketään kenelle puhuisin pahasta olostani, joten kätken sen kovan kuoren alle.

Auttakaa. En haluaisi pilata vielä loppu elämääni näin nuorena, mutta ruoasta on tullut paras ystäväni näiden vuosien aikana. Olen heikko muillekkin riipuvuuksille, sillä olen jo neljä vuotta polttanut..

Lue lisää

Itselläni on vuosikausia jatkunut bulimia/ahmimisongelma. Häpeän itseäni ja ahmimistani, en halua puhua siitä kenenkään kanssa. Syön itseni lähes joka päivä niin täyteen, että maha on todella kipeä, enkä voi nukkuakaan kunnolla kivun takia. Välillä oksennan tai käytän laksatiiveja, jonka tiedän olevan ihan väärä tapa toimia.

Olen tehnyt parantumispäätöksen ehkä tuhat kertaa. Ja sitten kuitenkin jatkanut ahmintaa. Koulutehtävät jäävät tekemättä, pyykit pesemättä, koti siivoamatta, ja itsestänikään en kerkeä huolehtia, kun täytyy vain jatkuvasti olla syömässä. Ja siitä tulee huono omatunto. Enkä enää arvosta itseäni. En näe syytä miksi minun pitäisi välittää itsestäni. Ja se tekee todella kipeää.

Mutta! Tänään kävin lääkärissä. Kun en kerran itse kykene hoitamaan tätä, täytyy hakea apua. Ja kyllä, nyt on jo henkisesti parempi olo :) Olen kyllä ahminut tänäänkin, mutta huomattavasti vähemmän. Asian jakaminen lääkärin kanssa helpotti oloa selvästi. Ja uutta uskoa tuo se, että olen ottanut ensimmäisen askeleen itsestäni huolehtimesessa - itsestäni VÄLITTÄMISESSÄ.

Ja olen varma, että pääsen tästä eroon. Se tulee vaatimaan aikaa ja itkuja, mutta vielä onnistun. Te, jotka olette voimattomia taistelussa itseänne vastaan: HANKKIKAA APUA! Kertokaa jollekulle, itkekää, näyttäkää, että voitte pahoin ja että haluatte hyvää itsellenne.

riippuvainen.. kirjoitti:

Olen 18-vuotias ja olen kärsinyt tätä kyseisestä sairaudesta jo kuusi vuotta. Minulla meni monta vuotta ennen kuin sain kuulla että se on sairaus ja sillä on kunnon nimikin. En ole kertonut tästä kenellekkään vaikka mieli tekisi kuinka. Miten voisin siitä kertoa ja kenelle..?

Nyt kaikki muu ei enää masenna niin kuin sillon kun sairastuin. Aloin lohduttamaan itseäni ruoalla. Nyt minua masentaa ylipainoni, tämä sairaus, se kun en pysty puhumaan tästä kenellekkään, kulutan rahat ruokaan, tunnen epäonnistuneen itseni kanssa ja lohdutan itseäni syömällä. Ja kun koen iloa tai haluan palkita itseni syön.. Olen joutunut pahaan kierteeseen itseäni vastaan..

Toisaalta haluaisin puhu jollekkin ja toisaalta en. En haluaisi puhua äidilleni, kun hän aina jaksaa muistuttaa minua ylipainostani. Tekisi mieli vain huutaa hänelle: "anteeksi, että olen heikko ja sairas". Ja melkein sama juttu pätee kouluni terveydenhoitajaan. Tuntuu, että he eivät ota tosissaan sitä, että ylipainoni voi johtua psyykkisestä sairaudesta. Minusta on silti vaikea uskoa, että asiat masentaa ja menisi huonosti, koska ei ole ketään kenelle puhuisin pahasta olostani, joten kätken sen kovan kuoren alle.

Auttakaa. En haluaisi pilata vielä loppu elämääni näin nuorena, mutta ruoasta on tullut paras ystäväni näiden vuosien aikana. Olen heikko muillekkin riipuvuuksille, sillä olen jo neljä vuotta polttanut..

Lue lisää

Suosittelen lääkärissä käyntiä, hän luultavasti laittaa lähetteen yliopistollisen sairaalan ravitsemustieteen poliklinikalle. Siellä on asiantuntijat hoitamaan syömishäiriöisiä ihmisiä. Jos ei laita, vaadi sitä. Olet vielä niin nuori ihminen, että toivoisin sinun saavan normaalin terveen elämän, kelkan voi vielä kääntää. Tunnen BED-ihmisiä, jotka ovat vuosikymmeniä taistelleet sairautensa ja häpeän kanssa hakeutumatta hoitoon. Tällä hetkellä heillä on jo diabetekset sun muut liikalihavuudesta syntyneet sairaudet, mitä ei voi enää parantaa. Toivon, että ihan oikeasti ilman häpeää, itseäsi ja tulevaa elämääsi ajatellen hakeudut lääkärin lähetteellä asiantuntijoiden hoitoon ja sitoudut siihen. Tsemppiä sinulle!