Kuulin ystävältäni vinkkarista elokuussa. Nopean mutun perusteella päättelin, että kyseessä on kusetus, koska sen verran mysteerejä kuvioon liittyi. Seuraava ei tietenkään kerro vinkkarista mitään mutta antaa ajattelemisen aihetta:
Kiinnostuin asiasta ehdotuksen jälkeen, joten luin netistä treidauksen perusteet päivässä ja läheteltyäni kopioita passista yms. papereista sain avattua 50 euron tilin Easy Forex -nimiseen palveluun (kovat spreadit, tiedän). Treidasin 200-kertaisella vivulla EUR/USD -paria 5-minuutin chartilla. Vahtasin talousuutisia kuin hai uppoavaa laivaa. Viikon kuluttua tilillä oli jo 70 euroa.
Seuraavalla viikolla kova vipu ja kokemattomuus pudotti tilin 30 euroon. Pienensin vivun kertoimeen 50 ja rupesin seuraamaan markkinoiden trendikäyttäytymistä. Kaupanteosta tuli pitkäjänteisempää. Nyt reilun kahden kk:n jälkeen saldo on hieman vajaa 200 eur.
Eihän tämän pitänyt olla mahdollista? Tuohan on helppoa kuin heinänteko! Toki 2 kk on lyhyt aika, mutta voitollisten kauppojen suhde tappiollisiin on kuitenkin about 80/20.
Tuulipuvun omistin joskus 80-luvulla. En edes asu landella, vaikka sukujuuria savossa onkin. ÄO:ni on 148, josta on mustaa valkoisella. Eikö Charles Ponzikin ollut älykäs? Olenko siis C. Ponzin jälkeläinen? Enkö olekaan savolainen? Onko minut adoptoitu? Pitääkö minun antaa itseni ilmi ennen kuin siirryn suurempiin summiin? Ei tuollainen tuotto ole mahdollista, koska nopanheitossa en ikinä ole ollut erityisen hyvä. Kusetanko vain itseäni? Onko se rikollista? Kenen puoleen minun kannattaa kääntyä. Kun kotiutan voitot, niin pitääkö minun maksaa siitä pääoma- vai tulovero? Entäpä jos laitan ne hyväntekeväisyyteen lyhentämättöminä ilman, että rahat kiertävät suomalaisen tilin kautta?
Kiitos vastauksista jo etukäteen, sillä tiedän, että tällä palstalla on monia oman alansa ammattilaisia !
Kiinnostuin asiasta ehdotuksen jälkeen, joten luin netistä treidauksen perusteet päivässä ja läheteltyäni kopioita passista yms. papereista sain avattua 50 euron tilin Easy Forex -nimiseen palveluun (kovat spreadit, tiedän). Treidasin 200-kertaisella vivulla EUR/USD -paria 5-minuutin chartilla. Vahtasin talousuutisia kuin hai uppoavaa laivaa. Viikon kuluttua tilillä oli jo 70 euroa.
Seuraavalla viikolla kova vipu ja kokemattomuus pudotti tilin 30 euroon. Pienensin vivun kertoimeen 50 ja rupesin seuraamaan markkinoiden trendikäyttäytymistä. Kaupanteosta tuli pitkäjänteisempää. Nyt reilun kahden kk:n jälkeen saldo on hieman vajaa 200 eur.
Eihän tämän pitänyt olla mahdollista? Tuohan on helppoa kuin heinänteko! Toki 2 kk on lyhyt aika, mutta voitollisten kauppojen suhde tappiollisiin on kuitenkin about 80/20.
Tuulipuvun omistin joskus 80-luvulla. En edes asu landella, vaikka sukujuuria savossa onkin. ÄO:ni on 148, josta on mustaa valkoisella. Eikö Charles Ponzikin ollut älykäs? Olenko siis C. Ponzin jälkeläinen? Enkö olekaan savolainen? Onko minut adoptoitu? Pitääkö minun antaa itseni ilmi ennen kuin siirryn suurempiin summiin? Ei tuollainen tuotto ole mahdollista, koska nopanheitossa en ikinä ole ollut erityisen hyvä. Kusetanko vain itseäni? Onko se rikollista? Kenen puoleen minun kannattaa kääntyä. Kun kotiutan voitot, niin pitääkö minun maksaa siitä pääoma- vai tulovero? Entäpä jos laitan ne hyväntekeväisyyteen lyhentämättöminä ilman, että rahat kiertävät suomalaisen tilin kautta?
Kiitos vastauksista jo etukäteen, sillä tiedän, että tällä palstalla on monia oman alansa ammattilaisia !
Vastaukset 19
Vanhimmat
Lisenssejä täysin tuntemattomille ihmisille ja näillä linsseistä saaduilla rahoilla alat sitten käymään valuuttakauppaa. Lisenssin ostaneille olet myös valmis maksamaan 400% vuosituottoa. Seuraava jumala on syntynyt!
...kuinka teen homman siten, että se täyttää kaikki lain asettamat vaatimukset? En haluaisi mediaa kimppuuni ja tuollaiset tuotot herättävät epäilyksiä ihmisissä, jotka eivät tiedä asiasta höykäsen pöläystä.
Alvista puhdistettu 400%/v ei olisi paha, jos sijoituksen lopputuotto (1400%/v) jää itselleni. Toki, jos muiden rahoilla pelaisin (vaikkakin teknisesti omillani), tuo riski/tuottosuhde olisi myös pienempi.
26 % pääomaveroa yksityisenä ja 26 % yrityksenä. Ja onnea eteenkin päin treidauksillesi. Jokainen on oman onnensa seppä ja sille ei Ada eikä muutkaan kateelliset vastustajat voi mitään.
Eikös winclub ole teidän onnenne seppä?.. Vai alatteko nyt jo ottaa kunnian itsellenne. Kiistattomalta jumalaltanne ja kuninkaaltanne joka täysin pyyteettömästi rikastuttaa suomen kansan?
Ota se huomioon, ystävä hyvä.
Pääomatulon veroprosentti on 28%, mutta mistäpä sinä sen voisit tietää...
Ihan oikeaa faktatietoa.
Mielestäni vipu kannattaa pitää ainakin alkuun pienenä. Mielestäni 20-30-kertainen vipu tuottaa hyvin ja riskit ovat pienehköt.
Maksimitappiot/kauppa pystytään rajoittamaan, joka pienentää riskejä (Käytetään usein, maks. tappio = 20-30 PIPS/kauppa). Winclub treidaa täysin samalla periaatteella, mutta sinne on kehitetty hieno systeemi, jota voi pitää omana tuotteena, jota Winclub ei tietenkään paljasta.
Winclubin tuottoihin olen erittäin tyytyväinen.
Keskimääräinen tuotto on ollut pitkässä juoksussa n. 180 PIPS/kk.
Täällä keskustelupalstoilla näitä asioita on turha esitellä, koska asiat käännellään täällä päinvastaisiksi. Johtuu siitä, että tässä foorumissa keskustelijat ovat syrjäytyneitä ja persaukisia luusereita. Muualla heidän höpinöilleen nauretaan "paskaisesti", mutta täällä he saavat päteä.
Kiitokset linkistä (Easy Forex). Kotiutan taas marraskuussa voittoja ja tarkoitus on alkaa harrastaa valuuttakauppaa itsenäisesti.
Trendikäyrät ja rekursiiviseen identifiointiin perustuvat ennustusalgoritmit alkavat olla valmiina.
Ja viidessä vuodessa olet maailmanrikkain. Onneksi vain te olette tajunneet sen! Älkää täällä paljastako ettei muut tule apajille kun siellähän ei teidän mukaan tarvitse edes älyä, kuka vaan voi tehdä tollasta voittoa!
Winclubilaiset, syökää paskaa.
Vaikka kirjoittaisitte minkälaisia satuja hyvänsä valuuttakaupasta niin palataanpa asiaan kun joku teistä on oikeasti treidannut 5 vuotta putkeen 400% voitolla, ihan oikeata valuuttakauppaa.
Ainoastaan Ponzeissa luvataan tollasia voittoja.
vinkkarin signaaleihin ja ne toimivat? Jos näin, tämä on hyvä asia ystäväni kannalta :)
Tuonne Easy Forexiin (www.easy-forex.com) perustin tilin, koska siellä pystyy aloittamaan todella pienellä alkupääomalla. Forex.comista saa mielestäni paremmat edut (spreadit, analyysit, työkalut) jo 250 taalan aloituksella, joten suosittelen sitä jos hilloa löytyy. Se on myös jenkkilän tiukahkon lainsäädännön alainen. Ajattelin laittaa sinne seuraavaksi muutaman tonnin ja katsoa kuinka amatöörin käy - voittaa muuten nettipokerin mennen tullen tämä "uhkapelimuoto"!
Kauheita pösilöitä nuo. Eivät ymmärrä sijoittamisesta eivätkä ainakaan treidaamisesta mitäään :)
Omalta kannaltani on täysin yhdentekevää onko vinkkari ponzi vai tuottoa takova sijoituskertsi. Kaverini ja monen muun klubilaisen rahojen takia toivon kuitenkin jälkimmäistä. Joka tapauksessa vinkkarin julkisuus on saanut monet opiskelemaan valuuttakaupankäyntiä, joten se on voitto jo sinällään.
Siinä olet oikeassa, ettei se 400%/v varmaan helppoa ole saavuttaa pitkässä juoksussa. Aina kannattaa kuitenkin yrittää ja jokainen todellakin on oman onnensa seppä.
Pädetään tuloksilla, ei mielipiteillä, ja palataan viiden vuoden päästä asiaan. Lupaan toki laittaa myös väliaikatietoja! Tosin en ehkä tänne VM-palstalle, mutta eiköhän tuolta löydy omansakin...
Onko klubi väittänyt treidanneensa 5 vuotta putkeen 400% voitolla, onko?
Ei.
Vilkaisin juuri antamaasi linkkiä (Forex.com).
Mainoksen mukaan spreads = 1 pip. Winclubissa menee 3 pips/kauppa.Saattaa olla, että osto- ja myyntisignaaleja antava "automaatti" lisää tätä määrää.
Muita ehtoja (ja mahd. kustannuksia) en vielä ole tutkinut, mutta näyttää ihan asialliselta.
Minulla on muutamia tuttuja Winclubin jäseniä, ja olmme suunnitelleet ruveta porukassa treidaamaan. Yksi ongelma (hankaluus) on vielä, sillä ennustusohjelmaani pitäisi reaaliaikainen data syöttää käsin. Jos löytäisi jostain valmiin, ja reaaliaikaisen datavektorin (esim tunnin mittaisen), niin helottaisi ohjelman käyttöä, kun voisi syöttää arvot moninumeroisina vektoreina. Toisena vaihtoehtona on verrata kurssia liukuvaan keskiarvoon ja tehdä sen mukaan ostotoimeksiannot,ottaen huomioon reaaliaikaisen kurssikehityksen.
Aluksi pelataan tietysti pienillä summilla ja pienillä vivuilla, jotta oppirahat minimoituvat.
Kiitokset vihjeestä.
...eihän WC ole edes treidannut viittä vuotta. Mitään tuottoprosenttia ei ole koskaan luvattu WC:n puolelta, koska sellaista ei yksinkertaisesti voi luvata.
Kahden kuukauden ahkera treidaus on siis tuottanut 150 euroa voittoa. Taitaa elintaso nousta kohisten.
Kusetuksesta ei ole kyse, koska pelaat itse omilla rahoillasi etkä ole maksanut millekään klubille. Kovin hyvin kannattavaa liiketoimintaa tuo kylläkään ei ole.
Jos olisit kertonut mikä yhden kaupan keskimääräinen voitto/tappio on, olisi helpompi arvioida millaiset mahdollisuudet sinulla on edelleen nelinkertaistaa pääomasi seuraavan kahden kuukauden aikana. Nopanheitollakin on helppo tienata satanen tai kaksi, jos panos on satanen heittoa kohti. Sattuuhan kaksi suotuisaa heittoa peräkkäin kerran neljästä tapauksesta.
Paljon vaikeampaa on jo saada saldo nousemaan tonniin. Panoksen kasvattaminen ei ole lääke, sillä se saattaa huonon tuurin sattuessa puhdistaa pelikassan. Mutta kerro lisää kun olet tehnyt kauppaa hieman pitempään.
Tuo onnistumisprosenttisi 80 % tuntuu tutulta, sillä itsekin onnistun johdannaiskaupoissa tuohon tahtiin. Valitettavasti vain voitot ovat pienempiä kuin tappiot. Tappioita tietysti voi torjua stop-lossilla, mutta tiukemmat rajat johtavat äkkiä prosentin huononemiseen. Älä rakenna sijoitusstrategiaa sen kuvitelman varaan, että olisit todellakin markkinoita parempi. Jos näin kuitenkin sattuisi olemaan, sinusta tulee joka tapauksessa nopeasti rikas vähän varovaisemmallakin toiminnalla.
Onko 150 euron voitto 50 euron pääomalla kahdessa kuukaudessa sinusta huono tulos.
Ei kukaan täysjärkinen nyt heti ala kaikkia säästöjään peliin pistämään.
Ota myös huomioon, että kyseisen "kokeilijan" tuottoprosentti on ollut merkitävästi WinClubin tuottoprosenttia parempi.
Onko se sinusta kusetusta, jos jokin taho tekee työn sijoittajien puolesta ja ottaa siitä ansaitsemansa palkkion?
Minä ainakin hyväksyn ilomielin klubin ottaman palkkion, koska itse en joudu joka arkipäivä istumaan naama kiinni näytössä.
Sijoittajat ottavat riskin - treidaaja tekee työn.
Näinhän se menee niin kuin sanot. Valuuttatreidaaja on oikea pelimies eikä mikään reppanavalittaja, joka itkee heti jos jollakulla toisella menee paremmin elämässä kuin hänellä. Tämä reppana ei ole koskaan uskaltanut ottaa minkäänlaista riskiä joten eihän myöskään voi saada mitään suurta elämässään.
Kuvailemasi ansaintamekanismi on aivan mahdollinen. Ongelma tuleekin siinä, ettei vastaavaa voittotasoa pysty pitämään aina ja jatkuvasti. 2 vuottakin on jo pitkä aika. Et voi voittaa markkinoita millään tavalla koko ajan. Riski onkin siinä, että kun sijoitat tänään 15 000 euroa WinClubiin, voivat kaikki rahasi olla mennyttä huomenna.
suuri, se on selvä. Näin kuulemma mainitaan vinkkarinkin markkinoinnissa.
En ole niin naivi, että kuvittelisin pystyväni edellä mainittuun tuottoon ikuisesti. Tuoton tavoittelussa kyseessä ei mielestäni kuitenkaan ole "markkinoiden voittaminen" kuten sanot, sillä en sijoita/pelaa ketään vastaan. Oikeampi termi olisi ehkä "olla samaa mieltä" taloudellisten fundamenttien (korot jne.) sekä markkinoiden enemmistön (bears/bulls) kanssa.
Trendianalyysin osaa apinakin. Fakta on, että noin 1/3:n ajasta valuuttamarkkinoilla vallitsee nouseva tai laskeva trendi.