Toin aiemmissa kirjoituksesissani julki vain omia mielipiteitäni, niinkuin nyt tässäkin, en mitään absoluuttisia totuuksia.
Näin loppuratkaisuksi tarjoaisin selviä rajauksia ja rajoituksia, ovathan ne nyt jo aika tiukat esim keinohedlemöityksen ja vaikkapa suomalaisen lapsen kasvatusvanhemmilla. Miksei sama voisi päteä adoptiovanhemmuudessa? Haluaisin jyrkästi erottaa kansainvälisen adoption kehitysavusta, sillä mielestäni lapsen elintason kohoaminen kelpaa vain yhdeksi adoptiokriteeriksi, sen ei pitäisi olla itseistarkoitus.
Lisäksi suosisin kansainvälisessä adoptiossa sellaisia vanhempia, joilla on kokemusta muistakin maista ja kulttuureista kuin suomesta jo ennen edes koko adoptionharkintaa. Mielestäni liian moni adoptiovanhemmaksi aikova hankkii tieten tahtoen paljon tietoa erillaisista kulttuureista, harrastuksia ja "ystäviä" vain tehdäkseen vaikutuksen viranomaisiin. Nämä samat pintaliitäjät ovat vastuussa maassamme nykyään rehottavasta vakavasta hedonismista, ja heille vierasperäisen lapsen antaminen olisi mitä äärettömintä vastuuttomuutta. Toisaalta jos myös sellainen perhe, jolla jo on lapsia, ei välttämättä ole vastuullinen hoitamaan vierasperäistä lasta. Lapsi ja tämän yksilölliset erityistarpeet voivat hukkua suuren lapsilauman vaatimuksiin. Esim afrikkalaisen lapsen ei myös mielestäni pitäisi samaistua valkoisiin "sisaruksiin" tai esim valkoisiin roolimalleihin. Mielestäni kaikki sellainen toiminta, joka vastaavan pyrkii, on lyhytnäköistä ja edesvastuutonta, jonka hedelmät nähdäänkin kasvavana adoptoitujen psyykkisena oireiluna, ja lisääntyneinä ja esim lisäätyneinä itsemurhina. Mielestäni esim mustalla lapsella voi olla valkoiset vanhemmat, eikä tämän siitä huolimatta tarvitse kärsiä identtotenttiongelmista, jos tätä tuetaan omaan mustaan identtitenttiinsä. Ihonväri ja syntyperä saattavat biologisesti olla merkityksettömiä asioita, mutta psyykkisesti niilä on suuri merkitys. Niiden kieltäminen on samaa, kuin osan oman persoonallisuudensa kieltämistä, minkä takia nykymeno hirvittääkin. Omasta mielestäni nykyään ei adoptiolasten oikeaa biologista ja etnistä identtitenttiä tuetakkaan kylliksi, joten näin aluksi olisin valmis hylkäämään ainakin puolet hakemuksista. Mielestäni vain sellainen perhe ansaitsee adoptioda, joka on todella varanut aikaa ja vaivaa pohtiakseen adoptiota ja sen seurauksia, ja ennenkaikkea aikaa lapslele. Nykyäänhän aikaa ei juuri ole, rahaa sen sijaan, ja adoptiolapsi vaikuttaakin vakavasti it ja juppi sukupolven uusimmalta villitykseltä. Aiemmin mainuttu ilmiö on lisäksi nousemassa tasa-arvo kysymykseksi, minkä tuomitsen JYRKÄSTI! Adoptiossa ei missään nimessä saisi olla kyse Tasa-arvosta, eikä se saisi olla "reilua" Kansainvälisen adoption pitäisi vain pyrkiä takaamaan lapselle turvallisen kodin, sen ei pitäisi missään nimessä olla "reilua" hakijoita kohtaan, mielummin epäreilua!
Toin nyt tässä vain hieman julki omia mielipiteitäni kansainvälisestä adoptiosta esille, kun kuulin adoptiohakemustan määrän taas kasvaneen. Voi olla, ettei niillä ole kärpäsen paskaakaan merkitystä, mutta ehkä en ole täysin yksin mielipiteitteni kanssa. Olen kuitenkin itsekkin adoptiolapsena pääosin ajatellut vain lapsen parasta:Ruoka ja katto pään päällä voi tehdä hyvää, mutta se ei välttämättä pelasta vakavilta psyykkisiltä ongelmilta, jos "isä" ja "äiti" ovat muutenkin epävarmoja omasta elämästään ja roolistaan. Sinä et niitä kuvioita ainakaan yhtään selkeytä!
Näin loppuratkaisuksi tarjoaisin selviä rajauksia ja rajoituksia, ovathan ne nyt jo aika tiukat esim keinohedlemöityksen ja vaikkapa suomalaisen lapsen kasvatusvanhemmilla. Miksei sama voisi päteä adoptiovanhemmuudessa? Haluaisin jyrkästi erottaa kansainvälisen adoption kehitysavusta, sillä mielestäni lapsen elintason kohoaminen kelpaa vain yhdeksi adoptiokriteeriksi, sen ei pitäisi olla itseistarkoitus.
Lisäksi suosisin kansainvälisessä adoptiossa sellaisia vanhempia, joilla on kokemusta muistakin maista ja kulttuureista kuin suomesta jo ennen edes koko adoptionharkintaa. Mielestäni liian moni adoptiovanhemmaksi aikova hankkii tieten tahtoen paljon tietoa erillaisista kulttuureista, harrastuksia ja "ystäviä" vain tehdäkseen vaikutuksen viranomaisiin. Nämä samat pintaliitäjät ovat vastuussa maassamme nykyään rehottavasta vakavasta hedonismista, ja heille vierasperäisen lapsen antaminen olisi mitä äärettömintä vastuuttomuutta. Toisaalta jos myös sellainen perhe, jolla jo on lapsia, ei välttämättä ole vastuullinen hoitamaan vierasperäistä lasta. Lapsi ja tämän yksilölliset erityistarpeet voivat hukkua suuren lapsilauman vaatimuksiin. Esim afrikkalaisen lapsen ei myös mielestäni pitäisi samaistua valkoisiin "sisaruksiin" tai esim valkoisiin roolimalleihin. Mielestäni kaikki sellainen toiminta, joka vastaavan pyrkii, on lyhytnäköistä ja edesvastuutonta, jonka hedelmät nähdäänkin kasvavana adoptoitujen psyykkisena oireiluna, ja lisääntyneinä ja esim lisäätyneinä itsemurhina. Mielestäni esim mustalla lapsella voi olla valkoiset vanhemmat, eikä tämän siitä huolimatta tarvitse kärsiä identtotenttiongelmista, jos tätä tuetaan omaan mustaan identtitenttiinsä. Ihonväri ja syntyperä saattavat biologisesti olla merkityksettömiä asioita, mutta psyykkisesti niilä on suuri merkitys. Niiden kieltäminen on samaa, kuin osan oman persoonallisuudensa kieltämistä, minkä takia nykymeno hirvittääkin. Omasta mielestäni nykyään ei adoptiolasten oikeaa biologista ja etnistä identtitenttiä tuetakkaan kylliksi, joten näin aluksi olisin valmis hylkäämään ainakin puolet hakemuksista. Mielestäni vain sellainen perhe ansaitsee adoptioda, joka on todella varanut aikaa ja vaivaa pohtiakseen adoptiota ja sen seurauksia, ja ennenkaikkea aikaa lapslele. Nykyäänhän aikaa ei juuri ole, rahaa sen sijaan, ja adoptiolapsi vaikuttaakin vakavasti it ja juppi sukupolven uusimmalta villitykseltä. Aiemmin mainuttu ilmiö on lisäksi nousemassa tasa-arvo kysymykseksi, minkä tuomitsen JYRKÄSTI! Adoptiossa ei missään nimessä saisi olla kyse Tasa-arvosta, eikä se saisi olla "reilua" Kansainvälisen adoption pitäisi vain pyrkiä takaamaan lapselle turvallisen kodin, sen ei pitäisi missään nimessä olla "reilua" hakijoita kohtaan, mielummin epäreilua!
Toin nyt tässä vain hieman julki omia mielipiteitäni kansainvälisestä adoptiosta esille, kun kuulin adoptiohakemustan määrän taas kasvaneen. Voi olla, ettei niillä ole kärpäsen paskaakaan merkitystä, mutta ehkä en ole täysin yksin mielipiteitteni kanssa. Olen kuitenkin itsekkin adoptiolapsena pääosin ajatellut vain lapsen parasta:Ruoka ja katto pään päällä voi tehdä hyvää, mutta se ei välttämättä pelasta vakavilta psyykkisiltä ongelmilta, jos "isä" ja "äiti" ovat muutenkin epävarmoja omasta elämästään ja roolistaan. Sinä et niitä kuvioita ainakaan yhtään selkeytä!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.